perjantaina, joulukuuta 07, 2012

Gävlen pukki poltettu yli 20 kertaa - siksi

  • "Gävlen pukki poltettu yli 20 kertaa – miten sen käy tänä vuonna?"

2012

Tässä täytyy huomioida hyvin vanha tausta tälle nykyihmisten "pakkomielteelle", "kilpailulle" polttaa jättimäinen kunnan kustantama pukkinukke:

  Nuken polttaminen on ollut monessa kulttuurissa syksy- tai talvirituaali menneen vuoden pahojen asioiden ja tekojen hävittämisestä, niiden irtipäästämisessä.
  • Uusi vuosi on puhdistettava poltettavalla syntipukilla.


Usein siihen on kuulunut yleinen synnintunnustus-kavalkaadi,

menneen vuoden aukiselvitys, jossa ihmiset tunnustavat pahoja tekojaan mutta kukaan ei joudu tuomiolle nuken polttamispäivänä eikä kukaan saa viitata tunnustuksiin polttamispäivän jälkeen.Nuken mukana häipyy savuna tuuleen pahat aikeet ja teot.
Tämä on ollut myös osa karjalaista kulttuuria.
Clean table - puhtaalta pöydältä -rituaali.

Tietoja Suomen kulttuurihistoriasta on erittäin vaikea saada, koska Ruotsin virkamiehet polttivat 1700-luvulla Tukholman byrokraattien käskystä kymmeniä historiikkejä suomalaisten tavoista ja kulttuurista, joita yksittäiset papit, aateliset ja virkamiehet olivat omaehtoisesti tehneet - ja erehdyksessä testamentanneet  jollekin Ruotsin vallan keskusarkistolle Suomessa.
1800-luvulla ja 1900-luvun alussa "kansanperinteen kerääjät" lisäksi sensuroivat ankarasti kuulemiaan kertomuksia, kuvaelmia, lauluja, runoja, uskomuksia, rituaaleja ja selvityksiä. 

    http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2012/12/...



Helvetti on totta.
  • "Sukeltajat kartoittavat mayojen helvetin esikartanoa"
Kreikkalaisilla oli oma uskontopoliittinen luolasto-helvettinsä, se alkuperäinen Manala, kuolleiden valtakunta, jonne kreikkalainen Zeus-papisto johdatti ihmisiä lievästi huumattuina kokemaan dramatisoitua/lavastettua kuoleman valtakuntaa ja joka innoitti "kirkkoisiä" kirkon pelotedoktriineihin.
  videoita:
http://yle.fi/uutiset/sukeltajat_kartoittavat_mayo...
    





     Uskomusperinne on kiertävää perintöä:
  • Zombeja, enkeleitä ja ufoja. Hännisen mielestä nykyajan kansanusko ja populaarikulttuuri ovat keskenään vuorovaikutuksessa.
http://www.ts.fi/teemat/tiede/419978/Zombeja+enkeleita+ja+ufoja

1 kommentti:

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Strax efter midnatt brann den ner.

Julbocken i Gävle.

Strax efter midnatt syns bara träskelettet på kommunens webbkamera.

Än en gång har julbocken i Gävle brunnit ner.

I år förvandlades julprydnaden till aska under natten till lucia.

http://www.aftonbladet.se/nyheter/article15923481.ab

ja hiiltyneet jäljet

http://www.merjuligavle.se/Bocken/Bockenkamera/