tiistaina, tammikuuta 03, 2017

Fasistinen valtamedia - Hämmennykseen saattamisoperaatio ja tapaus presidentinvaalit



Toinen keskustelu USA:ssa oli aivojen ja ennenkaikkea vaistoaivojen tehosekoitin.

  Pääfunktio? 

Katsojat eivät tiedä ketkä ovat todellista valtaa käyttävät, Wall streetin klaanit, jotka avioituvat keskenään, ovat omaksuneet 100% keskiaikaisen eurooppalaisen tai uskontoinstituution keksineen sumerilaisen eliitin keinot ja eristäytymisen taktiikat. 
Massamedia hajottaa oleellisen, vääristää tilanneanalyysin. 

Talousromahduksen lähestyminen ja eliitin syyllisyys talouskurjuuteen piilotetaan myös vanhalla kikalla, hyökkäyssodan kiihkolla. Sota esitetään rohkeuden toteuttamiseksi.
Narrit on nostettu pöydälle ja eliitit ei naura narreille vaan kansalle, joka uskoo narrien olevan kansan hallitsijoita.

  
  Hämmennykseen saattamisoperaatio, 

kansalaisten järki sulatetaan pois, ovelampi versio orwellin maailmasta, kansalaiset pakotetaan reagoimaan liskoaivoilla, alamaisista tehdään kauko-ohjattuja reaktiokiihotusta odottavia - samalla periaatteella alhaisesti toimii mainos-häpeäkoneisto ja kirkko, ihmiset lukitaan limboon avuttomiksi, kirkko on opettanut paljon mediasuggestiostrategialle.

Presidentinvaalien sirkusmaisuuden voi nähdä hyvinsuunniteltuna sodankäyntinä, kuten Suomessakin media esittään hävyttömiä huijareita suurina poliitikkoina ja ihmisten ärsyyntymistä tehostetaan jotta sensuuri oikeista vaihtoehdoista onnistuisi, ihmisten huomio kaapataan saippuakomediaan, ihmiset luulevat että massamedia on todellisuus. Median väärennoksiä vastaan puhujat leimataan häiriköiksi sillä he ovat häiriöitä hegemoniakenttään jota luodaan samoilla keinoilla kuin keskiajan kirkossa kirkon helvettimylvinnässä ja syntihysteriassa. Todellisuustaju ja reaktiotavat sekoitataan tehokkaasti. Ihmiset eivät huomaa että kaiken päämääränä on vain kontrolli, eliitti ei välitä rehellisyydestä ja vapaudesta, vallanhalun toteuttaminen on ainoa eliitin motiivi. Kaikki väärennetään ja totuus leimataan jotta eliitin taktiikka kaappaisi todellisuustajun.

"Länsimaiset arvot" on nyt inkvisition pyhä jeesuskrusifiksi, jolla lyödään ja tuhotaan keskustelu. Vastustajat vain leimataan ja liataan samalla tavalla kuin kirkko on leimannut pappien vastustajat Jumalan vastustajiksi.

Massamedia puskee eliitin ihailua suureksi hyveeksi. Moralismi-tehosekoittimella estetään eettinen keskustelu.

Mitä ei näy massamediassa, sitä pitää halveksua ja vähätellä. Ihminen mukautuu sosiaaliseen paineeseen ja teknologinen massamedia esiintyy mielellään "ystävänäsi", naistenlehtinä, asinatuntijoitna, jotka hajottavat todellisuustajun esittämällä olevansa ainoa todellisuuden areena.

Sensuuri on niin helppoa kun on näyttämö kaapattu ja demokratian ja aidon tiedon toteutumisen ehdot väärennetty.
  • Jokaisen totuutta etsivän tulisi ymmärtää kuinka törkeää ja militaristista propagandaa YLE harjoittaa kun syyttää Amerikan hyökkäysotia vastustavia trolleiksi, ulkoapäin ohjatuiksi, samalla kun YLE vetoaa Amerikan ohjauksen jamaihinnousun lisäämisen puolesta,  kuinka ilmiselvää fasistista epäjournalismia. 
Jopa Suomessa massamedialla on suuri tarve sensuroita USAn vihreiden ehdokas Jill. Suuri pelokas tarve.

        Suggestio-ohjaus/rajaus ja illuusioteatteri. 



 
Ehkä tärkein prosessi on saada ihmiset sokeaksi vaaliväärennöksille Suomessakin, vaalit ovat satua, massamedian vauhkoaminen draamana sitoo ihmisten mielenkiinnon eivätkä ihmiset näe salaliittoja koska luulevat että voimakkain signaaliattraktio on todellisuus ja rationaalisuus häviää, median omistavan eliitin selvää salaliittoa ei muka nähdä. Talvivaaran tuhon aiheuttaneet saivat massamedialta synninpäästön, kansalaiset ja puoluejäsenet eivät ajaneet alas valehtelijoita, uraanin laittomia kätkijöitä, tuhon aiheuttaneita. Ihmisille riitti pahennus mediaroolina! Kuinka suomalainen fasismi toimii - vedotaan aina amerikkalaiseen fasismiin länsimaisena arvona.

  • Lontoossa kirjaimellisesti oikeistopoliitikot puhuivat tiistaina alahuoneessa YK-sopimusten vastaisesta hyökkäyssodasta vastuuna, rauhantahtona.  

Massamedian värikäs vyöry estää tavallista ihmistä edes kaipaamasta tietoa.

Tiedolla ei ole arvoa kun ihminen vaatii viihdyttämistä,

vain show kelpaa. Viihdyttäkää minua. 





Eliitti kutsuu kaaosta






Eliitin ryöstöretkeä seuraa romahdus ja sotapuhe ja hyökkäyssodat, maailmansodan unelma ovat vain peittämässä eliitin syyllisyytta ja eliitin jälkiä.











" Helsingin Sanomat on ottanut aivopesussaan uuden lisätehosteen - taiteen.   
Heikki Aittokoski käytti Picassoa ja natsien suorittamia Guernican pommituksia rinnastuksena Aleppon tapahtumiin. Hän ei kertonut, että Suomi oli samojen natsien liittolainen ja henkisesti natsien rinnalla, kun taas Neuovostoliitto/Venäjä taisteli natseja vastaan ja oli liitossa Guernican puolustajien kanssa. Aleppossa Guernica vertaus ontuu täysin. Itä-Aleppo on jihadistien vallassa, jota natseja ja jihadisteja vastustava Venäjä yrittää häätää kiduttamasta siviilejä. Tänään vuorostaan Reetta Meriläinen väärinkäyttää Eeva-Liisa Mannerin runoutta propagandassaan kääntääkseen tosiasiat päälaelleen. Goebbels olisi kateellinen! Lukija jää miettimään ovatko juuri nämä toimittajat päässeet osallisisksi veltioneuvoston mahdollistamasta propagandakoulutuksesta Yhdysvalloissa. Women's International League for Peace and Freedom rauhanjärjestön kokouksessa runsas vuosi sitten saksalainen tutkija kertoi kuinka suunnitelmallista Yhdysvaltojen Venäjä-vastainen propaganda on. 
Hill&Knowlton markkinointitoimisto on palkattu kattavaan presidentti Putinin demonisointiin. Suomen valtioneuvosto lähettäessään suomalaisia propagandaoppiin on tässä täysillä mukana. " - Pirkko Marjatta Turpeinen-Saari





- Olo on ahdistunut kuin koulukiusatulla: valtamedia työntää tuuttiensa täydeltä käsittämättömän - jopa epä-älyllisen - yksipuolista kuvaa ajastamme ilmeisenä tarkoituksenaan niiden demonisointi, jotka ovat uskaltaneet kyseenalaistaa yhden supervallan ehdottoman maailmanherruuden tavoittelun.
Epä-älyllisen tuosta yksipuolisuudesta tekee ilmeinen haluttomuus nähdä tai kuulla valtavirrasta poikkeavia, perusteltuja ja jopa todistettuja näkemyksiä tai kertomusten vivahteita. Ei voi olla niin, etteivätkö Helsingin Sanomain, Kalevan tai Yleisradion – nämä räikeimmästä päästä mainiten - toimittajat ja sisällöstä vastaavat henkilöt olisi tietoisia muista kuin Yhdysvaltain hallinnon tiedottajien, Washington Postin, New York Timesin, Syrian Observatory For Human Rights –”järjestön”, Bellingcatin ja muiden ns. läntistä kertomusta tuottavien, luovien ja levittävien tahojen luomuksista. Sellaiset soraäänet eivät kykene häiritsemään mediamme mielipidemoukarointia.
Viime viikolla hollantilaisjohtoinen kansainvälinen tutkimusjoukko JIT julkisti päätelmiään koko maailmaan kuohuttaneesta ilmailurikoksesta, jossa malesialainen matkustajakone lennolla MH17 pudotettiin Ukrainan yllä maahan yli kaksi vuotta sitten, ja sen kaikki matkustajat ja miehistö (298 henkeä) saivat surmansa. Kävi ilmi, että päätelmät perustuivat varsin pitkälti Ukrainan hallituksen (siis yhden rikoksesta epäillyistä tahoista) toimittamiin todisteihin, kuten mm. puhelinliikenteestä kaapattuihin katkelmiin, kehnoihin kuvamanipulaatioihin erikoistuneen Bellingcat-ryhmän sosiaalisessa mediassa välittämiin aikaansaannoksiin – ja Yhdysvaltain viranomaisten vakuutteluun siitä, että heillä on todisteita Ukrainan separatistien alueelta ammutusta BUK-ohjuksen laukaisusta, mutta eivät ”turvallisuussyistä” aio niitä esittää.
Ei tarvinnut kauaa odottaa Ylen Ykkösaamun ns. lehdistökatsausta, johon valittiin ensimmäisenä Kalevan päätelmä selvityksen tulosten kiistattomuudesta ja jyrkkäsanainen tuomio venäläisten toiminnasta. Samaa suuntaa edustivat muutkin lainatut lehdet. Yle oli seuraaviin ajankohtaisohjelmiinsa löytänyt ns. asetekniikan asiantuntijankin, joka totesi yksikantaan JIT-selvityksen tulosten osoittavan kiistattomasti demonin paikan.
Tämän viikon demonisointi on keskittynyt voittopuolisesti Syyrian Aleppoon, jossa Yhdysvaltain hallituksen väittämän mukaan Venäjä ja sen tukema Syyrian armeija on aiheuttanut sovitun aselevon murtumisen pommittamalla mm. YK:n avustuskuljetuksen tuusan nuuskaksi, ja sittemmin keskittymällä siviilien ja aivan erityisesti sairaaloiden pommittamiseen ”yrittäessään vallata Aleppoa kapinallisilta”. No, soraääniksi ovat tässä rytäkässä jääneet todistelut siitä, että ko. avustuskuljetuksen kimppuun käytiin maitse, ei ilmasta (jopa autenttisen videon avulla, jossa kapinallisten raskasta kranaatinheitintä tai vastaavaa tykkiä raahaava ajoneuvo on poistumassa tuhopaikalta), sekä se, että Aleppo on suurimmaksi osaksi toki maan hallituksen joukkojen hallussa – vain osaa siitä pitää hallussaan Yhdysvaltainkin terroristeiksi myöntämä aseellinen joukko, joka käyttää alueen siviilejä kyynisesti ns. ihmiskilpenä.
Tämän päivän HS kaataa suuressa jutussaan Aleppon tilanteesta kaiken mahdollisen laskin Venäjän ja Syyrian hallituksen joukkojen niskaan visusti varoen kommentoimasta mitään ammattitaitoisen journalistin saatavilla olevasta muuhun viittaavasta aineistosta.
Tässä ei viime aikojen tiedotusilmapiirissä ole sinänsä mitään uutta, mutta eniten ainakin minua ahdistaa silmäillä tätäkin tyypillistä, ns. banaanitasavaltalaista artikkelia seurannutta lukijakommenttien virtaa, joka näyttää osoittavan kuinka otolliseen maaperään jo vuodesta 2013 lähtien valtamediamme kylvämä ”journalistinen hukkakaura” on jo ehtinyt langeta. Joukossa oli jopa sotaa Yhdysvaltain ja Venäjän välille toivovaa tekstiä, jossa vaadittiin Suomenkin ”läntistä” puolenvalintaa – eli pikaista liittymistä Natoon!
No, ehkä voin yrittää lääkitä jo fyysisesti oireilevaa nousevaa ahdistustani vallitsevan sotakiihkoisen sanankäytön johdosta uskomalla, että mediamme, tuon mahtavan koulukiusaajan perässäjuoksijoiden joukko edustaa sittenkin vain vähäistä, aggressiivisuudessaan aktiivista ja kovaäänistä vähemmistöä.
Toivottavasti.
(En laita tähän linkkejä artikkeleihin tai ohjelmiin, koska Mantilan Yhdysvalloissa koulututtamien trollivahtien saama eräs keskeinen neuvo taisi olla: älä koskaan toista trollausaineistoja sellaisenaan, koska sellainen vain edistää niiden leviämistä…)

















II


Kuten Suomessakin: U Kekkonen oli Hitlerille valantehnyt natsi natsien palkkalistoilta.
Saksa jäi natsien haltuun, sillä Amerikka alunperin loi ja nosti natsit valtaan eurooppalasiten pankkiirien ja teollisuusmiesten kanssa 100%. Natsit eivät itse olisi nousseet minnekkään sillä he olivat vain palkkasotilaita eliitille. Armeija koulutti Hitlerin poliittiseksi soluttautujaksi - tätä salataan ja siksi yle puskee vuodessa 30 natsidokumenttia jotka vakuuttavat että hitler nousi karismallaan, ei noussut.


Saksan oikeusministeriön virkamiehistä suurin osa oli natseja vielä yli kymmenen vuotta toisen maailmansodan päättymisen jälkeen, kertoo tänään julkaistu…
MTV.FI




   III


Typpö analysoi Jokisalon uutta kirjaa



Heikki Typpö Jokisalon ote on idealistinen. Hän kulkee aatteita pitkin, kun töäytyisi kulkea materialistisesti luokkakehityksen kautta ja sieltä nousevat ideologiset ilmiöt pitää ymmärtää globaalin kapitalismin vallassa säilymisen ja kapitalismin olemassaolon tarpeista käsin.

Jokisalo ei ota huomioon tätä globalisaation, siis loppuun kasaantuneen pääoman, taktiikkaa esiintyä lähes vasemmistolaiaisin tunnuksin ja syyttää kansaa samoilla terkmeillä, kun sitä itseä on siitä aikaisemmin syytetty. Tähän harhaan ovat menneet juuri suvaitsevaiset Juha Kelttiä myöten.




    IV


Ymmärtämättömyys Valtarakenteista   on orjuuden sinetti

       “Olemme kaikki jesuiittoja.”







     V


Brittivasemmisto on aika hämmentynyt ja sekaisin eikä ihan ymmärrä dollari-imperialismin terrorin keinoja eikä Lontoon isoa osuutta dollari-imperialismissa...
Voiko poliittinen vasemmisto olla analyyttinen vastavoima, kun se populistisesti vakuuttelee olevansa väestönsiirron ja islamin tukija?



Maintaining Momentum Momentum’s James Schneider on his journey to the Left and the way forward for Corbyn’s…
JACOBINMAG.COM








Riitta Klemetti Lilja 
Ruotsalaisen fb-kaverini kommentti:
"Suomalaiset vaikuttavat tekevän kaiken oikein. Hultqvist & Co ovat Naton ostamia, mikä näkyy idioottimaisessa politiikassamme mikä on vaarantanut Gotlannin. Saamarin selvää että venäläisten täytyy suojella maataan USA & Wallstreetmaffialta? Ei ole ollut mitään todistettua tai edes loogista uhkaa ennen isäntämaasopimusta, minkä maanpuolustuskorkeakoulukin on todennut ennen Naton kanssa kihlautumistamme"
Finländarna tycks göra allt rätt, meNäytä lisää


Finland har till skillnad från Sverige och övriga länder i Väst betydligt livligare diplomatiska förbindelser med Ryssland. Och finske utrikesministern ...
SVERIGESRADIO.SE|LISÄÄJÄ: SVERIGES RADIO

 





Helsinkiin kaavailtu suurmoskeijahanke on etenemässä. Hanasaareen kaavaillun…
MTV.FI
  • Kuka kusipää siellä virkakoneistossa ajaa tätä terroristisen ideologian wahhabiittikeskuksen tuloa maahan? Jos monet muslimitkin vastustavat tätä, miten nämä suomalaiskäännynnäiset voivat ajaa tätä hanketta ilman että kukaan sanoo yhtään mitään? Oliskohan Kaivopuistosta vihjattu, että saudikaverien wahhabismia pitää saada maahan, että tulee jännää?
'





Saudien, mossadin palkkasotilaat Ameriakn aseilla


With Syria locked in a statement while Russia-US relations spiral downward, which party in this conflict is the barrier to peace and what needs to happen next?
RT.COM


















Ei kommentteja: