perjantaina, tammikuuta 04, 2013

Vasemmistoeliitti luovuttaa äänestäjänsä perussuomalaisille


Vasemmistoeliitti luovuttaa äänestäjänsä perussuomalaisille


Missä on vasemmistoliiton selkeä veromalli nopeaan tuloerojen poistamiseen - ja tilanteen palauttamiseksi vaikkapa 1990 veromallin aikaiseen selvään resurssien jakoon ja kansalaisten toimintakyvyn huoltamiseen? 


Miksi vasemmisto ei enää vetoa itsenäisen Ruotsin elvytystoimiin, jotka ovat taas laajoja? Missä ovat vertailut  Tanskan ja Ruotsin valoisaan tulevaisuuteen ilman euroa?
Vaikka rahaa kiertää nyt systeemissä enemmän kuin koskaan?

Hallituksen veromalli ohjaa nyt kuihduttavana virtana rahaa pois talouden kierrosta eliitin veroparatiisitileille. Talous tukehtuu eliitin ahneuteen ja turhamaisuuteen. Elitismi ei voi olla poliittinen ja vasemmistolainen talousmalli. Yhteiskuntasopimus luo inhimilliset rajat taloudelle, joka muuten on ihmissyöjä. Ruotsin suuri oivallus hyvinvointivaltiomallissa oli se, että ei pysyvää ja kehittyvää kapitalismia ilman humaania sosialismia, resurssien jakamista.

Miksi vasemmistoliitto on niin hipihiljaa pääomaveron räikeästä pienuudesta ja sen veronkierron laajuudesta Suomessa verrattuna useimpiin Euroopan maihin? Miksi vasemmistolle ylikansallisten veronkierto on sivuseikka?
Vasemmistolaisen paikallisen talouden periaate ja suojelu (paikallisten elintarvikkeiden tuotanto ilman keskustalaista ja lannoteteollisuuden korruptiota)  talousteorian kivijalkana on vasemmistoliitolta unohtunut Euroopan (eliitin) pelastamisen illuusioissa.
ALV-helpotuksetkin kohdistetaan ylikansallisten firmojen voitonteon maksimoimiseen vaikka hintataso on korkea. Suomalainen hintataso johtuu pitkälle hurjasta voittoprofitista, jota firmat Suomesta jauhavat.

Nythän tuoreeltaan vasemmistoliiton siunauksella on lisätty nimenomaan yksityisten kansalaisten perusarjen ALV-verotuksen eli tasaveron lisäämistä huikeasti! Ja suuryritysten veronkiertoa ja verohelpotuksia tuettu. Suurin osa verohelpotuksista on kuitenkin poliittista korruptiota ja oikeistolaista suhmurointia varakkaiden tuloerojen kasvattamiseksi. Tuilla rikastuminen on ollut keskustan ja RKP:n suuri taikatemppu kokoomuksen lahjomana.  (Kielieliitin Ahvenanmaasta vielä lisää tekstin lopussa)


Miksi puhe veroprogression palauttamisesta ja veroprogression selkeä  havainnollistaminen talouden rikastajana ja tasapainoittajana on laiminlyöty? Miksi vakaus ei ole enää tavoite vaan keinottelupankkkien tukeminen?

Taistelu veronkiertoa kohtaan on jäänyt vasemmistoliitolta nöyristelevän hallituskiehnäämisen jalkoihin.

Tarvitsemme nopeita selkeitä muutoksia verolakeihin - ja 1990 verolakeja takaisin ilman poikkeuksia supereliitille.

Mutta vasemmistoeliitillä on jotain paljon parempaa:
Operaatio porvarihyväksynnän kerjääminen ja hys hys vasemmistolaisuus.

Vasemmistoeliitti puhuu vain kokoomuksen ilmoittamista lähtökohdista, härskeistä oikeistopremisseistä kaiken poliitisen tulkinnan perusteina isoissa talouspoliittisissa linjauksissa - ja tukee siten oikeistohallituksen ideologiaa 100%.

Ei voi olla omaa vastaideologiaa, jos hyväksyy oikeiston ideologiset tulkinnat premisseinä ja perusteina talouspuheessa.

Vasemmisto voi kasvaa todelliseksi hallitusvallaksi vain oppositiossa.

Nyt perussuomalaiset kolaavat vasemmistolaisten perinteisen eliittiä kurittavan ja työläisiä puolustavan aatteen omiin yhden johtajan äärioikeistolaisiin tavoitteisiinsa ja  estetiikkaansa.
Talousfaktoja ja talousteorioita tilanteen kurjistumisen systemaattisista syistä ei vasemmisto pidä esillä eivätkä ihmiset siis ymmärrä Suomen hyvinvointiyhteiskunnan nostaneen hyvinvointivaltion mekanismia - koska faktoja talousvaihtoehdon perusteista ei kuuluvasti tuoda esille eikä harhaisesta ja katastrofaalisesta oikeiston luomasta "euroidentiteetistä" luovuta.

Ihmiset eivät myöskään ymmärrä lakkotaistelun merkitystä 70-luvulla tärkeimpänä hyvinvointivaltion luojana eliitin hyväksikäyttöä vastaan.

Vasemmisto vaikenee täysin vakaiden valtionyhtiöiden mahdollisuuksista loistavana taloudellisena kasvun voimavarana ja myös sijoittajia innostavana mahdollisuutena Suomen maineen ollessa vielä NYT tosi hyvä.
Vasemmisto on nyt rujo vitsi suurissa poliittisissa ratkaisuissa kokoomuksen ja talouseliitin käskyttämänä.

Vasemmiston johtajat ovat vaipuneet retoriseen horrokseen turvaamaan äärioikeistolaista pörssi-ideologiaa ja valtion lopullista tuhoamista. Hallitus kovistelee juuri nyt eduskuntaa hyväksymään perustuslain vastaisen talousvallan myöntämisen eurovirkamiehille - sen jälkeen eduskunta menettää lopullisesti budjettivallan ja yhteiskunnan suunnittelumahdollisuuden.
Politiikka syntyy vain selkeästä lähtökohdan valinnasta ja vaihtoehdon tarjonnasta, ei "aikeista", konsensuksesta ja alistumista korostavista toiveista "oikeiston realismissa".

Oikeiston "realismi" rahan vapauttamisessa aiheutti pankkikriisin ja eurokriisin. Ei se ole enää uskottava eikä validi!

Vasemmistoliitto ei käytä vasemmistolaisten taloustutkijoiden laajaa ammattitaitoa lainkaan uuden poliittisen ohjelman rakentamiseen röyhkeää pankkieliittiä vastaan.


Konsensus on aina eliitin tehokkain ase oikeistohegemoniassa - ja suomettumisessa.
Konsensus oikeiston valitsemissa ideologisissa puitteissa. 1970-luvulla työväestö kieltäytyi porvarien luomasta eduskunta-konsensuksesta ja halusi Ruotsin hyvinvointivaltiomallin. Se vaati kaikkiaan 1100 lakkoa Kekkosen ja suomenruotsalaisten sukujen teollisuusjunttaa vastaan.

Historian opetukset vasemmistoeliitti on nyt unohtanut täysin omassa kiihkossaan eliitin eurokammareissa.

Kun samalla olisi tarjolla kirkkaasti satoja erilaisia perusteita eliittitalousperusteiden, EU:n määräämien valtion toimia rajoittavia säädöksiä ja "globalisaatiovatimusten" kumoamiseksi, jatkuvasti erilaisia vaihtoehtoja esillä pidettäväksi hyvinvointivaltion version palauttamiseksi - tasa-arvo, toimintakyky ja vahva valtio pohjana.
Nyt valtiota puretaan ja Arhinmäkikin puskee hallituksessa veronmaksajien rahaa tuhansia miljoonia europankeille ja amerikkalaisille pankeille keinotteluun pankkien ja eurovirkamiesten liittovaltio- ideologian tukemiseksi. "Vakauden" vuoksi - vaikka ruokitaan kaaosta ja alistumista plutokratialle.
Loistavaa! Ylikansallinen Diktatuuri ratkaisuna ylikansallisten pankkien tuhoisaan voitontavoitteluun! Pääomadespoottien tukemista vasemmiston toimesta!
Wau.

Vasemmistoliitto pysyy hiljaa vaikka kokoomuksen ideologisia sodanjulistuksia satelee joka suunnalta ja EU-kylvää oikeiston talousanarkiaa joka puolelle.
Pilkallinen "Oleskeluyhteiskunta" on jatkoa paremminvointivaltion retoriselle halveksunnalle hyvinvointivaltiota ja tasa-arvoa kohtaan. Kokoomus haluaa kieltää yhteiskunnan ja poliittiset päämäärät, joissa ihmisten hyvinvointi ja toimintakyky olisi politiikan ehtona.


Mutta ei, mutta niin - se hallitusrauha, sehän se on nyt tärkeintä vasemmistolaisuutta ettei EK-sedät suutu ja EU-aateliset hermostu vasemmistolaisille politiikan laimeille tähdille, jotka keräävät pisteitä isä Kataiselta.
Vasemmisto ei voi saada oikeaaa valtaa ja suosiota, ellei se kasvata selvän vastavoiman luomaa vaihtoehdon profiilia ilman kompromisseja.
Nyt vasemmisto tuhoaa itse itsensä ja nyökyttelee Suomen porvarihelvettiin. Takaisin vuosisadanalun yhteiskuntaluokkajärjestelmään.

Vasemmistoliitto halveksuu kansan muutostahtoa, muutoshalua ja oikeudenmukaisuusvaatimuksia - siis omia juuriaan.
Jumalan ja Niinistön siunausta nöyrästi oikeistoa kumartaville. Kekkosen luoma johtajapopulismi toimii yhä!

  II

RKP on poliittisen korruption kirkkain esimerkki.
Esimerkiksi Ahvenanmaan poikkeustuet ja helpotukset ovat jotain 300-500 miljoonan luokkaa.
Vaikka Ahvenanmaa on vain tukien ansiosta Euroopan kolmanneksi hyvätuloisin maakunta! Luksusmaakunta rotukortilla.
Miksi ei vasemmistoliitto puutu selvästi alueelliseen rasismiin ja RKP:n poliittiseen lahjontaan kun itä-Suomi kuihtuu samalla?
Miksi veropolitiikan muuttamiseen ei ole selviä perusteluita, selviä malleja ja jatkuiva vaatimuksia?
Liian arka aihe porvarien kyljessä puhuttavaksi?
Radiohiljaisuus ihmeellisen kaikki nielevän oikeistohallituksen valtion purkuprojektin suojelemiseksi?
Maanostokielto Ahvenanmaalla suomalaisille kertoo uskomattomasta eliittirasismista, joka kertoo syvästä aateliskulttuurin eliittihegemoniasta lainsäädännössä pitäen suomenruotsalaisia yhä käytännössä sekä symbolisesti herrarotuna ja Ahvenanmaata luvattuna maana.
Rotualueet eivät kuulu demokratiaan.
Miten tämä eliittirasismi on vasemmistolta unohtunut täysin? Koska politiikka on vain eliitin kaupantekoa ja lahjontaa? Pakkoruotsikin on vasemmistoliitosta OK? Eliitin rauhoittelun vuoksi?
Eikö vasemmisto todellakaan enää tunnista porvarirasismia ja rakenteellista elitismiä perinteisimmillään?
Ällistyttävällä tavalla SDP ja vasemmistoliitto kunnioittavat hiljaa keskustamafian etuoikeuksia ja mielettömiä verohelpotuksia suurtilallisille ja kesustan räätälöimille tukiaisyrittäjille. Mitä ihmettä vapina keskustankin edessä oikein on muuta kuin eliitin keskinäistä kylmän sodan korruptiosumplausta?

III

Kokoomuksen oleellisin harhautus on paradoksien käyttö

Purkaminen merkitsee kokoomuksen kielenkäytössä tehostamista.
Kouluttamattomuus työvoiman lisäämistä.


Valtio lisää ilmaistöitä ja pakkotöitä puhuen nuorisotakuusta ja tuhoaa samalla myös AMK-opetuksen tasoa.

Ihmisiä pakotetaan kasvukeskuksiin” ja kasvukeskuksista tehdään ilmaistyön keskuksia.

Tämä ei pakkotyötä ihailevaa perussuomalaisia haittaa mutta tässä kaikessa vasemmistoliitto ja SDP on hiljaa "suuren kuntauudistuksen äärellä" ylikansallisten yhtiöiden vaatimuksesta.

Vasemmisto ja viimeisenä SDP ei puutu lainkaan kokoomuksen virkamiesanarkiaan, jossa lakeja  vääristellään kokoomuksen hajottamisoperaation toteuttamiseksi.

Yliopistonkin vasemmistolaiset ovat raukkamaisesti hiljaa oikeistolaisten virkamiesten hillittömästä anarkiasta yliopistonakateemisen kehitystyön tukahduttamiseksi. Kokoomushan on lisännyt yliopiston virkamiesten määrää, jotta byrokratia tukahduttaisi vapaan ja uutta etsivän humanismin.


 On käsittämätöntä että poliittisen vallan vasemmisto ei näe Niinistön oleskeluyhteiskunta-julistusta selvänä sodanjulistuksena.       "Jumalan siunausta"
  • Oikeiston vai koko kansan presidentti?

        - Antero Eerola

    "Suomessa täysin kannattavatkin yhtiöt pistävät ihmisiä ulos, vaikka omistajille riittää osinkoja jaettavaksi. Silloin otetaan toisilta pois mahdollisuuksia ja rikotaan ihmisten kovalla työllä itselleen kattama pöytä.

    Ilta-Sanomat hehkutti etusivullaan Niinistön ”näpäyttäneen johtajia ahneudesta”. Itse puheessa ei ole mitään mainintaa minkäänmoisista johtajista. Porvarilliseen ajatteluun kuuluu, että ahneus saadaan kuriin vapaaehtoisesti, kun ahnehtijoiden omatunto ja hyvä sydän herättävät heidät kohtuuteen ja hellämielisyyteen. Mutta ahneus on rakennettu sisään kapitalismiin. Sitä ei saada kuriin ahnehtijoiden hyvällä tahdolla vaan sääntelyllä, jossa tarvitaan veroja ja lakeja."


Konservatiivinen arvofasismi ei kertakaikkiaan toimi ilman vetoamista metafyysiseen hierarkiaan ja metaherra-perusteluun, Jumala- apparaatin käyttöön alistamisen ja hierarkian mielikuvakulttuurissa.

Yhtenäiskulttuurin vaatiminen oli Ruotsin kuninkaankin keino murskata suomalainen kulttuuri ja suomalaisten vapaa tahto. Jumalan tahto ja "siunaus" on eliittivallan historiallisin symboli, ideologinen rautakanki yhteiskuntaluokkien erottamiseksi, myös Soinille.

Vasemmistonuoret ja perussuomalasinuoret eivät ymmärrä kaikessa laajudessaan Stubbin talousdarwinistisia ja  oikeisto-kokoomuksen fasistisia juuria historiassamme  - kokoomuksen saksalaismielisyyden brutaalia historiaa.  Ei sisällisodan valkoinen suomenruotsalainen porvaristo ajanut itsenäistä Suomea vaan Suomen liittämistä suureen Saksaan.  Työväestö taisteli itsenäisen ja demokraattisen Suomen puolesta lahjovaa ja eduskuntaa terrorisoivaa rahaeliittiä vastaan.

Porvarien eurouskonto on vain perinteistä eliitin ihailua, pörssi-ideologiaa, tyhjän keinottelun ja ikuisen kasvun fantasiaa eliitin yhä suuremmasta voitonteosta hinnalla millä hyvänsä ja halpatyövoiman alistamiseksi.  Mahdottomuuden politiikkaa ja kiristyksen tasapainoilua


    Farkkugatekin eduskunnasa on tyypillistä porvarillista sotaa ja yhteiskuntaluokkamallin perustelemista ja  ujuttamista "statusestetiikan" kautta. Retorista sotaa tiukalla ideologialla.


IV

Vaihotehtoja on.
Runsaasti.
  •    Jälkikeynesiläisen taloustieteen
    ja modernin rahateorian huippunimet professori James K. Galbraith (University of Texas) ja professori L. Randall Wray (University of Missouri Kansas-City) väittävät, että täystyöllisyyden saavuttaminen kysynnänsäätelytoimin on edelleen täysin mahdollista. He korostavat rahapoliittisesti suvereenien valtioiden mahdollisuuksia harjoittaa aktiivista politiikkaa.




Talous on aina päämääristä kiinni eikä ole olemassakaan mitään itsestään syntyvää demokraattista pörssien realismia ja voitonteon, hyväksikäytön ehtoja talouseliitin ehdoilla. Eliitti pyrkii aina plutokratiaan ja elitistisen maailmankuvan myymiseen massoille - hyvin markkinoituna alistumisen hyväksymisenä. Ensin kirkon syntioppi alistumisen aakkosina ja sitten EU ja euroidentiteetti demokratiasta luopumisena.

Meillä on edessä diktatuuri tai euroeliitin nujertaminen. 




  V

Perussuomalaisten uskottavuutta  murentaa eniten se, että hekään eivät halua murtaa kokoomuksen valtaa.
Soini on profeetta ja perussuomalsisten turvattomuudentunteen ainoa tae. Ilman aitoa poliittista ideologiaa ja vahvaa valtiomallia.
Vasemmiston lupauksia mutta oikeistolaista estetiikkaa "verotuksen vapauttamisesta" ja köyhien hylkäämistä "yksityisyrittämiseen".

Eduskuntavaalien jälkeen ei näkynyt linjauksia, jonka mukaan perussuomalaiset olisivat halaunneet muodostaa "vasemmiston" kanssa valtaa käyttävää yhteisrintamaa ja hallitusta ilman kokoomusta vaan Soini hovinsa kanssa keskittyi taas pilkkaamaan Urpilaista viitaten hänen naisellisiin ominaisuuksiinsa.

Diplomatia on ensisijaisten asioiden hoitamista myös sisäpolitiikassa. Diplomatia keskittyy ensisijaisten tavoitteiden saavuttamiseen.

Pelkää uho ja vastustajien luettelu ei ole politiikkaa eli päämäärien saavuttamista.

Soinikin on syksyllä vannonut että  perussuomalaiset ovat joskus kokoomuksen rinnalla hallituksessa. Siinäpä eliitin mieleinen fantasia jumalaisen konsensuksen mukaisesti.

Vastarinta vaatii rintamaa ja yhteistyötä tärkeimpien asioiden ajamisessa ja sekundaariset ideologiset ja ihmiskuvaan liittyvät ristiriidat voitaisiin vastarinnassa sovitusti laittaa sivuun eurouskonnon ja eurokatastrofin purkamiseksi.

Mutta Soini haluaa esiintyä yksinäisenä sutena ja äärioikeistolaisten suojelijana ilman todellisten talouspoliittisten päämäärien toteuttamista.


Eikö perussuomalaisten pitäisi ihmetellä, minne Soinin kevyt retoriikkapolitiikka ja sokea puolueen johtajakultti oikein sitä vie?




VI

Nyt vai silloin?

    Ei uutta vuotta ilman menneisyyden tiedostamista.

  • 
Kauhujen leiri Kummun Kallen kartanolla 


    •    http://blogit.kansanuutiset.fi/paatalon-matkassa/kauhujen-leiri-kummun-k...





Oikeiston hegemoniaa hallituksessa ei ymmärrä ilman oikeiston hallitsemaa menneisyyden torjuntaa, talvisodan alistumisen henkeä saksalaismieliselle eliitille, suomalaisen oikeiston historian väärentämistä ja siten mielten hallintaa.


Mitään ei ole muuttunut Suomen valloittaneen kuninkaan aateliskulttuurista koska kiellämme todellisen menneisyytemme.


Käsittääkseni Suomessakin tilanne on sama, lääkärit ja ylihoitajat valitsevat ihmisten lopetuspäätöksiä ihan rutiinilla. Ravinnon vähentäminen, pakotettua nestehukkaa, tarpeellisten lääkkeiden lopettaminen ja sitten lääkeshokki: 

Kokoomuksen sisällissota oleskeluyhteiskuntaa vastaan.

Jokaisen tulisi kyseenalaistaa ja syyllistää olemassaolonsa rahan yhteiskunnassa.

Halpatyövoiman on taattava paremmiston elintason nousu ja eliitin vaatimien tuloerojen rajoittamattomaan kasvuun. Aateliskulttuurin korkein linnake, presidentti-instituutio. Isämme, me palvomme sinua kuin lapset ja luovumme vapaasta tahdosta.

Niinistö jatkaa kokoomuksen tärkeintä politiikkaa eli retorisia hämäyksiä ja hyvinvointivaltion halveksimista vaikka Suomi on yhteiskuntana kaikissa kansainvälisissä vertailusissa korkealla juuri 1975-1994 välisen ajan hyvinvointivaltion luomien resurssien ja toimintakyvyn takia.


Kokoomus valitsi äärioikeistolaiset talouskeinot 1989 alkaneen lamaa ennen ja jälkeen - ja vaati hyvinvointivaltion lakkauttamista vastauksena  oikeistolaisten pankki- ja valuuttakeinottelun romahtamiseen. Mauno Koivisto toimi oikeiston keisarina mutta kansa luuli sosiaalidemokraatin olevan vallassa.


Laman aidoista syistä ei puhuttu mediassa ja laman aiheuttaneet virkamiehet, pankkiirit ja poliitikot saivat toimia lama-Suomen talouspolitiikan ja uusliberalistisina valtion purkamisen arkkitehteinä. Valtaa ei vaihdettu ja vastuunkantajat kielsivät vastuunsa lamaan.


Kunhan kansaa vain syyllistettiin eliitin ideologisista valinnoista keinottelupolitiikkaan. Mahdottomuuden politiikkaa ja kiristyksen tasapainoilua.
Hajota ja hallitse.
Osoita ylpeästi halveksivasi köyhiä ja voimattomia, niin voit toimia porvarillisena auktoriteettina ja saada kansan tuntemaan itsensä voimattomaksi.




Varakkaiden veronkierto on helpoksi tehty -oikella varakkaiden verotus - alas laskeutuvat pisteet ovat laillista veronkiertoa pääministerin suojeluksessa.


Mutta jos
  • Kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäki Helsingin yliopistosta on niitä harvoja, jotka ovat julkisesti kertoneet yksityiskohtaisesti mitä euron hajoamisesta voisi seurata. Mutta miten Suomen käy mahdollisen euron hajoamisen jälkeen? Entä mitä tapahtuisi jos Suomi eroaisi eurosta?
EU:n perussopimuksessa ei haluta samanlaista verotusta halki koko EU:n, vaan siinä verotusta on tarkoitus koordinoida vain siinä määrin, kun se on välttämätöntä EU:n sisämarkkinoiden kannalta. Eri EU-maissa onkin on valtavat erot veroprosenteissa, veropohjissa ja verojärjestelmissä.


 Aarno Laitinen on reunalla. Hän on joutunut kulkemaan maailmankuvansa reunalle ja kirjoittamaan lopulta selkeästi poliittisen näkemksensä ilman tulkinnanvaraa."Suurin hallituspuolue kokoomus yritti naamioitua työväenpuolueeksi. Se onnistui niin, että jotkut pilkkasivat sitä toisena sosiaalidemokraattisena puolueena."...


 





1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä kai tämä ohjelma on edelleen voimassa: http://www.vasemmisto.fi/images/ohjelmat/Vasemmistoliiton_veromalli.pdf