lauantaina, maaliskuuta 29, 2008

Fellini 8 ja 1/2

FST:ltä 29.3.

8 ja 1/2.

Eurooppalaisen elokuvan huippuhetkiä.


Tässä elokuvassa ei ole juonta. On vain hahmoja, tunnelmia ja päähenkilön neuroottisia mielikuvia, oikeastaan sirkusmainen traumagalleria.

Muistoja ja kaipauksia ja riittämätön nyt-hetki.

Elokuvassa voi siis olla jännitteitä ilman juonta.

Jännitekaaret syntyvät päähenkilön jännitteisestä hahmosta, joka sukeltaa länsimaisen naisen arkkityyppien galleriaan. Episodit syntyvät siis karakteerin hybriksestä ja puutteista. Siis periaatteessa ihan kreikkalaisen mallin mukaan mutta jäykkä kolmasosajaottelu kerronnan kaarelle puuttuu.

Kun Renny Harlin oli kuvaamassa jättihallissa Cliffhangeriä, niin hän järkyttyi, kun itse Fellini tuli häneltä kysymään lupaa että saisko kuvata tuolla hallin nurkassa hajuvesimainosta. Renny antoi luvan. Taisi jäädä Fellinin viimeiseksi ohjaukseksi. Kertoo jotakin elokuvakulttuurin alamäestä. Fellini ei yksinkertaisesti saanut rahoitusta tuotannoilleen 80-luvulla. Käsittämätöntä.



Ei kommentteja: