torstaina, heinäkuuta 19, 2012

Katainen ja kansanedustajien nöyryyttämisen taito - Espanja ja keinottelijoiden takuut


Katainen ja kansanedustajien nöyryyttämisen taito
Katainen ja kansanedustajien nöyryyttämisen taito



 Tänään kansanedustajat suostuvat taas Kataisen nöyryytettäväksi ja puoluekurin ruoskittaviksi.

 He suostuvat tähän saadakseen puoluejohdon kannatuksen ja päästäkseen sen siunauksen alla eteenpäin poliittisella urallaan ja pysyäkseen rahakkaita työpaikkoja tarjoavan rahaeliitin suosiossa.

Mitä nöyryytetympiä suomalaiset kansanedustajat suostuvat olemaan, sitä enemmän he uskovat "puoluekuriin" eli puolueeliitin saneluvaltaan, jota ei löydy perustuslaista eduskunnan vallan määrittelypykälistä. Samalla he kasvattavat puolue-eliitin ja EK:n nimetöntä saneluvaltaa hallituksen arvovaltana - tietysti ohi perustuslain.

Kansanedustajille ei tule enää mieleenkään että kriisiä ajaneet ministerit ja virkamiehet pitäisi erottaa vastuullisesti  ja miettiä kriisin ratkaisuperusteet muuten kuin kriisin aiheuttajien ehdoilla ja kiristyksellä.

Suomi ei hyödy mitään Saksan ja Englannin pankkien rahoittamisella valtion eli veronmaksajiemme rahoilla. Englannin hallitus lisäksi kieltäytyy itsekkäästi rahoittamasta omia supervelkaisia pankkejaan Lontoon veroparatiisissa.

Mahdottomassa ajassa tänä iltana kansanedustajien "täytyy" lukea satoja sivuja espanjalaisten sanelemia taas osittain salaisia ehtoja ja päättää hirvittävästä verotaakan lisäämisestä suomalaisille - ja millä perusteilla?  Kenen hyväksi?
- Eduskunta koolla -
Eduskunta koolla




EU ei ole mitään muuta kuin keskitetyn vallan himoa.

Vatikaani loi noin vuonna 500 ensimmäisen Eurooppalaisen unionin Vatikaanin virkamiesten alaisuuteen. Jumalan ja helvetin pelolla luotiin keskitetyn vallan byrokratia ja uskonto ruhtinaiden hallitsemiseksi, joka on siis kehittynyt nykyiseksi unioniksi.
Euroidentiteetti ja ”euron pelastaminen” on eliitin ideologista propagandaa siinä missä kontrolloidun neuvostoihmisen ja puolueliitin propagana oli Neuvostoliitossa. Jalot sanat on tarkoitettu vain sumuverhoksi puhtaan vallan tavoittelulle.
Kriisi on mitä parhain ruoska, jolla ajetaan asioita ja uusliberalistista ideologiaa ilman perusteluita. SDP on alistunut tähän sokeaan talouspuheeseen täydellisesti ja hukannut yhteiskuntasopimuksen perustelut totaalisesti.

EU on yhtenäiskulttuurin illuusio mutta illuusio on ennenkaikkea virkamiesvallan välineenä mahdollisimman epädemokraattisen ja keskitetyn vallan luomiseksi  - kuten myös nyt törkeässä suomalaisessa kuntauudistussanelussa.

Virkamiehet ja liittovaltiolobbaajat ovat kutsuneet pankit apuun valtioiden ja yhteiskuntasopimusten murskaamiseksi velka-ansalla. Pankit kieltäytyvät ottamasta vastuuta omasta velkavyörytyksestään, joka oli kaikille pankkiireille alusta asti aivan selvä ja epärealistinen kiristysoperaatio laina-ansan maksimoimiseksi.




Selkein todiste vallankaapauksesta valtioiden nujertamiseksi on EU:n suopea asenne rahaeliitin ja mm. italialaisen mafian veronkierron helpottamiseksi koko EU:n olemassaolon aikana.

Virkamiehiä ei ole kiinnostanut lainkaan eteläisen Euroopan verotuksen valvonta ja veroprogression välttämättömyys yhteiskunnallsten olojen  tasapainottamiseksi ja valtiosopimuksen jatkamiseksi. Tilanteen tulkinnassa ja keinoissa ei ole mitään epäselvää taloustieteenkään kannalta.

Kantaako Suomen varakas eliitti vastuuta EU-kiihkoilustaan? Ei, eurokatastrofi vain lisää tuloerojen lisääntymistä, voitontekoa ja eliitin turvallisuudentunnetta seliytyjien ja voittajien joukkona sekä heidän vaatimuksiaan työläisten palkkatason pienentämisestä.

OECD:n mukaan kokoomus on onnistunut "talouspuheillaan" luomaan Suomessa Euroopan jyrkimmän tuloerojan kasvattamisen.  Vuoden 1991-veroprogressiotason palauttamiselle olisi huutava pula mutta sitähän ei kriisipuolue kokoomus tule hyväksymään eduskunnan ruoskimisessa.
Eliitin hyötyminen kriisistä on kaiken A ja O katastrofin nykyisessä ratkaisuideologiassa.

Kreikan ja Italian sisällissotaa kohti kulkeva taloushelvetti on myös sopiva väline EU:n verikoirien eli NATO:n ja Turkin kenraalien seuraavia operaatioita varten liittovaltioarmeijan "perustelemiseksi".

Katainen, Arhinmäki, Räsänen ja Urpilainen ovat vastuussa maanpäällisestä helvetistä, jota he ovat luomassa mutta he vain uneksivat vesi kielellä ja silmät säihkyen omaa uraputkeaan keskitetyn virkamiesvallan liittovaltiossa toteuttaessaan despoottien Rooman unelmaa Euroopan keskitetystä vallasta ja yhden viraston ohjaamasta yhtenäiskulttuurista. 

Velkavivusta tehdään valtavipua täsmälleen muinaisen kiinalaisen Sun-Tzu sotataidonoppaan mukaisesti. Hajota, hämää, heikennä ja hallitse.




  • Huomatkaa, minkä perustelun asiantuntija sanoo:
"Tutkimusyhtiö Capital Economicsin johtaja Roger Bootle aprikoi brittilehti Daily Telegraphiin kirjoittamassaan kolumnissa, voisiko Suomi jättää ensimmäisenä euroalueen.
– Maa on talouspoliittisesti yhtä konservatiivinen kuin Saksakin ja pohdiskelee eurosta eroamista. Suomella ei myöskään ole sotasyyllisyyden taakkaa. "
http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2012/07/16/eu...
Euro on ideologia ja sen perustelut ovat hyvin huterat. Jos pankit ajavat eurorahaa kiihkeästi niin poliitikkojen on todellisuudessa aika turha vedota toiseen maailmansotaan pankkien rahoittamiseksi.
Suomi ei voita mitään euron tukemisessa, ei ideologisesti eikä taloudellisesti. Olemme suomettuneita. 

  • " Investointipankki JP Morganin analyytikot arvioivat Suomen euroalueesta eroamisen vaikutuksia, eivätkä nähneet isoja ongelmia, muuten kuin poliittisesti - ne, joille Suomen varat kelpaavat, eivät tietenkään tykkäisi tällaisesta ratkaisusta.
http://jhuopainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/112105-...











  • Talouden asiantuntija, Aalto-yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttonen on huolissaan Suomen kilpailukyvystä.  Puttonen sanoo, että johtavien poliitikkojen ja talousasiantuntijoiden energia menee euroalueen toistuvien talouskriisien hoitoon, viimeisimpänä esimerkkinä vääntö Espanjan vakuuksista.  Hänen mukaansa samaan aikaan pitäisi itsekkäästi pohtia Suomen pärjäämistä ja miettiä, miten säilytämme oman kilpailukykymme

    – Olemme Suomessa ihan kippurassa Euroopan talouskriisin kanssa.











Pikkukuva HUOM! Tämä sisältö on tarkoitettu vain täysi-ikäisille. Näytä sisältö - Siirry etusivulle



 





                                                              * ylin kuva © Arhi Kuittinen

Ei kommentteja: