keskiviikkona, huhtikuuta 01, 2015

Mannerheimia vai Jumalaa häpäisten - Sadinmaan performanssi


18.3.15 Kai Sadinmaa järjesti keskustelutilaisuuden ja performanssin Kallion kirkossa.

Hän teippasi Mannerheimin päiväkäskyn päälle oman ironisen päiväkäskynsä kehoituksena Suomen köyhille uhrautua oikeiston uusliberalistisessa projektissa.

Kaksi kutsuttua keskustelijaa poistui paikalta.

Somessa on sen jälkeen tätä nimitetty jopa jumalanpilkaksi ja pyhien arvojen pilkaksi.

Mannerheimin taulun peittämistä?
Ja yhteiskunnallisesta köyhien edustamisesta?
Kirkon aseman kysymisestä ja haastamisesta?


Tämä onnistunut performanssi todisti, kuinka tiiviisti Suomessa on monella korkeakirkollisella ihmisellä äärioikeistolainen kuva kirkosta oikeiston ja sotarikollisten siunaajana. Kirko nähdään täten valtionkirkoksi ja oikeiston arvojen ja historiantulkinnan yksioikioseksi puolustajaksi. Eivätkä he ole vääräässä. Kirkko toimii tiiviisti oikeistolaisten tahojen, valtion ja uskonnollisten lahkojen tukijana.
  • Atte Kaleva nimitti blogissaan tapahtunutta "narsistis-egoistiseksi farssiksi".
Mannerheim on siis kirkollinen pyhimys oikeistolaisille, hyvin Vatikaanin oikeistolaisen kontrolliuskonnon tapaan. Mielestäni tämä on fasistisen kirkon malli, kun palkkasotilasta ja sotarikollista n.50000 - 60000 ihmisen taisteluiden ulkopuolisia joukkomurhia ohjanneen ihmisen profiili on sotialspyhimys ja kansan "siunaaja".


Kuinka tämän tapauksen ympärillä nyt käydään mediasotaa kirkossa?

     ihmistä lähti kirkosta ja kas otsikkoa:

Tämä konservatiivien lehtijuttu on taas sitä korkeakirkollista poliittista sotaa oikeistolaisen kirkon puolesta - kannattaa herätä, jos joku väittää, ettei kirkossa ole oikeistolaista mediasotaa ja diskurssisotaa oikeistolaisen kirkon ja jumalkuvan puolesta. Mannerheim on äärioikeistolaisten jumalakuva, Mooseksen Jumala.


"Perinteinen Mannerheimin päiväkäsky koki Sadinmaan käsittelyssä poliittissävytteisiä muutoksia" 

 Aivan kuin Mannerheimin poliittisen päiväkäskyn pitäminen seinällä ei olisi oikeistolainen statementti

*  Päiväkäsky oli osa propagandaa natsien hyökkäysodan lobbaamisessa. Äitien uhrautuminen tuli suorittaa saksalisten kenraalien hyökkäyssuunnitelmien mukaisesti Sotilasvalassa puhutaan vain puolustamsiesta mutta Mannerheimin esikunta uhkasi tappaa kaikki jotka kieltäytyvät astumasta rajan yli sakslaisten kanssa.



Mannerheimin ja suomenruotsalaisen eliitin suorittama joukkomurha oli Euroopan suurin suhteessa väkilukuun ennen natsien toimenpiteitä, 3-6 kertaa suuremmat kuin Stalinin myöhemmät joukkotuhotoimenpiteet suhteessa väkilukuun. Suomi on yhä ainoa maa Euroopassa, joka kieltää fastistien joukkomurhien ja niiden joukkohautojen tutkimisen vetoamalla epäpäteviin perusteluihin kansainvälisen lain alla.

Suomalaiset ovat tietämättömiä Mannerheimin toimista ja sotahistorian faktoista.

1919 hän lupsi valloittaa Neuvostoliiton Ranskan ja Englannin suurrahoituskella ja aseituksella mutta Mannerheimilla menikin löystä housuinin. Kuitenkin ranskalaisia panssarivaunuja saapui Suomeen tästä sopimuksesta. 1918 Mannerheim aloitti joukkomurharetkensä pohjanmaalla ja murhasi 300 venäläistä sotilasta, vaikka Englanti oli tehnyt selväksi, että Lenin sitoutui pitämään laillisesti maassa olevat Venäläiset sotilaat varuskunnissaan. Kuitenkin venäläiset soitlaat rikkoivat sopimusta yhdellä tavalla: myivät Helsingissä aseita oikeistolaisille suomenruotsalaisille.


  • Suomenruotsalainen eliitti kuljetti ensimmäisenä slaa aselastit 1917 ja esti eduskunnan toiminnan laajalla lahjonnalla ja uhkailulla, palkkasi jopa kasakat rynnimään ratsuilla eduskuntaan ja pelottelemaan vasemmistolaisia kansanedustajia - oikeisto alaoitti sisällissodan terrorilla eduskuntaa vastaan. 


Historiantutkijat tekevät mielestäni rikoksen kun eivät puutu median vääristämään historiankäyttöön oikeiston mediahegemoniassa.

Ennen talvisotaa mm. Erkko, Tanner (SDP!) ja Ryti olivat mukana salaisissa kabineteissa, jotka tekivät sopimuksia ja unelmia natsien kanssa. Natsien venäjänvalloitus oli suuri ja julkinen unelma suomalaisillekin oikeistolaisille. Siksi Saksan aloitettua valloitustoimet Euroopassa Suomi ei kuunnellut Neuvostoliiton pyyntöjä irrottautua suuruudenhullusta natsismista ja Saksan valtion sotapiiristä. Ranskassa on arkistoissa suojmalaisten yhteistoiminnasta saksalaisten sopimuspapereita mutta kuinka ollakaan, suomaaliset tutkijat eivät halua tutkia näitä arkistoja.


Kallion kirkkoherra, julkkis ja bisnesyrittäjä Teemu on paheksunut tilaisuutta poliittiseksi.

Tottakai tilaisuus on poliittinen, jos tilaisuuden vetäjä on ehdokas. Kaikki on poliittista, mitä ehdokas ennen vaaleja ehdokkaana puhuu ja kirkkoherra on päästänyt talouspolitiikasta ja poliitikoista tiukasti julistavan Sarasvuonkin vetämään kirkossa omia saarnamaisia tilaisuuksiaan joten on lapsellista edes puhua, ettei poliittisten toimijoiden kutsuminen olisi poliittisesti latautunutta. Hyvä on ollut, että Teemu laajasalo on sallitut Kallion kirkkoon Anna Kontulaa ja expiispa Wille Riekkistä ja Sadinmaata ( vaikka onkin unohtanut laittaa seurakunnan omien tapahtumien ilmoituksiin Willen ja Kain tilaisuuksista ilmoituksia)


Jatkosodan aikana kirkko rukoili yleisesti Hitlerin ja Goebbelsin puolesta ja puhui natsien kanssa aloitetusta sodasta pyhänä sotana ja rotusotana liittoutuneita vastaan natsi-Saksan voittoa rukoillen. Kirkkoherrat, piispat ja papit julkaisivat puhtaan fasistisia ylistyksiä kirjoituksina Saksan valloitussodista ja "puhdistuksesta".

Sisällissodassa kirkkohallitus ja tuomiokapitulit uhkaillen pakottivat nuoret papit siunaamaan suomenruotsalaisten ohjaaman palkka-armeijan teloituksia paikan päällä. Pappissuvut ovat polttaneet suurimman osan pappisisiensä saarnoista tuolta ajalta.



Puolustaako "kirkko", kirkkohallitus ja tuomiokapituli nyt Sadinmaata vai äärioikeistolaisia pysymällä hiljaa?

Ovatko "uskonnolliset tunteet kirkon tärkein valta ja siksi hyväksytään mitä tahansa uskonnollisia tuntaita, jopa äärioikeistolaista sodan ihannointia? 



Arkkipiispa on antanut julistuksen kirkon perinteisestä pyhästä materialismista:

hänen mielestään kalliisti lämmistettävät ja huonosti suunnitellut kirkkorakennukset tulee säästää ja työntekijät tulee erottaa verotulojen vähentymisen edetessä.










Iltalehden kommentoija:



























Ei kommentteja: