torstaina, lokakuuta 26, 2006

Kiinalainen arvoitus

Todella huvittavaa.
Ja surullista.
"”Kukaan ei ymmärrä tätä elokuvaa. Sen nähneet sanovat, että parempi olla sanomatta mitään”, kirjoitti Keski-Kiinan suurkaupungin Chongqingin aamulehti. -HS"
Oppivatko suomalaiset tuottajat tästä mitään?

Ovatko oppineet viimeisen 30 vuoden aikana yhtään mitään muuta kuin tuottamaan ulkoisesti paremman näköisiä elokuvia uusilla värimäärittelyohjelmilla, vastuuntuntoisilla kuvaajilla ja innokkailla lavastajilla.

"Ulkoiset tuotantoehdot" ovat tärkeitä.
Rahallisesti.
Rahoittajakontaktien kannalta. Todisteiden kannalta. Niillä elokuva saadaan näyttämään elokuvalta ja voidaan ylpeänä esitellä "elokuva". Ammattimaista tuotantoa. Kriteerien mukaisesti.

Mutta kun tuottajalle riittää, että elokuva on elokuvankaltainen tekele ulkoisten kriteerien perusteella, ollaan eksyksissä. Tuotantoprosessista tulee tärkein, ei sisällöstä eli käsikirjoituksesta. Silloin tyylittely korvaa puhuttelevan tyylin. Ulkoiset tuotantoehdot voivat sokeuttaa ja harhauttaa elokuvantekijöitä. Tehdään tekemisen vuoksi. Kunhan on elokuvamainen tuotos. Tuotantoehto esteettisessä määrittelyssä ilman kulttuurisia arvoja.

Tuotantoarvo sisältäisi kokonaisuuden, sisällön kautta, ei esteettisten ehtojen armoilla. Kun tuote on itse itsensä päämäärä eikä ainutlaatuinen visio siällön kautta, se perustuu vaihtoarvolle. Katsotaan brändi-elokuva; "nyt mä hlauisin nähdä vähän mystistä meininkiä ja visuaalisesti upeaa jonkin aikaa, valitsenpa tuon".

Nähty ja kulutettu, annos ilman sivuvaikutuksia.
"Oliks tää nyt sellainen kun odotit? Nojoo, oli se sellaista jotain. Kiva joo mutt enmä muist siit mittää."

Ulkoisten tuotantoehtojen toteutuminen on todiste tuottajan sankarillisesta onnistumisesta tuotteen brändi-arvona - ja siihen ei tarvita hyvää käsikirjoitusta, vain ideoita ja tuottajan hybriksen ehdoilla tapahtuvaa tuotantokulttuuria, ideoiden tuotteistamista, ideoiden toteuttamista esteettisten kriteereiden reunaehtojen sisälle. Tyylittelyn vapautta koherentin sisällön kustannuksella. Kulutustavara vain katsomishetkeen painottuneena ilman ikuisuuden, kulttuurin ja eksistentiaalisen olemassaolon painoarvoa.


Uusin Timo Koivusalo:n filkka on kauhuelokuva.
Katsojat poistuvat kauhuissaan elokuvateatterista.
Siis niin kauheata jaskaa että. Kalteva torni.
"Hyvä että tänkaltasia elokuvia tehään, siks tää kannatti kattoo,että joku edes yrittää, no ois se voinu olla uskottavampi mutta sillai ihan hyvä suomalaiseks, joo, ehkä seuraavalla kerralla..."
Mutta tuollaiset ulostukset saavat tukiaisia.
Elokuvasäätiön lemmikkilapsi, kansanomainen ohjaaja ilman mitään tyylitajua tai itsekritiikkiä. Koivusalo on hyvä supliikkimies. Yrittäjä. Ja estoton elokuvamies. Ainakin elokuvasäätiön edustajia kohtaan. Kaikki käy kun osaa selittää. Kunhan tehdään elokuvia, kunhan joku vaan tekaisee elokuvan kaltaisia tuotoksia. Sillä ainahan elokuvan tekeminen kannattaa, tekijät pysyvät leivässä, jotakin on saatu aikaiseksi, pyörät pyörivät, ei väliä minne.

Se, joka on joskus tehnyt, tulee aina tekemään - suomalaisen elokuvakulttuurin virkamiesplausiibelin löysä toimintaehto. Kunhan tehdään ja tekaistaan. Koneisto pyörimässä.

>> Sitä saa mitä tilaa

.

Ei kommentteja: