lauantaina, helmikuuta 25, 2012

Harhautusviihde tekee suomalaisista poliittisesti impotentteja



Pelottavaa. Huvittavaa. Mies vain pureskeli korttia.

Mutta Hesari halusi meidän mässäilevän vulgarismilla. Pelottavaa.

Hesari harhauttaa ja käyttää halpaviihteen keinoja yhä laajemmin ja oudommin kun taas tietopuolen salaaminen pankkikriisissä on myös entistä kattavampaa eli poliitikoille suojaa luovaa. Puhutaan Kreikasta kun suojellaan Englannin ja Saksan pankkien rajua rahastusta. Presidentinvaaleissa luotiin kuvaa kansaa viihdyttävästä isäpresidentistä - ratkaisuna ihmisten poliittisille pettymyksille.
Tahallista jatkuvaa harhautusta todellisuudentajullemme?

Kansa viihdytetään tunnottomaksi ja johdatetaan kaikenlaiseen mahdollisimman epäpoliittiseen dramaturgiaan  huomion siirtämiseksi pois poliittisen tragedian ääreltä? 
Ja suomalaisten tajunnantila laskee ihan virallisesti:
Suomalaiset on koulittu vuosisatojen ajan tehokkaasti taantumaan avuttoman lapsen asemaan kriisihetkinä.
Korruption määritelmää ja muotoa ei Suomessa paljoa pohdita syytteiden haihtuessa liukuhihnalla, sillä korruptio on niin laaja maan tapa eli suomettumisen rakenteissa kiinteän monimutkainen verkosto: eri etupiirien keskinäistä "vastuunottoa" "veljistä":

Vehviläinen myy asuntonsa mutta saa jäädä ilmaiseksi asumaan.

Sosialistista kapitalismia  - vain eliitille.
Jos tilannetaju, siis todellisuustaju on suomalaisilla tosiaan niin shokissa että me haluamme lukea vain päättömiä hassuja uutisia - sen sijaan, että voisimme uskoa todeksi  rankkojen ja mielipuolisten suomalaisten poliitikkojen tekemän 50 miljardin veroeuron uhraaminen englantilaisten pankkien puolesta ja EU-virkamiesten kiitoksen kerjäämiseksi.

Suomettumisen ihanuus ja totaalisuus - sokea luottamus lehdistöön on tätä samaa pelon ja ahdistuksen torjuntaa alistumalla "virallisille" tahoille:
  • Luottamus lehdistöön nousi Suomessa Euroopan kovimmaksi
http://www.hs.fi/kotimaa/Luottamus+lehdist%C3%B6%C3%B6n+nousi+Suomessa+E...

”Joku pitää meistä huolta”.
"Ei lehdistö voisi kansalaisia hämätä".
Toive. Kekkosen ajan velvoite kansalaisille. Älä epäile virkamiehiä vaan luota, niin tunnet olosi lämpöiseksi.

Osakeomistusta salaavaa hallintarekisteriä ajavan Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja  on poliitikan ja talouden kytkösten paljastamista ajavan Transparencyn Suomen osaston pj! Tämä on kaiken huippu tässä mustekalaorganisaatiossa nimeltä hyvä veli. 


Mitä elkeitä median jättiläinen pullistelee avoimesti työntekijöille?
  • Koulu­kiusaamista vai kolonia­lismia? Ei kumpaakaan, mutta parempaa vertausta en keksi Sanoma Magazines Finlandin tavalle toimia. Isomman oikeudella otetaan kaikki — vain siksi, että voimaa löytyy.


Tieto. Tuo saavuttamaton jumalten nektari suurimmalle osalle kansasta. Virkamiehet salaavat julkista tietoa ja monia verovaroilla tehtyjä tutkimuksia.
Onneksi on mielikuva, ettei meidan tarvitse välittää liian hankalaa tietoa. Tuudittava ja yleisön vaatima toiveikas mielikuva "kaikki hyvin, antakaa virkamisen ja poliitikkojen hoitaa homma ilman uteliaisuutta".


Helsinki.
Tapaus: kokoomusgryndereiden unelmakaupunki.
  • Helsingin ja kaupungin liikelaitosten ylijäämä viime vuodelta on 303 miljoonaa euroa. Pankkitileillä ja kassassa on 970 miljoonaa. Mutta silti kaupunginjohtaja   Jussi Pajunen esitti asukasta kohti käytettävien rahojen vähentämistä, kun valtuusto keskusteli ensi vuoden budjetin raamista.  -- Yrjö Hakanen

Yleinen Tietoisuus on aina valtaa kahmivan poliitikon pahin vihollinen.
Mikä sisäpiiri? Eihän semmoisia ole olemassa...
  • Kuinka moni arvelee voivansa hakea Helsingin kaupungilta edullista lainaa ilman vakuuksia ostaakseen kaupungilta kartanon ja ilman, että kauppaa edes kilpailutetaan? Helsingin Golfklubin herrat tekivät tämän ja tuon suljetun klubin jäsenenä mm. Jan Vapaavuori oli vielä itse mukana kaupunginvaltuustossa päättämässä siitä. -- Yrjö Hakanen

Ja vielä massiivisempi hyvä veli -rinki, maan taoin maustettuna:
100:n johtajan piirileikki ja rahanjakopeli. Todella vakavaa korruptiota ja johtamiskulttuurin rappeutumista.
Ahneilla ne meidän rahat on. Uuden "globaalin" talousperiaatteen laki.


Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Jyrki Katainen latelee valheita, jotka ovat linjassa Helsingin Sanomien kielenkäytön kanssa:
  • – Eristäytyminen kriisiltä pää puskaan laittamalla on mahdotonta. Myöskään mitään ”velkasaneeraukseen ja piikki kiinni” -ihmelääkettä ei ole olemassa. Velkajärjestely päinvastoin kasvattaa meidänkin vastuitamme.

ja suurin valhe
Kuka enää uskoo että SDP:n salainen kabinetti ja Jutta Urpilainen -niminen marionetti on mikään vastavoima? Suomi ajetaan velkavankeuteen, jos hallitusta ei kaadeta. Arhinmäki tuhoaa nyt  puolueensa vastavoimanousun, kun on hiljaisena poikana Audin takapenkillä.
Onneksi kansakunta on helppo turtumaan ja pelästymään isällisiä uhkailuja, jotta hyvä veli -politiikka ei olisi avoimen poliittista despooteille vaan vain eräänlaista peliä. Poissa demokratian ahnaalta julkisuudelta ja ilman tasa-arvon periaatteelta, murentamassa eliitin kerta kaikkiaan loistavan solidaarista  järjestelmää - eliitille.


Suomalaiset ovat aina ohjautuneet herrapelon mukaan.
Paitsi 70-luvulla, kun laajasti lakkoilevat työläiset saattoivat selkeästi osoittaa, että herrakansa ruotsalaisten Ruotsi ja sen oma sosialistinen kapitalismi veroprogressiolla toi vaurautta ja onnea.

Humalassa vähän vihataan herraa hetken hönökapinassa ja sitten selvänä pelätään entistäkin enemmän.



Pankkien salaliitto ja Kataisen toistama  valhe "eurooppalaisesta identiteetistä ja yhteisestä vastuusta" ilman valvontaa eurovirkamiesten suojeluksessa on kai nyt liian ahne operaatio ja romahduksen aiheuttava - vaikka onkin niin perusteellinen. Useimmat EU:n johtavista virkamiehistä ovat muuten aatelissukujen jäseniä. Ei mitään uutta auringon alla:



Lasten koulutuskin ja passivoiminen hoidetaan Suomessa oikeistolaisen Akavan ja tiiviisti kirkon etuja ajavan oikeistolaisen salaliittopesän eli VKTS:n muokkaaman opetushallituksen kautta:


  • "Hunni Attilasta sanottiin: siellä missä hän on kulkenut, ei ruoho enää kasva. Vähän samaa tulee mieleeni, kun katson Henna Virkkusen ministerijälkiä :: H enna ja Hunni

Sama kaava:
sanotaan toista, herätellään toivoa ja tehdään jotain muuta:




"Heikki Patomäki ei tyydy katastrofien ennustamiseen, johon kykenee kuka tahansa supliikkimies. Hän kykenee tilanteen läpi näkemään myös vaihtoehtoja.



www.guardian.co.uk






PS.
Jos eroasimme eurosta nyt ja peruuttaisimme kaikki sopimukset vetoamalla kreikan valheisiin ja sopimusrikkomuksiin niin voisimme olla menettämättä 20-30 miljardia. Suomalaisen muumilaakson pitäisi nyt hukuttaa kansanedustajat vihaisiin viesteihin.

Ei kommentteja: