tiistaina, kesäkuuta 26, 2012

Uskonnonopetus ei ole neutraalia - kulttuuriopetus monitieteellisenä aineena


Valtionkirkon kiinteänä osana ovat armeijan sotilaspapit, jotka liikkuvat Afganistanissa jatkosodan hengessä ihmisiä ampumassa


Uskonnonopetus ei ole neutraalia
Uskonnonopetus ei ole neutraalia
 Uskonto on positiivinen asia.

 Jos se ei ole pakko. Jos se on vapaa ja itsenäinen elämänhallinnan alue.

 Mutta suomalaisilla lapsilla ei ole ihmisoikeutta kieltäytyä tunnustuksellisesta ja huonosta uskonnonopetuksesta.

  Kuinka voin sanoa että uskonnonopetus on tunnustuksellista ja epäneutraalia vaikka opetussuunnitelmissa muuta väitetään kauniilla sanoilla?

a)   Vanhempiensa vapauttamille uskonnottomille nuorille on järjestetty erillinen oeptussuunnitelmiin kuuluva ET-opetus. Miksi tämä on olemassa, jos uskonnonopetus on neutraalia ja tieteellisesti validia sivistystä? ( Vastaus: uskonnonopetuksen oppisuunnitelmat ovat suurelta osin valtionkirkon määrittelemiä)

b)   Muslimilasten vanhemmat saavat kieltäytyä koulun "neutraalista" uskonnonopetuksesta sekä ET-opetuksesta mutta eivät esim.  historian tai biologian opetuksesta. Muslimilapset joutuvat Suomessa verovaroin yleensä äärijyrkkien fundamentalisti-imaamien armoille opettelemaan rasismia mm. naisia kohtaan ja lasten ympärileikkaus-silpomisen uskonnollisia perusteluja.

Uskonnonopetus ei nykyisin ole arvokasvatusta ja demokratiaa edistävää yksilön kehittämistä itsenäiseksi toimijaksi.
Se on uskontoon kasvatusta valtion avustamana.

Se keskittyy natiivisuomalaisten kohdalla kahden etuikeutetun (verotusoikeus, hautausmaat, verohelpotukset ja vihkiminen) valtionkirkkouskonnon myymiseen ja romantisointiin kirkkolailla.

Jo oppilaiden pakottaminen tunnille ilman omaehtoista valintaa jo olemassaolevan ET-opetuksen valinnan estämiseksi kertoo Suomen 1100-vuotisesta indoktrinaation synkästä perinnöstä, jonka aloittivat paavin irlantilaiset sotilasmunkkien kuolemanpartiot shamaanien teloittamisilla ja kylien pakkokastamisilla, miekan ja pappien pyhällä voimalla.
Uskonto pitäisi olla yksityisasia ja ehdottoman vapaa valinnan kohde.

On hämmentävää, että Helsingin piispa Irja Askolakin puolustaa "ekumenian" ja vertaissympatian tähden valitettavan jyrkkien imaamien perinteisen sukupuolirasistista ja patriarkaalista uskontovaltaa sekä heidän tunnustuksellista uskonto-opetusta kaupungin verovaroilla vaikka opetusviraston siunaaman "opetus" ei ole suvaitsevaisuutta lisäävää vaan heimofanatismiin ohjaavaa armotonta fundamentalismia.

 On hyvin vaarallista

 yleisessä keskustelussa ja varsinkin puoluepolitiikassa temaattisesti sekoittaa uskonnonvapauden diskurssi  valtionkirkon etuoikeushegemonian ja oikeistolaisen kulttuurikäsityksen puolustamiseen.
Sivistysvaltion sivistys koululaitoksessa on jotain muuta kun valtionkirkon käsitysten ja uskomusten pakkosyöttöä lapsille muinaisen valloittajakuninkaan asettaman kirkkolain voimalla valloitetun kulttuurin formatoimiseksi ruotsalaiseksi.

On hyvin sivistymätöntä väittää uskonnonvapautta ajavia (kristittyjäkin) humanisteja "ateisteiksi" vain siksi, että he haluavat alkperäisen humaanin ja realistisen protestanttisen yhteiskuntateoriankin mukaan kirkon totaalisesti erilleen valtiosta ja politiikan valtarakenteista. Kirkko ja yhtenäiskulttuuri on aina ollut populistinen ase epäpoliittisesti alistuvien kansalaisten kristillisessä "ideaalissa".

Uskonnonvapauden rajoittamista ei ole se, jos muinaisen kuninkaan ja keisarin kirjoittaman kirkkolain etuoikeudet ja armeijan itsevaltaa puolustava sotilaspappijärjestelmä eli valtiollinen uskontokontrolli puretaan valtionkirkoilta ja valtiolta.

Tietysti osa uskonnonopettajista on kohtuullisen neutraaleja ja kivoja. Mutta suurin osa ei. Perinteisesti.

Kivatkaan opettajat eivät muuta uskonnon oppikirjojen propagandaa ja kapea-alaisuutta, joka torjuu tieteellisen, filosofisen, psykologisen, sosiologisen, poliittisen ja historiatutkimuksen tiedon ja näköalojen pohdinnan eurooppalaisten jatkuvasti muuttuvasta kulttuurista.

 Uskonnonopetuksessa ei nykyisin selvitetä oppilaille

 uskontofilosofisia asetelmia, ryhmädynamiikan kognitiivista teoriaa, uskontojen yhtenevyyksiä pappiskulttina ja perspektiiviä jatkuvasti muuttuvaan uskontoon, kehitysvaiheita valtapolitiikkana  ja teologisten uskomusten eri kritiikkejä.

Uskonto esitetään kulttuurimme, jopa identiteettimme "muuttumattomaksi" ehdoksi ja "kristillinen" kulttuuri esitetään yhä yhtenäiskulttuurin pakotetun harhan ja hierarkian kautta - ikäänkuin hurjaa muutosta ei olisi tapahtunut kirkkoon kohdistetun yhteiskunnallisen painostamisen kautta.

Kirkon etuoikeudet eivät ole sivistystä vaan historiallisia kuninkaan läänityskulttuurin ja kulttuurifasisimin keinoja.

Uskonto ilmiönä ja vaihtoehdottomana "perinteen perustelemana" kirkkokulttuurina esitetään aina pohjimmiltaan eettiseksi ja ihmistä jalostavaksi toiminnaksi - itsestäänselvyytenä - vaikka sillä ei ole mitään historiallista todistusvoimaa.

Ev.lut. valtionkirkko ja sen kirkkohallitus vaativat Suomessa vielä 1974 Raamattuun vedoten ettei homoseksuaalisuutta ja omaa seksuaalisuutta saa julistaa ihmisoikeudeksi pois rikoslaista ja etteivät naiset saa mennä yksin ravintolaan. Perinteitä.

Humanistien ja vasemmiston  laajaa vaikutusta eurooppalaisten kirkkojen ja oppien muutokseen "inhimillisemmäksi" ja vähemmän rasistiseksi 100 vuoden aikana ei esitetä rehellisesti.
Uskontotieteestä annetaan tahallaan uskonnonopetuksessa uskomattoman tylsä, 70-vuotta vanhentunut kuva.
Modernia uskontososiologiaa ja uskontopsykologiaa ei havainnollisesti käydä läpi lainkaan ihmisen kognitiivisten taipumusten ja massojen kontrollikeinojen kautta.


Meillä ei ole tiedostavaa ja avaavaa kulttuuriopetusta.

Eettistä pohdintaa ja seuraamusten kulttuuriaineistoa uskonnollisten pakkomielteiden ja asenteiden vastavoimana ei käydä sivistyneeti ja tiedostavasti läpi.

Oppilaat eivät käytännössä opi mitään älyllistä yleiskuvaa ja analyyttistä sivistystä nykyisten uskontojen, uskomusten, uskontopolitiikan ja   perustelujen taustaa keskustelua varten, vaan vain leijalevia mielikuvia ikoneista, suitsukkeista, jouluenkeleistä, leijuvasta Jeesuksesta ja oudoista monikätisistä jumalista jossain kaukana pakanamaassa. Tietysti harvat kulttuuriperheistä tulevat lapset oppivat juttelemaan vanhempiensa kanssa uskomusten ja etiikan eri aspekteista.  Kirkolle näyttää olevan enää pyhää tavat ja perinteiden hysteerinen suojelu maagisena voimavarana.


Uskonnonopetus rikkoo nyt monia lakeja.

Opetussuunnitelmien humanistisissa linjauksissa ja periaatteissa sanotaan selvästi ja painokkaasti, että uskonnonopetus ei ole tunnustuksellista mutta silti kouluvirastot palkkaavat veronmaksajien varoilla eri uskontokuntien kapeakatseisia pappeja opettamaan vähemmistöuskontoja mm. naisten alistumisesta miehelle. Tämä vanhan uskontovallan ylläpitäminen yksilöiden oikeuksien yli ei ole yleissivistystä.

Kirkon ja uskonnonpetuksen hegemoniaksi esitetään, että "yleinen moraali" tarvitsee yhteisen ja kontrolloidun valtiouskonnon.

Tämä on puhtaasti ideologista ja katteetonta propagandaa vastoin selkeitä antropologisia, sosiologisia, historiallisia ja kaikkia nisäkkäitä koskevia evoluutiotutkimuksen johtopäätöksiä.
Kansalaisten epädemokrattinen hallinta sen sijaan tarvitsee uskonnollisen yhtenäiskulttuurin harhaa ja painostusta oikeistolaiseen statuskilpailuun kalvinistisesti "taivaan tiellä".

Valtionkirkon toiminnan väkivaltaista toimintaa alkuperäistä suomalaista kulttuuria totaalisesti tuhoavana instituutiona ei selvitetä sen koko karmeudessa. Vanhojen kirkkojen helvettikuvituksia esitellään vain hassuina pirukuvina ja huvittavina kuriositeetteinä eikä lakien avustamana henkisenä väkivaltana.

Kristinuskoon sulautettuja uskontoja ja sulautumisprosessia ei esitellä kuin epämääräisillä viittauksilla. Gnostilaisten kristittyjen laajinta alkukristittyjen kultturimuotoa esitellään valheellisesti vähemmistönä Rooman pienen vallanhimoisen lahkon varjossa kristinuskon alkuajoista. Kirkkoisien rasismia, ihmisvihaa ja gnostilaisiin kritittyihin kohdistunutta fasistista vainoa ja joukkomurhia ei uskontotunneilla esitellä Rooman poliittisen kirkon alkuna.

Kirkon raadollista, poliittista, vallanhimoista ja väkivaltaista kehitystä esitellään kuin jumalan siunauksena ihmiskunnalle kauniina rituaaleina. Uskontopolitiikan historiallisia taustoja, ilmiöitä ja tosiseikkoja ei käydä läpi. Teologisia ristiriitoja ei esitellä - puhutaan vain kulttuuriperinnöstä itseisarvona.  Uskonnonvapaus tuli vasta 1922 mutta kirkkolakia ei kumottu valtionkirkoista.  ( - kts yltä "kirkko" -avainsanasta enemmän kirjoituksiani kirkon historiasta) 

 Olen 25 vuotta keskustellut ihmisten kanssa uskonnoista ja uskonnonopetuksesta.

Nuorilla ja vanhemmilla lastensa uskonnonopetuksesta on etupäässä negatiivista kerrottavaa.

Uskonnonopettajia ei valvota.  Oppilaat eivät voi käytännössä valittaa opettajista sillä rehtorit suojelevat yleensa uskonnonopetusta erityisen tarkkaan.  Pohjoisessa lestadiolaiset opettajat toimivat erityisen härskisti, valheellisesti ja lapsia syyllistäen ja painostaen uskonnollisten rehtorien suojeluksessa.

Valtionkirkkojen piispat ovat olleet määrittelemässä ja rajaamassa uskonnonopetuksen kirjoja, joten olisi mielipuolista väittää uskonnonopetusta neutraaliksi.

Uskontohistorian väkivaltaisuutta, vuosisatoja suomalaisten kokemaa ankaraa lakien uskontomoralismia ja uskontojen poliittista käyttöä ei kirjoissa kerrota rehellisesti. Kirkon toimintaa sisällissodassa sotarikosten ja joukkomurhien kannustajana ja suursuomi-jatkosodassa Saksan hyökkäyssodan kannattajana ei selvitetä lapsille.

Kirkko on epädemokraattista ja hämärrettyä valtaa rakentavalle valtiolle korvaamaton kumileimasin, jolla tuotetaan koskematonta siunausta kulloiselle valtaapitävälle. 1989 alkaneen laman aikana kirkko keskitti runollisen voimansa kansalaisten poliittisen muutostahdon ja tyytymättömyyden kuohitsemiseen. Yksilöiden epäpolitisoimiseen ja välttämään poliittisia johtopäätöksiä. Kirkko ympäri Suomea pyysi/käski jumalallista siunausta laman aiheuttaneille poliitikoille ja virkamiehille. Ja asiakirjoja salaisiksi julistaville virkamiehille työrauhaa varjoissa.



Lasten ihmisoikeuden rajoittaminen lailla uskontovapauden yhä puuttuessa Suomessa:
  • Lapsen kirkosta eroamiseen vaaditaan molempien huoltajien suostumus. 12 vuotta täyttäneeltä vaaditaan myös hänen oma suostumuksensa. Lakitekstissä ilmaistaan asia niin, että 12–14-vuotiaan tulee antaa suostumus huoltajien tekemään eroilmoitukseen, ja 15–17-vuotiaan tulee tehdä itse eroilmoitus ja saada siihen huoltajien suostumus.


  • ... mutta silti riittää kirkon tuhatvuotiselle kansan formatoimiselle kritiikittömiä kannattajia:
http://www.suomenmaa.fi/etusivu/kerola_uskonnonopetus_on_peruspilari_jos...

Kuninkaan ja ruotsalaisen aateliston aloittama projekti suomalaisten muuttamiseksi pelokkaiksi ja syntiopin ahdistamiksi työjuhdiksi, eliitin taloudellisia etuoikeuksia maksavaksi verosammoksi ei ole loppunut.

Gallupeissa suomalaisten antama tärkein merkitys kirkolle on hautausrituaaleissa. Hyvin kuvaavaa. Kuoleman sieluvirasto, joka kuntapolitiikassa estää aktiivisesti muiden yhteisöjen hautausmaiden perustamisen "perinteisesti" .

Kirkolla on ollut 40-vuotta 1960-luvun uudistumisheräämisen ja julkisen paineen jälkeen aikaa uudistaa uskonnonopetus neutraaliksi kulttuuriaineeksi ja montitieteelliseksi oppimisprosessiksi. Sitä ei ole tapahtunut. Sitä ei tule kirkon toimesta tapahtumaan.



Mitä ihmettä SUPO:lla
  on tekemistä rehtorin vastuulla olevan "sitoutumattoman" uskonnonopetuksen opetussuunnitelman kanssa?
Valtio puolustaa valtauskontojen ideologista valtaa salaisen poliisin toimivaltuuksilla, jotta opetus ei olisi neutraalia yleissivistystä








Suomen ev.lut valtionkirkko ei ole puolustanut lapsia muiden uskontojen perinnesilpomiselta mutta on estänyt ahkerasti ja tunnollisesti uuspakanoiden hyväksymisen valtion tunnustamaksi uskontokunnaksi:


  Helsingin Sanomien näsäviisasta uskontopolitiikkaa 12.11:
...Vaan myös valtaa.

Kirkko Italiassa on julkisesti tukenut italialaisia mafiosoja. Ilman sitä siunausta   ei olisi italialaista mafiaa ja kansan epäpolitisoimista. Perinteinen katolisen kirkon kostava Jumala on ikäänkuin mafioson esikuva Italiassa - ja ristiinnaulittu raadeltu poika alamaisten idoli ja kohtalo.



2012:
  • "God Condemns Pussy Riot."
    -Russian Orthodox church spokesman Vsevolod  Chaplin



Kirkon perinne-arvot ?
  • Kirkollinen lehti Kotimaa kysyi pääkirjoituksessaan "Rienausta kiiltokansissa"   1964, "missä on Juhannustanssien kirjoittajan ja kustantajan yleisen kehtaamisen raja" ja totesi, että Salaman kirja "etsii Raamatun ja uskonarvojen rienaavuudessa vertaistaan uudessa kotimaisessa kaunokirjallisuudessa". Pääkirjoituksessa ei esitetty sensuurivaatimusta, sitä pidettiin "diktatuuriratkaisuna", mutta vihjattiin kustantamon itsesensuuriin, joka olisi sivistysvaltion ratkaisu.  Arkkipiispa Martti Simojoki tuomitsi Salaman kirjan 11. marraskuuta 1964 pitämässään puheessa kansanopistolaitoksen 75-vuotisjuhlissa.  Juhlapuhe julkaistiin seuraavana päivänä parissa kymmenessä sanomalehdessä ympäri Suomen. 

    Ennen puhettaan arkkipiispa oli käynyt Otavassa ehdottamassa muutamien arkojen kohtien (romaanihenkilö Hiltusen pilasaarnan) poistamista romaanin uusista painoksista.

...ja sensuurin valta. Jumalanpilkkalaki on yhä kirkkolaissa "uudessa sanamuodossa"  - vaikka YK:n alaiset ihmisoikeusjärjestöt ovat pyytäneet vuosia Suomea ja Norjaa viimeisinä länsi-Euroopan maina poistamaan sen.  


Valtionkirkon kiinteänä osana ovat armeijan sotilaspapit, jotka liikkuvat Afganistanissa jatkosodan hengessä ihmisiä ampumassa. Selkein todiste valtionkirkon satoejn vuosien perinteestä.








Ei kommentteja: