torstaina, heinäkuuta 26, 2012

Tyttöjen itsetuho tasa-arvoistuu

Tytöt ovat menettäneet prinsessa-asemansa ja avioliiton itsestäänselvän uravalinnan kilpailukulttuurissa. Tasa-arvo lähestyy joka asiassa, myös depressiossa ja itsetuhossa.



Tämäkin on tasa-arvoa.

Tyttöjen itsetappoluvut ovat  lähestymässä poikien itsetappolukuja. Karmeaa tasa-arvoa.

Mitä on ollut tyttöjen turvallisuudentunteen takana?

Kouluelämässä tytöt ovat olleet (aikaisemmin) kärkkäämmin uskomassa opettajien, vanhempien ja pappien opetuksia. Tytöt ovat olleet loukkaantuneita, kun pojat ovat esittäneet erilaisia ja ”epäileviä” ajatuksia auktoriteetteja kohtaan.  Pisteet työille ja papukaijanmerkki kiltteydestä, helppoudesta, sinisilmäisyydestä. Saksalaistyyppisen ja kirkollisen kasvatuksen päämärä tyttöjen kanssa.


Taustalla on tyttöjen kehityspsykologiassa  yksi suuri ero poikien kehitysvaiheisiin.

Pojat joutuvat tekemään ”äidinmurhan” ja itsenäistymään hormonien kuohunnan voimalla, jotta voisivat itsenäsiesti ja vapaasti ottaa toisen naisen seksuaaliseksi kohteeksi. Tämä on peruspsykologiaa. Tytöt taas voivat huoletta vain kopioida äidin persoonallisuuden ja ajatustavat ja olla ikuisesti äidin ja opettajan kiltti tyttö. harmonisesti, ilman ilkeää konfliktia.

-70 ja -80 -luvulla jos naiset löivät poikia kotona ja koulussa, tytöt ajattelivat, että se on poikien omaa syytä - koska tyttöjä ei enää lyöty -50 luvun ja sisällissodan jälkeisen ajan tyyliin. Tämän me -70 luvun eläneet tiedämme.  

Tämä suomalaista naisten luottamus ja sokeus konflikteille on suomalaista auktoriteettiuskoa. Meillä on erityisen sokea suomettuneisuuden kulttuuri murtumassa. Hitaasti mutta ehkä varmasti.

Tyttöjen opittu viatoan ja puhdas auktoriteettiusko tuottaa ajattelematonta onnea ja tyytyväisyyttä. Jos pysyt kuplassa ja roolissa kuten käsketään.

Kaikki maailmassa tuntuu olevan järjestyksessä kunhan vain uskoo auktoriteettejä ja rukoilee ristillä kiltisti roikkuvaa kidutettua  Jeesusta eikä mitään tarvitse vastustaa. Paitsi poikia.
Nuoret naiset alkavat kuitenkin ymmärtämään että yhteiskunnna alasajo on tahallinen ja poliittinen oikeiston projekti.

Tasa-arvokehityksessä on valitettavasti nyt väistämätöntä että tytöt joutuvat avaamaan silmänsä ristiriitojen maailmalle ja avaamaan tunteensa myös suomalaisen kulttuurin pimeälle puolelle.
Häpeälle, kilpailulle, hierarkioille ja pelolle. Sen ihan perinteisen taustalla kiiluvan julman suomikuvan, minkä pojat ovat aina nähneet isompien poikien väkivallassa, joka toistaa mentaalisesti  sisällissodassa virkamiesten hyväksymää voittajien toteuttamaa joukkomurhaa ja aseveli natsi-Saksalle uhrautuvaa jatkosotaa.

Suomettuneisuus on hyväuskoisuudessa ja harhoissa, kaiken selvyydessä valehtelijoiden hallitessa.

Suomettuneisuus on kulttuurina ollut tottelemista ja säntillistä pelkäämistä.

Ei mitään muuta. Alistumalla ja valheita toistamalla saat kiitostaa - siinä suomettuneisuuden kaava kaikessa yksinkertaisuudessa.

Et väitä vastaan ja rukoilet uskollisesti johtajan ja johtajakultin puolesta.

Ehkä Kataisen epäinhimillinen jokerihymy ja valheelliset silmät ovat nyt herättäneet jopa viattomuuteen uskoneet tytöt näkemään tämän Suomen kylmän ja hyväksikäyttävän kulttuuriympäristön todellisuuden.

Suomettuneisuus ei ole vielä kokonaan hälvennyt ja rohkean erilaisuuden kokemisen ja aktiivisen toiminnan sijaan suomalaiset miehet valitsevat vieläkin maailmanennätystahtia itsetuhon.


Mielestäni massiivinen alkoholinkäyttö ja naisten pilleriyliannostukset on ihan samaa itsetappoa ja todellisuuspakoa kuin köysi olohuoneen lampun koukussa - joten vuosittaiset itsemurhaluvut ovat todellisuudessa jotain + 10 000 ihmistä.

Tämä tyttöjen aggressioiden/itsetuhon nouseminen on surullista tasa-arvoa mutta tämä tulee lisääntymään ja lähentymään poikien lukua.

Tytöt ovat tähän mennessä uskoneet "puhtaammin" opettajien, poliitikkojen ja pappien valheet yhtenäiskulttuurista ja valmiista rooleista elämän ohjaajina valmiiseen tulevaisuuteen Kekkosten ja Kataisten alaisuudessa.

Nyt kun lupaukset suojelusenkeleistä ja rakastavista vanhemmista paljastuvat tytöillekin valheiksi niin poikien omaama raskas realismi alkaa olla myös tyttöjen ominaisuus.

Itsetappoilmiö on kuitenkin valitettavasti muuttumassa laajennetuksi itsemurhaksi ja vihan tuhoisaksi ilmaisuksi. Poliittinen aktivoituminen ei tule ahdistuneelle ihmiselle mieleen enää vaikutusmahdollisuutena kun katsoo puolueiden pelokkaita lammasjäseniä, jotka hyväksyvät vapisten johtajiensa kaikki valheet ilman mitään reagointia.


Naisilla on elämä lähtökohtaisesti paljon helpompaa kuin miehillä.

Laajassa pohjoismaisessa tutkimuksessa jo äidit olivat paljon aggressiivisempia poikia kohtaan, varsinkin Norjassa ja Suomessa.

Kun feministit puhuvat uhrinaisesta kaiken kärsimyksen keskipisteenä he eivät ymmärrä että masokistinen nainen haluaa olla väkivaltaisen miehen kanssa, koska saa siinä teatterissa valtaa omien fantasioittensa mukaisesti - mies katuu ja itkee välillä ja nainen saa vallantunteita oman lapsuutensa avuttomuuden tuntemusten ja tavoittamattoman isän vastapainoksi yms.

Kun puhutaan ongelmista pitäisi puhua myös naisten ongelmista, naisten kulttuurin äititraumoista ja vääristyneestä ihmiskuvasta.

Väkivaltaisen ja manipulatiivisen äidin vallan vaikutuksesta tyttöön feministit eivät suostu puhumaan ja valistamaaan.

Nyt vasta viime vuosina rahoittavat viranomaiset antoivat luvan tutkia naisten väkivaltaisuutta ja yllätys yllätys suomalaiset naiset olivat väkivaltaisempia kuin miehet.

Useimmille naisille ei kelpaa reilu itseänäinen mies vaan kiihottavan uhoava, epästabiili tai alistuva mies lapsena, naisen huollettavana ja rankaistavana, naisen messiasroolia korostavana miehenä.

Ongelmat eivät ikinä ole yksioikoisia.

Väkivalta ei ole sukupuolittunutta. Kaiken kaikkiaan kokonaisuutta tarkasteltaessa.

Feministien puhe miesten väkivaltakulttuurista miehen sukupuoleen sidottuna ominaisuutena on puhdas valhe valituilla kriteereillä ja estää avaamasta suomalaista henkistä väkivaltakulttuuria ja häpeäkulttuuria kokonaisuutena. 

Fyysinen väkivalta on vain yksi henkisen väkivallan fyysinen ilmiö.

Myös itsemurha fyysisenä väkivaltana itseään kohtaan.


Ei kommentteja: