lauantaina, lokakuuta 27, 2007

Häpeävippi


Jokainen pikavippi on häpeävippi.

Häpeä ajaa köyhät pikavippeihin
.
" Häpeä ja nöyryytys ovat yleisimmät tunteet, joita perheelliset kuvailevat kertoessaan köyhyydestä, kertoo tuore tutkimus. Köyhyyttä halutaan peitellä jopa niin, että toimeentulotuen sijasta haetaan pikavippejä.

Osa köyhistä vanhemmista kokee köyhyyden häpeälliseksi sellaisenaan. Toisten mukaan hävettävää on rahattomuuteen liittyvä työttömyys, joka rinnastetaan heidän mielestään laiskuuteen tai saamattomuuteen. Tämä selviää VTM Reetta Ruokosen pro gradu -tutkielmasta Perheiden kokemuksia köyhyydestä: Nälkää, häpeää ja selviytymistä. Lapsiperheiden köyhyys on Suomessa yleistynyt suhteellisesti enemmän kuin köyhyys yleensä."



Häpeässä

tämä kansakunta on siitetty,
nälänhädällä sisällissotaan ajettu,
loppumottaman nälän nieluun sielu
perintönä jälkipolville tungettuna

Häveten synnytetty, häpeällä kasvatettu,
Vanhasen käskystä mielipiteitään häveten
kansalaisten yhä vain keskustelematta toteltava
vaijettava

Häpeällä riittämättömyytensä todistettava,
häveten uskottava tasapäistävään koulutukseen,
häpeän voimalla, itsetuntonsa vertailulla korvaava,
häpäisemällä opittava raivaamaan kunnioitusta
itselleen

kun saavutuksen ilo
on vain tappion vältetty häpeä

Riemu muiden odotuksien täyttämisessä,
erilaisuudessaan häpeämättömiä huokaillen

Häveten on viinaansa juoman
häpeän nirvanaan saakka
ja häveten mukavuudenhaluaan
on kansalaisten nieltävä laaduton kilpailutus
ja tolkuton kiire,

häveten on veroprogressio haudattava,
häveten käännyttävä seksittömässä aviovuoteessa,
häveten kuopattava hellästi haalittu unelma
hyvinvointiyhteiskunnasta

- ja vielä häveten omia ropojaan
seurattava toisen häpäisemiseen kouluttavia konsultteja
kilpailemassa, kisailemassa
julkisuudessa hyväntekeväisyydellään.


Työuupumus ei voi Suomessa olla Kelan korvaaman sairasloman syy, koska työuupumusta ei ole hyväksytty sairaudeksi Kelan tautiluokituksessa. Monet lääkärit pitävät ongelmana sitä, että työuupumusta ei voi kirjata sairasloman syyksi, vaikka se usein on ensisijainen ja pääasiallinen työkyvyttömyyden syy. - MTV3

WHO :
Suomi on Länsi-Euroopan väkivaltaisin maa. - HS.fi

- - KW : >> suomalaiset runot runoblogit runoja runoissa runo runoblogi ajankohtaiset mietelauseet aforismit päiväkirja. kirjallisuusblogit kirjallisuus ja blogit kirjamessut nettipäiväkirjat aleksis kivi kulttuuriblogi poet runoilija runoilijat runokokoelma nettirunot kulttuurikeskustelu kaunokirjallisuus henkilökohtainen ajankohtainen nettipäiväkirja nettijulkaisu 2007 2008
kimi räikkönen shame itsemurha suomalainen suomalaiset itsemurhat depressio kansantauti
bulimia anorexia nervosa ujous ujot ihmiset tautiluokitus tautiluokitukset diagnoosi mielenterveys keskustelu seitsämän veljestä seitsemän suomalaisuus itsetunto itsetunto-ongelmat facebook elämäntapa depressiolääkitys terapia suomikuva identiteetti identiteettikriisi

Ei kommentteja: