sunnuntaina, syyskuuta 12, 2010

Stephen Elop on Troijan hevonen

Lisäys
Nokia-lähde väittää Elopia myyräksi:

"Osakkeen arvo ajetaan alas, että Microsoft voi ostaa Nokian"

Stephen Elop on Nokian loppu

Lisäys ii

Hän on insinöörikulttuurimme  suojautuvan eliitin järkyttävän itsestäänselvä hätävalinta, vastuunpakoilun ruumiillistuma, vain eliitin epätoivoinen suoja Nokian omassa johtajakriisissä suuren ja mahtavan Microsoftin mielikuvatehon toivossa.

Otetaan kaveri taloon toisesta megalomaanisesta firmasta. Massaa, jargonkyvykkyyttä ja epäkarismaattisuutta yhteisellä visiolla, toki Microsoftin ehdoilla.

Hän tekee Nokiasta Microsoftille vaarattoman yrityksen ilman omaa ohjelmistokehitystyötä.

Hän ajaa Nokian kännyköihin Windows Phone 7 / Windows Mobile platform-käyttöjärjestelmän ja Nokian osaksi Microsoftia - tai alas palasiksi.

Hän ei hyväksy Androidia rinnalle, joka olisi elastisin käyttöjärjestelmä Nokialle. Nopein muutoksille ja eri tahojen kokeiluille. Uusille innovaatioille.

Hän edustaa massabrändiä, Microsoftia, sulkeutunutta korporaatiohykertelyä ja raskasta markkinointia eikä ymmärrä että markkinat ovat nyt kuluttajavetoiset.

Hän ajattelee markkinoita ja menneitä menestyksen avaimia, talouslehtien muodikkaita menestyksen mittareita. Ei yksilöitä ja yksilön tarpeita.  

Kuluttajat valitsevat ja kuluttajat tiedottavat, mistä tykkäävät.

He eivät kaipaa enää historiaan häipyvää microsoft-uskontoa, jota aikoinaan kannattelivat ATK-tukihenkilöt taatakseen oman työpaikkansa mahdollisimman vaikealla käyttöjärjestelmällä, jonka käyttäjän täytyy olla nippelispesialisti.

Microsoftin ja Nokian kulttiin kuuluu se, että fanit mukautuvat uskollisesti vuodesta toiseen toistuviin järjestelmän epäinhimiillisiin ja epäkognitiivisiin outouksiin ja insinöörien kaltaisen motivaation osoittamiseksi tuntevat kiitollisuutta teknisiin innovaatioihin, joilla ei ole mitään tekemistä laitevuorovaikutuksen kanssa.

Jos vanhenevan äijän libido on vain superkorporaation lipevään statuskamppailuun ja korporaatiohypetykseen suuntautunutta grandiositeettikokemusten varmistamista, hän ei voi ymmärtää esimerkiksi sosiaalisen median, omaehtoisen julkaisun, profiloidun median ja työympäristön sekoittumista uutena kulttuurina. 

Hän ei ymmärrä Fuzzy logic-toimintaperiaatteita ja käyttää hyväkseen Microsoft-evankelistana Nokian johdon insinöörikulttuurin paatoksellisen uskonnollista virettä, perinneviritystä ja suuruudenhulluutta.

Stephen Elop ei ymmärrä mitä on vuorovaikutteisuus. Kallasvuo ymmärsi vielä vähemmän (jäykkä ja app-ohjelmille erittäin vaikea Symbian platform).

Pieni muutos ei ole muutos näin isossa kysymyksessä.

Hän ymmärtää vain näyttävyyden ja viisivuotissuunnitelmien päälle. Hän ei ymmärrä miksi Ihonen käyttäjä käyttävät kameraa ja videota mutta  ihmiset eivät käytä vaikeaselkoista  Nokian kameratoiminto, vaikka Nokiassa olisi terävin kamerakenno. Hän inhoaa "muotivirtauksia", jotka ovat oikeastaan vain mediakulttuurin evoluutiota.

Hän on suurkorporaation seuraaja eikä johtaja. Suuruuden tavoittelija eikä yksilön mediasosiaalisten tarpeiden palvelija.

Suomalaisessa kulttuurissa sivistys on verbaalista ja matemaattista. Visuaalisuus ja emotionaalisuus on ollut halveksittavaa jo pseudokristillisen ihmiskuvan takia, kulttuurirasituksemme takia. 

Elops jatkaa Applen vähättelyn linjaa ja silti tulee matkimaan Applea joka käänteessä. Apple ei kilpaile hinnalla mutta Nokia tulee kilpailemaan henkitoreissaan hinnalla ja lukemattomilla oudoilla malleilla.

Hän on Kallasvuon suora peilikuva, uusi saman linjan idoli, sillä Nokian hallitus ei halua myöntää olevansa väärässä yrityskulttuurinsa muuttumattomuuden ja perinteiden kanssa. Härkäpäisesti päin seinää.

Kai Kairamo teki itsemurhan Nokian insinöörikulttuurin sisäisen statuskilpailun takia. Kairamo yritti luoda uutta monimuotoista elämänhallintakulttuuria, Suomen Applea,  joka yhdistää sosiologian, teknologian, kommunikaatioteoriat ja siis helpottaa ihmisten elämää, minimoi laitteen teknistä olemusta ja luo uusia sosiaalisia mahdollisuuksia.

Nokian insinöörikultti halusi kuitenkin kaavoitetun, muuttumattoman ja jäykän Nokiakapulan yrityskulttuurin statusesineeksi, joka olisi ennen kaikkea statusesine yritysmaailman mielikuviin perustuen ja Nokian johtajien itsetunnon väline, ei kuluttajien elämänhallinnan muuntuva osa.
Tekstiviestinkin keksi VRn insinööri ja Nokian johtajat yrittivät karsia sitä pois lapsellisena ajatuksena. Kirjaimia puhelimen kautta, kuinka outoa. 

Ja sitten luotiin esimerkiksi wap-hype, joka ei sitten toiminut ja herätti suunnattomasti hämmennystä, luotiin toivoa interaktiivisuudesta mutta saatettin pelkkää pettymystää ja ivaa koska wap näytti paperilla hienolta ja sai insinöörit ylpeäksi, koska se toimi jotenkuten. Huijaus onnistui insinöörien mielestä mainiosti, koska laitteissa oli todistettavasti ja teknisesti jonkinlainen wap.

Ihmiset eivät halua joten kuten toimivaa härveliä, jota täytyy käyttää kuin ohjelmoisi tietokoneohjelmaa.

Uusi toimitusjohtaja, vanhat eväät. Vakuuttelua. Nokian rautakeskeinen linja pitää.  Kollaa kestää. Kunnes murtuu.







Financial Times:  To much fu**ing Finnish stubborn sisu


in  English - Stephen Elop is a Trojan Horse






Kaikki Nokia-artikkelini 

Arhi Kuittinen


.

1 kommentti:

Petri Sainio kirjoitti...

Hyvä kirjoitus.

Yhdyn kyllä näkemykseen, että Windowsin valta-asema työpaikoilla perustuu sen ATK-tukihenkilöitä työllistävään vaikutukseen; missä Windows, siellä ongelma - siis duunia tukihenkilöarmadalle!