keskiviikkona, syyskuuta 16, 2015

Sipilä julistaa 30-luvun palautetuksi televisiopuheessa








"Professori Noam Chomsky on pohtinut median vaikutuskeinoja.
Seuraavassa hän esittää kuinka lakkoja alettiin murskata median jo vuonna 1937 lähtien Yhdysvaltojen Länsi-Pennsylvanian kokemusten perusteella:
"Ideana oli keksiä keinot miten kääntää yleinen mielipide lakkoilijoita vastaan: miten esittää lakkoilijat kansalle vahingollisina ja yleisestä edusta piittaamattomina häirikköinä. Yleinen etu koskee "meitä", liikemiestä, työläistä, kotirouvaa. Siis kaikkia "meitä". "Me" haluamme olla yhdessä ja "meitä" yhdistävät sellaiset tekijät kuin harmonia, amerikkalaisuus ja yhteistyö. Toisaalla ovat nuo kauheat lakkoilijat, jotka aiheuttavat häiriöitä ja hankaluuksia (....) Suuyritysten toimitusjohtajalla ja lattioita pesevällä kaverilla on samat intressit."
"Viestin läpi saamiseksi ponnisteltiin valtavasti. Elämmehän loppujen lopuksi liiketalouteen perustuvassa yhteiskunnassa; liiketalous kontrolloi mediaa ja sillä on massiiviset resurssit käytettävissään. Viesti siis toimi erittäin tehokkaasti. Myöhemmin siitä alettiin käyttää nimitystä "Mohawk Valleyn kaava" ja sitä käytettiin lukemattomia kertoja lakkojen murtamiseen." (Noam Chomsky, Mediakontrolli, s. 23-24, Sammakko, 2003)















 

Ei kommentteja: