lauantaina, tammikuuta 16, 2016

Psyykkisen terrorin kamppanja käynnissä eduskunnassa


Suomessa on käynnissä mielenkiintoinen psyykkisen terrorin kehittämiskampanja. Joka jatkuu vaiheittain. Talvivaara. Ilkka Kanervan tuomioiden kumoaminen. Mauno Koiviston laittoman konklaavin paperieiden salaaminen. Kreikan pankkituen salaaminen. Salainen marssiluvan valmistelu Natolle perustuslain vastaisesti.  Perustuslain vastainen euron käyttöönotto.

SOTE-terrori pohjoismaista mallia vastaan. SOTE-tuho myydään retoriikalla: tehokkuusretoriikalla, samalla, jolla Suomen hyvinvointivaltiota on tuhottu 1984 lähtien pörssille alistumisen prioriteetilla.
 

  • - Puolue on menettänyt omien äänestäjiensä luottamuksen, mutta puheenjohtaja ei halua kuunnella heitä ollenkaan
      Kansa ja edustajat   -  Image blogit
  

Ihmiset näyttävät olevan aivan tietämättömiä historiasta sillä ennen sisällissotaa eliitti aloitti saman terrorin eduskuntaa ja työläisiä vastaan aivan samoilla sävelillä ja vaatimusuhkauksilla - alistaakseen suomen Saksan verotusmaakunnaksi.
 
    Tämä on historian toisintoa.

Miksi ihmiset eivät välitä aidosta historiasta?

Politiikan todellisesta luonteesta eliitin ideologiassa murskata enemmistön valta. 

Tietämättömys johtuu suggestiosta. Olemme omaksuneet alamaisroolin 900 -vuoden traumatodellisuuden paineen alla. "Kuinka kelpaan eliitille".  Pakkokirkon alla. Pyöveleiden alla. Maan varastamisen alla. Ruotsin kuninkaan Euroopan ryöstöretkillä suomalaisten miesten verellä Ruotsia rikastuttamassa.


Keskustan puoluejäsenille kiljutaan että puolueen valtaa ei saa nakertaa eikä Sipilän valheisiin saa takertua. Klaaniterrori perustuu lojaalisuuden valheelle. Johtajat saavat valehdella mutta he valehtelevat klaanin, puolueen suuruuden tähden. Siksi sinun on oltava alamainen, suuruden illuusion tähden. 

Talvisodassa Saksan tärkeimmän talouskumppanin Ruotsin bisnestä turvaamassa, rotuopin tähden.

Mikä jumalaton sokeuden ja alistumisen hybris koulussa, kirkossa ja mediassa on onnistuttu langettamaan suomalaisten päälle? Itseinhon lumous ja valheisiin takertumista ilman ymmärrystä historiasta ja eliitin terrorin taktiikasta.  

"Tehostamistalkoot"

"Vaihtoehtoja ei ole"  - eliitin julistusta ei osata nähdä eliitin luokkasodaksi koska "olemme samassa veneessä". Aikuiset ihmiset turvautuvat propagandavalheisiin porvarisuomesta ja natsiskukujen aloittamasta talvisodasta - siksi Soini ja Sipilä pitävät valhevaltaansa ja voivat jopa kiristää sitä.


Rajojen avaaminen on vain alamaissuggestion ja psykoosin vahvistamista, alistumisen ja itsetuhon ylistämistä uudella eliitin diskurssilla, sodankäynnin uusilla keinoilla. Hajota ja hallitse.   

Pakolaiskaaos on tärkeä osa eliitin poliittisen vallan eristämistä ja kansan tyhmentämistä, poliittisen keskustelun torjumista ihmisoikeushysterialla - kun suomalaisilta viedään samalla ihmisoikeudet ja pohjoismainen malli.
  
Alusta asti viisaille ja historian tunbteville on ollut täysin selvää, että euro on vain ideologisen kaappauksen väline öljydollari- ja Amerikan nato-geopolitiikassa ja pankkien kapitalistisessa terrorismissa. Ukrainan CIA-vallankaappauksen tukeminen todisti kaiken todeksi.


  Nyt vasta tehdään varovaisia arvioitaSuomen olemassaolon todellisista ehdoista:

"...Suomalaisten taloustieteilijöiden piirissä on syntymässä konsensus, että euroon liittyminen oli virhe. Seminaarissa kansanedustaja Elina Lepomäki esitti vakuuttavasti, kuinka väitteet euron tuomasta ”vakaudesta”, olipa kyse hintavakaudesta, korkovakaudesta tai valuuttakurssivakaudesta, eivät kestä tarkempaa tarkastelua.

https://siljander.wordpress.com/2015/10/10/eurojarjestelman-kustannukset-ovat-valtavat/



 
Meille on valehdeltu harkitusti ja tietoisesti jotta "suomi olisi ruotsalainen"




"Ruotsi oli vuosia rotuopin johtavia maita
 Rotuoppi on eliitin ja kirkon syntiopin jatke pseudotieteenä: eliitti tuomarina ja jumalana. Nyt uusi syntioppi on rajojen ja valtion suojelemisen halveksiminen. 



- Ruotsalaisen rotuopin mukaan esimerkiksi suomalaiset, saamelaiset ja slaavit eivät olleet yhtä puhdasrotuisia ja seka-avioliittoja heidän kanssaan ei suositeltu 






  • 1990-luvulla dekkarikirjoistaan tunnettu

    Stieg Larsson
    oli mukana paljastamassa monia uusnatsismin likaisia koukeroita Ruotsissa, jossa maan historian synkästä puolesta on monin paikoin vaiettu. Nyt aiemminkin natsismista ja terrorista kirjoittanut Tamminen osoittaa teoksessaan, mitkä rakenteet ovat luoneet pohjaa naapurimaamme äärioikeiston nousuun viime vuosikymmeninä ja kuinka synkkää ruotsalainen rotuoppi on ollut.

    Larsson kuoli yllättävään vatstakouristukseen mutta ruumiinavausta ei tehty eikä myrkkyseulaa.



  • Tapio Tammisen tietokirja ruotsalaisen uusnationalismin juurista ja hyvinvointivaltiosta on hyytävää luettavaa - HS





Aikaa on erittäin vähän

demokratian puolesta sillä terrori on tehokasta ja eurooppalaisten aatelissukujen "EU" organisoitua rahaeliitin ideologista päämäärän tavoittamista


   Eurotuntijan synkkä näkemys:

"Helposti on edessä käskynhaltijoiden hallitsema Suomi"





Saksassa kuohuu  ja yle vaan hallitusta köyrii sensuurin merkeissä
 
250,000 Germans marched in Berlin today in protest against the planned "free trade" deal between Europe and the United States which they say is… www.zerohedge.com




Ruotsi uuden orjakulttuurin edistäjänä:

  • Tuntemattomat ihmiset hakevat Ruotsissa pakolaisten saapumispaikoilla poliisien simien edessä lapsia ja häipyvät teille tietämättömille - Näemme jatkuvasti, kuinka junista ja laivoilta saapuvat ihmiset katoavat tiehensä. Näemme myös, kuinka kokoontumispisteisiin tulee ihmisiä, jotka etsivät käsiinsä esimerkiksi lapsia ja ottavat heidät mukaansa. Tämä on erittäin huolestuttavaa kehitystä, (rajapoliisin osastopäällikkö) Engström kertoo Ylen jutussa.

 

 

Sande Parkkonen:
"Professorilta on päässyt historia hiukan unohtumaan. Suomen ja Ruotsin erilaisia asenteita selittää todellakin historia.

1900-luvulla Suomi kävi erittäin rajun sisällissodan, kaksi erittäin rajua ja kovaa sotaa tahtomattaan ja oli ainoa maa jonka onnistui pysäyttää puna-armeija toisessa maailmansodassa, kahdesti. Näissä sodissa menehtyi toista sataa tuhatta miestä, evakkoja oli yli 400 000 ja rikkaita maa-alueita menetettiin.
Samaan aikaan Ruotsi myi kaikessa rauhassa sotateollisuuden tarvikkeita natseille, salli kauttakulun Narvikiin, antoi neuvostoagenttien temmeltää vapaasti ja varasti myös Eestin valtion kullan siinä sivussa.
Ja jos historiasta puhutaan, niin Ruotsi valtasi väkivalloin Suomen 1240-luvulta lähtien ja siitä alkoivat satoja vuosia kestäneet sodat Novgorodia vastaan, joista monia käytiin nimenomaan Suomen alueella, ruotsalaisten hallitsijoiden pyrkiessä valtaamaan idästä lisää maita ja mantuja. 
Suomalaiset alistettiin siirtomaan alkuasukkaina. Suomen kieltä ei saanut käyttää julkisesti, erityiset lait kielsivät sen ja mm. 1600-luvun lopulla suomea julkisesti puhuva saattoi menettää omaisuutensa ja päättyä linnaan. Virallisesti mitään Suomea ja suomalaisia ei edes ollut olemassa, oli vain Itämaa, Ruotsin valtakunnan itäiset maakunnat. Ruotsi kielsi suomalaisten olemassa olon ja kieltää edelleen. Tornio jokilaakson länsimurre ei olekaan suomea vaan mystinen Meänkieli.
Nuijasodassa, ruotsalaisaateliston manipuloimassa suomalaisten kansannousussa, tapettiin noin 3000 miestä. Se oli noin 10% koko väestöstä. Suhteellisesti se oli yksi verisimmistä 1500-luvun sodista. Tänä päivänä vastaava määrä olisi 500 000 miestä.
Ruotsalainen säätylaitos alisti suomalaiset ja jumitti heidät paikoilleen torppiinsa ja pirtteihinsä. Vuosituhansia vanhat yhteydet itään, etelään, länteen ja pohjoiseen katkesivat kuin seinään siirtomaaisäntien käskystä.
Vuosien 1600-1700 -välisenä aikana noin 100 000 suomalaista miestä kaatui Ruotsin sodissa. Suomalaisia oli tuolloin 350 000. Vastaava määrä 1900-luvulla olisi ollut miljoona vainajaa.
Ruotsin vallan aikana maahan luotiin kartanolaitos, joka alisti koko kansan aateliston alustalaisiksi. Siihen loppui suomalaisten vapaa elämä, vapaa matkustaminen, vapaa eränkäynti, vapaa purjehtiminen Itämerellä ja idän jokireiteillä.
Ruotsin valtakaudella luotiin virkamieskoneisto hallitsemaan alkuasukkaita ja verottamaan heitä kruunun tarpeisiin. Luotiin lainsäädäntö hallitsemaan alkuasukkaita. Luotiin satraappikasti hallitsemaan alkuasukkaita.
Kun Suomesta tuli Venäjän tsaarin alainen suurruhtinaskunta me saimme omat valtiopäivät, oman eduskunnan, saimme koululaitoksen, oman virallisen kielemme, omat poliisivoimat, jopa oman aseväen, rautatiet, koululaitoksen, puhelinlaitoksen, oman rahan jne.
Kun meillä olisi ollut mahdollisuus elää täysin itsenäisinä ja vapaina, suomalaiset satraapit vievät meidät perustuslakimme vastaisesti Euroopan Unioniin, ottivat meiltä oman rahamme pois ja tekevät nyt taas politiikkaa jonkun ulkomaisen hallitsijan tahdon mukaisesti, aivan kuten Ruotsin vallan aikana.
Kyllä, me suomalaiset katselemme maailmaa toisella tavalla kuin Ruotsi ja kyllä, historiamme on tehnyt meistä tällaisia. Professorin olisi hyvä perehtyä historiaan siellä Ruotsissakin."
















 
































































 
#sipilä #soini #stubb #oikeisto #uusliberalismi #rkp #kokoomus #keskusta #hallitus #ssshallitus


 

Ei kommentteja: