lauantaina, elokuuta 11, 2007

Tasa-arvon ja jaetun suojan kauhua

Tasa-arvo herättää kauhua.

Onnistuneissa.
Valituissa.
Suojellussa kansanosassa.
Vakituisten työsuhteiden sisäpiiriin päässeissä.

Horror.
Puoluejohtajat: "Perustulo passivoisi kansalaisia"


Freelancerinä minun täytyy omiin ja kavereideni kokemuksiin pohjautuen sanoa että tämä maa on jaettu ensisijaisesti pätkätyöläisiin ja sitten työsopimus-hautaan-saakka-onnelafantasiaan kuluviin ihmisiin.

Miksi n. 60% työssäkäyvistä tulisi nauttia "koskemattomuutta" jos 40% joutuu polkemaan palkkojaan, turvallisuuttaan, hermojaan ja työaikojaan - vain sen takia ettei kuulu etuoikeutettujen luokkaan?

En todellakaan pysty tuntemaan empaattista heilahdusta kun joku etuoikeutettuihin itsensä lukeva kokee tulleensa loukatuksi ikuisen työsuhteen loppumisesta. He kauhistuvat freelancerin kohtaloa, sillä he ovat itse halveksineet freelancerin asemaa ja katsoneet onnellisen piittaamattomina turva-aitauksensa ulkopuolelle.

Poliitikot ja ennenkaikkea etujärjestöt ovat olleet kylmiä ja aktiivisen laiskoja ajamaan valvottuja freelancer-sopimusjärjestelyjä ja palkkatasoja - koska he edustavat "onnistuneita", varsinaisia kunnon kansalaisia, niitä, joilla on "vaki"työpaikka. Jotka kuuluvat sisäpiiriin, perinteisiin järjestelyihin, kansakunnan selkärankaan? Suojeluksen piiriin valittuihin.

Joille muut saavat sitten olla pirteitä, alati alttiita palvelijoita, muutosta pelkäämättömiä joustavan rohkeita freelancereitä.

Mutta tilanne on muuttumassa.
Työntekijän markkina-arvoon ollaan heräämässä.

Niukkuus pakottaa työnantajat joustaviksi
Kari Puron mukaan työelämä vaatii suurta muutosta. Joka vuosi työmarkkinoilta poistuu noin 10 000 henkeä enemmän kuin nuoria ja vetreitä tulee tilalle. Vakuutusyhtiö Ilmarisen entisen toimitusjohtajan Kari Puron mukaan työelämän on muututtava, nyt se on liian jäykkää ja kaavamaista.

Ruotsin toimittajaliitto SJF julisti ylityökiellon
-Suurimmat ongelmat liittyvät huonoimmin palkattujen liiton jäsenten palkkojen nostamiseen, työsuhteiden pysyvyyteen ja tekijänoikeuksien parantamiseen. - MTV3


Suomi on jaettu kahtia
- ja se on sopinut mainiosti onnistumisen ja varmuuden tuntemuksien pönkittämille kansalaisille.

Jokainen työssäkäyvä olisi vedettävä freelancer-tasolle, jotta etujärjestöt heräisivät todella junttaamaan inhimilliset sopimusehdot ja työeläkemaksukäytännöt sen käytännön ja todellisuuden pohjalta. Yhteiskuntajärjestyksemme on jätetty suojelemaan vain vakityösuhteessa kelluvia olentoja. Kaikki systeemiksi rakennettu on järjestetty suojamaan vain vakityösuhteessa työskenteleviä.

Puhumattakaan siitä todellisuudesta, jossa virka- yms tosivarmaa työsuhdetta nauttiva henkilö häikäilemättömästi delegoi oman työnsä työpaikallaan alempipalkkaisille, nuorille ja freelancereille sietämättömillä deadline-ajoilla kokiessaan oleva koskematon ja vastuuvapaa omasta työtehostaan. Koska on tasa-arvoisempi kuin muut työehtosopimusten ulkopuolelle somasti jätetyt?


Olen humanistisen hyvinvoinnin jakoon keskittyvän yhteiskuntakulttuurin kannattaja mutta kapitalismista ei ikinä pääse eroon. Se on osaltaan kontrolloituna tärkeimpiä ihmisten motivointisysteemejä ja takaa tiettyjä vapauksia mm yksityisyrittäjyyttä tms.

Kulttuurimme ja "automaattiset" työehtosopimukset on kuitenkin jäänyt kymmeniätuhansia vuosia vanhaan kulttuurijärjestelmään ja ideologiaan, jossa heimon vanhimmat ovat kaiken toiminnan ja päätöksen keskipisteenä.

Tähän näkökantaan perustuu ideologia, jonka mukaan palkan pitäisi kasvaa ikävuosien mukaan suuremmaksi. Tällä palkitsemisideologialla ei ole mitään tekemistä työntekijän työtehon, tasa-arvon tai motivoinnin suhteen, se on ideologia ja sellaisenaan hyväksytty. Sillä ei todellakaan ole mitään tekemistä tasa-arvon kanssa. Mitä tasa-arvoa on automaattinen palkan nousu iän myötä? Toisenlaisen logiikan mukaan nähtynä nimenoman nuoret tarvitsevat aktiivisina ja alusta alkavina enemmän rahaa kuin vanhemmat työntekijät.

Tämä kysymys ei nyt tarkoita sitä, että olisi oikeutettua potkaista pellolle viimeisinä työvuosina työntekijä vaan on nähtävä se tosiasia, että hyvin suojeltujen kansalaisten turva- & palkkiosysteemimme on yhä aika korruptoitunut ideologia perusteltuna heimon vanhinten näkökulmasta.


Tässä valittujen joukkoihin kuuluvien tuntemus tasa-arvon uhasta:

Osa puoluejohtajista epäilee erityisesti nuorten passivoituvan, jos kaikille kansalaisille myönnettäisiin perustuloa 440 euroa kuukaudessa. Perustulomallin kehittäjien mielestä pitkäaikaistyöttömät taas ottaisivat hanakammin satunnaistöitä, jos he saisivat perustuloa. Perustuloa vastustavat kokoomus, SDP, keskusta, kristilliset ja RKP. Puoltajia ovat perustulomallin kehittäneet vihreät sekä tietyin varauksin vasemmistoliitto ja perussuomalaiset.


Entäs työnantajien vastuu motivoida työntekijöitä?
Muuten kuin vaatimusten ja kätkettyjen uhkausten muodossa?
Työnantajan vastuu freelancereiden jaksamisesta?

Työnantajien vastuu palkita nuorten työteho, tarkkanäköisyys ja luovuus?
Tehdä työtaakasta tasainen jokaiselle työntekijälle - niin että nuoret eivät joudu työpaikalla tekemään rennolla otteella eläkettä odottavien duunimäärää?
Työnantajan kiitollisuus luoville työntekijöille - muussa muodossa kun vaatimuksina?

Huippuosaaja kuluu äkkiä loppuun

Huippujen merkitystä korostamalla haluttiin Prof. Kari Uusikylän mukaan tuoda kilpailu työpaikalle: ajateltiin, että ihmisistä saadaan enemmän irti, kun kaikki laitetaan kilpailemaan toisiaan vastaan. Trendikäs ajattelutapa on levinnyt koulumaailmaankin.
– Vanhemmilla saattaa olla suunnattomia tiedollisia vaatimuksia jo ekaluokkaisille. He ovat kamalan huolissaan siitä, vaaditaanko oppilailta tarpeeksi.

Työkavereiden kokeminen kilpailijoiksi on kuitenkin todettu tutkimuksissa ilmapiiriä heikentäväksi perustekijäksi. - Taloussanomat


Nukkukaa autuaat vanhan maailman järjestystä vaativat vain Ruususen unta - ja kuvitelkaa olevanne jumalallisen etuoikeutettuja kun nuoret maksavat työllään teidän hoitamattomat eläkekertymänne. Vanhakantainen heimon vanhinten ikärasismi ei tunne empatiaa nuoria kohtaan tässä valtakunnassa. Teidän valitsemanne poliitikot ovatkin nyt valitsemassa kovan kapitalismin arvoja.


KW: Tasa-arvo arvokysymys, arvokeskustelu, eläkekysymys, hyvinvointi, hyvinvointiyhteiskunta.

1 kommentti:

Halo Efekti kirjoitti...

Minä sen sijaan tunnen sympatiaa myös sitä 60 %:kin kohtaan jos heidän työsuhteensa päätetään syrjiviin syihin perustuen. Oli syrjivä syy mikä tahansa.

Itse olen koulutustani vastaamattomassa vakituisessa pienipalkkaisessa työssä pakertava 50-luvulla syntynyt prekaari ja ikäsyrjinnän uhri.

Kannatan lämpimästi perustuloa ja olen sanonut että se olisi tervetullut askel kohti kansalaisyhteiskuntaa nykyisen kyykytyksen sijaan.

Perustuloa vastustavat kokoomus, SDP, keskusta, kristilliset ja RKP. Heitä kohtaan en tunne mitään sympatiaa. Ja heille kohdistaisin sanasi:"Nukkukaa autuaat vanhan maailman järjestystä vaativat vain Ruususen unta..."