torstaina, huhtikuuta 07, 2016

Suojeleeko HUS ja VALVIRA sarjamurhaajaa - serial killer in Finnish health system?

  päivitetty iii  

   a)

Maahanmuuton kannattajat, oletteko vakavissanne sitä mieltä että kansalaisilla ei ole oikeutta tietää onko virusveren levittäjä HUSin tilausfrimassa tai HUSlabissa kouluttamaton maahanmuuttaja, joka poikkeusluvalla on laitettu ilman suomalaista pätevyyttä käsittelemään hiv-verta? Suomen Laboratorioalan Liitto ry on ilmoittanut että tekijä ei ole pätevä ammattilainen edes tavallisen veren ottamiseen ja piikittämiseen.

Ettekä halua tietää juridisesti vastuullisen esimiehen nimeä välittömästi jo tunnustetun tapahtuman selittäjäksi - vaan että hoitovirheet täytyy salata jotta lakia ei tarvitse noudattaa vaan rikkoa suvaitsevaisuuden nimissä? Esimiehet saavat törkeää palkkaa vastuunkannosta mutta elitismin nimessä on syntynyt 900-vuoden hierarkisen kulttuurin rakentamisessa vahva ja harkittu ideologinen paradoksi, jossa vastuunkantajien vastuuttomuutta korostetaan "eliitin ominaisuutena.

  • Huomioikaa, että hus ja laboratorion johto ovat puolustaneet jo valmiiksi viruksen levittäjää ja toimintaa "vahingoksi" - ilman tutkimuksia selvästä sääntöjen ja laitteiden väärinkäytösta! Käytännössä sanomalla että tutkintaa ei tarvita, estääkseen tutkinnan, nimetäkseen tapauksen ilman tutkintaa.

    Tämä on vakava eettinen painostus ja harhautus, vastuuvapautus ilman tutkintaa ja valvovia viranomaisia, "omavalvonnan" pimeä pimeä puoli. "Omavalvonta", neokonservatiivien yksi tuhannesta tavasta sabotoida järkeä ja pohjoismaisen mallin suoraselkäistä turvallisuutta ja sääntelyä eli kaikille samat säännöt takaavaa systeemiä. Omavalvonta taroittaa eliitin vallankaappausta eli laittomuutta, plutokratiaa.  

Te vastuun vähättelijät rakennatte Suomeen laitonta lainkierron diktatuuria halpatyövoiman junttauksen nimissä ja suomalaisten työttömyys kasvaa.

Suomalaiset tarvitsevat nyt selvää tietoa ja tietoisuutta muutenkin, mitä lakeja rikotaan missäkin kohteessa mm. maahanmuttajien eduksi Suomen kansalaisia vastaan. Maahanmuuttajat saavat nyt 2 vuoden verovapauden etuoikeutena aloittamalleen yritystoiminnalle mikä rikkoo perustuslakia syrjiessään rodullisesti ja ideologisesti natiivisuomalaisia selkein syrjintäperustein.


  b)

Entäs jos kyseessä on sarjamurhaaja  tai ideologinen terroristi, haluavatko suvaitsevaiset olla se rasistinen valitsija, joka valitsee ihonväriin katsoen julkaistaanko tieto ja haastetaanko edes rikollinen oikeuteen tahallisesta teosta?

Sillä tämä vaikuttaa hyvin VAHVASTI tahalliselta roturikokselta tai muulta harkitulta psykopaatin rikokselta koska MERKITTY vahva turvakapseli käytetyn turvaneulan ympäriltä täytyy rikkoa erikseen, jotta rikos saadaan suoritettua 20 - xxx kertaa.


Montako piikkiä hän käytti julkaistun hiv-veren levittämisessä vai käyttikö yhtä piikki useaan ihmiseen? 

Montako piikitettyä on tekijän "URALLA" kaiken kaikkiaan?

  Miksi tätä ei kerrota?

Miksi poliisi ei ole kertonut tutkinnan aloittamisesta?

Muistatteko 2015 murhan ja tytön ruumiin polton? Valtamedia osallistui harhautusoperaatioon, kertoi tappajan olleen natiivi vaikka oli afganistanilainen sarjamurhaaja.

Hesari valehteli taas tahallisesti, käytettyjen neulojen piikittelijä ei ollut edes sairaanhoitaja - tässä väitetään että oli. Kova peli käynnissä jotta ihmiset eivät älyäisi terveydenhuollon hurjaa alasajoa ja ulkoistamisen vievän rikollisesti suomalaisten verorahoja paratiisipankkeihin.  


Likaisia neuloja verinäytteiden otossa käyttänyt Huslabin työntekijä ei ole koulutukseltaan laboratoriohoitaja, vaan muun terveydenhuollon…
HS.FI


 HUS:in edustaja tv-haastattelussa kertoi, että piikittäjä oli tehtävään koulutettu sairaala-avustaja.  


  c)

Motiivina on ollut todennäköisesti maahanmuutto-ideologia, jos sääntöjä ja lakia on rikottu hiv-veren käsittelijän palkkaamisen suhteen. Sillä kai olette huomanneet että 12 kk poliitikot ovat ulvoneet että vain maahanmuuttajille on luotava erityislupia, lakia on riottava ja rahaa pumpattava - ei suomalaisille työttömille. Ideologinen paatos on käynnissä ay-liikkeiden murtamiseksi oikeistolaisessa eurovallankaappauksessa.

Tekijä ei ole ollut HUSin työntekijä vaan yksityisen firman työntekijä, jonka omistajat rikastuvat mitä enemmän käyttävät halpaa kouluttamatona henkilökuntaa, jonka älykkyysosamäärää ja rikostaustaa ei edes selvitetä.




Tämä "Terveyden""hoito"alan firma eli säiraiden hyväksikäyttäjät jopa maksavat bonuksia nopeudesta - ei laadusta.

   Ei laadusta.

Voitte selvittää itse firman sillä en halua lakimiestä perääni koska virallista tietoa ei ole julkaistu.

 Vain rikoksen salailua ja vastuuhenkilöidenkin salaamista. Kuin vastuuta ei olisi.

Rikotaan määräyksiä ja puhutaan vahingosta? Peittely hyväksyttynä eliitin ratkaisuna on taas   paljon vakavampaa kuin yksi sarjamurhaaja.
  

  • Eliitti selvästi haluaa julistaa että se ja uhkaava vallankäyttö pelotteena on nyt laittomuuden vastuun vaatimuksille  koskematon ja lain yläpuolella oleva pappiskultin "periaate" ja toimivat ylpeästi ohittaakseen hyvinvointi-Suomen edellytykset ja sääntelyn, jotka loivat pohjoismaisen mallin, joka lisäsi elämän pituutta, onnea ja vähensi väkivallan 170 kertaa pienemmäksi yhteiskunnassa - eliitin sotaisan terrorin jälkeen, natsien kanssa liittoutuneen eliitin sotahurmoksen jälkeen ilman suomalaisten natsien juridista vastuuta. Kekkosen toiminta natsien palkkalistoilla ja rotuoppi-valan vannominen on salattu 75 vuotta. Ja nyt vasta tunnustettu.

    Meillä on sairas elitistinen kulttuuri, jossa eliitti saa "vastuullisesta työstä" hurjaa palkkaa mutta on vastuun yläpuolella hegemonia-illuusion brutaalilla ylläpidolla ilman vastuuseuraamuksia.


    Suomessa on valtamedia 15 vuotta suojellut vastuuhenkilöitä eli vallankäyttäjiä vetoamalla poleemisesti tunteisiin emotionaalisilla vetoomuksilla - totaalisesti journalismin periaatteet raiskaten - "Tämä on johtajalle henkisesti raskas tapahtuma" - Kaikki on tällä kuitattu ja mitään seuraamuksia ei yleensä tapahdu ja ammattitaidottomat johtajat saavat vain lisää valtaa vaikenemisuhkauksilla työntekijöitä kohtaan, yleensä. Poikkeukset ovat ilahduttavia mutta kuuluisin tapaus Nelosen toimittaja joka paljasti Matti ahteen ei saanut seksuaalsiesti häpäistyjä naisia tekemään poliisille edes tutkintapyyntöä ja hänet erotettiin 2 viikossa Neloselta.


d)

Lääkärikaverini arvio sikainfluenssarokotteen katastrofista on se että n. 10000 suomalaista sai jonkinasteisen aivovamman, esim hidastuneet reaktiot, puheen yksinkertaistuminen, nukahtelua, väsymystä, keskittymiskyvyn madaltumista, aggressiokohtauksia. Tuttavani sai aivovamman mutta kaupungin lääkäri kieltäytyi jatkotutkimuksista.

Monista tapauksista ihmiset ovat kertoneet syvän kauhun vallassa.



















Valviralle tulee ilmoituksia lääkäreiden ja hoitajien päihdeongelmista enemmän kuin koskaan.
ILTALEHTI.FI

















Uskomaton show, ennenkuulumattomasti jopa Tehy vaatii laboratorion toiminnan selvittämistä




Mutta poliisi ei ole kertonut tutkinnan aloittamisesta?






Herää kysymys miten liikevaihto voi olla 68 miljoonaa jos ei ole yhtään työntekijää töissä?









The outcome of a non-binding Dutch referendum on broader European Union ties with Ukraine was too close to call on Wednesday, with a vital turnout threshold…
ZEROHEDGE.COM















Neulaskandaali verenotto verinäyte piikki tartunta
Suojeleeko HUS ja #VALVIRA sarjamurhaajaa http://finnsanity.blogspot.com/2016/04/suojeleeko-hus-ja-valvira.html?spref=tw #helsinki #hivpiikki #scandal #sairaanhoito #sote #finland #hospital suomi


Ei kommentteja: