keskiviikkona, kesäkuuta 18, 2014

Vasemmistoliiton uudet juttaurpilaiset

* Päivitetty III      




Kai huomasitte synkän kohtalomme sinetin:


euroviisuissa äänestetttin paljon ahkerammin  kuin parhaillaan porisevassa eurovaali- katastrofissa.




Nuorten ehdokkaat flirttailevat äänestäjille.


      Keimailevat. 

Aivan kuin olisivat tarjoamassa ystävyyttä - äänestäjälle, henkilökohtaisesti. Vaarallinen ja harhainen trendi. Mielikuvapolitikkaa.  Kansalaiset eivät siinä ajattele politiikkaa, faktoja, keinoja, yhteiskuntamallia tai ideologiaa vaan mukavai ajatuksia, ystävyyden fantasiaa poliitikon kanssa.

Ei hyvä.        kts - instagram narsismia narsismia kaipaaville "kuin olisi osa poliitikon kaveripiiriä" 




  • Kreikan vasuri johtaja latelee "tiukan talouskurin" eurojuntalle jauhot suuhun: pankkien tukemiseen on menny tähän mennessä 1,5 BILJOONAA eli 15000 miljardia euroa.

    Työttömyyden torjuntaan mitättömät 5 miljardia. Yksityisille pankeille pörssin keinottelukuplan eli futuurikaupan keinottelun voittosuhteen illuusion kasvattamiseksi on siis annettu veronmaksajien rahaa 1500 000 000 000 euroa.  




Miksi VASEMMISTO silti uskoo eliitin projektiin ja hämäykseen,EU:hun ja liittovaltioon ja Natoon?



Asetelmallisuus on kovinta politiikkaa

- eliitin kirkko julistaa köyhille kuinka autuasta on olla köyhä



Onko vasemmistoliittokin nyt demarien kaltaisesti eliitin uusi kirkko?


Muisti ei riitä. Muisti ei ole viisautta. 

Johtopäätökset ovat viisautta. Siihen tarvitaan muistia ja tietoa mutta tieto ei riitä viisauteen. 

Eliitti tarvitsee nyt vasemmistoliittoa ja vihreitä ihmisten harhauttamiseen. Esim Ukrainan natsien tukemiseksi.

      

Hämmentyneenä olen seurannut arhinmäkeläisten eurojunttausta.

Siis vasemmistopuolueen murskaamista oikeistolaisen uusliberalismin ja euro-tuhokapitalismin palvelijaksi ilman ihmisarvoa ja demokratiaa. CIA:n kouluttaman SDP:n jalanjäljissä vasemmiston alkuperäisen hyvinvointivaltio-ideologian väärentäjäksi.
  
Arhinmäki on luonut omaa johtajakulttiaan vetoamalla "puolueen yhtenäisyyteen".
Eli "puolueen yhtenäisyys" johtajakultin perusteluna on oiva retorinen keino ja vetoomus järkyttävän alistuville ja ajattelemattomille jäsenille tuhota puolueen johdonmukaisuus humanistisena ja vasemistolaisena puolueena.  
 
Euroopan parlamentin vuonna 2012 uusnatsijärjestöiksi julistamat Oikea sektori ja Svoboda eivät nyt yht'äkkiä olekaan enää natseja  koska EU:n lebensraum-ideologia Ukrainassa on muuttanut vasemmistoliitonkin linjan NATO:n laajentumislinjaksi. Natsi-Saksan motiiveilla ja retoriikalla.  


Li Andersson ja Saramo, mitä te oikein teette? 
Toimitte fasistien Odessan joukkomurhan suojelijoina?   
  • Saramon mukaan vasemmistoliitto ei ole valinnut puolta Ukrainan konfliktissa, vaan kannustaa osapuolia pyrkimään rauhaan. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki sanoutui irti EU-vasemmistomeppien kattopuolueen lausunnosta twitterissä.   YLE
Suomessa asiat ovat todella sekaisin.

Sekoitettuna, kaaos ja väärä retoriikka vallankäytön välineenä eliitin perinteisenä keinona. Media tahallaan sekoittamassa ihmisten tajuntaa, todellisuustajua.
 
Aikaisemmin porvarieliitin puolesta puhui kirkko, nyt vaalivaltaa  käyttävä vasemmistoeliitti. 


Johtajakulttia solidaarisuuden yhteisen ideologian sijaan ja porvariston tarjoilema ja vaatima narsismi tuhoavat nyt vasemmistoa. Miksi pitää kelvata kokoomuslaisille, miten vasemmiston tärkein aate on nyt kelvata kokoomuslaisella ja vihreille oikeiston ehdoilla - ettei porvari nauraisi?

Suomessa on nyt vain yksi valtapuolue ja sen nimi on eliitti.

Joka junttaa Suomea Saksan pieneksi, epäitsenäiseksi maakunnaksi ja uudeksi siirtomaaksi kaivosyhtiöiden raiskattavaksi. 

Katsokaa Talvivaaraa ja eliitin moraalittomuutta pörssiyhtiöiden talutusnuorassa.
   Katsokaa.  

       Teollisuusfasismi on taas nousussa



  • UKRAINAA ERKILLE JA SUOMALAISELLE MEDIALLE

Kun maamme ulkoministeri Erkki Tuomioja ja hallitus ovat olleet koko Ukrainan kriisin ajan yhtä yössä kuin suomalainen mediakin, ajattelin selventää tilannetta heille. Näin Erkki ehkä välttää munaamasta itseään uudelleen ja uudelleen julkituloissaan.


  Mistä Ukrainassa on kyse?  


     Suurvaltapolitiikasta.

      http://rayhablogi.blogspot.fi/2014/05/ukrainaa-erkille-ja-suomalaiselle.html?m=1






" Länsimaiden ja menneiden kulttuurien romahdusta on tutkittu paljon Immanuel Wallersteinin lanseeraamassa ns. maailmansysteemiteoriassa

jossa todetaan romahduksen syyn olleen aina se, että keskus on ryövännyt reuna-alueita erittäin tehokkaasti.
Sitten kun tuohon äärimmilleen viritettyyn tehokkuuskoneeseen on tullut jokin ulkoinen häiriö (esim. ilmastonmuutoksen aiheuttama useamman vuosikymme...nen kuivuus) tuo systeemi on romahtanut. Näin on käynyt alkaen Urukista ja Akkadista sekä Egyptin ns. välikaudesta alkaen. Rooma luhistui siihen, että siltä loppui käteinen kun hopea meni (silloinkin) Kiinasta ostettujen ylellisyystavaroiden (silkki, mausteet) maksamiseen eikä palkka-armeijan maksamiseen riittänyt enää varoja.

(kts. esim: http://www2.binghamton.edu/fbc/publications/index.html )




    II



Demarit, mistä tuulee?

Onko humanistista päämäärän ja ehdottoman ihmisarvon ideologiaa retoriiakan takana enää lainkaan? 
 
 
On lupaavaa, että kokoomuksen puoluemainostoimiston retoriikkaa viljelevä Jutta siirrettiin syrjään ja työläisiä ainakin muistoissaan muistava Antti Rinne nostettiin uudeksi oikeistodemarien kulissiksi.
 
Rinne on kuitenkin yhä polvillaan ja taas vaatii suomalaisia alistumaan EU:lle ja Natolle.
Jos Nato-Tuomioja ei lähde ministerinvirasta.
  
Erkki Tuomioja on jatkuvasti rikkonut puolueen linjauksia NATO:a torjuvasta politiikasta ja on lobannut kiihkeästi Suomen alistamista sotia käyvän sotaliiton alle kokoomuksen ja RKP:n käsikirjoituksen mukaisesti.

Rinne ei ole vastustanut selvästi Tuomiojaa eli kannattaa Tuomiojan alistuvaa Nato-politiikkaa.
Jos Tuomioja jää ministeriksi, se on selvä merkki vuodesta 1949 CIA:n kouluttaman ja lahjoman SDP:n pimeän linjan jatkumsiesta eurojuntan alaisuudessa. CIA:n lahjonnan alkamispäivämäärä tiedetään, loppumisesta ei ole tietoa.

NATO:n marssilupa Suomeen merkitsisi totaalista demokratian häviämistä sillä hetkellä sillä armeija on aina korkein valta. Marssilupa eli "isäntämaasopimus" merkitsisi Suomen menettävän määräysoikeuden sotilaallisesti tähän maahan ja geopolitiikkaan  eikä voisi estää Amerikan provokaatioita Venäjää vastaan.
Vapaakauppasopimus merkitsisi myös totalista demokratian romuttamista ja vallan luovuttamista EU:ssa dollarin sotatalouteen pankkiirien globalisaation kriisipelissä.



   Kommentti ja huomio toiveena kokouksesta:

"Jutta puhui ennen valintaa minä, minä
- Antti ei tainnut käyttää yhtään minä-sanaa"

Paljastuu Antti miksi hyvänsä niin selvästi näkyy, mitä vasemmistolainen kenttäväki odottaa.



III

Kuinka luodaan puoluesuggestio "kuinka asioiden tulisi olla" ja "ketkä ovat positiivisia oikealla tavalla eliitin kannalta":




Miksi sano ei EU:lle?

Miksi linjaton SDP on nyt erityisen vaarallinen?
 
Valta. Manipulaatio. CIA.  SDP:tä rahoittanut CIA laajimpana terrorijärjestönä.

Ukraina ja CIA:n korruptio. Kuinka YLE valehtelee kriisien edistämisestä.


Valtamedia harhauttaa meitä vakavalla tavalla ja ei kerro valtavasta Ukrainan korruptiosta, jota CIA ja sen frontti USAID ovat harrastaneet luodakseen natsien kontrolloiman hallinnon. Tämä on mediasotaa Suomessa, sinun tajunnastasi. Media toimii kuten jatkosodan aikana Hitlerin puolesta todellisuutta rankasti rajaten. Suuri EU-taistelu EU:n puolesta hinnalla millä hyvänsä.

Lue kuinka CIA on toiminut ja toimii valtioiden kaappaamisessa. Kreikankin verinen sotilasjuntta oli 100% CIA:n luoma.


    -- CIA Front, USAID, “Spreading Democracy”,
        Gearing Up in Ukraine – Suharto II ?
 

http://www.globalresearch.ca/cia-front-usaid-spreading-democracy-gearing-up-in-ukraine-suharto-ii/5381174

eli



Kun maamme ulkoministeri Erkki Tuomioja ja hallitus ovat olleet koko Ukrainan kriisin ajan yhtä yössä kuin suomalainen mediakin, ajattelin selventää tilannetta heille. Näin Erkki ehkä välttää munaamasta itseään uudelleen ja uudelleen julkituloissaan.

1. Mistä Ukrainassa on kyse?  Suurvaltapolitiikasta.

http://rayhablogi.blogspot.fi/2014/05/ukrainaa-erkille-ja-suomalaiselle.html?m=1



  Niin. Vasemmistoliittohan haluaa pysyä EU:ssa ja uskoo Euron, Pyhään Yhtenäiseen Olli Rehniin noin niinku arkipolitiikassa. Nyt sitten vaalikarnevaalissa puhutaan mitä ei tehdä. 






IV



Satutädit ja sedät puhuivat pillerihumalasta
onnellisille keskiluokan dropouteille sateenkaarenvärejä
Haluavat? Mutta eivät aja sitä ahllituspolitiikassa. Julmaa huumoria jolla luodaan toivoa harhauttamaan hyväuskoisia.



Mainoksista tuttu.

Natsien rahoittajat rikastuivat II sodasta ja voivat hyvin.
Teollisuusfasismi on taas nousussa. Kaikki on laustettu huolella. Fasismin nostajat olivat jopa suunnittelemassa EU:n. Herkkua kansalle. 


V



Kuinka SDP luotiin sodan aikana oikeiston ja agenttien palvelijaksi?

Laittomalla veronkierto-lahjonnalla, jäseniltä salassa, vasemmiston retoriikkaa hyväksikäyttämällä.  Myös Kekkonen toimi salassa CIA:n kanssa ja loi salaisen ulkopolitiikan, joka on suurin kiila, jolla suomalainen demokratia ja politiikan luotettavuus on murskattu eliitin, EVA:n ja kokoomuksen kulissipolitiikaksi. 

  • SDP hakeutui CIA:n rahahanalle jo 1949

JUKKA PARKKARI
Mikko Majander: Demokratiaa dollareilla
– SDP ja puoluerahoitus pulataloudessa 1945 - 1954. Otava 2007, sivuja 348.

  • Valtiotieteen tohtori Mikko Majander aloittaa uuden tutkimuksensa lainaamalla Väinö Tannerin Messuhallissa 30.11. 1952 pitämää puhetta eräänlaisena mottona:
”Puolueemme puhtaassa vaatteessa pieninkin tahra näkyy räikeän suurena ja sen vuoksi luottamushenkilöiden moraalin on oltava kaiken epäilyksen yläpuolella.”

Majanderin kirjaa ei tarvitse lukea kovinkaan pitkään kun ymmärtää millaisen vitsin Tanner tuli murjaisseeksi...
http://www.kansanuutiset.fi/kulttuuri/kirjat/1827469/sdp-hakeutui-cian-rahahanalle-jo-1949




  • UKRAINAA ERKILLE JA SUOMALAISELLE MEDIALLE


Kun maamme ulkoministeri Erkki Tuomioja ja hallitus ovat olleet koko Ukrainan kriisin ajan yhtä yössä kuin suomalainen mediakin, ajattelin selventää tilannetta heille. Näin Erkki ehkä välttää munaamasta itseään uudelleen ja uudelleen julkituloissaan.

1. Mistä Ukrainassa on kyse?  Suurvaltapolitiikasta.

http://rayhablogi.blogspot.fi/2014/05/ukrainaa-erkille-ja-suomalaiselle.html?m=1






  Li Andersson keskustelee Olli Rehnin kanssa Hesaritalossa.

      Video IS  
-- Eurovaaliväittely: Li Andersson (vasemmistoliitto) vastaan Olli Rehn (keskusta)

Väittelyä kommentoi Suomen Kuvalehden journalistipalkinnolla palkittu Taloussanomien toimittaja
Jan Hurri. Hurri on Suomen parhaita euroalueen talouden tuntijoita, joten väittelijät saavat nyt laittaa parastaan. videostrem tai paikanpäällä... " 


Onko ummetusta? Kyllä tällä lähtee  liikkeelle:
video

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288685778073.html






      VII


Mitä vasemmisto on?

  Oikeisto väittää ettei vasemmistoa voida enää määrittää. Eli oikeisto määrittää vasemmiston Jutan kannattajien, oikeistodemarien ideologiassa? SDP on uskonut tämän. Ja vasemmistoliitto on muodostumassa uudeksi SDP:ksi. Kokoomuksen kynkkäpuolueeksi.

Mutta Jutan kokoomus-retoriikkajunttaus ja "entisen vasemmistolaisen" ideologian väheksyminen ivallisella tätimäisyydellä  vakuutteluilla Kataisen kainalossa  tuotti tämän tuloksen Jutan putoamisessa. 
Voimmeko sano näin?; Tampere ratkaisi: Jutta kannatti tunnelia ja SDP petti äänestäjänsä ja kannattajansa mättämällä 120 miljoonaa gryndereille ja ylikansllisille maansiirtofirmoille - vain yksi pieni firma sai työtilauksen tunneliprojektista.





 


VIIIArhinmäen juhannustaika eli uhonnusaika ei oikein tehoa;

J.Keroselta, kesäkuu 2014, Stubb pyrkii pääministeriksi valtamedian julistaessa hänet jo valtaan ilman eduskunnan valtakirjaa :

"Luuleekohan Paavo Arhinmäki ihmisiä typeryksiksi, vai mistä tässä oikein on kyse?

Arhinmäki esittää, että virheet olisi muka tehty kehysriihessä, vaikka oikeasti virheet... tapahtuivat koko hallituskauden aikana ja Arhis sekä Vasurit ovat niistä itsekin vastuullisia.

-- Arhinmäki ja Vasemmistoliitto olivat mukana hyväksymässä muun muassa ALV:in korotusta, sähköveron korotusta, yritystukien nostoa, opintotukikuukausien leikkaamista, tukipaketteja ...eurostopankkiireille, EU-jäsenyyden lisäämistä perustuslakiin ja kaikkea muuta kivaa.
--Kehysriihi ja lapsilisä olivat pelkkä tekosyy, jolla puolue pääsi helposti ja näyttävästi hallituksesta.

Todellisuudessa kaikki merkittävät, pienituloisia kyykyttävät päätökset oli siihen mennessä jo tehty ja vieläpä vasurien siunauksella ja tuella.

Vasurit ovat olleet suurimman osan nykykaudesta hallituksessa, eivätkä he muutu vähemmän vastuullisiksi sillä, että tehtyään jo kaiken he lähtevät sieltä livohkaan ja alkavat räksyttää oppositiossa."







5 kommenttia:

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...


Mitä vasemmisto on? Oikeisto väittää ettei vasemmistoa voida enää määrittää. Eli oikeisto määrittää vasemmiston Jutan kannattajien, oikeistodemarien ideologiassa? Mutta Jutan kokoomus-retoriikkajunttaus ja "entisen vasemmistolaisen" ideologian väheksyminen ivallisella tätimäisyydellä vakuutteluilla Kataisen kainalossa tuotti tämän tuloksen. Voimmeko sano näin? - Ja Tampere ratkaisi: Jutta kannatti tunnelia ja SDP petti äänestäjänsä ja kannattajansa mättämällä 120 miljoonaa rakennusgryndereille ja ylikansallisille maansiirtofirmoille - vain yksi pieni firma sai työtilauksen tunneliprojektista.  

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Vasemmistoliitto hölöttää raikuvasti vastustavansa talouskuria - mutta kannattaa pörssipankkiirien unelmaa, EU:ta.

Ihmeen pitkään vasemmistoliitollakin kuitenkin usko pysyi halllituksesa talouskuriin. Onko nyt ihan uusi ideologia? Vieläkö uskotte, että EU on jotain muuta kuin valtioiden tuhoamista ja sotilaallista alistamista Amerikan dollarin sotataloudelle? Miksi haluatte yhä pysyä EU:ssa ja laittaa suomalaiset maksamaan sijoittajien keinottelua? EU ja sen takana olevat median ohittamat pankkiirit (BIS ym) ajavat tätä teidän puhumaanne talouskuria.

Arhinmäen johtajakultti tuhoaa vasemmistoliiton. Ehkä suosio kasvaa, kun korruptiodemarit etsivät toista korruptiopuoluetta kapitalisteja puolustamaan.

Iso muutos on tultava,
jotta vassarit olisivat uskottava puolue. Mutta puoluekoneisto on nyt jyrä ja jäsenet vain yrittävät kelvata malle puolue-eliitilleen ja puolueen rakennetta ohjaileville puoluevirkamiehille.

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...


* Kreikan vasuri johtaja latelee "tiukan talouskurin" eurojuntalle jauhot suuhun: pankkien tukemiseen on menny tähän mennessä 1,5 BILJOONAA eli 15000 miljardia euroa.

Työttömyyden torjuntaan mitättömät 5 miljardia. Yksityisille pankeille pörssin keinottelukuplan eli futuurikaupan keinottelun voittosuhteen illuusion kasvattamiseksi on siis annettu veronmaksajien rahaa 1500 000 000 000 euroa.


Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Kaija Irmeli Olin-Arvola

-Niin kuin minä olen jo pitkään sanonut: Puoluediktatuuri ei ole demokratiaa:

HS "Nyt tiedon leviämistä verkossa on vaikea estää. Demokratialle se on mahdollisuus. Poliitikot kokevat sen uhkana.

Keskustelin väitöstutkimustani varten suomalaisten virkamiesten ja poliitikkojen kanssa. He myöntävät, että edustuksellisella demokratialla on edessä "jättimäinen legitimaatiokriisi". Jos nykymeno jatkuu, puolueilla ei vuonna 2030 ole jäseniä. Legitimaatiokriisi tarkoittaa, että vallanpitäjillä ei enää ole kansan antamaa oikeutusta vallalleen.

1900-luku oli poliittisten puolueiden suuruuden vuosisata. Ne paransivat ja tuhosivat maailmaa ennennäkemättömällä teholla. 2000-luku näyttää toisenlaiselta.

Puolueilla voi olla edessään historiansa vaativin tehtävä. Niiden on vetäydyttävä marginaaliin ja palautettava valta ihmisille."

Puolueista tuli yhteiskunnallinen ongelma
www.hs.fi Taneli Heikka

--Kehittymässä on vielä pieni, mutta kenties merkittäväksi kasvava maailmanlaajuinen ilmiö. Puolueiden on vetäydyttävä marginaaliin ja palautettava valta ihmisille, kirjoittaa Taneli Heikka.

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Arhinmäen juhannustaika eli uhonnusaika ei oikein tehoa kun hän anelee pääsyä takaisin hallitukseen -- J.Keroselta: "Luuleekohan Paavo Arhinmäki ihmisiä typeryksiksi, vai mistä tässä oikein on kyse? Arhinmäki esittää, että virheet olisi muka tehty kehysriihessä, vaikka oikeasti virheet tapahtuivat koko hallituskauden aikana ja Arhis sekä Vasurit ovat niistä itsekin vastuullisia. -- Arhinmäki ja Vasemmistoliitto olivat mukana hyväksymässä muun muassa ALV:in korotusta, sähköveron korotusta, yritystukien nostoa, opintotukikuukausien leikkaamista, tukipaketteja eurostopankkiireille, EU-jäsenyyden lisäämistä perustuslakiin ja kaikkea muuta kivaa. --Kehysriihi ja lapsilisä olivat pelkkä tekosyy, jolla puolue pääsi helposti ja näyttävästi hallituksesta.

Todellisuudessa kaikki merkittävät, pienituloisia kyykyttävät päätökset oli siihen mennessä jo tehty ja vieläpä vasurien siunauksella ja tuella.

Vasurit ovat olleet suurimman osan nykykaudesta hallituksessa, eivätkä he muutu vähemmän vastuullisiksi sillä, että tehtyään jo kaiken he lähtevät sieltä livohkaan ja alkavat räksyttää oppositiossa."

Arhinmäki on tiennyt 22 kk hallituksen valmistelemasta marssiluvasta Natolle eli "isäntämaasopimuksesta" eli alistumisesta Naton toistuville provokaatioille myös Suomen maaperällä.

Arhinmäki valehtelee jotta hänen tukensa kokoomukselle ja demareille ja taantuneelle SAK:lle ei olisi selvää kansalaisille mutta vasemmistoliiton kenttäväki pysyy nyt hiljaa "puolueen yhtenäisyyden vuoksi".

Vasemmistoliitto hyväksyy EU:n tuen Kiovan natsipuolueille, jotka johtavat nyt Ukrainan siviilien pommitusta, kansanmurhaa. Tämä on aika kauheaa vasemmistoliiton rappeutumista.