lauantaina, kesäkuuta 13, 2015

Suomalaiset viikinkikulttuurin kehtona



- päivitetty -

Norjalaiset tutkijat ovat löytäneet viikinkiveneiden limittäisten lankkujen tiivisteenä tervaa ja villaa. Maailman vanhimmat käyttö-tervalöydöt ja ovat käsittääkseni Suomesta.

Stone Henge tutkijat tosiaan yrittivät naurettavalla tavalla käyttää sammalta mock up rahtiveneensä tiivisteenä vaikka geneettisesti on selvillä että englantilaiset olivat suomalaista geenilinjaa ja yhteyksiä Suomeen on löytynyt useita.
 

 2)

Nyt tutkijat myöntävät avoimesti että Wolinin sotilastukikohta oli ensin pakanallinen, riimu viikinkien palkka-armeija ja koulutuskeskus perheineen: rahaa tilaussodista. Tutkijat alkavat myöntämään peruselementtejä, joiden kautta "viikingit" syntyivät.

Näin viikinki-kulttuuri on eriytynyt suomalaisten palkkaamista palkka-armeijoista: palkkasotilaat oppivat taisteluoppinsa ja kulttuurinsa suomalaisilta heimoilta, palvelivat ensin koko pohjoismaitten alkuperäiskulttuuria eli suomalaisia, tekivät omia ryöstöretkiä kostoksi Vatikaanin hyökkäyksistä ja alkoivat vähitellen tarjota palveluksiaa bysanttiin ja muualle: Vatikaani siis loi aggressioillaan irtautuneen viikinkikulttuurin, jonka suomalaisuuspitoisuus ja suomenkieli väheni vuosi vuodelta keski-Euroopan kulttuurimiksauksen myötä.

Suomalainen sotilaskulttuuri oli ensin vain defensiivistä ja Suomen alueella jäi defensiiviseksi - asteittain irtaantunut palkka-armeija eli viikingit muuttuivat aggressiivisiksi Vatikaanin hyökkäysten jälkeen ja sään muuttuessa viileämmäksi pohjoismaissa. Kostoryöstöretket irroittivat viikinkikulttuurin ja mm myös merirosvo-kulttuuri muodostui suomalaiselle kunnia- ja demokratia-koodille: myös naiset olivat sotilaita suomalaisesta kulttuurista merirosvokulttuuriin. 

Suomesta on löydetty maailman laadultaan parhaat miekat ja tutkijat ovat nyt heränneet vilkkaasti miettimään suomalaisen kulttuurin syvyyttä.

Pohjoismaat ja Viro ym olivat v. 350 vielä kokonaan suomenkielisiä ennen keski-Euroopan ja Vatikaanin levotonta liikehdintää ja monitahoista painetta.
  
  • Useimmat suomalaiset talot merkittiin päätyyn nimellään riimukivikirjoituksella 1400 -luvulle saakka, joka kertoo että riimukirjoitus on ollut suomalaisten luoma kirjoitusjärjestelmä. Suomesta ei löydy riimukiviä sillä Ruotsin vallan virkamiehet ja 1800-1900-luvuilla suomenruotsalaiset virkamiehet ovat tuhonneet ahkerasti satojatuhanisa arkelogisia löytöjä häivyttääkseen todellisen historian Vatikaanin ja Ruotsin kolonisaatiota eli kulttuurimuokkausta perustellakseen "metsäkansalle".

  

3)

"Kristillisyys" tuli viikinkien valloittamille kauppakaupungeille ja viikinkikuninkaille ensin vain feikkaamalla tapoja:

viikingit kantoivat ristikoruja ja opettelivat rukouksia vain siksi että Vatikaanin ruhtinaat eivät tehneet kauppaa, ellet feikannut Vatikaanin kristinuskoa. Kyynisestä feikkaamisesta on paljon esimerkkejä esim Sinihammas.


  • Janakkalan miekkamies on saanut huikean kansainvälisen maineen:

    on haudattu kristilliseen suuntalinjaan ristiretkien aikaan maailman pisimmän ainutlaatuisen miekan kanssa mutta myös "viikinkimiekan" eli suomalaisen miekan kanssa. Eli kolonisoidun maan "kristitty" palkkasotilas on tehnyt vakavaa uhmaava syntiä Vatikaania vastaan ja on ottanut pakanallisen miekan hautaansa mukaan kunnioittaakseen suomalaisia esi-isiään.
   

4)

Skyytit olivat ehkä ensimmäiset suomalaisten kauppiaiden ja käsityöläisten palkkasotilaita, ehkä osittain orjakansaa,

josta ulkoistunut palkkasotilaiden viikinkikulttuuri on sittemmin noussut.

Suurin skyyttien turvaama kaupunki oli suomalainen kaupunki,

Gelonus

  •  http://en.wikipedia.org/wiki/Gelonus

Gelonuksen suomalaiset kuvataan punatukkaisiksi ja sinisilmäisiksi. Sini/vihreäsilmäisyys on merkittävin suomalaisen geenilinjan piirre. 

Platon puhuu suurella ihailulla hyperborealaisesta tietäjästä, joka liikkuu skyyttiläisen sotilasheimon mukana, ehkä johtajana. Kreikkalaisten jumala Apollon viisauden lähtökohdaksi Hyperborea-viitteet viittaavat suoraan suomalaisen kielialueen kulttuurin pohjoismaihin keskikesän laskemattomalla auringolla, metsäniityillä, puille puhuville shamaaneilla, marihuanakokoilla ja järvillä. 

Myös Kiova ja Moskova ovat suomalaisten perustamia kaupunkeja, kuten Uppsala ja Kööpenhamina.

  • Käkisalmi on luultavasti Euroopan vanhin kaupunki, raudan ja teräksen keksimisen keskus runsaasta järvimalmista. Museovirasto on 50 vuotta kieltäytynyt tutkimasta Käkisalmea, jota Neuvostoliiton arkeologit tutkivat ja arvioivat 8000 v. vanhaksi vallilinnoituksin.


5)

Suomalainen kulttuuri oli rauta-ja pronssikaudella Euroopan laajin.

Tästä ei ole mitään epäilyksiä enää mutta antropoligit, arkeologit ja geenitutkijat puhuvat yhä järkyttävän tavalla ruotsalaisen vääristelevän ruotsalaisuuskeskeisen-rotuopin määrittelyn mukaan Suomen poislukevasti "skandinaaveista" - eli todellisuudessa siis alkuperäisistä suomalaisista.

Ei ollut skandinaaveja, oli vain laaja ja vahva suomalainen kulttuuri.

Vanha, vakaa kulttuuri, jonka takia on olemassa ainutlaatuinen suomalainen alkuperäinen geenilinja ja Suomen totaalisen erilainen kieli. Suomen kielen intonaatiohan on hyvin lähellä afrikkalaisia kielä eikä lainkaan indo-anglo-eurooppalaisia.

  • Suomalaisten jätinkirkkojen tutkijat ovat löytäneet nyt Suomestakin menhir-kiviä, joita on runsaasti englannissa erityisellä tunnistettavalla kärjen poikkikololla. Ovatko suomalaiset menhir-kivet vanhempia? Todennäköisesti.

Stone Hengestä on löytynyt nyt suomalaista kulttuuri-designia.
Onko?

Suomalaisista haudoista tuttu rituaalinen rintapanssari sekä tikari ja varsinkin sen kahva, joka myös muistuttaa monia suomilöydöksiä piirteiltään ja tyyliltään.









6)

Siperiasta löydetty "prinsenssa"-muumio on geenilinjaltaan ja ulkonäöltään suomalainen 2500 v vanha täysin vaaleaihoista "länsisuomalaista"/hämäläistä linjaa. 

Prinsessan tatuoinnit ovat ensimmäiset selvästi viikinkityylistä grafiikkaa.



7)

Maailman vanhin kalastusverkko on suomesta 10500 v vanha.

Euroopan vanhimmat astronommiset temppelit ovat Suomesta, Jätinkirkot jopa 5500 v - jopa 1000 v vanhempia kuin samoilla peiraatteilla rakennettu Stone Henge. Nyt viime viikkoina Stone Hengestä on löydetty suomalaisella tyylillä valmistettu rituaalitikari puisella kahvalla ja sumalaisen tyylin kultainen rituaali-rintapanssari. 
   
 
Edistynein rakennustaito kivikaudella oli Suomessa, rivitalot.

Maailman vanhin asbestiastia metallin käsittelyyn on löydetty Suomesta.

Maailman vanhin olutmäski on löydetty Sumoesta, muistaakseni 4500 v vanha.

Vahvistamattomasti maailman vanhin rautaveitsi, 6000 v on museoviraston ihmeteltävänä - museoviraston johto ei tiettävästi usko suomalaisten tutkijoiden arviota veitsestä eli puukosta.

Espanjasta löydetty luuranko on 7000 v vanha suomalaisen linjan sinisilmäinen esi-isä, suora linja karjalansuomalaisiin. Tämä mies on selkeästi tutkijaryhmän nimeämä ensimmäinen selkeästi eurooppalainen heimo. 







Lisää


http://finnsanity.blogspot.com/2014/12/suomi-on-ruotsalainen.html






1000 vuotta vanha miekka, taidokkain esteettisin viikinkimiekka
- Suomesta, naisjohtajan haudasta  

Suontaka











Uppsalassa on ollut kuuluisin suomalaisen temppelikulttuurin viimeinen suuri temppeli. Odin / Ikiturso / Väinämöinen -kulttuurin viimeinen vaihe, joka oli ottanut jo ehkä kristinuskosta vaikutteita.

Tanskasta, Norjasta Karjalaan ja Viroon pohjoinen oli vielä vuonna 300 suomenkielinen. Uppsalan temppelin juuret eivät ole jälkivaiheen "viikinkiuskonnossa" vaan suomalaisessa shamaaniuskontokultissa, jonka vanhimmat tunnetut astronomiset temppelit ovat 5500 vuotta vanhat jätinkirkot ja shamanismissa Suomessa.















Ei kommentteja: