keskiviikkona, elokuuta 01, 2012

Ihan vain vahingossa leikkipommi Oslossa


Ihan vain vahingossa leikkipommi Oslossa
Ihan vain vahingossa leikkipommi Oslossa
Ihan vain vahingossa leikkipommi Oslossa

Ihan vain vahinko.
Raivo repesi Norjassa – Yhdysvaltojen oletettu moka aiheutti kaaoksen
- Uusi Suomi

 Norja on öljymaana täydellisen riippumaton EU:sta eikä kuulu eurovirkamiesten ja europankkien eurovaluuttavaltapiiriin eli velka-ansapiiriin, johon taas Suomen hallitus haluaa välttämättä Suomen ajaa pankkien velkojen maksajaksi. Silti nyt niin vapaa Norja kuuluu kylmän sodan oppien Natoon, johon sillä ei ole mitään taloudellista tai geopoliittista syytä.

Norjassa keskustelu Natosta on ollut ihmettelevää ja varsinkin CIA:n ja NATO:n laittomien kidutuslentojen jälkeen Naton merkitys on lässähtänyt kylmän sodan anomaliasta sangen moraalittomaksi jäänteeksi.

Norjassa on kuitenkin vahva äärioikeistolainen perintö militarismiin, jo ihan sotaisan historian vuoksi sekä sen vuoksi, että norjalaisen natsipuolueen jäsenet ja valloittajien avustajat saivat jäädä sodan jälkeen virkamiehiksi  jatkamaan valtioon soluttautumista kylmän sodan varjolla ja militarististen arvojen jalostamista uuden oikeistolaisen valtadoktriinin mukaan.

On siis erittäin tärkeää oikeistomilitaristisille EU-NATO-piireille, että Norjan poliittista keskustelua/keskustelemattomuutta ohjaa nyt pelko ja tuntematon uhka, jonka edessä poliisikin on "voimaton" ja "tietämätön".


Ja nyt ihan vain vahinkona valepommi Oslossa.
Vahinkopelko. Lipsahduspolitiikkaa.
Oslolaiset eivät kiinnittäneet lainkaan huomiota aseistautuneeseen mieheen ennen Oslon räjähdyksiä
Oslolaiset eivät kiinnittäneet lainkaan huomiota
aseistautuneeseen mieheen ennen Oslon räjähdyksiä
Paitsi että Breivikin iskua ennen oli myös Oslossa terrorismiharjoitus toteutuneesta pommiskenaariosta, jonka takia ihmiset antoivat  Breivikin kaltaisen hahmon juoksennella aseen ja naamion kanssa Oslon suurimmalla keskuskadulla. Suomen media ohitti tiedottamisen hämärästä terrorismiharjoituksesta asian yhteydessä ja sen simulaatioskenaarion yllättävästä toteutumisesta Oslossa kahden päivän sisällä.

Ja vaikka poliiseilla oli tarkka etukäteen harjoiteltu saari-toimintasuunnitelma iskuryhmän toiminnasta saaren aseellisten tapahtumien suhteen, poliisijohtaja kielsi käyttämästä sovittua ja varattua helikopteria.

Paitsi että ennen Lontoon metro- ja bussiräjäytyksiä Lontoossakin oli käynnissä terrorismiharjoitus eikä edes "virallisten terroristien" loogista liikkumista sitten löytynytkään lainkaan cityn valvontakameroiden nauhoilta.
Paitsi että WTC-tornien räjäytyksien aikana oli valtava terrorismiharjoitus, joka esti ja neutralisoi kaikki lain edellyttämät turvatoimenpiteet sotkemalla todellisuuden simulaatioon.

Pelko ja avuttomuus on valtiaan valta.





Orwell:

http://www.youtube.com/watch?v=JXm5hklbBsA&feature=plcp




http://www.youtube.com/watch?v=3TQZ-2iMUR0






http://www.youtube.com/watch?v=ek5vse2_Aq0





http://www.youtube.com/watch?v=hATC_2I1wZE&feature=related


    NATO:n terrorismi ja operaatio Gladio - dokumentti

http://www.youtube.com/watch?v=5soEhxA6zXs






  • wikipedia: Gladio
http://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Gladio#First_discovered_in_Italy


Nopea yleiskatsaus:

http://www.truthmove.org/content/operation-gladio/



HS





 

Ei kommentteja: