keskiviikkona, helmikuuta 08, 2012

Mitä yhteistä meillä on kirkon varastamien saamelaisten pääkallojen kanssa?


Mitä yhteistä meillä on kirkon varastamien saamelaisten pääkallojen kanssa?
  • Piispa pyysi anteeksi: ”Alistimme saamelaisia”
 
Saamelaisten kansallispäivä. Kirkkokin kerää pisteitä.



Tämä on taas kirkon väistelypropagandaa kun vasta viimeisessä umpikujassa median ja kasvavan tietoisuuden painostamana "tunnustetaan" trendien mukaisesti  ääni väristen  yksittäinen tempaus.

Kirkko ei kuitenkaan tunnusta pääasiaa olemuksestaan ja tehtävästään eli vuosisatojen aikaista paikallisen kulttuurin ja omavaraisten yhteisöjen päämäärätietoisen fasistista tuhoamista kuninkaan verotuspolitiikan vuoksi. Koko Suomessa. 


 Suomalainen yhteisöasuminen kiellettiin epämoraalisena - vaikka todellinen syy oli siis omavaraisuuden, omaehtoisen yhteisöllisyyden ja keräilykulttuurin tuhoaminen.

Kuningas halusi veroja ja viljaa keskenään yhteiskunnallisesta statuksesta kilpailevilta aviopareilta. Kilpailukulttuuria ja  heteroseksuaalisuuden uskonnollista ylistämistä tuotannollisen avioliiton painottamisessa ja menestymisen painostamisessa kristillisessä kyttäyskulttuurissa.

Olemme kokeneet aivan saman kohtalon kuin saamelaiset.
Totaalisen aivopesun ja alistamisen valtionkirkon alle.


Tätä nykyiset suomalaiset eivät selvästikään halua ymmärtää eivätkä uskoa omasta historiastaan.
Hyvin kestämätöntä etiikkaa on ihan viimevuosinakin piispojen ja kirkkoherrojen harrastama 1918 sotarikoksissa teloitettujen ja tunnettujen ateistien hautojen ja joukkohautojen (oletettujen luiden sijaintiaikan) siunaaminen sillä selityksellä, että he olivat kirkon jäseniä. Kirkkolaki pakotti 1922 loppuun saakka väkisin kansalaiset valtionkirkkojen jäseniksi.

Oli laitonta olla pakana ja ateisti. 
Kirkko ylläpitää yhä oikeistovirkamiehien kanssa suojeluskuntien julistamaa kieltoa sotarikosten tutkimisen estämiseksi. Sotarikoksen uhreiksi joutuneiden punaisten hautoja ei saa avata "ettei revitä haavoja auki". Bosniaan valtio kyllä lähettää isolla rahalla tutkimusryhmiä mutta Suomessa sotarikosten tutkinta on kiellettyä.


Vielä 1980-luvulla nimismiehet sallivat pappien ja suntioiden tuhota ihmisten noitarumpuja Lapissa, mikä on aika uskomatonta. Lapissa on yhä saamelaisten jumalatar/hengetär -palvontaa, mutta se toimitetaan hyvin salassa eivätkä uskonnon harjoittajat suostu puhumaan edes tutkijoille uskomuksistaan. Ymmärrettävästi. 1978 saakka oli koko Suomessa lain mukaan laitonta harrastaa edes selän hierontaa perinteisillä "shamainstisilla" perinteisillä nikseillä. Yrttijuomatkin oli vielä kielletty uhkana kristitylle lääketieteelle.

  • Paavi lähetti ensimmäiset kuolemanpartiot, irlantilaiset sotilasmunkit, sen ajan Nato ISAF-joukot, joskus vuosina 880 - 1000 tappamaan suomalaisten kulttuurien avainhenkilöt, parantajat ja kulttuuritietäjät  eli shamaanit. Shamaani-sana tarkoittaa parantajaa ja tietäjää. 

Ruotsissa on säilynyt harvinainen kirje paavilta vuodelta 1070, jossa paavi antaa ruotsalaisen klaanin ruhtinaskuninkaalle kirkon historiassa ensimmäisen kerran vapaan luvan teloittaa kastettuja kristittyjä ilman inkvisiton tutkimuksia, tottelemattomia ja verotuksesta kieltäytyviä suomalaisia. Esi-isämme tekivät kuitenkin urhoollisesti vastarintaa mutta suomalaisilta heimoilta puuttui yksi iso armeija ja idea yhteisestä rintamasta ruhtinaita ja palkkasotilaita kohtaan.

Paavin saksilaiset kirkkoruhtinaat olivat ensimmäiset veronkerääjät Suomessa. He olivat Euroopan rikkaimpia ruhtinaita kunnes ruotsalaiset karkoittivat heidät linnoituksistaan. Kirkko oli myös ensimmäinen Alko sillä vain room.katolisella kirkolla oli lupa myydä alkoholia Suomen alueella.

Nytkin Naton Afganistanin sodassa on ollut mukana suomalaisten joukojen mukana kirkon aseistettu sotilaspappi, joka on tappanut taisteluissa paikallisia muslimeja urhoollisesti muiden sotilaiden kanssa.

Kirkko on aina ollut valtion henkinen armeija, yksi virasto muiden joukossa massojen hallinnan vuoksi. Sotilaspapit ovat tärkeä osa armeijan hierarkiaa ja propagandaa. 20-30-luvuilla Suomen ev.lut. kirkon teologisissa julkaisuissa papit kirjoittivat avoimesti rotuopista ja saksalaisen fasismin uudesta kristillisestä hengestä ja voimasta. Näiden julkaisujen kappaleet tuhottiin 2009 teologisen tiedekunnan kirjastosta ilman selityksiä kun eräs tutkija alkoi tutkimaan tätä aikakautta ja kirkon saksalaismielisyyttä. Varmaankin teologisesti liian vaikea pala purtavaksi olla rehellinen kirkon fasistisesta historiasta.

Kokoomus käyttää nyt kirkon virallisen syyllistäjän perinnetaitoja omassa virallisessa imagossaan  "vaikeiden" asioiden ja uhrautumisen vaatijana. Kokoomuksen puheissa vedotaan jatkuvasti suomalaisten uhrialttiuteen ja vastuuseen toimia käskyjen mukaan suuren EU-uskonnon alaisuudessa.
Siksi olemmekin nyt maksamassa ilman ihmeellisempiä mutinoita saksalaisten ja englantilaisten pankkien velkoja ja sijoituksia 100 miljardin verran veronmaksajien rahoista seuraavat yli 50 vuotta eteenpäin. Olemme taas vapaaehtoisessa velkavankeudessa kirkon alustaman tottelevaisuus- ja verotuskulttuurimme tähden.

Historia toistaa itseään jos tietoisuutta historiasta ei ole. 

Yhä vieläkin lapset ovat kirkon pakkojäsenyyden ja kirkkolain alla.
Lapsilla ei ole uskonnonvapautta vaan kastetut lapset pakotetaan uskonnontunnille ja virallisen opetussuunnitelman mukainen ET-opetuksen vaihtoehto kielletään heiltä ellei kumpikin huoltajista erota lasta kirkon jäsenyydestä kokonaan.

Tämä on selkeä ihmisoikeusrikkomus ja kirkon historiallista etuoikeutta ja  uskonnollista valtaa kulttuuriimme ja faktisesti koulujärjestelmän opetussuunnitelmiin.


Mitä ihmettä SUPO:lla on tekemistä suomalaisen koulun ja  rehtorin
vastuulla olevan "sitoutumattoman" opetussuunnitelman kanssa?

Valtio puolustaa valtauskontojen ideologista valtaa ja historian tulkintaa riippumattoman sivistyksen, tiedon ja opetuksen ohi: 
Alistumisen kultuuri on äärioikeistolaisen suojeluskunnan perustaman SUPO:n mieleen.
Kontrolli on yhä kirkon tärkein tunnussana valtionkirkkona kirkkolain suojissa. Kontrolli, verotus ja määrä massojen uskonnolle.

Kirkko elää strategista shftiä eli puhetavan muutosta. Kun lain suoma etuvalta rapisee, vaativat helvettipuheet vaihdetaan vetoavaan armopuheeseen ja kirkon kiusaamat homot ja saamelaiset kutsutaan piirileikkiin ja kaikkeen kivaan mukaan pikku veron hinnalla. Kirkon pääaseet, pelko ja homiviha halutaan unohtaa mutta kirkon homehtuneita perusoppeja ja oikeistolaista maailmankuvaa, kirkkolain etuoikeuksia muiden uskontojen ohi tai hierarkista valtarakennetta ei suinkaan muuteta.

Jokainen vanha kirkko on rakennettu muinaisuskonnon pyhälle lehto- eli seita-paikalle varastamaan sen energia. Tapahtui kulttuurikaappaus ja shamaanit murhattiin. Kuningas yhdistettiin saarnoissa Jumalaan, Jumalan sijaiseksi maan päällä kirkon suojelijaksi. Siinäpä valtiolle motiivi yhteistyöhön kirkon kanssa. Siinä sivussa pyhä karhu ja susi julistettiin Saatanan lähettiläiksi - susiviha kertoo vieläkin tätä saarnaperinnettä lyijyn muodossa.

Kun pelko saadaan ujutettua kulttuuriin nonverbaaliseksi asenteeksi ja reaktioksi, ei enää tarvita kirkon verbaalista vihaa.

Kun kansa on käännytetty ja shamaanit tapettu, uusien itsestäänselvyyksien jälkeen ei ole edes muistikuvia ja kuvauksia käännytyksestä eikä varsinkaan sitä edeltävältä ajalta. Vatikaanin inkvisition kirjasto ei suostu julkaisemaan munkkien raportteja Suomesta tuhannen vuoden takaa (täytyy olla siksi aika rankkaa kamaa).

Historia, kulttuuri ja varsinkaan sen tuhoaminen ei täysin häviä psyykestä ja kansan tunnevarastosta, vaikka se piilotetaan faktoista ja tietoisuudesta.

Vanhin löydetty shamaanin hauta Suomessa ja luuranko Kuusamon virrankylän palosaaressa kertoo selvän tarinan: shamaanin otsassa on luodinreikä.



Helsingin kaupunki laittoi taas asukkaittensa verorahoja puolueellisen uskonnolliseen propagandaan ja suosiakseen valtionkirkkoa rahallisesti:
  •  " Kampin kappeli -hanke ei edistä tasa-arvoa "
http://www.city.fi/keskustelut/66470/kampin%20kappeli%20hanke%20ei%20edi...

Tämän  tarkoitushan on kokoomuksen koplauksena siirtää valtion ja kuntien perustuslaillista vastuuta ihmisten hyvinvoinnista kirkolle kirkon sosiaalityöhön.  Kirkko imagosta hädissään on valmis osallistumaan  näin hyvinvointivaltion tuhoamiseen struktuuri- ja asennetasolla. Perustuslain mukaan valtio on vastuussa yksilöiden hyvinvoinnin takaamisesta.


Historioitsija Teemu Keskisarja luennoi
 +
YLE:n haastattelu


  • Kristillisen kulttuuri-invaasion taustaa
http://finnsanity.blogspot.com/2010/03/historia-vakivalta-trauma-hapea.html

http://finnsanity.blogspot.com/2010/03/white-ribbon-valkoinen-nauha-elok...


Ei kommentteja: