keskiviikkona, tammikuuta 22, 2014

Kansalaiset houkutellaan kokemaan mielihyvää keskitysleirien vartijoiden viihteestä

-  laajennettu versio iv - 

 

Hajottava mediaskitsofrenia, tunnottomuuden ylistäminen.

Väkivaltaviihde ja ivailevat vahingonilon kilpailuohjelmat ovat selkeintä ohjelmointia, ideologista julistusta.

Kun eläimet gif-kuvissa ohjelmoidaan empatian ensisijaisiksi ikonisiksi kohteiksi Vatikaanin perinteiden mukaisesti.

Ihmisen kompleksisuus on voitettavissa eläinempatiapornolla. Oman kompleksisuuden ja solidarisuuden voi kieltää eläinempatiapornolla.
                           Oh kuinka avuton
 



Kansalaiset houkutellaan saamaan mielihyvää samasta, mistä keskitysleirien vartijat saivat mielihyvää mm. laittaessaan vapisevia vankeja soittamaan Beethovenia.

Voiko tämän Hedonismi-mediaan ujuttaa myös herätteitä  hedonistisen semantiikan kautta?

Holocausti-Hedonismi Go-Go
Sadistisen viihteen onanisaatio ja syvä uni



Afganistanin sodan kepeys ja lakoninen nihilismi "tyttöjen koulunkäynnin takia" on luotu nimenomaan väkivaltaviihteellä, kuten Irakin sodan lihamylly. James Bond:kin on todella ultrarasistinen, imperialismia unelmoiva, systemaattista aivopesua, vaikka väite tuntuu ensin naurettavalta. Siksi se on suunniteltukin, naurettavaksi, elevaatioksi fasismille.  Jatkosoa: Uusi Vietnam.


Psykohistorin komponenttina Amerikassa on traumahistorian torjunta

 villissä lännessä hallitsivat psykopaatit eikä alku ollut inhimillinen ja uljas, kun mafiosot tappoivat kenet tahtoivat ja teollisuuspohattojen fasismi sekä uskonnollinen luvatun maan epihmisten järjestelmällinen teurastus tuhosivat perustuslain alkuunsa. 

Väkivaltaviihteessä yritetään epätoivoisesti luoda pelastavaa sankaria, jota ei historiassa ollut.

Unelmointiin hukkuminen on samaa alistuvaa epäpoliittisuuden terroria, kuin villin lännen lahjova ja tappava mafioso hännystelijöineen. Jatkumo.  



  • Epäloogisuuden paine paljastaa systeemin todellisen, pohjimmaisen loogiikan

Amerikkalainen psykoottisuuden peruslataus ohjelmoidaan viihteellä, natsisaksassa hurmos jäi enemmän unelman tasolle, "olemme parempia kuin muut", ylemmyydentunteen paisuttelu on kummallakin yhteinen funktio.

Vain unelmat ovat todellisia, vain ei-todellinen on ihannoitavaa. Valloituksen arjen psykopatiaa yritetään oikeuttaa kaikkivaltaisen sankarin fantasmalla.   


  • Kreikkalaiset näytelmäkirjailijat ymmärsivät kaikkivaltaisen sankarin traagisuuden valtion kustantamaista sankari-näytelmitä - niin syntyi realistinen tragedia, filosofian alku. 
Natsien vallan ja propagandan kuvastossa kaikkivaltainen seksuaalisuus oli yhtä laajassa osassa kuin amerikkalaisessa viihteessä - vaikkakin tietysti eri tavoin eri kulttuurivaiheen painotuksessa: roturasismi ilmenee eri tavalla, saksalaisilla lisääntminen oli konkreettista rodun ekspansiota, amerikkalaisessa viihteessä korostetaan rodullista ylivertaisuutta kaupallisena ja militaristisena tuotteena.



Armeija on suuri rahoittaja ja sensuroija amerikkalaisissa elokuvissa. Amerikkalainen miltarismi on propagandana niin huomaamatonta, että vaikka kuinka selittäisi tavalliselle kuluttajalle elokuvan manipulatiivista luonnetta, ei katsoja sitä käsitä vaan suuttuu oman viihtymisensä "arvostelusta".



Freudilaisesti kaikkivaltainen seksuaalisuus-fantasma on eri asia kuin itsensä hyvksyvä seksuaalisuus.


Kahden vuoden aikana on tullut julki useita tutkimuksia, joissa depressiolääkkeiden teho on täsmälleen sama kuin lumelääkkeiden tai jopa heikompi. Silti vakavalla tavalla suoraan aivotoimintaa vaikuttavia kemiallisia paketteja syötetään yhä ihmisille.

Tärkeä vaikutus elitistiselle hallitukselle ja eduskunnalle on "tyytymättömien" kansalaisten poliittinen ja seksuaalinen laamaantuneisuus lääketotkkurassa.  Depressiolääkkeet muuttavat jo ensimmäisen pillerin kautta aivojen rakennetta. Karmaiseva fakta, joka sensuroidaan lääkärien moraalittomassa turruttamiskampanjassa. Psykoosilääkkeissä Suomi on tehnyt jatkuvasti maailmanennätyksiä - ilman lääketieteellistä selitystä. 
Arkipäivän fasismin aakkosia.
Alistumisen autuus ja kuluttamisen nirvana.


  •          Sininen zeppeliini: 

        KIITOS Burger King -jonojemme veteraanit



    Nörttien pyhä hetki. Nuoret  kaipasivat elämäntarkoitusta ja sitoutumista osoittavaa tehtävää, siten identiteettiä jäsentävää, uskonnollis-enstaattista pop-elevaatiota ja kaamoksessa sekä poliittisessa staasiksessa maailmankaikkeuden järjestävää uutta toivoa, uutta pop-statushegemoniaa generoidakseen ylikansallisten kouluruokaloiden vastapainoksi ylikansallisesti tuotteistettua lisäainejuustoa ja tarpeeksi koettelevaa jänne-rustopihviä


Kuluttamisen sankaruus ja brändiuskollisuus - identiteetin tuottajana.

   Kulutusjuhla herkintä aikaa.

Kuinka palvonta määritellään?  


Burger King ja moni muu brändi-fanitus voidaan määritellä uskonnoksi. Suomessa valtion uskonnolliset yhdyskuntaehdot ovat kirkon doktriinin mukaan määritellyt.
  • Suomenuskoiset pääsivät vasta nyt rekisteröidyksi yhdyskunnaksi valtion kriteereissä, jotka valtionkirkko on saanut määritellä uskonnon ehdoiksi. 
                    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013121717848727_uu.shtml


Joulupukki on performanssi. 

Alistu ja myönnä ikuinen syntisyytesi, nin saat lahjan.
Alamaiseksi koulimisen performanssi.
Kirkon syntikulttuurin jatke.

  • Alunperin KEKRI-juhlissa mm. köyritär-henkiolento kaivoi esiin kylän juorut esille jotta mennyt vuosi sataisiin käsiteltyä ja päätepisteeseen talven horrosta ennen. 



     II


Amerikkalaisen Sankarihahmon psykopatiaa

ja kulttuuripatologiaa on tutkittu enimmäkseen elokuvatutkimuksessa, Suomessa (itseni lisäksi) mm. Matti Myllykoski.


Oma määritelmäni amerikkalaiselle sankaridramaturgialle on seuraava: 

Se on kreikkalaisen hybris-tragedian väärentämistä ja torjumista.

Amerikkalainen sankaridramaturgia ylistää hybristä, sankari saa tuhota kaiken ja palauttaa sitten oman normaalikansalaisstatuksensa.  Kreikkalaisessa aidossa tragediassa hybris tuhoaa.

Amerikkalainen sankaridramaturgia on anti-tragedia





Zizek
  • The 'fake' Mandela memorial interpreter said it all  Jantjie's performance was not meaningless – precisely because it delivered no particular meaning (the gestures were meaningless), it directly rendered meaning as such – the pretence of meaning. 

    the dignitaries really don't care about you. Through his fake translation, Jantjie rendered palpable the fake of the entire ceremony.



















    Anarchism

Melvyn Bragg and guests discuss Anarchism and why its political ideas became synonymous with chaos and disorder. Pierre Joseph Proudhon famously declared “property is theft”. And perhaps more surprisingly that “Anarchy is order”. Speaking in 1840, he was the first self-proclaimed anarchist. Anarchy comes from the Greek word “anarchos”, meaning “without rulers”, and the movement draws on the ideas of philosophers like William Godwin and John Locke. It is also prominent in Taoism, Buddhism and other religions. In Christianity, for example, Roman jude St Paul said there is no authority except God.

The anarchist rejection of a ruling class inspired communist thinkers too. Peter Kropotkin, a Russian prince and leading anarcho-communist, led this rousing cry in 1897: “Either the State for ever, crushing individual and local life... Or the destruction of States and new life starting again.. on the principles of the lively initiative of the individual and groups and that of free agreement. The choice lies with you!” In the Spanish Civil War, anarchists embarked on the largest experiment to date in organising society along anarchist principles. Although it ultimately failed, it was not without successes along the way.
So why has anarchism become synonymous with chaos and disorder? What factors came together to make the 19th century and early 20th century the high point for its ideas? How has its philosophy influenced other movements from The Diggers and Ranters to communism, feminism and eco-warriors?
With John Keane, Professor of Politics at Westminster University; Ruth Kinna, Senior Lecturer in Politics at Loughborough University; Peter Marshall, philosopher and historian.







Suomi noudattaa Pohjois-Korean opetussuunnitelmaa.

Oikeistopoliitikot aajavat Historiaa vapaaehtoisen skipattavaksi oppiaineeksi kouluissa

 Kansalaisen historiantuntemus ei lainkaan välttämätöntä hallitukselle mutta valtion uskonto on pakollista suurimman puolueen eli kirkkopuolueen jäsenille. 
 (Veikko Hiiren päivitystä mukaillen)


Kouluissa ei ole uskonnonvapautta koska pakkoliitetyt lapset pakotetaan oikeistolaiseen valtionkirkon tunnustukselliseen uskonnonopetukseen. Tämä on suuri poliittinen statement ja ihmisten alistumisen performanssi / alistamisen käytäntö.

Profaanisti poliitikot vaativat kansaa yhtenäiskulttuurin ja Kekkosen suomettuneisuuden uskontunnustukseen että vastakkainasetteluja ei ole ja kaikki olemme yhtä syntisiä kuin korruptoitunut poliitikko tai virkamies joten .

Antautukaa, jotta eliitti voi nauttia ilman moraalia.





Pankkien anarkismi

on elitismin EU-politiikkaa, taktista  pankkifasismia valesosialismin retoriikan suojissa, demokratian systemaattista tuhoamista sijoittajavastuun  poistamisen ollessa  EU:n ykköstavoite:


Eliitin pääomasta on tehty suojelun ja talouspolitiikan ykköskohde,

yksilöt ja valtiot saavat tuhoutua EU:ssa kun kaikki valjastetaan pankkien ja keinottelijoiden rahoittamiseen verottamalla tosimailmaa virtuaalipankkien luomaan velka-ansaan. 

Pörssin totalitarismi on todellinen uhka ja se lähestyy demarien korruptoituneen hymyn suojassa ja kokoomuksen fanaattisten uhkailujen sarjassa








Kokoomuksen ja RKP:n oma Nato–lobby on  heikentänyt Suomen ympäristön vakautta.

Demarit ja keskusta ovat antaneet kokoomuksen mellastaa aivan rauhassa ja tuhota Suomen itsenäisyyttä.

" Realistinen vakauttamispolitiikka ei kuitenkaan sopinut Suomen puolustushallinnon johdolle, joka etenkin vuodesta 2007 alkaen Jyri Häkämiehen tuella muokkasi puolustusvoimia uskomaansa tulevaan Natojäsenyyteen - mm. verkottumalla niitä jäsenten kalleimpaan huipputeknologiaan ja ajamalla alas omia maavoimia.

Se ei sopinut laajemminkaan Kokoomukselle, joka on lisännyt Suomen turvallisuuspoliittisen ympäristön epävarmuutta pyrkimällä Natoon, olemattomaan ”Eurooppalaiseen Natoon” sekä sekavin kytkennöin ja muotoiluin Pohjolan-Baltian verkkoihin - visiona puolustusministeriön sanoin ”yhteinen puolustus”.
Näytä lisää


















" Talouspakotteilla kansallisvaltiot hävitetään, kansallisvarat katoavat ja kansalaiset laitetaan kyykkyyn. Päätöksenteko ja tekijät häivytetään näkyvistä. Demokratia lopetetaan.

Ellei tule vallankumoukset tai/ja katastrofaaliset pörssi- ja finanssiromahdukset. Molemmissa tapauksissa aseelliset selkkaukset ovat hyvin todennäköisiä. Sekin sopii isoille pojille, mikä onkaan parempi piristys kaupankäynnille.

    Pahalta näyttää                - VHiiri




















Ei kommentteja: