maanantaina, lokakuuta 03, 2016

Syyrian viiltelevät katulapset ja Harhama



Syyriassa ei ennen Amerikan-mossadin-saudien palkkasotilaiden hyökkäystä ollut katulapsia mutta sota on luonut nyt isot määrät katulapsia. Heilläkin hyvin nuorillakin esiintyy itsensä viiltelyä kuten suomalaisilla nuorilla henkisesti julmissa "tavoite"-perheissä.

Tätä viiltelyä oikeistolaista maailmankuvaa ja kontrolliyhteiskuntaa tukeva "kognitiivinen psykologia" ei kykene selittämään, vain psykoanalyyttinen psykologia ja ihmiskuvan dynaaminen malli selittää miksi ihminen haluaa kivulle ja tuskalle performatiivisia kanavia ja kuolemanuhmaa thanatosviettiä toteuttamaan & lievittämään.

  ** kts tärkein psykoanalyysin kirja
Pentti Ikonen & Eero Rechardt: THANATOS, HÄPEÄ ja muita tutkielmia | PROMETHEUS kustannus



   II


Ajankuvamme. Kulttuuripsykoanalyysia 108 vuotta sitten.

Kirjoitettu kirja vuonna 1908, julkaistu 1909

Sodan taustalla on aina eliitin sota ihmisyyttä vastaan.


Harhama
on liian lähellä ja täydellisesti ennustanut juuri tätä aikaa niin että oikeistolaisten porvarisopulien ja kulttuuriminkkien kauhu on täydellinen Harhaman edessä.

Harhama ennusti maailmansodat ja eliitin fasistisen ahneuden loputtomuuden.
  
Suomen kirjallisuus on täydellisesti väärennetty - täydellisesti - oikeistolaiseen neuroosin kuriin ja nuhteeseen kun tärkein ja ensimmäinen moderni kirja on pilkattu ja sensuroitu - puhumattakaan näistä julkaisemattomista.

Hyvin vahvasti vaikuttaa että Harhama olisi aito esikuva Brave New World- ja 1984 -kirjoille.

Lue Harhama osat 1&2

http://www.doria.fi/handle/10024/101046


::

" Untola kirjoitti lukuisten nimimerkkiensä suojissa kuitenkin paljon enemmän; 1910-luvulla hänen kustantajansa (Kirja; Kansa; Otava; Karisto) hylkäsivät noin parikymmentä käsikirjoitusta, joista valtaosa on ollut 1950-luvun alusta lähtien tallessa Helsingin yliopiston kirjastossa. Käsikirjoituskokoelmaan sisältyy runsaat 4000 käsinkirjoitettua pienikokoista sivua ja kokonaisten teosten lisäksi erimittaisia katkelmia romaaneista, novelleista, saduista, näytelmistä, runoteoksista ja Jeesusta käsittelevästä laajasta teologisesta tutkielmasta. Nimikkeitä on Portto ja Ikiliikkuja mukaan lukien kaikkiaan 24. Säilynyt on myös yli 700-sivuinen kirjekokoelma, joka valottaa Untolan suhdetta kustantajiinsa ja teoksiinsa.Kun kaikkeen tähän lisätään Harhaman kolmannen osan kadonneet 3000 sivua, saadaan alustava käsitys paitsi vertaansa vailla olevasta tuotteliaisuudesta myös suomalaisen kirjallisuuden kenties häpeällisimmästä kirjailijakohtalosta, johon sisältyy Untolan laiton teloitus, vuosikymmeniksi tietoisesti ja institutionaalisesti mustattu maine ja hänen julkaisemattomien ja kokoamattomien kirjoitustensa kohtalo"


> Markku Eskelinenkin innostui kirjoittamaan Harhamasta, todisteesta kirjallisuuspiirien jatkuvasta oikeistolaisesta hysteriasta operaattoreiden otteessa

             http://proosahistoria.blogspot.fi/2016/09/17-harhama.html










ihmiskokeita-kirjaa voi verrata Harhamaan.

Kun nimenomaan päähenkilön kiellettyjen sanojen listalla on Harhama.

Mutta ihmiskokeita-kirjasta puuttuu Harhaman humaani dekonstruktio statushegemoniasta se vain houkuttelee pimeisiin suggestiotunneleihin ja asettaa kylmät sormet kurkullesi. Nämä kirjat menevät aivan eri suuntaan tavallisen epäanalyyttisen lukijan kanssa, tavallinen lukija uskoo vielä kekkoseen ja matti nyköseen. Aivan eri magiaa käytössä.







Lue Lataa Harhama osat 1&2 PDF

http://www.doria.fi/handle/10024/101046







" Olemme siirtyneet Suomeen, joka on täysin orwellilainen. Tällä termillä tarkoitetaan yhteiskuntaa ja maailmaa, jonka brittikirjailija ja ajattelija George Orwell esitteli romaanissaan 1984. Johtajamme suoltavat silmiemme eteen jatkuvalla syötöllä aivopesuaineistoa ja media tursuaa propagandaa parhaimpaan, tai pahimpaan orwellilaiseen tyyliin." 




I’ve reviewed Oliver Stone’s movie Snowden elsewhere, and it’s well worth seeing just as a movie. But of course the issues brought up by Snowden...
ronpaulinstitute.org




















Waltari ja historian voima

Tunturikadun hiljaisuus

Mika Waltarin koti Helsingin Töölössä on ollut koskemattomana 37 vuotta. 

Jo sitä ennen siellä oli hiljaista. Waltari ei pystynyt enää kirjoittamaan ja valvoi öisin.
























Ei kommentteja: