keskiviikkona, joulukuuta 17, 2008

Pohjoismaiden hännähuippu hyvinvoinnissa: "KALLIS KÖYHYYS"-pamfletti ja naminami-poliitikkomme

Suomessa köyhyys ei ole viranomaisille ongelma.
1970-luvulla se oli. Siksi yhteiskunta muuttui Ruotsin perässä.

Ainahan löytyy köyhille fiilistä piristämään ja tunteita blokkaamaan uusia masennuspillereitä, joiden käytön kasvu on Suomessa käsittämättömän huimaa - (IltaSanomat). Johdamme Euroopassa niin depressiolääkkeiden kuin psykoosilääkkeiden kemiallista käyttöä surkealla ykköstilalla.

600 000 köyhää.




Tanskassa perustoimentulotuki on yli 200 euroa korkeampi kuin Suomessa ja sidottu dynaamisesti muuttuviin indekseihin.

Tutkimus IS:

Suomen hyvinvointi 1970-luvun tasolla

Tilastokeskuksessa on ensimmäistä kertaa laskettu BKT:n ohella GPI-aikasarja, eikä se mairittele Suomea. Uusikin mittari mittaa rahassa, mutta ottaa huomioon kansalaisten kokeman hyvinvoinnin. IS

Jokainen pikavippi on häpeävippi.



"KALLIS KÖYHYYS"-pamfletti


Voima-lehden-arvostelussa





KEYWORDS:: Tuloerot etujärjestöt syrjäytyneet syrjäytyminen leipäjonot poliittinen vaikutus puolue ideologia vasemmisto vasemmistolainen ajatu
s hyvinvointi hyvinvointivaltio pahoinvointivaltio leipäjono perussuomalaiset oikeisto kokoomus sosiaalidemokraatit äärioikeisto vihreät poliittinen lamautuminen lama rahoituskriisi lainat velkantunet kirja kirjallisuus lehti köyhiä varattomuus mielenterveys joulu 2008 2009 sosiaalitoimi sosiaalipolitiikka uudistus lautakunta komitea propaganda työmarkkinajärjestö kähmintä politiikka sosiologia tulevaisuustutkimus gallup luokkaretki hallitus yhteiskuntaluokka

Ei kommentteja: