maanantaina, tammikuuta 21, 2008

Piispan hätäinen tuomio


Mistähän piippuhyllyn symppispiispa on hätääntynyt?


Emeritusarkkipiispa tuomitsee Ylen ostaman formaattisarjan, kuolemasarjan "viimeiset sanani". Vikström pitää tätä eettisesti ongelmallisena. Hänen mielestään kirkon pitäisikin tehdä ohjelmahankkeesta omat johtopäätöksensä.

- Kirkon taholta on syytä nostaa ääni ihmisten suojelemiseksi. Vaikka ihmiset itsekin suostuisivat ohjelmaan, minusta se ei ole vihreä valo sille, että yhteiskunnassa mennään näin pitkälle, sanoo Vikström.

Ihmisten suojelemiseksi - vai kirkon rituaalien suojelemiseksi?

Yleisradio on ilmoittanut, ettei kyseessä ole tosi-tv-formaatti. Selitys ei kelpaa.

"Nyt on kyse kuoleman pyhyydestä. Kun ihminen on heikoimmillaan, niin heikko kuin olla voi, ei ole sivistynyttä ja humaania, että hänet asetetaan koko kansalle näytteille", Vikström kuitenkin katsoo.

-HS.fi

Minun arvioni piispan ahdistuksesta on, että nyt jokin toinen taho onkin astumassa kirkon reviirille. Ja se sattuu. Kirkollehan on luovutettu monopoli kuoleman julkisesta käsittelystä ja nyt YLE onkin astumassa tämän mahti-instituution varpaille. Ja vielä ilman lupaa.

Jos kirkon tärkein bravuuritemppu siirretään muille kanaville, eri keinoin ihmisten pohdittavaksi, ja se tarjoaa ihmisille vaikkapa vaihtoehtoisia ajatuksia viimeisestä rituaalista, kuoleman käsittelystä ja eksistentiaalisesta kohtaamisesta, niin kirkko alkaa olla kusessa.

Kuoleman mystifiointi on ollut kirkon tärkein kikka vedota ihmisiin ja heidän turvattomuuden tunteisiinsa.

Korkeakirkollinen käsitys pyhästä on sidottu kiinteästi kirkon tapakulttuuriin. Kirkko ikään kuin tuo pyhän tuntemuksen ja voiman jäsenilleen kirkon rituaalitapojen kautta. Rituaali on tuote, varmistettu pyhän toteuttamistapa. Kirkko takaa tuotteensa tehon sulkemalla muut tahot pois pelistä, yksinoikeudella. Pyhän kohtaaminen on ehdollistettu kirkon toimintamuotoihin, kirkon kautta. Kirkko on mielestään ollut Jumalan välittäjä ja tulkitsija keskiaikaisen tulkintaperinteen mukaan. Perinne on ikäänkuin todiste historiallisesta pätevyydestä ja "jatkuvuudesta".

On omituista, että kirkollisen profiilin ylläpitäjät eivät aktiivisesti närkästy lasten pahoinvoinnin ja väkivallan rankasta lisääntymisestä mutta kirkon roolin kyseenalastaijat saavat kyllä vastaansa ankaran vyörytyksen.


Yleisradion todellisuuspakoinen asenne

on valitettavasti nähtävissä ennakkosensuurissa, jolla ohjelmaan etsitään vain "onnellisesti kuolevia", ihmisiä, joilla on hyvät suhteet läheisiin, elämä järjestyksessä, homma hanskassa ja paljon tukijoita kuoleman lähestyessä. Miksi ei uskalleta näyttää yksinäisen ihmisen kuolemantuskaa ja ahdistusta elämättömästä elämästä?

Todellisuutta.

Joka voisi todella antaa opetuksen ja uuden perspektiivin katsojalle.


Tags:: uskonnonvapaus positiivinen uskonnonvapauslaki pyhäkoulu lasten uskonnonopetus pitäisikö erottaa valtiosta eroon erotettava uskonnollinen kasvastus ateismi voimala ateisti ateistinen agnostismi agnostikko EU perustuslaki sosiologia filosofia omantunnonvapaus virkamieslaki virkamiehet kirkkoministeri




Ei kommentteja: