perjantaina, joulukuuta 06, 2013

Itsenäisyyden vai itsepetoksen päivä - Ilkka Kanerva korruptiokeikarina

- päivitetty iii -


Kokoomuksen ja RKP:n oma Nato–lobby on omalta osaltaan heikentänyt Suomen ympäristön vakautta.

Demarit ja keskusta ovat antaneet kokoomuksen mellastaa aivan rauhassa ja tuhota Suomen itsenäisyyttä.

" Realistinen vakauttamispolitiikka ei kuitenkaan sopinut Suomen puolustushallinnon johdolle, joka etenkin vuodesta 2007 alkaen Jyri Häkämiehen tuella muokkasi puolustusvoimia uskomaansa tulevaan Natojäsenyyteen - mm. verkottumalla niitä jäsenten kalleimpaan huipputeknologiaan ja ajamalla alas omia maavoimia. Se ei sopinut laajemminkaan Kokoomukselle, joka on lisännyt Suomen turvallisuuspoliittisen ympäristön epävarmuutta pyrkimällä Natoon, olemattomaan ”Eurooppalaiseen Natoon” sekä sekavin kytkennöin ja muotoiluin Pohjolan-Baltian verkkoihin - visiona puolustusministeriön sanoin ”yhteinen puolustus”     - Risto Volanen:




"
Tuomittu" ja kepeästi vapautettu

 korruptiorikollinen edusti Suomea Etyjissä 






Itsenäisyyspäivä on historian unohtamispäivä Suomessa.

 Itsepetoksen juhlaa. Korruptiokeikarit ovat sankareita eliitin eurosuomessa...
   Niin, se tuomio oli selvää selvempi, toimeenpanovaltainen ja eliitin yläsysteemi näytti karvansa - hovioikeus "vapautti", teki lain tyhjäksi ja toimittajat eivät muka kyenneet kommentoimaan. 
Kansalaisten kannattaisi pelätä nyt kokoomuksen jyräystä. Lakia ei ole
Ihmiset suhtautuvat pelottavan kevyesti eliitin etuikeuksiin ja lain kumoamisiin. Kepeä ironia makaa kuitenkin pelon kekäleillä, se on pelko, joka lamaannuttaa ihmiset ottamaan niin kevyesti, kuin se ei koskettaisi meitä. Kuin se ei tuhoaisi Suomea, joka oli ja piti eliitin jonkinlaisessa kurissa. Nyt kuria ja rajoja ei ole. Korruptio on totaalsiessa valtion suvereniteetin tuhoamisessa.

Suomi on nyt sodassa Afganistanissa, Malissa, Keski-Afrikassa sekä tuntemattomissa muissa palkkasotilaiden kautta ja varsinkin alistunut Saksan pankkien kauppasotaan, EVM-verotukseen.


Suomalaiset ilman oppositiota:

    Fasistinen euro-oikeiston hallitsema ja harhauttama Suomi on median ja keskiviikkokerhon levittämän makean lumisokerin alla ja papit vouhkaavat taas talvisodan hengestä saarnastuoleissa kun köyhiä vaaditaan alistumaan ”keskinäiseen solidaarisuuteen” eliitin tuloerojen ja veronkierron kasvattamiseksi.

    Kansa tarrautuu haparoiden eliitin valheisiin eli ”lupauksiin” EU-juntan Suomen ”itsenäisyydestä” eli kokkarisanastossa nykyisin "kilpailukyvystä" ja hämmentyneet kansalaiset luulevat Sauli Niinistöä ylösnousseeksi Kekkoseksi. Itsenäisyyssana on kielletty arkipäivän politiikasta eurouhrautumisen nimissä, eihän Suomi saa olla itsekäs pankkiirien eurobileissä.


    Kansa on uhkaillen hurmattu uneksimaan eliitin unelmia. Ja halveksimaan keskinäistä solidaarisuutta ja rehellisyyttä. 


    Kansa uskoo eliitin päämääriin sillä sokeaa luottamusta on saarnattu kouluissa ja Helsingin Pravdassa 60 vuotta CIA:n oppien mukaisesti ainoana hyvän kansalaisen ominaisuutena. 

    Suomi on muokattu saksalaisten pankkiirien luomien velka-ansojen "tunnolliseksi" maksajaksi jopa Timo Soinin siunauksella, sillä talvisotaa hehkuttavat perussuomalaiset kannattava nyt EU:ssa pysymistä Naton antamien militarististen fantasioiden ja provokaatioiden tähden.
    Poliitikot aivan suoraan kiittävät kansaa helposta alistumisesta transatlanttisen eliitin alle ja itsenäisyydestä luopumiseen "globalisaation" taloussodan tähden.   

    On Niinistöllä iso pelko housuissa kun on hurja poliisiarmeija palkattu isolla rahalla illaksi Tampereelle partioimaan täsmälleen samoille paikoille, joissa valkoiset palkkasotilaat teurastivat kirveillä naisia ja lapsia 1918 suomenruotsalasten upseerien käskyillä. 

    Eliitillä on siis syytä pelätä kun eliitti bailaa säihkyvästi - Talvivaaran säteillessä uraania. 

    Eliittimme vaatii kansalta uhrauksia, sitoumuksia ja tottelevaisuutta samalla kun virkamiehet ja poliitikot vaativat  sopimuksien ja vallan käytön salaamista ja samalla virkarikoksia tekevät virkamiehet saavat vapauttavia tuomioita tai naurettavan kevyitä tuomioita ilman viran menetystä.  Kun suojelet eliittiä, eliitti suojelee sinua - etkä tarvitse moraalia.


    Eliitti käyttäytyy kuin aatelisto - ilman lain rajoitteita kartanon herran Wahlroosin johdolla. Suomen kansallisomaisuuden kaappajia kunnioitetaan "kapitalisteina". 

     Suhteilla ja suojelusopimuksilla eliitille oma paratiisi. Eliittimme elää todellista juhla-aikaa ja kultaisia kädenpuristuksia hyväuskoisten suomalaisten nöyrällä alistumisella.


    Oikeistomme salaliittoa natsi-Saksan kanssa salaillaan yhä:  

    Mannerheimin, Rytin, Tannerin, Erkon, Waldenin, Kivimäen, Kekkosen, tannerilaisten oikeistodemarien ja suomenruotsalaisen teollisuuseliitin kabinettisopimuksia ja sitoumuksia natsien kanssa talvisodan aloittamiseksi ei haluta muistaa eikä tietää.
    Suomea alustettiin fasistiseen Saksan maailmanvalloitukseen sisällissodan jälkeen kouluissa tiiviisti valtion toimesta mm. rotuopetuksella ja Suur-Suomi-opetuksella. Suomeen oltiin rakentamassa rotupuhtaus-instituuttia jo ennen sotia lastensairaalan Arvo Ylpön johdolla. 

        Eliittimme oli täysillä natsien fantasmassa mukana. Niin täysillä, että ei uskonut Ribbentrop sopimusta todeksi vaan valitsi talvisodan uskoen Saksan "historialliseen tehtävään".

    Kuten nyt.


    Suomi kehitti Turussa natsien sukellusveneteknologian salaisessa koulutus-/tutkimuskeskuksessa vastoin Versaillesin rauhansopimusta 10 vuoden ajan - ja tästäkään faktasta ei haluta keskustella. Suomalaiset olivat kouluttamassa natseja monin tavoin maailmanvalloitusta vasrten.  

    Meille luetaan satuja, jotta voisimme uskoa oikeiston käsikirjoittamaan ”valkoiseen” Suomi-satuun ja ettemme heräisi vallan väärinkäyttöön.

    Kansa ei ymmärrä tapettujen määrää, jotka on uhrattu talvisodassakin eliitin fasististen eurounelmien tähden.

    • Suomi on ainoa maa, jossa joukkomurhien joukkohautoja ei saa avata ja tutkia. Suomalaiset tutkijat kuitenkin rientävät ympäri maailman veronmaksajien rahoilla tutkimassa muiden oikeistojunttien joukkohautoja.   
     
    Nyt Helsinkiin rakennetaan parhaillaan CIA:n vakoilukeskusta ja toimittajat näyttelevät sokeaa puhumalla siitä Amerikan ”kulttuurikeskuksena”. 

    Eliitin sodanhimo on taas täällä läsnä kun Suomesta tehdään Saksan ja Amerikan siirtomaata ja pörssiyhtiöiden lypsämää säteilevää uraanikaivosta ja Talvivaara-helvettiä. Suomen nimikin muutetaan varmaan kohta Talvivaaraksi eliitille maireana vitsinä. 

    Suomi on syvällä Natossa ja luovuttaa jatkuvasti kalliisti koulutettuja huippusotilaita pois Suomen miesvahvuudesta Amerikkalaisten salaisiin sotiin ja konfliktinluontiterrorismiin palkkasotilaiksi.
    Kenraalit ovat keskittyneet armeijan puolustuskyvyn halvaannuttamiseen ja tuhlaamiseen, jotta voivat vedota Naton välttämättömään ”yhteistyöhön”.


    Onko lähes koko kansakunta nyt psykoosissa psykoottisten johtajien ja  maan tavan salaisen kähminnän takia?
    Onko kansan positiivinen sinisilmäisyys ja sokea luottamuksen tarve vain hillitöntä pelkoa tunnustaa koko karmea koknaiskuva korruptio-Suomesta todelliseksi?

    Pelko on nyt uskontunnustuksemme.

    Valheiden turruttamana.

    Lupauksia Natosta ja Saksan suuruudesta, Euroopan kovasta ytimestä.
    Taas.







       Talvisodan (politiikan) salaliittoja, osa 476:

           http://nakokulma.net/index.php?topic=4727.msg245925#msg245925




    Asiakirjoja, joiden mukaan Suomen äärimmäinen oikeisto oli jo v. 1935 solminut Hitler-Saksan kanssa kiinteän liittosopimuksen:

    Siinä on Saksalle myönnetty oikeus sijoittaa sodan syttyessä joukkojaan Suomen alueelle; Hitler puolestaan oli luvannut Suomelle Neuvosto-Karjalan.
    http://www.kolumbus.fi/r.katajaranta/talvisota.html


    On ilmiselvää, että Saksan ihailijat pitivät tulevaa sotaa varmana ja itsestäänselvänä Saksan kasvavan suuruuden välttämättömyytenä. 





    Valkoisten porvarien aloittama sisällissota Raskas teollisuuseliitin korruptio eduskunnan päätöksiä vastaan aloitti sisällissodan









    "Mutta äkkiä alkoivat kadulla kulkijat

     juosta minua kohti, ja kasakat ratsastivat heidän takanaan. Kasakat heiluttivat solmuruoskiaan ja yrittivät kannustaa hevosiaan ihmisten päälle jalkakäytävälle." Martta Salmela-Järvinen (os. Hellstedt) oli kymmenvuotias, kun kasakat 1902 hajottivat Senaatintorilla mielenosoituksen yleisiä asevelvollisuuskutsuntoja vastaan."




      Hevosia Tampereella ja eduskuntatalossa

    Sisällissotahan alkoi käytännössä siitä, kun oikeistolaiset (suomenruotsalaiset) porvarit palkkasivat kasakoita hevosten selässä ryntäämään eduskuntasaliin vasemmistolaisia härnäämään. Kuka tietää tämän tapahtuman? Kovin harva. Tämä oli osa oikeiston korruptioterroria eduskuntaa vastaan.






    Upseeri puhui ystävälleni 5000 joukkohaudasta 2010
    mutta

    " Santahaminaan haudattiin vuonna 1918 toista tuhatta Helsingin punavankileireillä nälkään ja sairauksiin kuollutta ja tapettua. Nyt on valmistumassa tutkimus leirien historiasta ja joukkohaudan vainajien nimistä...








    • Valkoinen Suomi toteutti vuoden 1918 sekasorrossa työväenluokkaan kohdistuneen puhdistuksen, jolle ei jälkikäteen tarkasteltuna löydy oikeudellisia perusteita, kirjoittaa emeritusprofessori Antero Jyränki tänään julkaistussa teoksessaan Kansa kahtia, henki halpaa (Art House 2014).
















    ::

    Ei kommentteja: