sunnuntaina, heinäkuuta 03, 2011

Feministien hukattu tehtävä

  Nyt olisi feministien aika palata juurilleen vanhan kunnon valistuskampanjatoimintaan ja ottaa kampanjakohteekseen naiset eikä enää vain miehiä.
  • "Suosikki suoritti lukijoilleen suuren seksikyselyn, jonka tulokset ovat nyt selvillä. Huolestuttavaa tuloksissa on ehkäisyn käyttö: jopa 92 prosenttia tytöistä myöntää harrastaneensa suojaamatonta seksiä.

Feminismin ideologinen vääristymä ilmenee selkeästi feministien harjoittaman kritiikin tärkeimmästä kohteessa, mikä on mies.

Naisena oleminen on muka itsestäänselvyys ja itsegeneroituva olotila, kunhan vain suurin ongelma, "mies", saadaan määriteltyä ja käsitteellisesti sidottua.

Naisten oma tiedostaminen ja nuorten naisten valistaminen on unohdettu kokonaan.

Koko feminismin tärkein juju on heitetty Suomessa roskakoriin. Sisaruus, tiedostaminen ja itsenäisyys.
Naisten vapaudesta on tullut niin pyhä asia itsestäänselvyytenä, että jo sana valistus on useimmille feministeille absoluuttinen paha.

Tietoisuus ja viisaus tulisi olla feministienkin tasa-arvo-doktriinin ydinajatus mutta salakavalasti 50-luvun agendat, naisen etuoikeudet, naisen miestä omistavat ja hyödyntävät strategiat ovat muljahtaneet nyt akateemisen feminismin ytimeen.

Naisten ehdoton "vapaus" arvostelusta ja elämänhallinnasta on murentanut feminismin selkärangan. Feministit ovat pitkälle syyllisiä nuorten naisten yliseksualisoituneesta elämänhallinnan ihailusta.
Miehiä ei voida nähdä ystävinä sukupuoliteorioiden ansiosta vaan lähinnä todistusaineistona omalle seksuaalielämänhistorialle. Jokaisen miehen ongelma on miehuus ja esi-isien synnit ja naisille on vaikeaa nähdä, kuinka monet "epätäydelliset" miehet ovat psykopaattien uhreja siinä missä naisetkin.

Tietämättömät ja hämmentyneet nuoret naiset eivät saa tukea - eivät edes teoreettisesti yliseksualisoituneesta naisen valtaa ja statusarvoa korostavasta feminismistä. Nuoret naiset ovat sen kautta kaupallisen median riistaa ja vapautumisesta on tullut totaalinen markkinointikeino. Seksi esitetään puhtaana valtana ja identiteetin perustana naiselle - tietysti tuotteiden ja rahan avustuksella.

Samantyyppinen seksuaalisen vapauden ylistäminen ja opettaminen miehille nähdään feminismissä uskomattomana sovinismina ja alistamisena. Naisten vapaus feministisessä fantasiaparadoksissa "itsensä löytämisenä" seksuaalisessa päiväkirjahistoriassa ei todellakaan merkitse samanlaisen vapauden opettamista miehille.

Kuitenkin nykyinen feminismi ohjaa käytännössä naisia statuskamppailuun ulkoisessa itsetuntosodassa, jossa alfaurokset ovat todistusaineistoa naisen valloituksille, reviirimerkkauksille naisten kesken.

Naiskeskeinen ihmiskuva ei ole tasa-arvoinen ihmisyyden lähtökohta eikä opeta nuorille naisille itsetuntoa.

Feministien tulisikin pohtia nuorten naisten kanssa ongelmien avaamisessa etupäässä naisen äitisuhdetta eikä isäsuhdetta. Tämä on suurin tabu feministien akateemisissa dogmeissa.
Tiedostaminen, naistenvälisen kilpailun, omien intentioiden sekä neuroosien pohtiminen tulisi olla humanistinen voimavara   feministien seuraavalle uskonpuhditukselle.

Voimakastahtoisuuden ja naisen "erilaisen" seksuaalisuuden sokea ylistäminen ei luo itsetuntoa eikä varsinkaan itsetuntemusta.

On syntynyt vain naisten versio sovinismista ja naisen kyvykkyydestä sosiaalisena kilpalaulantana siskojen kesken.

Ja outo hiljaisuus lestadiolaisten ja muslimisukujen naisten kohtelusta. 


Emma Watson kertoo nyt Seventeen-lehdessä


- Minä olen huono leikkimään vaikeasti tavoiteltavaa. Se on yksi suurimpia puutteitani. Minä oikeastaan sanon pojalle, että “Pidän sinusta – vietetään aikaa yhdessä”. Ystäväni eivät pidä siitä, sillä heidän mukaansa minun pitäisi olla vaikeammin tavoiteltava. Minä kuitenkin haluan päästä treffeille.







Suviseurat kokosi Lumijoelle Pohjois-Pohjanmaalle viikonloppuna jälleen noin 80 000 sanankuulijaa. Kansainvälistynyt ja yhä avoimempi lestadiolaisliike pohtii nyt muun muassa naisen asemaa.
Vaikka nainen on perheessä tasa-arvoinen, hän ei voi toimia puhujana tai pappina liikkeen tilaisuuksissa. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen puheenjohtaja Olavi Voittonen perustelee asiaa sillä, että lestadiolaisuus nojaa Raamatun sanaan ja etsii perustelunsa sieltä. MTV3

- Facebookkaa:

1 kommentti:

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Men and women really ARE different:

Sexes share just 10 per cent of their personality traits

http://www.dailymail.co.uk/news/article-2082398/Surprise-Men-women-really-ARE-different-Sexes-share-just-10-cent-personality-traits.html