lauantaina, marraskuuta 05, 2016

Feministit, pedofiilit ja lastenkodit


* korjattu ja päivitetty i

Horror, horror


Suomessa jatkui saatanallinen kirkkokulttuuri, oikeistolainen kasvatus, väkivaltakulttuuri 60-luvulle saakka. Hierarkiasysteemi siis. Nopeaa siirtymää auttoi häpeä paljastumisen pelossa uudessa keskusteluyhteiskunnassa, oikeisto luovutti hiljaa häveten uudelle yhteiskuntamallille sillä kaikki tiesivät kuinka kirkon oikeistolainen hierarkiaväkivalta toimi rajoittamattomasti. Toimittajat ja humanistit kyllä supattivat keskenään mitä tiesivät ja kuulivat mutta pettivät suomalaiset sillä oikeistolaisten suojelu jatkui ja todellinen Suomi pysyi poissa kirjallisuudesta, keskustelusta ja artikkeleista vain häveliäillä vihjauksilla.


Yhä vieläkin suojellaan kuolleitakin tunnettuja vallan miehiä pedofiileinä, eliittisukujen "feministien" toimesta. Eliitin hegemonia ja hautarauha on suojattu valheilla - väkivallan Suomi heräilee kun eliitti taas rakentaa feodaalista orjayhteiskuntaa väestönsiirrolla rasistisista muslimikulttuureista - ja eliitin ryöstöretki on taas vahdussa.

Feministit ovat hyväksyneet maahanmuuttajien ja muslimien lastenraiskaukset eli pakkoavioliitot. Ei voi puhua enää humanismista eliittiä ja veästönsiirtoa tukevan feminismin suhteen.  

Köyhyys tuottaa huoria ja eliitti rakastaa avuttomia huoria. Ei kukaan oikeistolainen "feministi" ole aito feministi mutta suomalaiset älyköt ja lukeneeet ovat vain hyväksyneet itsetuhon ja sensuurin pysyäkseen eliitin apuraha-aseen alla ja vaikenevat oikeiston kaappauksen vasemmiston retoriikasta ilman analyysiä ja muutosvoimaa. Olen itsekin nähnyt kuinka seurakunnassa suojellaan pappipedofiilejä, millä metodilla psyykkinen paine luodaan ja uhri lähtee leikkiin mukaan eikä uhri halua että häntä autetaan.

Nyt vasta ensimmäinen suomalaisen SS-pappisupseerin päiväkirja päästettiin sensuroimatta julkisuuteen - muut taitavat olla poltettu jotta oikeiston hegemonia säilyisi suojeltuna, ettei aatteen miehiä hämmennettäisi ja historian oikeistolaista illuusiota poistettaisi.

Vasemmiston yhteiskuntaihanne on (rakenteellinen) väkivallan poistaminen ja sitä ei tapahdu ilman veroprogressiota ja valtionyhtiöitä, yhteiskunnan avaamista ja kontrollia, resurssien jakamista. Porvari-Feminismi on hylännyt vasemmistolaisen humanismin ja taloudellisen tasa-arvon ajamisen oikeiston hämäämänä etsimään vain varakkaiden naisten etuoikeuksia kun samalla tuloerot ja koulutuksen murskaaminen kasvatetaan oikeiston projektissa. Pappien ja viranomaisten suurella kiihkolla "ripittäytyviltä" ihmisiltä papin ei tarvitse kertoa poliisille raiskaajista ja pedofiileistä.

Ev-lut Valtionkirkko vastusti joka vaiheessa lasten koulujärjestelmää ja sosiaaliturvaa. Siinä kirkon ja oikeiston perinteet.

Nyt kun maahanmuuttajat raiskaavat suomalaisia naisia ja lapsia tuhansittain, eliitin kainalossa ja bileissä viihtyvät feministit ovat taas hiljaa. Koska oikeiston hegemonia ja geopolitiikka.

Suomessa on huikeasti eniten pakkohuostaanottoja Euroopassa ja keskukset ovat kunnanisien kavereiden raakaa bisnestä verovaroista - epäinhimillisniä vankiloina pakkolääkityksin, joita ei tarkasteta eikä valvota.

Oikeistolaiset hyväksyvät aivopesun eli huikean hierarkia-toiminnan, siitä on helppo tunnistaa valevasemmistolaisetkin. Eliitin rikastuttamisen yhteiskunnan avulla, ihmisiä alistamalla.


Häpeä on Vatikaanin operaatioita matkivien lahkojen ja raha-eliitin palvelijoiden eli oikeiston sekä viihdelehtien tärkein tekijä eli riittämättömyys, kelpaamattomuus, syntikulttuuri - jossa vääristetään moraali moralismiksi. Syyllisyys on vähän väärä sana "uskonnolliseen" häpeään sillä syylisyys viittaa yhteisön moraalisesti määritettyyn väärään tekoon seuraamuksien kauttta mutta lahkoillahan ei ole mitään tekemistä moraalin kanssa kun pedofiilit, eliitin operaatorit ja raiskaajat murskaavat jäsenten oman tahdon ja ajattelukyvyn häpeällä.




Suomalaisen lastensuojelun menneisyyden mielivallasta sekä lasten ja nuorten kaltoinkohtelusta pitkään tekeillä ollut selvitys julkistettiin vihdoinkin tällä viikolla. Huostaanotettujen lasten kohtelua vuosina 1937-1982 selvittänyt tutkimus on…
BLOGIT.ILTALEHTI.FI|LISÄÄJÄ: MARIA GUZENINA



http://blogit.iltalehti.fi/…/lastensuojelun-menneisyyden-k…/




     II


Euroopan neuvostolta sapiskaa Suomelle liian matalasta sosiaaliturvasta

"Suomi joutuu Euroopan neuvoston sosiaalisen peruskirjan rikkomisesta järjestön tarkkailulistalle. Noloutta lisää se, että pohjoismaisen hyvinvointivaltion pitää raportoida säännöllisesti perusturvan parannuksista siihen asti, kunnes niiden taso täyttää vaatimukset."  YLE


Rakenteellinen väkivalta on vasemmistolaisen analyysin tärkein seikka. Kasvanut Virkamieskoneisto on NYT oikeiston klaanitoiminnan vahvistamista, oikeiston vallankaappaus ja selvästi ideologinen ja strukturaalinen vallankaappaus. Pohjoismaisessa mallissa virkamiehet ja sääntely olivat hyödyllisiä, nyt virkamiehet toimivat rahaeliitin vallan laajentamiseksi el elitismin turvaamiseksi ja mm rakennusalan korruption varmistamiseksi. Pohjoismaisessa mallissa taas tilanne oli päinvastoin, lahjonta saatiin kuriin, valtio oli maailman tehokkain valtio ja elintaso nousi ja elinkustannukset pysyivät matalana 1964 lähtien 70-80 -luvulla.







Kristine von Denffer
  • Tätä olen epäillyt jo vuodesta 2014, kun uutinen Tammelan valtavasta litiumesiintymästä tuli julki: hallitus valmistelee taas salassa sen myymistä ulkomaisille ympäristön turmelijoille.   
  • Meillä on Euroopan suurin Litium-esiintymä ja maailman mittapuussakin se on 3 suurin. Suomessa on myös suuri kultaesiintymä arvoltaan 5Mrd jonka loistohallitus myi 1,2 miljoonalla: kanadalainen yhtiö on tehnyt Suomen kullalla miljardeja, joista Suomi on saanut hyvin vähän edes verotuloja. Litium-esiintymän arvo on kymmenissä mirjardeissa ja muuten miksiköhän amerikkalaiset ovat niin kiinnostuneita Suomesta? Lisäksi Suomen jättimäiset metsävarat yhtiöitetään, pian Berner ja SOS-porvarihallitus varmaan yhtiöittävät lähde- ja pohjavesivarat, ja nekin yksityistetään myymällä kansallisomaisuus ulkomaille esim. vedet Nestlelle?







https://www.uusisuomi.fi/.../58770-suomella-karmea-ihmisoikeustilasto-–-tuomioita-e...


    3.5.2009  - Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on jakanut 15 viime vuoden aikana ... Joko nytsaa sanoa ääneen sen, minkä kaikki Suomesta länteenpäin ... Eniten prosessi oikeuteen tai oikeusprosesseihin liittyviä urputuksia.





 
 

Eritysopettaja kertoo, että perinteiset liikuntalajit ja mm. historia ovat poistumassa kouluista, ”omassa koulussani on lopetettu Suvivirsi, joululaulut ja joulukuvaelma. Myös itsenäisyyspäiv…
NYKYSUOMI.COM





The "celebrity philosopher" thinks the left has it all wrong.
QZ.COM|LISÄÄJÄ: ANNALISA MERELLI







  •  Hallituksen esityksestä paljastui uutta tietoa 2016:

     Työtä ilman palkkaa, lomaa, eläkettä ja… 














Onnistui? Onnistui?










Aikamoisia ketkuja ovat ministerit Sipilän hallituksessa. Kun hallitus esitteli veronkiertotarkoituksiin hyvin sopivan 220-sivuisen lakiesityksens
ESKOSEPPANEN.PUHEENVUORO.UUSISUOMI.FI








Nyt pedofiilien systeemi on vain rajattu rikkaille ja maahanmuuttajille, 
laajemmin toki kuin vain Erkon kaltaisille suvuille, 
Joensuussahan syyttäjä vapautti nyt keväällä 200 bisnesmiestä alaikäisen tytön seksin ostamisesta, aikaisemmin pedofilia oli avoin kaikille, poliisin suojelema, ei lapsia yleensä uskottu tai lapsia syytettiin huoriksi
Vuoden 1948 joulukuussa Suomea kuohutti erikoinen rikostapaus. Helsingin rikospoliisi paljasti ottaneensa kiinni Eläinmuseon vahtimestarin, jonka epäiltiin…
ILTASANOMAT.FI
















.

Ei kommentteja: