sunnuntaina, maaliskuuta 25, 2012

Ideologiset sarjamurhaajat


Ideologiset sarjamurhaajat


On hieman kummallista, että Euroopassa ideologiset sarjamurhaajat eivät pääse kertomaan ajatustensa perusteista ja ideologisista yhteyksistään avoimesti.

Joko heidät tapetaan tai tungetaan koppiin, kielletään puhumasta.

Kuinka ihmiset voisivat nyt käsittää ja uskoa, että äärioikeistolaisen sekä nationalistisen ideologian omaavat ihmiset ovat todella tosissaan ja oikeasti olemassa? Taas.

Ranskalaisen poliisin teloittama murhajaa olisi voitu monin eri keinoin saada hengissä vangittavaksi.

Operaatio oli selvä teloitus ja ongelman pyyhkiminen poliitikkojen ongelmalistalta.

Ideologinen vastustaja ja terrori on aina poliitikoille hyvin ongelmallinen ilmiö. Se voisi vaatia ideologisia vastatoimenpiteitä ja itsekritiikkiä käytännön naivien poliisitoimenpiteiden lisäksi. Se toisi esille järjestäytyneen vihollisen ja monisyiset jännitteet, myös historialliset taakat omasta kulttuurista.

Hulluus ja erilaisuus ovat poliittisesti turvallisia tappajia. Ne hyödyttävät aina poliitikoja. Ideologisesti jäsentynyt vihollinen ei hyödytä poliitikkoja.

Poliitikot joutuisivat perustelemaan poliittisia kliseitä uudestaan ja analysoimaan oman systeeminsä paremmuutta. Nationalistinen itsensäkiittely ei enää riittäisi.

Ideologinen uhka vaatii ideologista tilanteen uudelleentulkintaa ja julkista arviota konfliktista.
Poliitikot eivät halua kansalaisten näkevän hyökkäystä poliittisena sotatoimenpiteenä mm. palestiinalaisten  tai rotupuhtauden puolesta.


Tämä Ranskan tapaus liittyy hyvin läheisesti Breivikin tapaukseen.

Tässäkin tapauksessa ideologinen terrorismi voidaan pyyhkäistä sopivalla viholliskuvalla ja järjettömyyslauseilla syrjään sen enempää ajatelematta.
Breivikiä ei voitu tappaa mutta hänen annettiin ensin rauhassa tappaa norjalaisen hyvin oikeistolaisen poliisin ideologisia vastustajia. Tilanne on Norjassa poliittisesti hyvin vaarallinen mutta poliisin terroristia tukeva toiminta on niin tavattoman uskomatonta, että tavallinen kansa ei voi uskoa sitä todeksi oman mielenrauhansa takia.
Pahaa pelkään, että tässä norjalaisten näytelmässä pahan rooli eli demagogi esitetään "hyvän" kulttuurin uhkana vaikka on perinteisen kulttuurin tuote.

Breivik toteutti pohjimmiltaan kristillisen kirkon hallinnoiman fantasiakulttuurin perinteiset nationalistiset kliseet ja raamatullisen vanhatestamentilliset fantasiat "uskonsoturista". Patriarkka Mooses tuhoamassa nationalista rotuyhdenmukaisuutta uhkaavia liberaaleja maahanmuuttajien ystäviä.

Kirkon tilanne pohjoismaissa on hyvin outo: se ylläpitää ja suojelee opeissaan ja "symbolisissa" opetuksissaan, kirkkokulttuurissa, hyvin väkivaltaista patriarkaalisen dominanssin uskonnollisia fantasioita (mm. pyhä Henki raiskaa Marian ja Abraham on valmis tappamaan poikansa uskon todisteena) vaikka näennäisesti nyt julistaa olevansa vapauttavan rakkauden eturintamassa - kaapatessaan epätoivoisesti valistuksen humanismilta imagoa, vapauden "julistuksen"  kuitenkin ilman humanistista vapautta dogmeista ja ylemmyyttä vaativasta Jumalasta.
Norjan hallitus taantui nationalistiseen ratkaisuun verisen iskun jälkeen, mikä kertoo paljon sisäisen kriisin sävellajista.
  • "Kruununprinsessalle ja pääministerille oli jo ehditty varata Ruotsin hallituksen lentokone käyttöön. Yllättäen Norjan hallitus kuitenkin kielsi Ruotsin Kruununprinsessalta maahantulon."   - IL

Me yksin ja muiden uhkaamana.
Ulkoinen uhka sittenkin parhaimpana ratkaisuvaihtoehtona - oma vihakulttuuri mieluummin sivuutetaan ja käperrytään ulkoisen uhan fantasioihin ja vuosisataiseen katkeruuteen.
Silti poliisi lavasti Breivikin psykiatrisen tutkimuksen.
Entinen poliisi valittiin psykiatriksi ja diagnostisoi Breivikin skitsofreeniksi, ihan dilleksi ilman loogista perustelukykyä. Psykiatrien liitto kuitenkin nousi yllättävän rohkeasti tätä hallituksen/poliisin kulissiratkaisua vastaan ja Breivik on nyt uuden pitkän tarkkailun alla.
Skitsofrenia-diagnoosi olisi pyyhkinyt ideologiset ja uskonnollisnationalistiset puhtausmotiivit pois poliitikoiden  tieltä.

Nyt norjalaisilla poliitikoilla on ideologinen vastustaja vangittuna. Uhrien omaisia ei suojella Breivikin hiljentämisellä vaan tilanteen poliittista puonnetta ei haluta paljastaa eikä Breivikin yhteneväisyyksiä norjalaisen konservatiivisen poliisin maailmankuvaan.
Ideologinen tilanteen ja historian kartoittaminen pakottaisi niin norjalaiset kuin ranskalaiset pohtimaan omaa rasistisen ja verisen historiansa perintöä nykypolitiikassa mm. Israelin miehitystoiminnan tukemista.
Poliitikot eivät tahdo kansalaisten tajuavan, että oikeistolaisella /nationalistisella terrorismilla on paljon pidempi historia ja toistuvampi kuvia Euroopassa kuin vasemmistolaisella terrorismilla.
Toimittajat eivät lainkaan viittaa Naton laajaan operaatio Gladioon ja CIA/Naton tuottamaan hirvittävään terrorismiin kansalaisten pelästyttämiseksi ja poliittisen tilanteen kiehauttamiseksi, kun puhutaan eurooppalaisesta poliittisesta terrorismista.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Operaatio_Gladio
http://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Gladio

Operaatio Gladio ja terrorismi Länsi-Euroopassa. Paljastava tutkimus Naton salaisten joukkojen tekemistä laittomuuksista.  LIKE-kustantamo

http://www.like.fi/kirjat/naton-salaiset-armeijat-operaatio-gladio-terro...


II

Vielä uskonnon arkkityyppisestä voimasta ja itsekritiikittömyydestä.

Kirkkokulttuurissa viitataan jatkuvasti, ahkerasti ja kritiikittömästi Vanhaan testamenttiin ja "uskon esikuviin", patrarkkoihin, mikä antaa selvän kuvan jäsenille, että VT on oleellinen osa uskoa.
Tämä luo mielikuvan että uskovan on uskottava kaikki ja koko Raamattu todeksi, jotta kirkon magia ja perinnevoima toimisi.
Vähemmän puhutut ja häpeiltävän brutaalit Raamatun kohdat eivät ole selkeän kritiikin kohteena muuta kuin teologisessa tiedekunnassa. Ja piispan puhuttelussa nuorille papeille korostetaan, että heidän täytyy palvella kirkkoa ja jäsenten mielenrauhaa ilman protestanttista uskonnon riisumista magiasta ja taikauskosta.
Jäsenille ei kerrota, kuinka  moneen kertaan muokattu kirja VT:kin on ja kuinka juutalaisuuskin on useiden vanhojen uskontojen kokoelma (zarahustralaisuus, Molok-uskonto uhrioppeineen, muinaisen Sumerian vedenpaisumusmyytit ja luomismyytit käärmeineen), kokoelma, joka muuttui jatkuvasti papiston muotioppien ja valtionuskonnon mukaan.
Kansanmurhiin mieltyneestä Mooseksesta puhutaan jopa pyhäkouluissa 4-vuotiallekin "uskon sankarina", joka pelastaa kansansa miekalla ja verellä valloittaessaan ja "puhdistaessaan" uusia alueita erirotuisilta. Tällä opilla amerikkalaisetkin katsoivat kristittyinä olevansa oikeutettuja tappamaan intiaaneja luvatussa maassa.
Loistava idoli tulevillekin Breivikeille.
Koska kirkon ationalistista oppia ei vieläkään muuteta, kuten ei paljoa muutettu Agricolan ajan pikauskonpuhdistuksessa, jossa vain kirkon nimi ja rituaalien kieli muutettiin kuninkaan käskystä, niin mukana kuljetetaan yhä valtavaa katolisen kirkon taikauskoista oppiarsenaalia ja myyttisiä käsityksiä ilman mitään protestanttisen luterilaista uskonpuhdistusta ja valistusta Jeesuksen kapinasta hierarkista ja nationalistista oppisysteemiä vastaan.



Ei kommentteja: