perjantaina, elokuuta 21, 2015

Espoo Cine 2015 todellisuuden jäljillä

Tärppini Espoo cineen.


   Elokuva ja Suomi?

Kaupalliset elokuvateatterit ovat vääristäneet elokuvakokemuksen brändiksi, laastariksi, heroiinipiikiksi, adhd-pilleriksi. Elokuvataidetta halveksitaan. Katsojat on lietsottu luulemaan, että hyvä elokuva on kuin lisäainepallero, jota imeskelyn jälkeen kaikki sitä maistaneet ovat samaa mieltä mausta. Helsingin sanomien halveksiva purkaus viime vuonna Eurooppalaisen elokuvan tylsyydestä (koska suomalaiset elovkuat eivät menesty oikeilla festivaaleilla) liittyy elokuvasäätiön mauttomaan linjaan toimia poliittisen eliitin sensuuritoimistona ja siten okm-ministeriön valvoma valesäätiö suoltaa limaista suomiviihdettä ja porvarisekundadraamaa Finnkinon karvaisille kankaille.

Suomessa elokuva on eliitin jätelinko, eliitin rauhaanjättävä pirkkapekkakomedia tai passiivisuuteen kehoittava synkistely ilman todellisuuspohjaa yhteiskunnan rakenteesta ja eliitin luokkajakoterrorista.

Elokuvasäätiö on karmaiseva osa oikeiston totalitaarista suomalaisen historian ja kulttuurin väärennöstä ja pimittämistä elitismin ylistäjänä ja poliitikkojen suojelijana Neuvostoliittoa paljon pahemmalla tyylillä ja pieteetillä.


Nyt - taas ainutlaatuinen festari, ainutlaatuinen tulla eurooppalaiseksi ilman eurojuntan kreikkaterroria ja median eurovalheita:


Todellisuuden säröt paikataan hunajalla ja hopealla

Superworld (Superwelt)



Bergman is back   (muista myös tanskalainen elokuva US, ei festivaalielokuva)
  
  Bille August

Silent Heart (Stille hjerte)



Kulissit on tehty kaatumaan - Tekopyhyys on äidin korkein hyve pyhimyslapsia hankittaessa suvun tilauksesta

Goodnight Mommy (Ich Seh, Ich Seh)



Vakuutamme että tämä on vain näytelmää

The Silly Ones and the Stupid Ones

(Los tontos y los estúpidos)



Tragedianäytelmien kirjoittaminenkin aloitettiin kirjoittajien kapinana valtion sankarifantasioiden harhaista hegemoniaa vastaan  (true)

Easy Sex, Sad Movies

(Sexo fácil, películas tristes)



Aikuisten satu lapsista, yksi eurooppalaisen satuperinteen vanhimmista juonteista ja motiiveista, traumasatu: Punahilkkakin lähetettiin yksin metsään - eikä äiti häntä odottanut takaisin

Standing tall (La tête haute)




Ruumiinkieli solmussa - Puola

Body (Ciało)



Salattu Eurooppa, ajelehtiva Eurooppa, kulissieurooppa

Zurich




Komedia valtakunnan tuskasta ja euroterrorista - kun eliitin painajaisesta tehdään komediaa

Dying Beyond Their Means

(Murieron por encima)



Kliseitä ja tuttuja railoja herkullisesti

Pohjoismaiset lyhärit





Ja suomalaisia ei ihmetytä keskusta-lestadiolaisten ja rkp:n keskiaikainen valtionkirkko eikä raiskaajia suojeleva lähetysseura mutta  etelän euromafiat ne ovat naureskelun aihe


The State-Mafia Pact (La trattativa)



 Elämä on varjo
 
 
Małgorzata Szumowska Body (Ciało)






                     ... Listaa täydennetään lähipäivinä




















Film festivals Finland Europe Norden Helsinki Espoo 2015 Culture events Tourism Arts





Ei kommentteja: