tiistaina, heinäkuuta 05, 2016

Kirkon tila ja suomalaisten asenteet - suomalaisten uskomukset kaukana kirkosta

Kirkko ja suomalaisten asenteet seminaarissa Kirkolla on huikeita vaikeuksia nähdä itseään uudessa tilanteessa. Edes nähdä tilanne, jossa keskiaikaista kulttuuria ylläpitävä kirkko on yksi välivaihevirasto muiden joukossa.



Mitä ihmiset ajattelevat ja kuinka kaukana se on kirkon dogmaattisesta maailmankuvasta?


Mikään ei ole enää itsestäänselvyys ellei kirkolle tapahdu sama onnenkantamianoin kuin 1939: fasistit, kenraalit ja saksanystävät kumovat demokratian ja kirkko nousee taas eliitin suoraksi välineeksi.

Pappeja ei enää kunnioiteta kolonisaatioperintene mukaisesti, nuoret perheet karsastavat papin antamaa kastetta vahvasti ja ufoihin uskotaan tiukemmin kuin piispainkokokoksen suojelemiin oppidogmeihin.

Hautajaiset ovat kuitenkin  ihmisille hyvin tärkeitä papin suorittamina ja ev.lut. kirkkoa siedetään vielä sangen hyvin  vaikka siitä etäännytään.


  • Kimmo Ketolan mukaan metsä on suomalaisten kirkko

    - ja suurempi prosenttiosuus uskoo ufoihin kuin kirkon määrittelemiin opetuksiin uskovista n.24%.
  • 50% Hesalaisista nuorista on taasen ateisteja.

Vatikaanin 1000-vuotinen projekti kaapata suomalaisten pyhiä paikkoja kirkkojen rakennuspaikoiksi on siis aika lailla epäonnistunut, Nokian epäonnistuminen on pientä kirkon epäonnistumisen rinnalla 



  • 80-luvulla ja sen jälkeen syntyneistä kirkon jäsenistä harkinnut kirkosta eroamista yli 40 %





Kirkon omakuva on vieläkin aivan liian korkealla, jotta kirkko voisi edes suunnitella uudistumista - kaikki 4-vuotiskauden tavoitteet epäonnistuivat. Kuin Neuvostoliitossa.


  • 
Johanna Korhonen: kirkon kolme tärkeintä ongelmanasetteluakin on vain maallisiin ärriin keskittynyt: Rakenteet, Rakennukset ja Raha.

  •  "Samassa tutkimuksessa myös suomalaisten usko kristinuskon keskeisiin opetuksiin romahti neljän vuoden takaiseen verrattuna" KK


Ketolan johtama eurotutkimus romuttaa suurimman kirkon fantasian -
  • Ketola: eurooppalaisessa vertailussa suomalaisten osallistuminen hengellisiin tilaisuuksiin on yksi alhaisimmista

  •  Ketola: Osallistumisprofiili heijastelee perinteistä kansankirkkoasetelmaa. 34%:  "en ole uskonnollinen mutta en ei-uskonnollinenkaan"

 Kirkko on luonut itsestään etupäässä statusjärjestelmän vatikaanin perillisenä
   ja suurin osa ihmisistä suhtautuu kirkkoon vain rituaalistatusten ja siirtymärituaalien jakelijana mm kaste ja varsinkin hautajainen. Kuntapolitiikassa kirkko tekee kaikkensa estääkseen uskonnottomien luonnontilahautausmaat.

Jossakin kirkko on onnistunut - viha ja epäluulot ohjautuvat muihin uskonnollisiin järjestöihin:
  •     Pk-seudulla kielteinen mielikuva: jehovan todistajista 78%, lestadiolaiset 75%, karismaattiset liikkeet 70%, mutta ev.lut kirkko 8%
Sinänsä aika perinteistä kirkollista ylpeyttä tuomita muut uskonnolliset järjestöt ja nähdä kirkko & kirkon statusrituaalit kunnon kansalaisen virallisena sinettinä.


 Uusi uskonnollisuuden muoto kasvaa vuosi vuodelta:
  •     Ketola:

    "En noudata uskontoa, mutta pidän itseäni hengellisenä ihmisenä, jota kiinostavat pyhät ja yliluonnolliset asiat" - 19% suomalaisista



      Kimmo Ketola:
  • Kirkko ei ole mukautunut muutospaineisiin
- Jälkimoderniin kulttuuriin kuuluu se, että ihmiset etsiytyvät sellaisiin yhteisöihin, jotka resonoivat heidän arvojensa kanssa. Kirkko ei oikein mukaudu tähän paineeseen mikä näkyy muun muassa Luther-säätiössä, joka luo omia jumalanpalveluskäytäntöjään. Päälinjan kirkollinen toiminta uhkaa näivettyä, Ketola pohtii.
Ketolan mukaan on hieno ihanne, että erilaiset ihmiset tulisivat yhteen ja samaan jumalanpalvelukseen. Henkilöseurakuntia vastustetaan, koska ei haluta puhdasoppisten kuppikuntia.

- Valitettavasti näen myös realiteetit. Tosi asia on se, että kuppikuntia syntyy joka tapauksessa. On sääli, jos ne löytävät paikkansa kirkon ulkopuolelta.



Kirkonmiehillä riittää vielä uskoa

mutta realistista pohjaa sille ei ole tilastolukujen laskun mukaan, suomalainen kirkko on aloittanut nopeamman laskun kuin Ruotsin kirkko 20 vuotta sitten
  • Lennart Koskinen, emerituspiispa:

    "Suomessa on vielä mahdollisuus reagoida muutokseen, ettei käy kuin Ruotsissa"

  • Koskinen: Perinteisesti kirkossa ollut vain kaksi identiteettimallia: uskovat ja ei uskovat. Enää ei voi olla näin
Tämä toive ja strategianäkemys ei noudata piispojen suojelemia dogmilauselmia ja hierarkiaperinnettä.

  • Koskinen: Ihmisen suurin tarve on olla tarvittu. Ihminen tarvitsee mielekästä elämää. Tähän voi vastata.



  • Koskinen:

    On hävettävää, että ihmisiä painostetaan tunnustamaan uskonsa sanoilla, joita he eivät usko. Tämä on moraalinen pulma.







  • Kirkon nelivuotiskertomus -seminaari  29.11. Twitter
         http://twitter.com/ansiuk



  • Kirkon tutkimuskeskuksen suurimmat apurahat seksuaalisuuden ja lestadiolaisuuden tutkimuksiin | Evl.fi 
Kirkon tutkimuskeskuksen apurahoja vuodelle 2013 jaettiin yhteensä 268 555 euroa. Apurahoja sai kaikkiaan 33 tutkijaa 70 hakijasta. Suurimmat apurahat myönnettiin lestadiolaisuuden, pariterapian sekä seksuaalisuuden tutkimuksiin.  http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/9C1F04BAADD2A47EC2257AC5003A3F7E?...




  • Kirkon nelivuotiskertomukset
Census reveals decline of Christianity
 and rise in foreign born to one in eight 

www.guardian.co.uk





Pro gradu -tutkielma

Valtion suhde uskontoihin
perus- ja ihmisoikeuksien valossa

- valtionkirkkoinstituution ja sekularismin ongelmakohtia


"Kirkon kannatus Suomessa on jyrkässä laskussa.

Gardusta löytyy paljon tietoa Euroopan tilanteesta ja Suomen uskontopolitiikasta.

TAMPEREEN YLIOPISTON TUTKIELMAT

http://tutkielmat.uta.fi/tutkielma.php?id=23077
http://tutkielmat.uta.fi/tutkielma.php?id=23077













On aika turha väittää, että esim. "suvivirsi" edustaisi kansan yhtä uskonnollisuutta ja kirkon johtamaa yhtenäisyytä kun suomalaista uskoo enemmän ufoihin kuin mitä kirkon opetusten uskottavuuteen;

 24% uskoo ufoihin ja kaikista 22% kirkon opetuksiin.





2016

Julman jumalan uhrautujat eivät voi elää ilman julmaa



Kansanedustaja Päivi Räsänen (kd.) ja hänen miehensä Niilo Räsänen ovat tiivistäneet ajatuksensa avioliitosta kirjaan ”Mistä on kysymys? Avioliitto”, joka…
MTV.FI


- Räsänen on noussut kansanlähetyksestä, joka on valtionkirkon tukema lahko












Sekä Suomen että Saksan kirkot pakenevat omaa fasistista identiteettiään

- sitä ei ole selvitetty eikä kitketty





























luento uskontokäsityksen peruuttamattomasta ja jatkuvasta muutosprosessista:

  • Uskontotososiologi Linda Woodhead luennoi Helsingin yliopistossa
Tämän ensimmäisen Suomen Uskontotieteellisen Seuran Temenos-luennon aihe on
De-reformation and Re-Reformation: How Religion has changed radically since the 1980s
Luento käsittelee Euroopan uskontokentässä tapahtuneita muutoksia 1980-luvun lopulta lähtien.
 Woodhead argumentoi luennossaan, että nykyinen uskonnollisuus on aivan erilaista kuin reformaation tuottama uskonnollisuus, joka modernisoitiin ja ”puhdistettiin” 1900 –luvulla.
http://helsinginyliopisto.etapahtuma.fi/Default.aspx?tabid=304&id=4845








*  Kirkon nelivuotiskertomus -seminaarista suurin osa tiedosta  29.11. http://twitter.com/ansiuk

2 kommenttia:

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Briteissä 59 % haluaa siis kutsua itseään kristityksi identiteetin merkiksi (2/3 heistä ei kutsu itseään uskonnollisiksi) - vaikka Suomi on tullut kehityksessä jäljessä niin tässä ollaan nopeasti edellä Englantia sillä en usko että Suomessa on yhtä korkea luku 10-v päästä identiteettimerkkinä.

Video luennosta Helsingissä:

http://bambuser.com/v/3220242

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Pro gradu -tutkielma

Valtion suhde uskontoihin perus- ja ihmisoikeuksien valossa - valtionkirkkoinstituution ja sekularismin ongelmakohtia

"Kirkon kannatus Suomessa on jyrkässä laskussa.

Gardusta löytyy paljon tietoa Euroopan tilanteesta ja Suomen uskontopolitiikasta.

TAMPEREEN YLIOPISTON TUTKIELMAT

http://tutkielmat.uta.fi/tutkielma.php?id=23077