maanantaina, elokuuta 22, 2016

Soini onnistui harhautuksessa ja johtajakultissa - persut'velli Machiavelli


   Kirjoittaja on väärässä:



TIMO HÄNNIKÄINEN – Niccolò Machiavelli kirjoitti siitä maailmasta jossa me eletään, man, siitä miten asiat todella on, eikä jauhanut paskaa. – Mike Tyson – Populismi on terminä pe…
SARASTUSLEHTI.COM


Soini on onnistunut machavelliläisessä tehtävässään ja hänelle se on puolueen omistamista pelolla, psykologisesti, itsensä asettaminen puolueen ainoaksi akseliksi, puolueen tehtäväksi nostaa Soinia ilman faktoja. Soinillehan äänimäärä ei merkitse mitään! Hänen alamaisiaan ovat puolueen jäsenet eivät äänestäjät. Puolue ei ole tiputtanut häntä tuolin reunalta vaikka hänen valheensa ja äänestäjien käsitykset ovat ristiriidassa paljastuneet.
 
Soini on julkisesti sanonut että Vatikaani on hänen ainoa isäntänsä eikä tämäkään sarastuksen kirjoittaja sitä usko - Soini sai todistettua eurooppalaisille vallankaapaajille että hän on uskollinen heille eikä suomalaisille.

Soini on vedonnut kirkkokulttuuriin ja uskonnon tekopyhyyteen  kuten kaikki poliitikot tukeutuvat pappiskulttuuriin ja sen keinoihin: suomalaisten itsesuojeluvaisto ja keskinäinen solidaarisuus on murskattu kirkkoherrojen ja piispojen syntikratialla ja alamaispuheella, törkeän ja etuoikeutetun eliitin täysin mielettömällä väitteellä "kaikki me olemme yhtä syntisiä". 

Tämä on erittäin tärkeä ymmärtää suomalaisten kulttuuriansasta.

Psykohistorian ansasta kolonisaatiosta, joka jatkuu eliitin ja massamedian operaationa. 

"Avatkaa rajat"

"Ette ole ansainnut hyvinvointia"

"Itsenäisyyspuheet ovat rasismia"


Soini kirjoitti gradunsa populismin tehokkaasta käytöstä.




   II


Missä EU siellä ongelma-Soini ja lupausten terurastus

  • Ulkoministeri Timo Soini suurlähettiläspäivillä: ”En toivo EU:n hajoamista”


Soinilaiset ovat hyväksyneet että puolueen ainoa tärkein toiminta on Soinin raivon ja reaktoiden seuraaminen.

Soini on isähahmo jäykästi eikä puolueessa ole demokratiaa vaan vain isäpelko.




III


Väestönsiirto Suomeen ja manner-EU:hun ilman perustuslain vaatimaa terveystarkastusta on selvästi ideologista vimmaa jossa ei välitetä seuraamuskista vaan eliitin väline on kaaos ja köyhyyden lisääminen natiivien keskuudessa. Se toimii pelotteena "keskiluokalle" ja alemmalle eliitille sekä moralistisena polttoaineena eliitin palvelijoille, vihreille, demareille, vasemmistoliitolle, oikeistolle kansallisvaltion ja nimenomaan pohjoismaisen mallin tuhoamisessa.

Massamedia ei kerro että mm Englanti ei ota väestönsiirtoa vaan valikoi tarkkaan vain hyötymaahanmuuton eikä kuulu euroon.

Englannin punta on ollut brexittiä jo alusta alkaen sekä Lontoon verovapaus pörssiterrorina euroa lypsäen.
 

Terrori pohjoismaista mallia vastaan on hallitusten valinta Mauno Koivistosta lähtien pörssi-ideologian hyväksi, eliitin keinottelun ja valheiden hyväksi




Talousrikoksiin erikoistunut rikoskomisaario Kari Lintilä ei säästele sanojaan puhuessaan harmaan talouden epäkohdista.
KAUPPALEHTI.FI|HENKILÖLTÄ KAUPPALEHTI



       "Jokainen voi rikastua"   kun lakeja ei ole. Siis eliitti voi rikastua kun saa kansan samaistumaan eliittiin, eliitin valheisiin, lupauksiin. Ole sinäkin eliittiä, mielikuvituksessasi.

 

   IV

Populismi - eliitti rakastaa populismia kuten kirkkoa, sotarikollisten perinneihannointia, feikkiuutisia joka päivä  ja armeijan marssia





" Pekka Kärkkäinen -- Eräs päivän propagandapläjäyksistä kiteytettynä ranskiksilla ja suomennettuna perään:

- Populismi nousee kaikkialla maailmassa
(kansalaiset haluavat demokratiaa ja heidän kyykyttämisensä loppuvan)
- Ruotsin päättäjät miettivät mitä tälle ikävälle asialle voitaisiin tehdä
(eliitin edut ja harvainvalta on säilytettävä)
- federaatio (=EUrostoliitto) sisältäisi hyötyjä, mutta populismi ja epäsuosio ovat sen esteenä
(täydellinen totalitaristinen eliitin harvainvalta olisi eliitille parasta, mutta sitä ei uskalleta tehdä nyt kun kansa on alkanut tiedostamaan eliitin tavoitteen. Hyödyt jäävät taas kertomatta)
- ”Olisi erittäin huolestuttavaa, jos EU alkaisi hajota. Rauha ei ole mikään itsestäänselvyys Euroopassa”
(EU ei ole oikeasti saanut mitään muuta aikaan kuin sisäistä ja ulkoista turvattomuutta, mutta jotain hyötyjä on pakko valehdella EU:ssa olevan.)
- "Andréanssen pitää erikoisena, että kaikkea internetistä lähtien vastustavat populistit ovat niin suosittuja, vaikka kehitys esimerkiksi Euroopan taloudessa on ollut historiallisessa perspektiivissä erittäin positiivista."
(Internettiä ei ole tietääkseni mikään EU:sta irti haluava taho vastustanut, en ole ainakaan kuullut, joten mikään yleinen juttu se ei ainakaan ole. Taloudellinen kehitys on ollut voimakkaasti negatiivista muilla kuin Saksalla ja nekin vähäiset edut, jotka ovat tulleet EU-aikana, ovat ETA-sopimuksen ansiota, ei EU:n).
- Bruttokansantuote per asukas on kehittynyt nousujohteisesti finanssikriisin notkahdusta lukuunottamatta koko unionin ajan.
(höpö höpö, eikä bruttokansantuote ole mikään kunnollinen talouden mittari).
- Linden mukaan populistien kannattajat näkevät itsensä häviäjinä, vaikka he eivät sitä todellisuudessa aina olisikaan.
(Emme olekaan hävinneet kuin demokratian, itsenäisyyden, valtion varallisuuden, työpaikkoja, sosiaaliturvaa, turvallisuuden, tasa-arvoisuuden, hyvinvoinnin, yksilösuojan, laadukkaan tervydenhoidon kaikille, oman maatalouden jne. Sorry, jos pidämme itseämme siksi häviäjinä EU:ssa.)
- "Muun muassa Saksan liittokanslerin Angela Merkelin avustajana toimineen professori Lutz Meyerin mielestä EU:n suurin ongelma ei ole pieni ja äänekäs populistijoukko."
(Se ei olekaan ongelma, vaan se suuri ja kasvava asian tilaan kyllästynyt joukko kansalaisia on seuraus niistä ongelmista.)
- "Perinteisten puolueiden perälauta vuotaa populistien puolelle. Heikoillakin argumenteilla pärjää, jos vastapuoli ei anna riittävän selviä vastauksia huoliin ja pelkoihin."
(Vastauksia on vaikea antaa, koska totuus ei ole vastaajan puolella. Se, että heikoillakin argumenteilla voi vastustaa EU:ta, kertoo EU:sta, ei argumentoijasta, eikä vasta-argumentoijasta)
- "”Poliitikot ovat epäonnistuneet luomaan kansalle toivoa ja tulevaisuudenuskoa”, sanoo Ruotsin finanssiministeri Magdalena Andesson."
(Tekisivät todellisia tekoja kansojen etujen eteen, eivätkä toimisi niitä vastaan, niin toivo ja tulevaisuudenusko seuraisivat kyllä sitten varmasti perässä.)
- "Andréanssen muistuttaa, että Euroopan taloutta verrataan jo nyt museoon, kun sitä tarkastellaan esimerkiksi Aasiasta käsin."
(Mutta juuri äskenhän tuossa väitettiin talouden olevan niiiiin positiivinen, ne bruttokansantuotteet jne, lukuunottamatta pientä finanssikriisiä?!?!)
- " Jos EU:ta ei uudisteta pian, pahimmassa tapauksessa jäljellä voivat olla vain rauniot." (EU on rakennettu aivan väärille perustuksille, joka ei esim. ole demokratia, ja sitä ei voi uudistaa tai korjata, vaan sen pitää antaa raunioitua)
Siis tätä artikkelia itseään voidaan sanoa perustellusti aidoksi populismiksi, koska se on rakennettu täysin tyhjien väitteiden, uskomusten, palturin varaan ja niitä toistetaan koko ajan yhä uudestaan mediassa.


- Suuren yleisön tietoisuuteen Bilderbergin koko olemassolo on murtautunut vasta aivan viime vuosina. Tätä ennen Bilderbergistä puhuvia pidettiin lähinnä mielenvikaisina salaliittoteoreetikkoina, joiden väitteet rikkaiden ja vaikutusvaltaisten ihmisten suljettujen ovien takana tapahtuvalle salamyhkäiselle kokoukselle olivat pelkkää mielikuvituksen tuotetta. "Jos sellainen olisi olemassa, kyllähän siitä olisi ollut uutisissa!"



V

  • " Juha Sipilän kannalta erittäin noloa oli myös entisen valtakunnansovittelijan, yhteiskuntasopimuksen kätilöksi palkatun Juhani Saloniuksen puheenvuoro tiedotustilaisuudessa. Salonius – siis entinen valtakunnansovittelija – aloitti sanomalla, että jo sana ”yhteiskuntasopimus” herätti vääriä odotuksia. Kysehän oli vain hallitusohjelmassa mainitusta toiveesta, että yksikkötyökustannuksia pitäisi alentaa viisi prosenttia.  Saloniuksen mukaan muutosturva oli hallituksen tärkein tarjous. Kukaan ei maininnut torstai-iltana sanaakaan paikallisen sopimisen edistämisestä saati yhteistoimintalain muuttamisesta siten, että henkilöstö saisi yrityksissä myötämääräysvaltaa Ruotsin tai Saksan malliin.
     

Juha Sipilän kannalta erittäin noloa oli tämän illan tiedotustilaisuudessa entisen valtakunnansovittelijan Juhani Saloniuksen puheenvuoro.
TALOUSELAMA.FI




Epätoivoinen propaganda kasvaa, eikö aikuiset ihmiset herää? Talouden tuhoajat esiintyvät messiaina

  • Sipilä taloudesta: Epätoivon kehä kääntynyt toivoksi paremmasta



iltalehti.fi 
Demareissa on tietysti kielletty puhumasta näistä oikeistosoluttautujista sillä oikeistosoluttautujat hallitsevat demareita. Ei turhaan CIA mättänyt miljoonia dollareita demarien muokkaamiseen.


IV


Nokia ajettiin tahallisesti alas koska Wall streetin king pinit hermostuivat pienen Suomen valtaamasta mediateknologiasta. Ollilan toiminta ei ollut työtapaturma vaan systemaattinen operaatio. Insinöörit ovat vuoden aikana myöntäneet että Ollila oli harkittu sabotaasi, pörssieliitille uskollinen ammattitaidoton poliittinen nukke nostettiin harkitusti Nokian vallankahvaan.


Suomea vaivaa innottomuus ja neuvottomuus. Talous mataa seitsemättä vuotta ja näkymät ovat heikkoja. Positiiviset uutiset ovat harvassa. Suomi on ainoa EU-maa,…
WWW.HS.FI





Tällä viikolla on uutisoitu tutkimuksesta, jonka mukaan Nokia kaatui pelolla johtamiseen. Sama ongelma on valtiossa nimeltä Suomi. Kansaa on aina johdettu pelkojen kautta.Aluksi uhat olivat ulkona. Yksinkertaisimmilaan ne olivat Neuvostoliitto ja
PASISILLANP.PUHEENVUORO.UUSISUOMI.FI




V


Konservativiikirjailijan tuomio Suomen kansalle


Kansan Uutisten blogaaja Pontus Purokuru ennätti saman tien kertomaan, että Ehrnrooth sanoo suoraan sen, mitä muut oikeistolaiset yrittävät eri tavoin peitellä. Annetaan Purokurun itse puhua:
”’Näkyväksi älyköksi’ kutsutulle Ehrnroothille voi antaa pisteet avoimuudesta. On rehellistä, että lyödään kortit pöytään ja koppalakki päähän eikä teeskennellä, että oikeistopolitiikassa olisi kyse esimerkiksi taloustieteellisistä tosiasioista. 
Ehrnroothin sanoma on monilta osin lähellä sitä, mitä vartiaiset, haapalat, appelsinit, enbusket, apuset, pietilät ja saarikosket meuhkaavat julkisuudessa. Toisin kuin oikeistoideologit tavallisesti, Ernrooth ei juuri yritä peittää sanomaansa teknokraattiseen kieleen tai näennäisobjektiivisiin perusteluihin.”
ja Liberan arvio http://www.libera.fi/blogi/jari-ehrnroothin-vanhoillinen-visio/







Mikko Elo pohtii, onko Suomen Turvallisuuskomitea uhka Suomen turvallisuudelle.
VASTAVALKEA.FI|HENKILÖLTÄ MIKKO ELO




Sipilä, maaseudun tuhoaja maaseudun äänestämänä ja tukemana





Pääministeri Sipilä vierailee Merkelin luona

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) vierailee ensi viikolla Saksan liittokanslerin Angela Merkelin luona Berliinissä, tiedottaa valtioneuvoston kanslia. Vierailuun osallistuvat myös Ruotsin, Tanskan ja Hollannin pääministerit.  TS.FI







LM: Suomi valmistelee puolustusyhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa | Puolustuspolitiikka | HS


Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok) kertoo HS:lle kuulleensa HS.FI




“Depopulation should be the highest priority of foreign policy towards the third world, because the US economy will require large and increasing amounts of minerals from abroad, especially from less developed countries”.– Henry Kissinger“World population needs to be decreased by 50%”.– Henry Kissinger“Power is the ultimate aphrodisiac,” and “The elderly are useless eaters”.– Henry Kissinger

http://www.infiniteunknown.net/2013/12/05/henry-kissinger-quotes-on-depopulation-and/



Hallitus pestasi amerikkalaiskonsultin ideoimaan seuraavaa hallitusohjelmaa

 Amerikkalainen McKinsey & Company.    http://yle.fi/…/hallitus_pestasi…/5561630





Uutisanalyysi: Venäjän kauppa, öljyn hinta ja kysynnän puute selittävät surkeaa tilannetta.
SUOMENKUVALEHTI.FI











Juutalainen talousrikollinen ja suursijoittaja George Soros joutui hiljattain suuren tietovuodon koh...
















Meriteknologiaa varten 1980-luvulla perustettu Rauma-Repola Oceanics purettiin CIA:n painostuksen pakottamana. Rauma-Repolan entinen pääjohtaja Tauno…

TEKNIIKKATALOUS.FI




Suomenkielinen blogi taloudesta ja taloustieteestä Finnish blog about economics and the economy
BLOG.HSE-ECON.FI






  • EU-kritiikki ei taida enää olla vain niin sanottua ääriliikehdintää



Kun 15 EU-asiantuntijaa saa kirjoittaa mitä haluaa, pessimismi on vallitseva mieliala.


















According to the former president, Americans are now experiencing "a complete subversion of our political system as a payoff to major contributors."
THEINTERCEPT.COM





Vuosikymmeniä talousrikosten tutkinnassa työskennellyt rikoskomisario Kari Lintilä kertoo ammattiliitto Pron tiedotteessa, että ison rahan talousrikolliset selviävät…
TEKNIIKKATALOUS.FI




Transponderit: Valtamedian propaganda vääristelee yhä härskimmin ja yhä vaarallisemmin.
VASTAVALKEA.FI|HENKILÖLTÄ MIKKO ELO













Joskus IL päästää valheiden ihmettelyä ilmoille

Jos tosiasiat ovat ikäviä, poliitikot eivät uskalla kertoa totuttaa. Puhuvat mieluummin pehmoisia puolitotuuksia, jos eivät kehtaa ihan suoraan valehdella. Mitään eroa ei ole hallituksessa ja oppositiossa istuvilla paitsi ehkä se, että oppositiossa istuvien…
BLOGIT.ILTALEHTI.FI|HENKILÖLTÄ KALLE ISOKALLIO





Mikä on Euraasian ja Euraasian unionin merkitys?
VASTAVALKEA.FI|HENKILÖLTÄ HEIKKI TALVITIE






Ensimmäistä kertaa Hesari myöntää puolustautuvan Syyrian yhden sotatilanteen aika rehellisesti. Vahinko? Ei tästä muuta pääuutisten massavirtaa eli suggestio jatkuu vaikka tiedostavat ihmiset huomaavat totuudenmuruja hesarissa ja tuntevat "lohtua". Taktinen perääntyminen massavalheiden suojelemiseksi - kova läntinen fasismi pehmeän kuplan läpi katsottuna, suostuttelevasti, "faktoja myönnellen, kokonaiskuvaa  
vääristellen"
 ‪#‎hsfi‬ ‪#‎yle‬ ‪#‎ylefi‬ ‪#‎journalismi‬


Kun Syyrian sota muutti muinaismuistokohteet taistelutantereiksi, arkeologian professori Maamoun Abdulkarim sai tehtävän.
HS.FI
























Ei kommentteja: