perjantaina, kesäkuuta 04, 2010

Gaza coma



Gaza coma.

Israelilaisten ongelmat ovat kuvailtavissa vain psykiatrialla.

Enkä nyt laske leikkiä. Joukkotuhon jälkeläiset yrittävät korvata isovanhempiensa avutonta kauhua ja traumasiirtymiä ylilyödyllä voimantunteella. Aivan kuten natsien kannattajat 1920-luvulla.

Kostomoodi on kytkeytynyt päälle kansakunnalla, jonka sankareina ovat olleet kärsineet, kuolemasta paljon puhuneet ihmiset sekä poissaolevat pyhimyssukulaiset. Keskitysleiriltä selviytyneet ovat halveksineet elämänpiirissään "pieniä ongelmia", emotionaalista vastavuoroisuutta ja niin jälkeläiset kokevat perintönä avuttomuuteen yhdistynyttä riittämättömyyttä.

Yksi syy on se, että Saksa ei selvittänyt murhaajia laajamittaisesti. Saksa antoi itselleen anteeksi kovin kevyesti. Natsit jäivät osana polititiseen ja taloudelliseen elämään ilman julkisia tunnustuksia.

Saksalainen terrorismi 70-luvulla oli suoraa seurausta menneisyyden käsittelyn julkisesta valheesta ja sodan aikana vaurastuneiden natsien vaikutuksesta julkiseen politiikkaan, joka kulminoitui Iranin despootin ylistämiseen ja mielenosoitttajien hakkaamiseen. Oikeisto sai shaahin vierailun varjolla käydä vasemmiston kimppuun 1920-luvun natsien katutappelumallin mukaisesti.

Kaikki saksalaiset nuoret, joiden kanssa olen keskustellut, ovat kertoneet sukunsa vaikenemisesta. Mitään ei tunnustettu edes jälkeläisille. Saksalaisten selvitystyö on aika iso myytti. Sitä tekivät vain historioitsijat, mediakatumusta harjoittavat poliitikot - ja hyvin hitaasti. Israel sai lähinnä poliittista hyvitystä valtakuntana länsimailta ja senkin hyvin epämääräisesti. Israel sai oikeuden uhripuheeseen, josta tuli identiteetin keskus.

Minkälainen on tavallisessa elämässä naapurin Veikko, joka uhripuheella käsittelee kaikki elämänsä asiat?

Toisen maailmansodan häpeä jätettiin käytännössä uhreille. Israeliin vaeltavat saivat ylpeyttä mutta vain vainoamalla toisia kansakuntia hyvin lyhytnäköisesti uuden onnensa aloitteeksi. Yhtenä syynä oli Englannin siirtomaapolitiikan tylyn vanhat elkeet, jonka velkaa myös nyt maksetaan aggressioina.

Israelissa on poliitikollekin kunnioitettua lähinnä sotilasuran luoma toimivan tappajan identiteetti, jossa ensin lyövä on selviytyjä.

Meillä oli Kekkonen, pyöveli, unelmapresidentti.


Suomalainen aggressio on myös yhtä eläväistä ja helposti aktivoituvaa sotien traumojen jäljiltä. Sisällissodan selvittämättömyys ja historiankirjoituksen valheet tapahtumista,  valtionterrorista, lakien ohittamisesta ja vastuukysymyksistä ovat tehneet siitä meillekin aikapommin.

Vahvuuden ideologia vaatii aina halveksittavia heikkoja - todisteeksi.

Guantánamo Bayn vankileirin idea on sama. Olivat vangit syyttömiä, taksikuskeja Irakista tai köyhiä taistelijoita omaa maata ja afganistanilaista heimoaan puolustamassa niin he ovat voittopokaaleja avuttomassa asemassaan läpinäkyvässä rautaverkkovankilassaan. Uhrivoimaa voittajille, päänahkojen kerääjille. 

Gaza (4):
A Picture Is Worth A Thousand Words




Contaminated Generativity:

Holocaust Survivors and Their Children in Germany


Kurt Grünberg
This paper addresses the trauma transfer from survivors of the Shoah to the Second Generation in Germany. What does it mean for both generations to beget children after Auschwitz? This necessarily entails perceiving non-Jewish Germans and their way of dealing with history. Survivors cannot live without their memory, nor is it possible for them to conceive of a life unencumbered by this constant "contaminant". It is not possible to integrate the persecution experiences. On the contrary, decades after liberation, dissociated elements of traumatic memories penetrate everyday experiences, thought, affect and imagination as contaminants. Occasionally, these fragments of persecution experiences, like "encapsulated memories" hidden in crypts suddenly break open and frighten the survivors themselves and even more so the people around them.


Fed with Tears - Poisoned with Milk
Book relates the story and outcome of the Group Relations Conferences (GIC) of German and Israeli psychoanalysts and psychotherapists who met to confront issues shared by descendants of both victims and perpetrators of the Holocaust. 


Samat keinot käytetty historian siistimiseen aatteella ja puhtaan isänmaallisuuden idella kuin Suomessakin sisällissodan suhteen:

The Holocaust in Lithuania:
One man's crusade to bring justice - CNN



Suomalaista natsiestetiikkaa ja fasistista viihdettä:


Iron Sky valmistuu

 

Ei kommentteja: