lauantaina, helmikuuta 27, 2010

Koulukiusatun vastuu

Suomalaisesta kiusaamiskulttuurissa ja koulujen kiusaamista torjuvissa projekteissa on joitakin kiusallisia ja epätodellisia piirteitä. Mikä on kiusaamisilmiötä hillitsevien projektien ja tyynnyttelyn todellinen lähtökohta ja päämäärä? Jos se on vaikkapa koulujen maineen parantaminen, ollaan pahasti hakoteillä.

Nyt kun on vihdoinkin muotia selvitellä ainakin fyysisen väkivallan ilmentymiä, ei oikeastaan kiinnitetä huomiota siihen, kuinka henkinen väkivalta voi olla paljon organisoidumpaa ja toistuvaa arkipäivän häpäisevää statusterroria kohdetta kohtaan. Korkeampaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvien vanhempien lapset oppivat kuitenkin juuri tämän sosiaalisen leimaamisen vivahteikkaan taidon näkymättömän verbaalisella tasolla.

Fyysinen väkivalta esitetään usein todellisen väkivallan uhkaavimpana muotona. Verbaalisesti taidoton ja räikeästi avuton fyysinen kiusaaminen on siis yhteiskuntaluokkanäkemyksessä suurin uhka koulun mentaaliselle ympäristölle?

Kiusaamista poistavaa KiVa Koulu -projektia on kiitelty ihanneprojektina, jalojen periaatteiden ällistyttävän nopeana toteuttamisena. Kuitenkin pääasiassa KiVa Koulu -projekti kiittää itse itseään, eikä ole lainkaan ulkopuolista ja riippumatonta tehoa arvioimassa heidän tuloksiaan.

KiVa Koulu -projektissa minua on häkellyttänyt ennen kaikkea se, että projektin tiedottamisessa on aivan alkumetreiltä lähtien korostettu nopeaa näkyvän "kiusaamisen vähentymistä" - eikä sen eri muotojen tiedostamisen lisäämistä.

Johtajaa korostavassa ryhmätilanteessa on usein samanlaista psykodynamiikkaa kuin koulukiusaajaa komppaavassa ja ihailevassa koululuokassa. Koulu- tai työpaikkakiusaamisen ryhmädynamiikka ei nouse tyhjästä vaan sosiaalisen evoluution aamuhämärästä. Johtaja tai koulukiusaaja valvoo hierarkisen yhteisön itseihailun etuja samalla dynamiikalla: laittaa erilaiset ja itsenäiset ruotuun.

Yhteisö saa helposti tyydytystä, kun erilaiset yksilöt saavat näpäytyksen ryhmän yhtenäistävän monokulttuurin uhmaamisesta, vaikkapa koulukiusaajan toiminnan kautta. Minkä tyyppisiin lapsiin aikuiset samaistuvat kiusaamisalttiissa ja kapeita rooleja leimaavassa yhteisössä?

Päivi Bergin tuore väitös "Rikkaan ja suositun on helpointa nauttia koululiikunnasta" on tässä kysymyksessä ainutlaatuinen murros suomalaisen koulumaailman  rakenteellista statusväkivaltaa avaavassa sosiologisessa uudelleentulkinnassa.

Tilanne valistustoiminnassa ja varsinkin kriisitilanteissa oikeuslaitoksen asenne rehtorin vastuusta on hyvin outo ja kevyt. Koulujen mainetta jo projektin nimen semanttisen luonteen kautta parantamaan luotu "KiVa Koulu" esitetään jonakin "virallisena" instituutiona, vaikka mitään asiallista laatuvalvontaa ei ole. Projektin omat päämäärät esitetään aivan suoraan tuloksina sangen neuvostoliittolaiseen tyyliin.

Luodaan ihmeellinen kivan koulutodellisuuden Sampo: ajatus paremmasta koulusta toteutuu, kun jokaista pyydetään olemaan näkemättä enää negatiivisia puolia, varomaan kiusaajia ja erilaisen oppilaan syyllisyyttä "seuraamuksiin". Lapset velvoitetaan antamaan projektin vetäjille onnistumisen tunteita. Projektissa tarkkaillaan usein lasten suhtautumista itse projektiin eikä yhteisön elämänlaadun ja todellisen suvaitsevaisuuden parantumista.

Kiusaajan sosiaalistaminen ja kunnioittaminen "tasa-arvoisena" on ollut eheän koulun maineen ajajien päähuomion kohteena, eli ns. "turhan syyttelemisen poistaminen". Konfliktin ratkaisuna on haluttu esittää siis konfliktin lieventämistä ja sen häivyttämistä. Tämänkaltainen tavoiteprosessi tapahtuu kuitenkin usein kiusatun kustannuksella. Kiusattua pyydetään luopumaan uhrin rooliasetelmasta ja varsinkin kiusatun rehellisten tunteiden ilmaisusta, jotta yhteisö saisi helpotusta kivan yhteisön keinotekoisesta imagosta.

Näin kiusaajan moraalinen vastuu häivytetään yksilön kyvykkyyttä korostavan ja sopeuttavan prosessin vuoksi sivuun. Kiusaajan oma roolistatus voi jopa nousta, kun hänet määritellään humoristisesti "turhan rämäpäisenä", "tahattoman energisenä" tai "estottomana". Kokonaisvastuu tilanteen ja rehtorin tunteman tukaluuden helpottamisesta ja kivan ilmapiirin mahdollistamisesta voidaan irvokkaasti antaa kiusatulle. Ymmärrä kiusaajan "huumoria" tai olet "epäsosiaalinen". "Voit olla esimerkkinä muille, kun et ota kaikkea itseesi".

Tämän kaltaisen prosessin tärkein päämäärä voi olla ensisijassa lieventää kiusaajan vanhempien omaatuntoa, konfliktiherkkyyttä selvittelyssä, äänekästä protestointia oman lapsen tekojen torjunass ja heidän sosiaalista häpeäänsä, mutta oikeastaan tämä on vain uusi versio koulumaailman perinteisestä, hyvin suomalaisesta "omertan lain" vaikenemisvelvoitteesta kiusatuille.

Rehtoreilla on valtava paine lakaista nuorten kiusaajien vaikeat psyykkiset ongelmat maton alle, koska kunnat kieltäytyvät lainvastaisesti tarjoamasta välitöntä apua sitä tarvitsevalle. Siksi KiVa Koulu -sovittelu on instant-tuotteena, "ketään leimaamattomana" prosessina, kustannustehokasta todellisten ongelmien peittelyä ja henkiseen väkivaltaan kouluttavaa menettelyä.


Puujumalan lapset

Johanna Korhonen HS



II


Koulusysteemin ainoa ja vakava ongelma on se, että se on rakennettu opettajan ("valistavan aikuisen") auktoriteetti-identiteettiä varten. Roolipeliksi ja hierarkiatasoiksi.

Muutoksia ei tehdä, koska systeemin päämäärä on luoda illuusio, jossa kiltit oppilaat ovat opettajia varten, opettajan ammatti-identiteettiä ja yhteiskunnallista statusta varten. Eli opetusstrategia korostaa opettajan vitaalista tärkeyttä ja "absoluuttisen" tiedon kvantitatiivisen määrän tärkeyttä.

Systeemi ei ole oppilaita varten, oppilaiden tarpeita varten - vaan oppilaat ovat systeemiä varten. Oppilaat muokattavia, opettajat muokkaajia.

Laatu ja sovellettavuus ei ole tärkeää vaan yhä vain se määrä.

Omituinen fantasia määrästä, kvantitatiivisesta opetuksesta, jolla mitataan opettajan kyvykkyyttä, tuomiovaltaa ja oppilaiden sokeaa oppimisen testattavuutta hyvin lyhytkestoisesti.

Se, kuinka "opetettu" on omaksuttu esimerkiksi vaikkapa 6 kk päässä oppimistapahtumasta, ei kiinnosta opetusministeriötä lainkaan. 

Onko standardisoitu koulumaailma opettajia vai oppilaita varten?  Aikuisten pätemistä, virkamiesten suunnitelmien mukaan runnomista vai oppilaiden mahdollisuuksien huomaamiseksi ja potentiaalin toteuttamiseksi? Onko "erilainen oppilas" aina uhka ja harmi systeemin rajaamalle opettajalle?

Tyttöjen ikäkausikehityksen olennainen osa on samaistuen omaksua oma identiteetti hoivaajahahmon mielenliikkeistä. Pojan turvalliseen kehitysprosessiin kuuluu taas aikainen, koetteleva ja välillä aggressiivinenkin irtiotto kontrolloivasta äitihahmosta. Nämä ovat aika selkeitä psykologisia kehitysprosesseja enemmistölle.

Suorituskeskeisen opettajan ja tytöille ominaisen tottelevan ihanneoppilaan luonnoton, toisiaan ruokkiva korruptoiva suhde ja passiivisen tottelevaisuuden epäinhimillinen sykli on yhteiskuntapoliittisesti vaarallinen - ja huomaamaton prosessi.















2011


Äärimmäiset teot

”Kiusaaminen vie voimat koko perheeltä”. Näin kertoi haastattelemani koulukiusatun lapsen vanhempi viime keväänä Akaan Seudussa. Tuolloin tein lehteen laajan jutun, jossa kaikkien Akaan ja silloisen Kylmäkosken peruskoulujen rehtoreille tehdyn kyselyn tuloksena selvisi, että vähintään noin 65 lasta oli kiusattu Akaan kouluissa kuluneena lukuvuonna.







Niklas Herlin Näkökulmat US:

Kristityt homoja parantamassa









 Lasten ja nuorten vertaissovittelu täyttää Suomessa 10 vuotta.


– Sovitteluun pitäisi ohjata kaikenlaiset asiat, ilman että aikuinen miettii mielessään onko asia tarpeeksi vakava vai ei. Aikuisten olisikin hyvä ymmärtää, että he ovat ulkopuolisia, jotka eivät voi arvioida oppilaiden mielipahan määrää. 



  * 2011 Akaa kiusaamistapaus äiti tuomittu, puolusti lastaan Päivi Alasalmi.

Ei kommentteja: