perjantaina, elokuuta 05, 2016

Valtamedia on kirkko ja Venäjä uusi eliitin saatana


Suggestiossa tärkeintä on empatian ohjaaminen - ja kaappaaminen.
Kirkoissa ihmiset suggeroitiin tuntemaan suurimpia tunteita kuningasta ja paavin satupyhimyksiä kohtaan, Kekkosestakin tehtiin kirkon kuningas-pyhimys törkeällä aivopesulla demokratiaa ja poliittisia faktoja raiskaten kuten toinen sotarikollinenkin, Mannerheim korotettiin Jumalan edustajaksi isähahmohysterialla, korvikeisäsyndroomalla. 
Todellisuustaju tuhottiin kuten massamedia ja eduskuntapuoluejohto tuhoaa nyt ihmisten todellisuustajua mm venäjävihalla. 

Väestönsiirto-operaatiossa toimittaja aina osoittaa väreilevää empatiaa maahanmuuttajalle ainoana itsestäänselvyytenä tässä kylmässä maailmassa. Maahanmuuton puolustaminen esitetään ohjelmoidusti korkeimmaksi ihmisyydeksi rikosten räjähtämisestä huolimatta, elintasopakolaisten ja palkkasotilaiden valheista ja uhasta välittämättä.
    = >  Logiikka rikotaan uskonnollistyyppisellä paatoksella. 
  
kts 100 vuotta vanha uskomaton suomalainen kirja, jossa jatketaan kirkon kulttuurisuggestiota ja kristillistä vihakulttuuria:

" Kallaksen romaanissa pyydytettävien susien daimonit menevät ihmisiin ja riivaavat näistä kommunisteja ja muita kaikkein pahimpia petoja;
Romaanin kuvastossa Venäjä on maanpäällinen helvetti, susien tanhutanner, Ruotsi on poliisilaitos, pelastus, kirkko ja onnen tyyssija"... Tämä on Sofi Oksanen sata vuotta sitten. "
   

AINO KALLAS: SUDENMORSIAN 1928

"Aino Kallaksen Sudenmorsiamen pääväittämä on: siellä missä on susilaumoja myös ihmiset alkavat pian käyttäytyä susien kaltaisesti ja vähitellen muuttua susiksi. Susi on paitsi koiran myös ihmisen jumala. Siinä se on: Vatikaanin demonioppi Viron oloihin tuotettuna. 
Rahvaalla on koko ajan uskonnollisen paatoksen vaihde silmässä vaikka pappia ei näy. Ihmisjoukko itsessään on niin hurskasta, polttamisen ja hirttämisen lomassa. Kansan mielissä sudet ovat uhka koko maakunnan tulevaisuudelle.  Totaalisesti käännytetty vasallijoukko. Ah mikä ruotsalaisaatelin märkä toiveuni. " 






     II


  Uskomatonta. BBC News:in  oikeistolaisten "keskustelu" brittienkin sotarikoksista lauantaina 9.7. Irakin sodan sytyttämisestä valheilla muuttui yht'äkkiä keskustelijoiden voimakkaaksi vouhkaamisesksi kuinka Corbyn ei sovi Labour-johtajaksi - shokkisiirto - emootiotaso nousi kuin vasemmistolainen C olisi suurin uhka jokaisen eksistenssille. Sotarikokset olivat kuin keksejä ja C suuri myrkyllinen kakku. 
  
Huikeaa käsikirjoitettua mediaterroria, suggestioshokkeja kuin kirkossa helvetin tulesta;  epälooginen shifti ja emootiopainotus esitetään luonnolliseksi, uhka demokratialle kun 80% puolueen jäsenistä tukee Corbyniä. Tämä on psykologista sotaa, uhkan mielikuva siirretään noin vain emotionaalisesti, eliitin emootioita pommitetaan kansalaisille, massamedia esittää eliitin emootiot koko maailman tulkinnaksi, samaistukaa eliittiin.










    III


Miksi eliitti luo sodanpalvontaa
eikä kansa tiedä rahaeliitin sitoutumisesta natseihin ja sotafantasioihin varhain 30-luvulla?  


Eliitti ihailee sotaa "kansan jalostajana".
Kansan teurastajana, demokratian poistamisena poikkeuslailla.


"– Tutkin sitä, miksi suomalainen nainen on aika kova ja julma,    
   kertoo Sid. 
Näyttelijä uskoo tämän johtuvan sodasta.
– Naiset joutuivat ensiksi luopumaan miehistään ja sitten kun traumatisoineet miehet tulivat takaisin naiset joutuivat pitämään heistä huolta, pohtii Maria Sid."

Vuoden 2016 Tikka -kilpailu sai näyttelijä Maria Sidin pohtimaan suomalaisen naisen syvintä olemusta.
SVT.SE|HENKILÖLTÄ SVT NYHETER


ja tästä


Mika Karjalainen  - Tuossa on paljon perää, ja omissa tutkimuksissani ja pohdinnoissani olen sitä mieltä, että paljon laajemmin ja syvemminkin kansakuntien toimintaa haittaavat monenlaiset historialliset ja sosiaaliset traumat jopa vuosisatojen takaa saakka.
Suomalaisten kohtalo tässä katsannossa on erityisen surkea ja vakava, koska täällä väestö on ollut yhtäältä ammoisina aikoina varsin viisasta ja vahvaa, ja kantaa perimässään tätä potentiaalia vieläkin; joskus se on viime vuosikymmeninäkin pulpahdellut pintaan ko. tavalla sairaan yhteiskunnan suosta mm. Nokia-ilmiönä ja urheilumenestyksenä. 
Toisaalta kauheaa on juuri se, kuinka ruotsinvallan ja venäjänvallan ajat sekä 1900-luvun sodat kaikkineen ovat turmelleet tuota potentiaaliamme maailman mittakaavassakin erityisen paljon, ja siksi juuri Suomessa on nykyään monenlaisia sosiaalisia ja älyllisiä ongelmia väestön piirissä >> Suomen väestö on oikeastaan erityinen esimerkki siitä, kuinka kokonaisten aikakausien mittaiset orjaksi, tykinruoaksi, eliitin heittopussiksi ja moneen muunlaiseen tyranniaan alistaminen vaikuttaa sukupolvet ylittäviksi haittamekanismeiksi yhä uudelleen ja uudelleen, jossa ilmenee jatkuvasti kaikenlaisia oireita, ja kriisit helposti pahentavat niiden ilmenemistä >>
On tosi paljon kiusaamista, ahdistusta, masennusta, itsemurhia, kahtiajakavia ja mustavalkoisia ajattelu- ja toimintatapoja, epäterveen alistuvaa kuuliaisuutta ja hyväuskoisuutta eliitille ja toimilleen, keskustelukulttuurin kapeakatseisuutta ja itseilmaisun tukahdutettua vajautta, herkkäuskoisuutta väärennettyyn historiaan ja viralliseen narratiiviin (tukholman syndrooma), pahan olon ja traumojen projisointia ulkopuolisiin syntipukkeihin mm. pinnallisten ideologia-dogmien mukaan, vihaa ja epätoivoa jne.
Toki myös sellaisia pinttyneitä asenteita, kuten Sidin havainnollistamat "kylmyys ja kovuus" sekä varmasti myös monenlaisia narsistisia ja psykopaattisia piirteitä, joita sukupolvesta toiseen kantautuva ko. kollektiivinen sairaus edesauttaa eteen päin.
Siksi suomalaiset ovat edelleen myös eliitin ja hallitsevan systeemin oikkuihin vahvasti ja helposti sidottua, missä toteutuu mm. keskinäinen riippuvuussuhde yhtäältä eliitin pakkomielteinä narsistiseen hallintaan ja toisaalta rahvaan kykenemättömyytenä nousta pois eliitiltä kiitosta ja hyväksyntää anovasta alistetun ja tukahdutetun asemasta.
Ja sellainen käy täällä ilmi myös mm. valveutumisprosessin erityisenä vaikeutena näinä aikoina - Ajattelun kriisi kartesiolaisen rationaalisuuden hajoamisessa ja vääristymissä ilmenee Suomessa enemmän kuin monissa muissa länsimaissa - Kierot ja ihmisvihamieliset ismit sekä konformistinen käsiterealismi kasvavat sellaisessa saasteessa todella huolestuttavasti, kuten vastakkainasetelmalliset yhteiskunnallispoliittiset ilmiöt ovat osoittaneet viime vuosina.
Valveutumisprosessiin pitäisi kuulua myös Seppo Oikkosen vaatima ns. kansallinen psykoterapia, mutta se ei onnistu ollenkaan, ennen kuin valehteleva, traumoja pinnan alla muhituttava ja petollinen valtamedia on moraalisesti puhdistettu riittävästi ja hallitseva eliitti pistetty kuriin! - Sekään ei onnistu niin kauan, kun transatlanttisen systeemin kriisiä ja rappioluisua totalitarismivaaroineen ei onnistuta pysäyttämään!....
Hegemonian muutos olisi Suomelle oleellinen, mutta koska sellainen tulee?...





Eliitti on aina lobbaamassa sotaa, salaliittoja
 



BEIRUT -- The dramatic arrival of Da'ish (ISIS) on the stage of Iraq has shocked many in the West. Many have been perplexed -- and horrified -- by its v...
M.HUFFPOST.COM

 




Massamedia lobbaa statuskulttuuria, kulutushysteriaa, joka on suunnattu pohjimmiltaan siis eliitin ihailuksi. Sinäkin haluat kuulua niihin joilla on kaikkea ja kalliimpaa etkä halua verottaa eliittiä koska ihailet eliittiä vaan anat veronkierroen etuoikeudet ihailusi kohteille. Toistat eliitin käskyjä ja ohjelmointia.  

 





Historian väärentäminen on suurin suggestio 


- Amerikan sisällissota ei ollut orjien vapauttamiseksi vaan geopolitiikkaa ja Euroopan terrorismin lähihistoriassa suurin tekijä on CIA-Nato Gladio-operaatioissa 15000 iskussa Euroopassa - jotka on taas synnytetty uudestaan. Kommunistit eivät tappaneet eniten ihmisiä vaan kapitalistin, rahaeliitti, Amerikassa, Intiassa ja Arfrikassa läntiset arvot tappoivat 170 miljoonaa ihmistä kolonisaatioterrorina

https://www.facebook.com/ATLBlackStar/videos/861474620653979/

7 Shameful Examples of Black People Being Forced Into Concentration Camps



Britannia on kunnioitettavasti tutkinut ja tuonut esiin Irakin sodan rikollisen luonteen. Tuolloisen pääministeri Blairin roolia pidetään erityisen tuomittavana. Suomen media ei aikaisemmin ollut pitänyt sotaa mitenkään tuomittavana. Sen sijaan moni toimi
WWW.TURPEINEN-SAARI.NET







 Uusi kolonisaatio





A new video is set to spark debate on CETA (the Canada-European Union Comprehensive Economic and Trade Agreement) with the deal on the verge of a vote this year in the European Parliament, where opponents hope it will be defeated.
WWW.EURACTIV.COM|HENKILÖLTÄ LAURA FDZ
Kanadalla on 20:n vuoden kokemus vapaakaupan ihanuudesta. Miksi suomalainen ayliike tukee tätä kilpajuoksua pohjalle, jossa palkat laskevat, tuotanto pakenee kaikkein halvimpiin hikipajaolosuhteisiin ja laatustandardit romahtavat absoluuttiseen pohjaan.
Ja valtiot häviävät kaikki yrityksensä laittaa rajaa korporaatioiden vapaalle ryöstölle.



Valtamediassa Kanada on lobattu mielivaksi joka on suvaitsevaisuutta ja sivistystä vaikka Kanadan hallitus on äärioikeistolainen, talous romahtamassa, Kanada mukana Amerikan hyökkäyssodissa, kolmanneksi suurin asekauppias hyäkkäyssotiin ja CIA:n kuolemanpartioissa valtavalla vakoilukoneistolla jota NSA ohjaa



'Canada's warmongering Defence Minister, Harjit Sajjan, recently announced an increased Canadian presence in NATO, predicated on the narrative that Russia…
OPEDNEWS.COM



We live in a time where the world’s most recognizable people are celebrities:…
ANONEWS.CO|TEKIJÄ: ANONYMOUS



Hillary tunnustaa - mutta osatotuuden: CIA aloitti fundamentalisti-mafioiden aseistamisen ennenkuin Venäjä tuli Afganistaniin taistelemaan teroristeja vastaan









































Ei kommentteja: