maanantaina, helmikuuta 09, 2015

Sauli Niinistö ja hallitus poistavat Suomen puolueettomuuden




  
Ei sekoilua

vaan oikeistoeliitin ja kenraalien mediastrategia, vallankappauksen jatkamista harhautuksilla ja valheilla, demokratian mitätöimistä median tehdessä vallankaappauksesta hyväksyttävää ja "vääjäämätöntä", ikään kuin kaikki vain tapahtuisi itsestään kun eduskunta pidetään passiivisena uhkailulla, ryhmäkurilla, sensuurilla ja eliitin voiman näytöksillä median osoittaessa olevansa voimallisesti oikeistoeliitin taktisena tukena.

Ryhmäkuri eli eliitin valta esitetään kansanedustajille puoluevallan ja poliittisen elämän keskeisimpänä asiana vaikka perustuslaki korostaa aivan päinvastaista.



Suomi on sitoutunut Amerikan eli huojuvan dollarin epätoivoiseen taloussotaan ja kolonisaatiosotaan Euroopan militarisoimiseksi ja sodan käynnistämiseksi.

Amerikka lisää kauppaa Venäjän kanssa kun hallitus tuhoaa Suomen taloutta Amerikan vaatimalla kauppasodalla. Miten suomalaiset voivat jatkaa vanhojen puolueiden kannattamista? 



Tiesitkö että syriza on julistanut poistavansa Naton tukikohdat Kreikasta?

Tiesitkö että kokenein diplomaatti Talvitie myöntää että CIA järjesti Kiovan vallankaappauksen ja sodan aloittamisen?   kts video tästä blogista alempaa tai hakurivin avulla


Media sensuroi 90% todellisuudesta ja luulet olevasi selvillä maailman tapahtumista.

IPU on ainoa järkevä puolue rauhan ja omavaraisuuden puolesta vaikka onkin median hylkäämä ja sensuroima.



Ministeri Haglundin hurja lausunto johtaisi eroon useimmissa maissa - Suomessa ministerit eivät etsi Suomen hyötyöä ja etua tai geopolitiikkaa vaan vain Amerikan mielistelypolitiikkaa

http://www.ksml.fi/mielipide/paakirjoitukset/ministeri-haglundin-hurja-lausunto/1982552



Mutta

Kokoomuksen idoli yllättää

Sarkozy: Crimea cannot be blamed for joining Russia





Oikeisto jatkaa kansan epätoivon ja massamedian ultraoikeistolaisen linjan varassa


 


    II


Sotahysteria on vain taktinen veto tähän Kreikan osittaiseen heräämiseen ja pörssin tahalliseen kuplaan:

Kestääkö euro Syrizan politiikan?





Maanantaina YLE ja Arena



Dokumenttiprojekti: Kreikan synkkä arki






 
III



     Ei,

mielensäpahoittaja kertoo kuinka traumoihin sidottuja ja ohjelmoituja suomalaiset ovat, epätiedostavia, epäpoliittisia alamaisia ilman toivoa ja niin epäanalyyttisiä yhteiskuntapolitiikasta ja jotka on opetettu imitoimaan eliittiä toisten ihmisten halveksunnassa ja ylenkatsomisessa, vuorovaikutuksettomuudessa, epäsolidaarisuudessa historian suhteen murskattuja idiootteja, lapsellisen hyväuskoisia ja helposti hyväksikäytettäviä mumisijoita





IV

Oikeiston imago on valheiden kulissien takana

"Suomi kohteli venäläisvankeja yhtä huonosti kuin japanilaiset ja saksalaiset omia vankejaan sekä syyllistyi itärajan takana etnisiin puhdistuksiin tavoitteinaan asuttaa tyhjentyneet venäläiskylät alueelle tuotetuilla inkeriläisillä. Anteeksipyyntöjä ei Suomi ole esittänyt."

"Kansallissosialismi koetaan tänään pahan läpitunkemaksi turmiollisten, epäinhimillisten oppien sekavaksi kasautumaksi, millaiseksi se ajan mittaan osoittautuikin. Kuitenkin sen menestymisen alkuvaiheeseen päti vanha viisaus: mitä ylioppilaat tänään, sitä kansa huomenna. Melkoinen osa älymystöstä heittäytyi liikkeen imuun, joukossa paitsi opiskelijoita suurin joukoin myös filosofi Heideggerin kaltaisia opillisia auktoriteetteja ja periaatteessa hyvää tarkoittavia tavallisia ihmisiä."

On uskomaton hegemonia puhua suomalaisista fasisteista erehtyneinä. He tiesivät tarkkaan natsien rotuoppi-joukkomurha tavoitteista ja suursodan haaveesta Venäjän tuhoamiseksi.



Palkintovirka 



Eliitin piiri pyörii ja Suomen valtion, siis itsenäisyytemme, hajottajat palkitaan alistumisestaan ja myyräntyöstään.

Kiina käyttää tullia ja talousvalvontaa mutta Eruoopalle julistetaan eurojuntan toimesta ja "globalisaation" nimessä tullisääntelyn kieltämistä.  Pörssi-ideologiaa: pörssieliitin suuri strategia imeä Eurooppa tyhjiin. "Ulkoistaminen". 





 




Eurojuntan epätoivo ja lebensraum-politiikka Kivoan CIA-nukkehallituksen tukijana













"Prinssi suuteli Mannerheimin multaista pääkalloa avatun haudan äärellä"



Harvinainen haastattelu MTV:lle: Mannerheim hurmasi Prinssi Edwardin













Ei kommentteja: