perjantaina, marraskuuta 08, 2013

Kirkolliskokous 2013: Räsänen kirkon linnana ja turvana


    Kirkkoministeri Räsänen saa jatkaa kiihotusta ja perustuslain vääristämistä


Kirkolliskokous 2013 ja kaikki päätökset päättäväisen itsetuhoisia ihmisiä karkoittamaan. Arkkipiispakaan ei ehdota homoseksuaaleille edes ehotuksena täysin tasavertaista asemaa vaan vain leimaavan säälin.
 
Gallupeissa suurin syy kuulua kirkkoon on yhä saada papin siunaus matolaatikolle. Uskomatonta uskoa.  

Tämä kertoo siitä, kuinka hyvin kirkko on onnistunut 900 vuotta markkinoiman kuolemanpelkoa ja kirkkoa ratkaisuna kadotuspaniikkiin pelastustuotteen ja aneiden myyjänä. 


Muinaissuomalaisille kuolema ei ollut ongelma vaan vapautus ja kiertokulkua.

Suomalaisia ei kiinnosta kirkon oppivaatimukset mutta silti kuuluvat kirkkoon. Pakkouskonnollisuuden n. 900-700 vuoden jälkeen alueellisesti vaihdellen.

Ajassamme on yhä aktiivisena aika vakava ihmiskuvallinen, sisäinen psykohistoriallinen konflikti ja kirkko vain vahvistaa konservatiivista itsepetoksen olemustaan "virastona", valtion pystyssä pitämänä laitoksena - eikä ymmärrä poissaolevaa protestanttista teologiaa kirkon toteuttaessa Vatikaanin kirkko-oppia ja pappiskulttia "virallisena uskontona" valtion arvovallan suojaamana.



  Räsänen pitäisi kohua herättäneen puheensa uudelleen
- Sisäministeri Päivi Räsäsen (kd) pitämä puhe Kansanlähetyspäivillä heinäkuussa ei johda toimenpiteisiin, sanoo eduskunnan oikeusasiamies.    HS

Jos ministeri saa rikkoa lakia kirkkoministerinä vähemmistön saarnaajana ja pelottelijana, on ihmeteltävä: miksi.Siksi.

120 miljoonaa euroa. Vuodessa. Kirkko saa myös ateisteilta tuloa laillisena veronkiertona ja "yhteisöveron" kautta firmojen verottajana. + 80 miljoonaa laillistettuna veronkiertona. * Nyt 120-140 milj verotus ollaan siirtämässä suoraan yksilöiden kannettavaksi, uskontoon katsomatta yksilöiden pakkoveroksi kirkolle pois firmoilta. 


Ministeri on toteuttanut avoimeksi esimerkiksi viharikoksen, kiihotuksen kansanryhmiä vastaan:

 on ministerinä puhunut, kuinka ei-uskonnolliset, homot ja ateistit ovat vaaraksi Suomelle "ja lapsille" ja että hän haluaa ajaa kristittyjen ryhmien etuja, että kristilliset opit (kirkkokonservatiivit ihmiskuvaopit) ovat tärkeämpiä kuin esim. tasa-arvolait, tasavertaisuus, uskonnonvapaus ja perustuslaki - kun hänen pitäisi virkalain mukaan ajaa suomalaisten etuja, suomalaisten lakia ja nähdä suomalaiset tasa-arvoisina.  

Räsäsen valintaa vaativat oikeistolaiset puolueet ja vaikuttajat, kokoomus, RKP ja vihreät hallitusneuvotteluissa. Taustalla tietysti konservatiivivaltaa komppaamassa keskusta lestadiolaistukensa myötä.

Räsänen on tärkeä oikeistopiireille.

Hän ei noussut kirkkoministeriksi ilman kirkkohallituksen suostumusta. 

Kysymys on puolustustaistelusta ja harhautustaistelusta. Kirkkohallituksen suora valta mm opetussuunnitelmiin ja uskonnonvapausongelmat ikäänkuin unohtuu, kun show-Räsänen on päästetty vouhkaamaan kalvinistisen lahkonsa rasistisia "puhtausoppeja".

Kuitenkin suurin ongelma uskontokulttuurissa ja uskontovallassa on yhä valtionkirkkojen rahalliset ja poliittiset etuoikeudet, jotka rikkovat uskonnonvapauslakia ja demokratiaa.
  • Perustuslaissa Suomi ei ole "kristillinen maa" eikä valtio ole velvollinen suojaamaan valtionkirkkojen etuoikeuksia  vaan Suomi on vapaiden ihmisten maa, joita perustuslain pitäisi suojella klaaneilta, pakkokäännytykseltä, uskonnolliselt manipulaatiolta (lapsilla ei ole omaa uskonnonvapautta valita virallinen ET-opetus uskonnonopetuksen sijaan), uskonnolliselta korrutiolta valtion ja poliitikkojen saadessa "vastalahjana" arvovaltaa valtionkirkolta ja rahavallalta.

Varsinkin ev-lut valtionkirkko on sidottu valtioon oikeistolaisen poliittisen hyödyn takia: kirkko paineventtiilinä ja kulttuurivaltana.

Kuinka suomalainen kulttuuri määritellään, kuinka eliitin "perusarvoja" esitellään demokraattista kansanvaltaa tärkeämpänä ja kuinka ihmisten turhautumia ohjataan pois politiikasta "uskonnollisiin ratkaisuihin" virallisella paatoksella.

Samalla Räsänen nyt valmistelee ministeriössään uutta uskonnollista pakkoverotusta arkkipiispan kanssa kaikille suomalaisille kahden valtionkirkon verotusoikeuden laajentamiseksi ja varmistamiseksi  kaikkiin yksityishenkilöihin yleisen verotuksen kautta.

 

Hallituksen linjauksilla sitoutumassa uskonnollisten budjettien rahoittamiseen kiinteästi.  

On turha luulla, että uskonnollinen valta olisi menettänyt poliittisen vallan kiinnostuksen. 

Tämä on törkeä, entistä jyrkempi uusi uskonnonvapauslain kumoamisprojekti ja valtionkirkkojen vahvistamistendenssi. 

Valtion tehtävä ei ole tukea ev-lut kirkon valtaa ja varallisuutta perustuslain mukaan.
Kirkko ei ole osa valtiota, periaatteessa - vaikka yhä onkin laittomin erillisoikeuksin ja erillis-verovapauksin.  Uskonnonopetuskin on taas koululaissa tunnustuksellista ja kirkon ohjaamaan uskonnonopetusta.
  • Vihreätkin luopuivat vaatimuksista erottaa valtionkirkko valtiosta koska vihreille sitoutuminen oikeistolaiseen ihmiskuvaan, kokoomukseen ja Natoon vahvistuu joka vuosi vaikka vihreiden äänestäjät eivät tätä tajuakaan.  

Valtionkirkko on oikeistolle tärkeä osa oikeistolaisen näkymättömän kulttuurihegemonian jatkamista.

Räsänen on viraltaan kirkkoministeri, valtionkirkkojen etujen ajaja ja valvoja eikä hän ole todellakaan yksityishenkilö delegoituna vallankäyttäjänä. 
Oikeusvaltio on vakavasti vääristynyt monella tavalla, kun lahkonjohtaja saa toimia ministerinä ja halveksia enemmistön uskonnonvapautta.


Oikeistolle uskontoinstituutioiden puolustaminen merkitsee oikeistolaisen hegemonian ja porvarillisen kulttuurihegemonian puolustamista.

Valtio esittäytyy yhä "Jumalan yhteistyökumppanina" valtionkirkkojen kautta.

Näin luodaan eliitille arvovaltaa ja voidaan vähätellä demokratian mahdollistamaa muutoksen voimaa kansanvallan kautta. Näin luodaan mielikuva "Jumalan siunaamasta arvovallasta" keskiaikaiseen tyyliin ja se tehoaa ihmisiin manipulaationa, suggestiivisena väitteenä.
Uskonto on manipulaatioista kauhein ja kieltää kaiken järjen omien perustelujensa ja valtaeliitin kyseenalaistamiseksi. 

  • Kansalaisille halutaan luoda  kaksi oikeistolaista illuusiota perinteisin eliitin konservatiivisin keinoin:
a) että eliitti on sitoutunut ajattomaan ja muuttumattomaan moraaliin

b) että Jumala ohjaa eliittiä kun eliitti kuuntelee "jumalansanaa" ja siksi eliittiä olisi "kunnioitettava" "jumalallisena"
+ c) summana ja ohjattuna pseudo-"logiikkana": 
       rahvas ei saa kyseenalaistaa eliitin toimia,

koska eliitti on "moraaliltaan uskonnollisesti sitoutunutta" "puhtaaseen moraaliin" "jumalallisessa hierarkiassa" - jota ei saa kyseenalaistaa ja muuttaa mutta joka velvoittaa kansalaisia uskomaan vallankäytön muuttumattomuuteen ja ylhäältä alaspäin -hierarkisuuteen.

Jumalallinen elitismi eli epädemokraattinen hierarkia ja eliitin vapaus perustellaan uskonnolla kuten aina aatelisuskonnoissa. 
eli suomennettuna: eliitille valtionkirkko sopii mainiosti massojen hallintakoneistona, kuten on 900 vuotta sopinut ruotsalaisen kolonisaation akouskontona valloitetuille alueille.


Kirkko tukee nyt hyvinvointivaltion alasajoa ja puhuu innokkaasti "kolmannesta sektorista" demokraattisen valtion ja perustuslain ulkopuolella.
Kirkko esitetään yhtenä uutena "suojaverkkona" kun hallitus hylkää perustuslain velvoitteet hyvinvointivaltion ylläpitoon ja kattavaan terveydenhuoltoon sekä ehdottomaan sosiaaliturvaan. Eliitin verohelpotusten laajentamiseksi.
Karmaisevaa uusliberalistista valtion tuhoamista.


  II

Valtionkirkot tukevat lisäksi tiiviisti lahkoja, jotka rikkovat tasa-arvolakeja, ihmisoikeussopimuksia ja lastensuojelulakeja. Kuvio on valtapolitiikkaa.
Kunnissa kirkko on suuri arvovaltatekijä keskustalle, kokoomukselle ja jopa oikeistodemareille, jotka uittavat SDP:tä yhä lähemmäksi kokoomusta.
Ei-kirkolliset hautausmaat on estetty kuntapolitiikassa raivokkaasti sillä kuoleman hallinnoiminen on kirkon mentalivallan ja symbolivallan perusta. 
Valtaa, uskontoa ja politiikkaa perustuslakeja rikkomalla.
Valtapelinä vanhoilla suggestiokeinoilla. "Älä kiellä Jumalaa" "Älä kyseenalaista kristittyjä poliitikkoja" "Me edustamme ikuisia arvoja eikä siitä keskustella" "Suomi on kristitty" 
Eliitin toivo on demokratian ja perustuslain purkamisessa elitistisen ja "jumalallisen"vallan lisäämiseksi ja se eliitin "aatelinen" valta on aina toteutunut nimenomaan kirkon avulla Euroopassa.
Uskontopuheella korostetaan "jumalallisen vallan" diskurssia eli puhetapaa.


  IV

Kirkkohallitus on kieltäytynyt kertomasta,
kuinka paljon ev-lut kirkko tukee lahkoa mutta nyt kirkossa toimivat luottamushenkilöt ovat selvittäneet kirkollisverojen käytön rasistisiin lahkoihin: 
Se on muhkeat yli 7 miljonaa euroa viidesläisiin ja lestadiolaisiin lahkoihin.

  Kirkko ei todellakaan ole eettinen kansankirkko vaan on muuttumassa taas yhä konservatiivisemmaksi ja epäluterilaisemmaksi.
  • -- "Vantaalaiset seurakunnan luottamushenkilöt Johanna Korhonen, Sari Roman-Lagerspetz ja Eve Rämö hämmästelevät summia, joilla seurakunnat rahoittavat "asenteiltaan kyseenalaisten lähetysjärjestöjen toimintaa".

    Korhonen ja Roman-Lagerspetz ovat keränneet Kirkonkellariin aineistoa viidestä lähetysjärjestöstä, joiden he katsovat olevia syrjiviä. "Järjestöt, jotka eivät hyväksy naispappeutta ja/tai suhtautuvat kielteisesti homoseksuaalien parisuhteisiin, saivat viime vuonna toimintaansa liki seitsemän miljoonaa euroa kirkollisveroista koottuja määrärahoja", tiedotteessa todetaan.    http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/12961-luottamushenkiloet-kirkko-rahoittaa-syrjiviae-jaerjestoejae Paljon on kysymyksiä.


  III

Oletko tehnyt selväksi paikalliselle kirkkoherralle mitä ajattelet lahkoista ja kysynyt, paljonko seurakunta antaa erilaisia tukia mm. seurakunnan retkinä lehkotapahtumiin ja työntekijöiden koulutukseen lahkojen kouluttamana suoran tuen lisäksi?

Miksi Suomen Lähetysseurakin saa runsaasti (eniten) tukea ev-lut kirkolta, vaikka se kieltäytyy yhä paljastamasta järjestön pedofiilien toiminnan sekä ei tuo esille pedofiilien suojelijoita ja estää rikostutkintaa uhkaamalla järjestön toiminnan yhteydessä raiskattuja sekä torjuu kaikin tavoin avoimuutta lasten raiskaustapauksista?
Lähetysseura on kieltytynyt tekemästä itse tutkintapyyntöä ja kehoittamaan työntekijöitään paljastamaan karmeita tapahtumia ja lasten avunpyyntöjä. Salailu kasvattaa rikollisuutta ja estää muutoksen pois klaanien Suomesta. 





    II



Oikeiston enemmistö tai oikeiston junttajohto mutta kuitenkin oikeistolle kirkko on tärkeä pitämään yllä porvarien itsetunnon ja uskonnollisen hybriksen jatkuvuutta. 

Institutionaalinen uskontohan on merkki siitä, että on totuus omistuksessa, että moraalista, henkisistä arvoista ja "totuudesta" ei tarvitse keskustella.

Kirkko on totaliteetti, tulppa ja muuri elämän merkityksen torjunnalle.

Kirkkohan syytti vasemmistoa ahneudesta yms kun vasemmisto halusi yleistä terveydenhuoltoa ja sosiaaliturvaa.

Rikkaita kirkko ei ole syyttänyt ahneudesta vaan köyhiä ja vaatinut köyhiä tyytymään kirkon "hengelliseen rikkauteen" ja "puhdistavaan nöyryyteen".

Kirkko on totuuden omistaja ja hierarkinen automaatio eliitin suojaksi, epäpoliittisuuden ja passiivisuuden asenneohjausvirasto.


Kun instituutio kertoo omistavansa ja ohjaavansa totuutta piispojen hierarkialla ja "perinteillä" (jotka ovat muuttuneet koko ajan tuhansien vuosien valtiontemppelijatkumossa,

niin puhumme fasistisesta organisaatiosta.





EVL-sivulta poistettu kirkon opin epäprotestanttinen mainosteksti ja opin määritelmä on vielä täällä:
  •     "Kasteessa meille lahjoitetaan usko"

  Rankkaa kamaa
 




Luther kuitenkin kirjoitti selvästi, että usko ei riipu kasteesta eikä rituaalinen papin "pyhittämä" kaste ole edellytys uskolle.









Yhden henkilön erotarina tältä päivältä:

"Eroaminen kirkosta on ollut mielessäni jo vuosikymmeniä. En oikein itsekään käsitä miten tiukassa on tuo tapa kuulua kirkkoon. Ja näin se on kaikilla tutuillanikin.

Vielä en ole kirkkoa oikeastaan mihinkään tarvinnut ja olen jo 54-vuotias... Toki olen rippikoulun käynyt ja laps...eni on kirkollisesti kastettu (kun kerran niin on ollut tapana!)mutta esim. naimisiin en ole koskaan mennyt, en katso sitä tarpeelliseksi ja jos siitä virallista olisin halunnut, olisin kuitenkin halunnut siviilivihkimisen, vaikka kuuluinkin kirkkoon.
Vastenmielinen tämä ev.lut. tapa, että kaikki lapset automaattisesti kastetaan kirkkoon kuuluviksi heti vauvana. Järkeväähän olisi kaste suorittaa vasta sitten, kun ao henkilö siitä jotain itse ymmärtää ja osaa sanoa, haluaako kirkon jäseneksi vai ei.
Nyt toimitaan vieläkin vanhanajan 'herranpelossa' kun kerran aina näin on tehty ja kirkkoon kuuluttu.
Isäni erosi nuorena miehenä kirkosta, mutta ennen kuolemaansa yli 80-vuotiaana, äitini painostuksesta liittyi takaisin! Voi voi sentään...en tietenkään puuttunut asiaan ja isä tuumasi, että pysyy mamma rauhallisempana kun hänkin kuuluu kirkkoon edes kuollessaan
Olen jo läheisille senkin sanonut että kun kuolen, mut poltetaan ja hautapaikkaa ei hommata. Mua saa halutessaan muistella ihan missä vaan, ei siihen tarvita mitään hautaa, jonka hoitamisesta jälkipolvet kiistelee.
Ja sekin vielä että uskomisella johonkin, on se sitten jumala tai mikä vaan, ei ole mitään tekemistä kirkkoon kuulumisen kanssa. Olen sitä mieltä, että JOS 'se joku' on jossain olemassa ja on niin hyvä mitä puhutaan, niin enköhän minäkin kelpaa ihan tämmösenä, ilman kirkkoo...
Kiitos tästä avautumisen mahdollisuudesta! Ja anteeksi, että tästä tuli näin pitkä."








http://www.youtube.com/watch?v=gd61Jusn_hQ



Ei kommentteja: