keskiviikkona, marraskuuta 21, 2007

Psykologi-poliisi

Poliisi, joka ei halua väittää itseään psykologiksi, antaa julkisen psykologisen profiilin koulusurmaajasta.

Poliisin tutkimuksissa on tullut ilmi myös, että ainakin osa koulun opettajista tiesi Auvisen kiusaamisesta. Tiettävästi kiusaamiseen ei kuitenkaan koskaan puututtu. Rikosylikomisario Rabbe von Hertzen korostaa, ettei kiusaaminen kuitenkaan selitä veritekoa, johon Auvinen sittemmin päätyi.

- Kun en ole psykologi, en osaa sanoa, miten nimittely on häneen vaikuttanut. Se on kuitenkin selvää, ettei koulukiusaaminen yksin aiheuta tällaista tekoa.


En ole ikinä ymmärtänyt ihmisiä, jotka ensin kieltävät olevansa jotakin tai kykenevänsä arviomaan jotakin ja sitten heti perään lausuvat oman varman arvionsa. Hakevatko tämäntyyppiset lausahtelijat myötähäpeällä sanoilleen painoarvoa vai yrittävätkö he vain hämätä kuuntelijaa suomalaisella muka-nöyryydellä? Suomen kielessä pitäisi olla oma kieliopillinen määreluokka itse itsensä vähättelylle.

En ole eri mieltä ylikomisarion kanssa, mutta mitä hän yrittää ristiriitaisella viestinnällään kertoa omasta arvovallastaan? Voi sanoa mitä tahansa vähättelemällä itseään?


Ja sitten tämän Iltalehden artikkelin toimittajan arvomaailma.
Huomatkaa sana "vain".
Käsiksi häneen ei tiettävästi koskaan käyty. Koulutoverit vain nimittelivät omintakeisen tyylin valinnutta nuorukaista.
Eli henkinen väkivalta ei ole verrattavissa fyysiseen väkivaltaan?
Kerro lisää lapsuudestasi.


.

Ei kommentteja: