perjantaina, kesäkuuta 02, 2006

Hautala nostatti kohun eduskunnan juhlaistunnossa

8.5.2008
Kansanedustaja Heidi Hautala (vihr) sanoo torstaina julkistetussa Venäjä-pamfletissaan (Venäjä-teesit, vakaus vai vapaus? Tammi), että Suomessa ei vieläkään ole sopivaa arvostella Venäjää.

Hautala törmäsi itsekin tähän asiaan kaksi vuotta sitten, kun hän piti Suomen eduskuntauudistuksen 100-vuotisjuhlassa tavanomaisuuden rajat ylittäneen Venäjä-puheensa.

Hautala muistelee, miten että lokaa satoi päälle joka suunnalta. Kovimman saarnan piti eduskunnan puhemies Paavo Lipponen (sd). - Hän katsoi minun käyttäneen juhlatilaisuutta hyväkseni "näin kovan ja törkeän kritiikin esittämiseen naapurimaata kohtaan". Lipposen mukaan "Venäjällä on tapahtunut suurta edistystä demokratian kehityksessä", eikä minun tavallani voi toimia sivistysvaltiossa, Hautala kirjoittaa.



Heidi Hautala
heitti hiiden kiville 2006.

Ja edustavan parlamentarismin edustajat kauhistuivat.
Eihän eduskunnassa saa puhua reaalipolitiikkaa! Suomen Eduskunta on vain juhlapuheita ja kunnon kansalaisen ihanteiden kehystämistä varten. Politiikka on oltava piilossa toimitettavaa peliä.


On mielenkiintoista todeta poliittisen elämämme loputtomasta rajautuneisuudesta, että presidentti Tarja Halonen on henkilökohtaisesti kieltänyt Kekkosen ajan tutkimisen mm eduskunnan ja suojelupoliisin arkistoista. Elämme yhä kyykytysaikaa, jolloin ryssää ja lamaa täytyy vieläkin pelätä nöyrästi kuin sielunvihollista ja siksi täytyy olla hiljaa kuin kiltiksi hakattu lapsi. Kekkonen ja Kekkosen Tehtaankadun sukkuloijat ovat kuin pyhimyksenkuvat keskiaikaisen kirkon seinällä eikä ole pyrkimystäkään selvittää kaikkea historian pimeistä vaiheista ja poliittisesta demokratian kuristamisesta. Poliitikkojen peliä ja Stasi-yhteistyöhenkilöitä ei saisi todentaa lopullisesti "ettei heidän maamme parhaaksi tekemänsä työ tulisi turhaksi". Että historiaa ei saa lukea väärin, on presidentin suojeltava kansalaisia historian kavalalta koukulta.

Mannerheim on vieläkin pyhempi reliikki kuin Kekkonen.
Olen kuullut vihjeitä että todellisuudessa YLE:n Suuret suomalaiset-äänestyksessä Matti Nykänen oli se, joka sai eniten ääniä. Kuin kulttuuriperinöämme suojelevalla ihmeellisellä tavalla Nykänen jäi juuri ja juuri 11., ulos 10 suurimman joukosta - vaikea uskoa.

Venäjä on kova kysymys. Aina vaan.
Etymologialtaankin sana venäjä on tarkoittanut alunperin sodankäyntiä, sotaisaa kaupankäyntiä.

Historiantulkinnan traagisuus
on aina ja toistuvasti se, että historian syklisyyttä ei millään uskota. Eikä nähdä, tunnusteta. Että aina olisi muka uusi rauhan aikakausi uudella logiikalla. Ja että naapurin asioihin ei puututa edes puhumalla. Suomettumisen viisaus on sama kuin keskitysleirien juutalaisilla vartijoilla: despootteja ei saa kutsua despooteiksi, jotta vältyttäisiin despootin vihalta.

Ja että tshetsheenejä ja kansanmurhaa ei muisteta, vaikka kansallamme meinasi käydä aivan sama kohtalo.


PS.

Kiinassa tapahtuu taas

Kristillisen lahkon jäsenille kuolemantuomiot Kiinassa.

Ja Suomi on hiljaa.


.

Ei kommentteja: