perjantaina, huhtikuuta 07, 2017

Väestönsiirto terrorismina ja eliitin kaaosvaltana




Vihreiden entinen kansanedustaja Eero Paloheimo eroaa vihreistä. Paloheimo teki päätöksen asiasta sunnuntaina iltapäivällä ja tiedotti asiasta. Paloheimon mielestä vihreät suosivat maailmaa vahingoittavaa ylimitoitettua muuttoliikettä.
YLE.FI
 

Väestönsiirron ja kaaoksen ideologiaa yritetään perustella uskomattomalla epä-logiikalla: koska suomalaiset eivät halua kustantaa perusteettomien maahanmuuttajien elämää eivätkä sietää huikeita rikoslukuja ja raiskauslukuja niin se on osoitus siitä että valittavia suomalaisia täytyy rankaista kovemmin "vastustuksesta" ja "opettaa" entistä suuremmalla väestönsiirrolla.

Väestönsiirto esitetään itsetarkoituksellisena, jalona ihanteena, josta ei voi keskustella vaan sillä jopa estetään mediassa USA:n hyökkäyssotien lopettamisen vaatiminen sen ollessa niin suuri moraalinen imperatiivi, "Suomalaisilla on mahdollisuus näyttää nyt kansainvälisyys olemalla uusi somalia". Lukutaidottomien ja rasisti-fundamentalistien siirtomaa?


Moraalinen hysteria kohdistetaan siis suomalaisiin valtamediassa, ei USA-Amerikan sotafasismiin.

Tämä on pirullinen silmänkääntötemppu, poliittista terroria parhaimmillaan.



"Velvollisuutemme avata rajat"; Väestönsiirtoa yhä esitetään faktattoman pakolaisromantiikan ja -moralismin perusteilla vaikka vaativat tulijat eivät ole pakolaisia vaan ovat jatkuvasti lomailemassa kotimaassaan. Pelkkä tulijoiden röyhkeys vaatimuksissa kertoo että he eivät etsi väliaikaista turvaa vaan vaativat rahaa ja naisia. Jos Suomeen haluava ei halua tehdä oman maan sisäistä muuttoa niin kuinka tämä muuttuu suomalaisten vastuuksi elintason vaatijasta?

Sivistyksen taannuttaminen on eliitin projekti jotta demokratiavaatimukset saadaan murskattua, tarjotaan eliitin hallinnointia ja haittamaahanmuuttoa velvollisuutena. Eliitillä on hirveä tarve ilmaista häpeävänsä ja haveksivansa suomalaisia - kuten oli kuninkaan valtiokirkollakin kolonisaatiossa.
  Haittamaahanmuutosta valehteleminen kertoo että projekti on vian ideologinen ja poliittinen vipuvarsi. Faktojen massoittainen väärentäminen haitoista ja haittamaahanmuuton 8000 milj e vuosittaisista kustannuksesta 380000 maahanmuuttajan takia sekä tyttöjen silpomisesta viranomaisten suojelemana kertoo päämäärätietoisesta journalismin sabotoimisesta - puhumattakaan poliittisen puoluetoiminnan ja keskustelun sabotoimisesta.

Yhteiskuntaa sabotoidaan vakavilla seuraamuksilla eliitin esiintyessä irvokkaan korostetusti valheiden avulla "korkeimpana moraalisena tuomarina" natiivikansalle.

Terveydenhoito on Suomessa romahtanut,

vanhusten elintaso on romahtanut, koulutus on romahtanut, akateeminen taso ja vapaus on romahtanut, naisten turvallisuudentunne on romahtanut palkkasotilaiden ja raiskaajien sijoittamisen takia. Verorahaa virtaa vuolaana rahaeliitin omistamaan "maahanmuutto-bisnekseen".

Poliitikot ovat tyytyväisiä kun eliitti on tyytyväinen.


Irakissa on tyhjennetty vankiloita ulkomaille lähetettyinä CIA:n ohjaaman massamedian pakolaishysterian avulla.

Ohjattu Moralistien hysteria on pelästyttänyt poliittisen urahissin osanottajat tuhoamaan suomalaisen, paikallisen itsesuojeluvaistonsa myös talouspolitiikan suhteen. Alistumista ja oman edun tuhoamista esitetään korkeimpana ideaalina. Väestönsiirron ideologian taustalla on synkkä demokratian, valtion ja integriteetin hajottaminen geopoliittisen diktatuurin alta. Hajota ja hallitse, poista demokratia ja vastustus uudelta suuryritysten kolonisaatiolta.

Wannabe-pakolaiset saisivat lähiseuduiltaan sijoituspaikkoja mutta mossadin kouluttamat ihmissalakuljettajat lupaavat huikeaa elintasoa jossakin pohjoisessa ja velottavat siitä miljardibisneksenä. Massamedia esittää sitten valepakolaisten uskomattomat vaatimukset ihmisoikeuskysymyksenä logiikkaa raiskaten. Ei suomalaisten tehtävä ole nostaa somalialaisten tai irakilaisten elintasoa ja nyt perussuomalaisten hallitus tuo öisin Afrikasta, mm.Kongosta, ihmisiä elintason kohotukseen hysterian perustelemana, "Suomen vastuuosuus", väestönsiirto itse itsensä perusteluna, ilman tarvetta ideologisena vaatimuksena. Suomi ottaa nyt eniten Euroopassa väestönsiirtoa suhteessa väkilukuun.

Ei ole edes haluttu hoitaa pakolaisvyöryä inhimillisesti sillä operaatio onkin vain kaaoksentuottamisoperaatio ihan CIA:n ja mossadin geopoliittisena terrorioperaationa.



Kurdit, Suomen hylkäämät
 - Suomi USAn hyökkäyssodissa mukana
Kun "syyrialainen" on ollut suurin verbaalinen ase niin samalla valtamedia ei ole kertonut että CIA:n 2003 lähtien rahoittamilta keskitysleireiltä ja muualta Turkista ei ole päästetty syyrialaisia takaisin Syyriaan vaan Turkki on jopa sijoittanut pakkotyöhön syyrialaisia eri puolille Turkkiin. CIA tiesi USA:n hyökkäyssodista ja terroristeista etukäteen ja siis rakennutti leirejä syyrialaisille. Kaaos on ollut suunniteltua.

Miksi moralistit eivät valtamediassa tästä halua puhua?

Siksi, koska tämä on osa kaaosoperaation likaisia sopimuksia, suunniteltu operaatio myös Turkissa 2003 lähtien.









Vladimir Golstein
How many scandals will it take before

Germans realize that Merkel 


is nothing but a CIA asset.
She ain't Mata Hari, but because of that, probably even more effe
ctive. 
Germany bends over backwards to please Israel, but having inflicted unbelievable damage upon Russia, it feels for some reason, that it owes it nothing, while owing everything to US. And that's after Russia actually let East Germany go back without a single shot, under one condition, that Helmut Schmidt kept on promising: not to push NATO eastward.
Granted that Americans are habitual liars when it comes to their foreign policy, don't Germans feel any sense of guilt about what's being done on their territory and behind their back? Or their "Jewish" guilt has already preempted all their guilt feelings. What about national pride or sense of honor then? Or is it all drowned in German burghers' conviction that only Merkel can deliver their cars to American consumers, as if there are not other markets in the world.
This is from recent revelations:
"The U.S. Consulate in Frankfurt is a covert CIA hacker base
In addition to its operations in Langley, Virginia the CIA also uses the U.S. consulate in Frankfurt as a covert base for its hackers covering Europe, the Middle East and Africa. CIA hackers operating out of the Frankfurt consulate ( "Center for Cyber Intelligence Europe" or CCIE) are given diplomatic ("black") passports and State Department cover.
The instructions for incoming CIA hackers make Germany's counter-intelligence efforts appear inconsequential: "Breeze through German Customs because you have your cover-for-action story down pat, and all they did was stamp your passport"




   II


Eliitti inhoaa älykkäitä, itsenäisiä, koulutettuja, tehokkaita ihmisiä

sillä elitismi perustuu vain hierarkiaan ja hegemoniaan.

Ihmiset täytyy saada pelkäämään, matelemaan ja kerjäämään muruja hierarkialta, nähdä hegemonia ainoaksi pelastajaksi eliitin sanelemana.



CIA system terror in Finland 
(kokoomus, rkp, keskusta, EVA, EK, vapaamuurarit, Lions club, keskiviikkokerho, Rotary) : 
" Managers and Supervisors: To lower morale and production, be pleasant to inefficient workers; give them undeserved promotions. Discriminate against efficient workers; complain unjustly about their work.
Employees: Work slowly. Think of ways to increase the number of movements needed to do your job: use a light hammer instead of a heavy one; try to make a small wrench do instead of a big one.
Organizations and Conferences: When possible, refer all matters to committees, for "further study and consideration." Attempt to make the committees as large and bureaucratic as possible. Hold conferences when there is more critical work to be done.

The Office of Public Affairs (OPA) is the single point of contact for all inquiries about the Central Intelligence Agency (CIA). We read every letter, fax, or e-mail we receive, and we will convey your comments to CIA officials outside OPA as appropriate. However, with limited staff and resources,...
CIA.GOV




  III


Moralismin show jatkuvina ylilyönteinä - Miss Helsinki oli harkittu provokaatio, jotta saadaan perusteltuja paheksunnan ääniä esille pilkattavaksi eliitin uudella moralismidiskurssilla - suomalaisille ja eurooppalaislle täysin vieraan ja oudon esteettisen väitteen ja provokaation avulla.

Jokainen diktatuuri toimii eliitin masinoiman hysterian avulla, jolla normaali yhteiskunnan kehitys ja faktat kielletään. Suomenruotsalaisten Kirkkokulttuuri oli tehokasta eliitin/aatelisten ohjaamaa hysteriaa natiivikansan paikalliskulttuurin ja identiteetin tuhoamiseksi sekä eliitin julmuuden perustelemiseksi.

Eliitin valtaa ja demokratian raiskaamista ja korruptiota poliittisten virkamiesjohtajien mielettömissä palkankorotuksissa ja härskeissä rakennusprojektien hintojen kaksin-viisinkertaistumisisssa perustellaan taas - kuten keskiajalla - eliitin moralistisella hysterialla syntisiä ja tottelemattomia kansalaisia vastaan eliiti vapautetaan kaikista seuraamusten vastuusta. "Hyvä aije" "Erehdys" "Opimme tästä".

Poliittinen eliitti ei ole mistään valheistaan vastuussa mutta vaatii sitäkin häikäilemättömämmin lisää valtaa ja "virkamies"-salaisuuksia pois demokratian alueelta. Tavallinen kansalainen saa järkyttäviä rankaisuja tiukasta laista jonka alla eliitti ei elä. Eliitin yhteiskunnalle aiheuttamia vaurioita ei rankaista hegemoniasysteemissä.

Jatkuva kansallisen identiteetin ja normaaliuden pilkkaaminen on ohjelmoitu operaatio. Kun vähemmistöt nostetaan kaiken ehdoksi jotta saadaan luotua perusteluja eliitin vihalle natiivikansaa vastaan. Aivan kuten valtionkirkon avulla ruotsalainen eliitti sai mitä hurjimpia halveksunnan aseita suomalaisten väkivaltaiseen alistamiseen ja nälällä tappamiseen hallitun siirtomaan ideologiassa.

Pienen pieni eliitti on ottamut vallan. Puoluejärjestelmässä vain yksinkertaisesti estetään eliitin vastustajien nousu ja tottelevaisia palkitaan ja nostetaan ministereiksi. Kansanedustajat pitävät omalla pelollaan ja ahneudellaan eliitin kontrolloimaa terrorisysteemiä kasassa.

Tavallisuus ja solidaarisuus muita paikallisia natiiveja kohtaan on nyt jotakin hyvin halveksittua jaeliitin vihaa nostattavaa. Kolonisaatio esitetään suurimpana ihanteena kuten ruotsalaisten ja tanskalaisten miekkalähetyksessä esitettiin Vatikaanin ohjaamana jatkuvan varkauden eli geopoliittisen pakkoverotuksen luomiseksi, oman kulttuurin tuohamiseksi.

Eliitti lahjoo vähemmistön eliittiedustajia jotta vähemmistö tukisi eliitin epädemokraattista valtaa korruptiokierteessä. Hoveissa on aina ollu eliittihomoja kullalla palkittuna orgioita piristämässä samalla kun tavalliset papit ovat polttaneet tavallisia homoja rovioilla.

     Ei mitään uutta auringon alla.






















    IV

"Teollisen mittakaavan ihmissalakuljetusta" – Ajatushautomo selvitti, mitä Välimerellä tapahtuu

  • Eurooppamielinen ajatushautomo Gefira arvostelee kovin sanoin eri kansalaisjärjestöjen ja viranomaisten toimintaa osana Välimeren ihmissalakuljetusbisnestä. Pelastusoperaatioiden rungon muodostavat yhdeksän kansalaisjärjestön alukset, jotka operoivat Italian ja Libyan välillä.               









Suurin osa rikoksista ei tule kansalaisten tietoon, koska A) niistä ei ilmoiteta B) viranomaiset eivät tiedota C) valtamedia ei uutisoi.

2) Suomen Uutiset 16.9.2015: Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti (Krimo): "Afrikassa ja Lähi-idässä syntyneiden miesten rikollisuustasoero raiskausrikoksissa on 17-kertainen kantaväestöön verrattuna."https://www.suomenuutiset.fi/maahanmuuttajien-rikollisuust…/
3) Verkkouutiset 30.11.2015: "Maahanmuuttoviraston (Migri) turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo: ”Edes murha tai raiskaus eivät ole este turvapaikan myöntämiselle, jos rikokset on tehty Suomessa."http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/murha%20virasto-43800
4) Helsingissä tilanne on vielä pahempi kuin muualla maassa. Seksuaalisen ahdistelun määrän kasvu oli peräti 820 % Helsingissä ajalla tammikuu-maaliskuu 2016. Vertailu kohdistuu aikajaksoon tammikuu-maaliskuu 2015. Ulkomaiden kansalaisten osuus ko. rikoksissa on yli 93 %." Katso poliisin tilastot linkistä. https://www.poliisi.fi/…/46729_HPL_Ulkomaan_kansalaisten_os…
5) Yle Uutiset 29.2.2016: ”Yli sata turvapaikanhakijaa epäiltyinä seksuaalirikoksista. Ylen tilastoon eivät sisälly uudenvuoden tapauksista ne, joiden epäillyistä tekijöistä ei ole saatu varmuutta.” http://yle.fi/…/yle_selvitti_yli_sata_turvapaikanha…/8707863
6) Yle Uutiset 29.5.2016: ”Seksuaalisesta ahdistelusta noin puolet on kantasuomalaisten tekemiä ja noin puolet ulkomaalaistaustaisten tekemiä." (Kantasuomalaisia on yli 5 miljoonaa ja ulkomaalaistaustaisia noin 0,35 miljoonaa). "Ulkomaalaisten osuus on kasvanut, sillä viime vuonna tammi-huhtikuussa ulkomaalainen oli epäiltynä joka neljännessä ahdistelutapauksessa." http://yle.fi/…/seksuaalisesta_ahdistelusta_yli_500…/8915681
7) Tamperelainen.fi 15.6.2016: "Ulkomaalaisten tekemät seksuaaliset ahdistelut kasvoivat vuodessa 1500 prosenttia." http://www.tamperelainen.fi/…/404997-ulkomaalaisten-tekemat…
8) "Vanki, joka rikosta edeltäneiden kolmen vuoden aikana ei ole ollut suorittamassa vankeusrangaistusta, voi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan rangaistuksesta puolet. Alle 21-vuotiaana rikoksen tehneellä vastaava aika on yksi kolmasosa." Eli alle 21-vuotias 3 vuoden vankeusrangaistuksen saanut vanki pääseekin käytännössä vapaaksi jo vuoden vankeuden jälkeen." http://www.porttivapauteen.fi/…/milloin_vanki_voi_paasta_eh…
9) HELSINKI. Kaleva.fi 1.7.2015: ”Käräjäoikeus langetti ulkomaalaiselle mieskolmikolle tuomiot 15-vuotiaan tytön raiskauksesta. Miehet olivat polttaneet uhrin kanssa kannabista, minkä jälkeen kaikki kolme tekijää työntyivät uhriin vuorotellen väkisin. Kenny Atoki-Embambe tuomittiin vuodeksi ja kuukaudeksi vankeuteen ja Yves Kimuete kahdeksi vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen. Anzabi Jordan Mokango tuomittiin yhdeksän kuukauden ehdottomaan vankeuteen.
Atoki-Embambelle langetettiin saman juttuvyyhden käsittelyssä jo toukokuussa kahden vuoden vankeustuomio 13-vuotiaaseen kohdistuneesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja Mokangolle kaksi vuotta ja kolme kuukautta 12-vuotiaaseen kohdistuneesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.” http://www.kaleva.fi/…/karajaoikeus-tuomitsi-vankeu…/701109/
10) HELSINKI. Iltalehti 3.7.2015: "Käräjäoikeus tuomitsi 13-vuotiaan tytön raiskanneen miehen yli kolmen vuoden vankeuteen. Mies oli yrittänyt raiskata myös 14-vuotiasta tyttöä. 26-vuotias Huseen Roble Adow sai kolmen vuoden ja kuuden kuukauden vankeustuomion raiskauksesta, kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksen yrityksestä."http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015070319975313_uu.shtml
11) KOKEMÄKI. Helsingin Sanomat 10.7.2015: "Käräjäoikeus määräsi suomalaisen ex-tyttöystävänsä murhasta syytetyn 25-vuotiaan afganistanilaismiehen mielentilan tutkittavaksi. Ramin Azimi oli ensin aiheuttanut iltalenkillä olleelle 17-vuotiaalle porilaistytölle vaikeat vammat päähän sekä kuristanut tätä. Azimi oli myös raiskannut tytön kaupan pihalla. Tämän jälkeen Azimi kuljetti vielä hengissä olevan tytön Kokemäelle autolla, siirsi hänet puiseen varastoon, valeli bensiiniä tämän päälle ja poltti tytön elävältä." http://www.hs.fi/kotimaa/a1436495444847
12) AURA. Turun Sanomat 21.10.2015: ”Teinityttö joutui raiskauksen yrityksen uhriksi Aurassa (Turun lähellä). Tyttö oli liikkeellä puoli kymmenen aikaan illalla, kun hänen kimppuunsa kävi käytiin. Mies oli noin 30-vuotias, ulkomaalaistaustainen ja puhui tytölle englantia. Mies kaatoi tytön maahan, asettui itse päälle ja pyrki pääsemään uhrinsa vaatteiden alle.”http://www.ts.fi/…/Teinitytto+yritettiin+raiskata+sunnuntai…
13) KEMPELE. MTV.fi Uutiset 24.11.2015: "14-vuotiaan tytön raiskauksesta epäillyt ovat turvapaikanhakijoita. Kaksi afganistanilaista 15-17-vuotiasta oli käynyt kempeleläiseen tyttöön käsiksi Kempeleen Asemantiellä. Ainakin toinen heistä oli myös raiskannut tytön." http://www.mtv.fi/…/14-vuotiaan-tyton-raiskauksesta…/5575018
14) HELSINKI. IS.fi 27.11.2015: ”Ulkomaalainen 45-vuotias mies on tuomittu 3 vuoden ja 2 kuukauden vankeuteen raiskauksesta. Abdi Salaam Ahmed Kulane houkutteli naisen asuntoonsa lupaamalla tarjota päihteitä. Asunnossa mies repi naisen yltä vaatteet, löi, kuristi ja puri häntä sekä raiskasi hänet. Ensimmäisen yhdynnän jälkeen mies alkoi rukoilla, jolloin nainen yritti karkuun. Mies otti naisen kiinni ja raiskasi uudestaan. Hovioikeus piti raiskausta julmana.” http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001042203.html
15) ESPOO. MTV.fi Uutiset 10.12.2015: ”Poliisi esittää kahta noin 20-vuotiasta turvapaikanhakijaa vangittavaksi epäiltynä viikonloppuna Espoossa tapahtuneesta raiskauksesta. Teko tapahtui lauantaina aamuyöllä. Kaksi tuntematonta miestä hyökkäsi noin 30-vuotiaan naisen kimppuun. Rikos on tapahtunut yleisellä paikalla ulkotiloissa. Tekijät ovat olleet uhrille tuntemattomia.” http://www.mtv.fi/…/nainen-raiskattiin-ulkona-kahta…/5603652
16) KUOPIO. Savon Sanomat 6.1.2016: ”Ulkomaalaisen miehen epäillään raiskanneen 1997 syntyneen naisen tammikuun alussa. Uhri oli poistunut bussista ja lähtenyt kulkemaan kevyenliikenteen väylää. Häntä oli lähtenyt seuraamaan kasvonsa peittänyt mies, joka kävi käsiksi. Marraskuun alussa Kuopion keskustassa sattunut edellinen tapaus on edennyt syyttäjälle. Siinä poliisi epäilee raiskaajaksi turvapaikanhakijaa.” http://www.savonsanomat.fi/…/Bussista-noussut-tytt%C…/725582
17) HELSINKI. Ilta-Sanomat 8.1.2016: ”Lapsia ja naisia ahdistelevat turvapaikanhakijat ovat Helsingissä vakava ongelma. Apulaispoliisipäällikö Ilkka Koskimäen arvion mukaan turvapaikanhakijat syyllistyvät usein Helsingissä häirintään ja ahdisteluun. Ilmiöön liittyviä tapauksia raportoidaan muutamia kertoja viikossa. Tapauksia on todellisuudessa paljon enemmän, koska kaikkia ei ilmoiteta poliisille. Helsingin päärautatieaseman asematunnelissa oli myöhään uudenvuodenaattona jopa tuhat irakilaista turvapaikanhakijaa.” http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001062667.html
18) HEINOLA. Yle Uutiset 12.1.2016: ”Poliisi epäilee turvapaikanhakijaa lievästä pahoinpitelystä, seksuaalisesta ahdistelusta ja seksin oston yrityksestä alaikäiseltä. Poliisi epäilee häntä kahdesta eri ahdistelutapauksesta.” http://yle.fi/…/poliisi_heinolassa_alaikaisia_ahdis…/8589030
19) HELSINKI. Iltalehti 14.1.2016: ”Nuori tyttö joutui raiskauksen yrityksen kohteeksi rappusyvennyksessä. Raiskauksen yritys tapahtui uudenvuodenyönä aivan Helsingin ydinkeskustassa. Poliisi on pidättänyt rikoksesta epäillyn, joka on ulkomaalaistaustainen mies.”http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016011420959162_uu.shtml
20) LAPPEENRANTA. Yle Uutiset 20.1.2016: "35-vuotias turvapaikanhakija raiskasi toisen turvapaikanhakijan, joka on häntä nuorempi mies. Raiskaus tapahtui Konnunsuon vastaanottokeskuksessa." http://yle.fi/…/turvapaikanhakija_raiskasi_toisen_t…/8610372
21) UUMAJA. Helsingin Uutiset 26.1.2016: "Suomeen turvapaikanhakijana tullut, mutta täkäläisiin oloihin pettynyt 28-vuotias irakilaismies on tuomittu vankeuteen raiskauksesta Ruotsista. Rikos sattui yöjunassa, kun mies oli matkalla kahden ystävänsä kanssa. Kolmikko tutustui ruotsalaiseen naiseen, joka osti miehille ruokaa. Nainen meni nukkumaan ja havahtui siihen, että häntä raiskataan.” http://www.helsinginuutiset.fi/…/351830-suomen-jattanyt-tur…
22) RAISIO. Iltalehti 16.2.2016: "Käräjäoikeus tuomitsi 19-vuotiaan turvapaikanhakijan kolmen vuoden ja yhden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen 14-vuotiaan tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta. Mohammed Said Abdallah oli ollut Suomessa noin vuoden." http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016021621128291_uu.shtml
23) HELSINKI. MTV.fi Uutiset 18.2.2016: "Hesperian puistossa 18-vuotiaan raiskannut 20-vuotias irakilainen turvapaikanhakija kuristi uhria kaulaliinalla. Raiskaus on tehty erityisen raa’alla tavalla. Kuristaminen on ollut voimakasta ja estänyt hetkittäin hapensaannin. Uhri ja tekijä eivät tunteneet toisiaan entuudestaan." http://www.mtv.fi/…/syyttaja-hesperian-puiston-rais…/5745922
24) HELSINKI. MTV.fi Uutiset 23.2.2016: ”Käräjäoikeus vangitsi tammikuussa neljä ulkomaalaista miestä törkeästä raiskauksesta epäiltynä. Miesten epäillään raiskanneen nuoren naisen ulkona lähellä Helsingin päärautatieasemaa marraskuussa. Kaikkien miesten epäillään olleen sukupuoliyhteydessä naisen kanssa. Ainakin kolme vangituista miehistä on turvapaikanhakijoita.” http://www.mtv.fi/…/joukkoraiskaus-helsingin-keskus…/5706312
25) VAASA. MTV.fi Uutiset 23.02.2016: ”Hovioikeus on tuominnut 38-vuotiaan ulkomaalaisen miehen 1 vuoden ja 8 kuukauden ehdottomaan vankeuteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Teot alkoivat kesäkuussa 2011 uhrin ollessa 5-vuotias. Mies suuteli lapsen paljasta sukupuolielintä useana eri kertana ja ainakin kerran otti sen suuhunsa. Miehen mukaan kyse oli kuitenkin ulkomaiseen tapakulttuuriin kuuluvasta hellyydenosoituksesta.” http://www.mtv.fi/…/mies-kaytti-torkeasti-hyvakseen…/5753630
26) ESPOO. Länsiväylä 3.3.2016: ”Lähderannassa sattui 23.2. seksuaalinen ahdistelu, jonka kohteena oli 20-vuotias nainen, joka oli iltakahdeksan aikaan kävellyt bussipysäkiltä kotiinsa. Silloin hänen seuraansa lyöttäytyi ulkomaalaisen näköinen, huonoa suomea puhunut noin 30-vuotias, joka oli ryhtynyt kourimaan naista, mutta uhri pääsi kuitenkin pakenemaan paikalta.”http://www.lansivayla.fi/…/371137-mies-kouri-naista-espooss…
27) PORVOO. Iltalehti 29.3.2016: ”Epäilty raiskaus tapahtui Porvoon Kevätkummussa. Naisuhri ilmoitti poliisille, että tekijä on vaaleaan untuvatakkiin pukeutunut mieshenkilö, jolla on kantaväestöön nähden vähän tummempi ihonväri.”http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016032921337356_uu.shtml
28) SIIKAJOKI. Iltalehti 1.4.2016: ”1985 syntynyt irakilainen Salar Salah Suleiman tuomittiin kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen. Suomeen syksyllä 2015 saapunut Suleiman oli ahdistellut seksuaalisesti ja raiskannut kahdesti keski-iän ylittäneen naisen.”http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016040121351859_uu.shtml
29) ESPOO. Iltalehti 14.4.2016: ”25-vuotias Uchechi Christopher Onyema tuomittiin 13-vuotiaan koulutytön raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankilaan 2 vuodeksi ja 2 kuukaudeksi.”http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016041421416421_uu.shtml
30) JYVÄSKYLÄ. Iltalehti 20.5.2016: Ulkomaalainen mies raiskasi ravintolasta humalassa poistuneen naisen keskustan tuntumassa. Naisen seuraan oli liittynyt mies, joka oli taluttanut naista pois keskusta-alueelta. Nainen ei ollut kyennyt irrottautumaan miehen otteesta. Mies lopulta raiskasi hänet.” http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016052021595613_uu.shtml
31) TURKU. HS.fi 15.6.2016: "19-vuotias Deek Isse Hassan tuomittiin hovioikeudessa neljäksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Oikeus perusteli rangaistusta sillä, että rikoksen yhtenä tarkoituksena oli kostaa tytölle tämän aiemmin tekemä rikosilmoitus miehestä. Sekin koski lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä.” http://www.hs.fi/kotimaa/a1465960976403
32) PORI. Satakunnan Kansa 1.7.2016: "Irakilainen Amir Sabri Kalkhan Al-Hamraan (s.1994) raiskasi naisen porttikäytävässä. Käräjäoikeus tuomitsi turvapaikanhakijana olevan Al-Hamraanin 2 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen." http://www.satakunnankansa.fi/…/nainen-raiskattiin-porrask…/
33) HELSINKI. Iltalehti 6.7.2016: "Näkö- ja kuulovammaisen raiskanneelle 3 vuoden vankeustuomio. Ahmed Nadim Khalil Al-Gandong seurasi uhriaan kotiovelle, kävi naisen kimppuun, raahasi tämän metsään ja raiskasi uhrinsa eri tavoin, hovioikeuden mukaan yhteensä neljä kertaa. Teko oli erityisen nöyryyttävä.” http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016070621853750_uu.shtml
34) ESPOO. IS.fi 13.7.2016: "Poliisi tutkii törkeää raiskausta Espoon keskuksessa. Epäilty aiheutti uhrille vammoja teräaseella. Epäilty on tummaihoinen, englantia heikosti puhuva, noin 180 cm, noin 30-vuotias, mustat kiharat hiukset, musta collegepaita, siniset farkut.”http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001219332.html
35) IS.fi 12.7.2016: "KRP julkaisi kaksi uutta etsittyä. Poliisi etsii tapon yrityksestä epäiltyä: Yonis Yussuf Mahamed (synt. 1990, Somalia) ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäiltyä: Ishak Merenvuori (alias Heikki Aboulhaoul, alias Ishak Aboulhaoul, synt. 1966, Algeria)."http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001218481.html








Avoin geopoliittinen terrori globalisaation projektin puolesta


Spiegel, joka toimii täysin CIA:n alaisena valloittajien kirjoittaman lain mukaan, julkaisee kuvan Trumpista veitsi kädessä kuin islamisti.  
Aivan ennenkuulumatonta, USA:n eli CIA:n orja pilkkaa USA:n presidenttiä. Spiegel itse on kiihottanut saksalaisia hyökkäyssotiin 30 vuotta valheilla kertomatta CIA:n toiminnasta terroristien aseistajana jo Afganistanissa 80-l ja niin Saksan armeija on taas pankkiirien sotien sotakoneistona.  

  
      Donald Trump is gaining new friends
     - by Pål Steigan http steigan no • 4. February 2017 •
During a few weeks as president Donald Trump clearly tempting for both friends and enemies. But Germany's Angela Merkel was Obama's closest ally and weapons dragons in Europe, Trump managed to alienate the Germans almost completely from himself and his policies. Der Spiegel, which has functioned as a propaganda organ for the Obama version of US imperialism, now compare Trump with a head chopping jihadist who cut the head of none other than the Statue of Liberty. And even though German politicians do not dare to be so strong, it is enough many of those who think the same way. Importantly for them is that the US trade war with Germany, which under Obama was insidious and disguised, during the Trump being open and declared.
Trumps Economy Minister Peter Navarro, told the Financial Times that Germany uses a weak euro as an "implicit Deutsche Mark" and that it gives Germany an unfair advantage in the market. He said bluntly that after America's opinion operates Germany currency manipulation. Deutsche Wirtschaft Nachrichten interprets signals from Washington that a clear message about trade war by the United States against Germany.
The very US-loyal Polish president of the European Council, Donald Tusk, has written letters to all member countries in the EU where he warns against the new government in the United States:
The change in Washington puts the European Union in a Difficult situation; with the new administration seeming two put into question the last 70 years of American foreign policy, "wrote Tusk and pointed to" worrying declarations by the new American administration. "
In the letter he designates the United States, Russia, China and the Islamic state as threats to the EU.
The first threat, an external one, is related to the new geopolitical situation in the world and around Europe. An Increasingly, look us call it, assertive China, especially on the seas, Russia's aggressive policy towards Ukraine and its neighbors, wars, terrorism and anarchy in the Middle East and in Africa, with radical Islam playing a major role, as well as worrying declarations by the new American administration all make our futures highly unpredictable.
These things have their own dynamic. Deterioration of relations between the US and the EU can not continue very long, before minimal impact. Certainly, the EU is not much more than a sound-rich under the United States ruled that the union is the US military, financial and security control. EU is none superpower and nor will it be able to be there, so the economy is now. Currently behaving European leaders as if they are waiting for the deep state in the United States are to carry out a coup against Trump. But if it does not happen, relations have soured so violently that it will be difficult to repair it.
The cracking of NATO are already evident, and give Trump few weeks, then cracks may be deeper and more serious. Even as Israel-friendly Trump, he has laid out with Benjamin Netanyahu because has criticized settlement plans.
And he naturally has clearly tempting for a number of Muslim countries, not Saudi Arabia, which is a cornerstone of US global strategy. Trumps security adviser, Michael Flynn, came with statements that Iran must understand that war threats. To have Trump-government also managed to get Tehran to step up their preparations for defensive war.
Trump could have exploited the shift to stretch out a hand to China. He has done the opposite from the first day. China responded by increasing their level of preparedness and has also deployed intercontinental ballistic missiles.
Currently not Trump managed to spoil relations with Russia, but he has not managed to take advantage of opportunities to normalize relations with Moscow.
Maybe planning Trump war against Iran or others. But war is not just guns. No win a war without also winning narrative. Where was the Obama a champion. He managed to lead seven wars, the Nobel Peace Prize, conduct systematic assassinations on a large scale and still be declared saint when he resigned. Obama could destroy nations with full support from pacifist priests and radical feminists. It will never Trump ready to do. That's something."









 Jani Leinonen    julkaisu   Video Facebook 


-1:20

5 345 näyttökertaa







Tosin suuryritysten, suursijoittajien ja suurpankkien valta on ollut tosiasia jo ennen viime aikojen tapahtumia.
Ne eivät vallastaan luovu vapaaehtoisesti
Huono politiikka voi johtaa vielä huonompaan.
Siinä yksi syy miksi tarvitaan avointa julkista keskustelua Suomen tulevaisuuden vaihtoehdoista. Mutta sitä ei juuri ole, koska valtamedia on paljolti em suuren rahan käsissä tai ainakin ajaa sen asiaa.
Onneksi meillä on takana jonkin verran sivistyksen ja hyvinvoinnin rakentamisen historiaa.
Politiikan suunnanmuutos tulee tekemällä.


A secretive network of business lobbyists has long held sway in US politics.…
THEGUARDIAN.COM|LISÄÄJÄ: GEORGE MONBIOT




How did the neocons take over US foreign policy? How have they driven us into disastrous war after disastrous war, enriching themselves in the process? Here's a great, short overview of the origins and misdeeds of the neoconservatives. You'll want to bookmark this one...


The neoconservatives were the driving force in the George W. Bush administration’s war on Iraq and, in so doing, went a long way toward forming…
RONPAULINSTITUTE.ORG






CNN is helping cover it up








Suomen puolustusvoimat kuten hallituskin noudattaa samaa toimintastrategiaa, vaillinaisilla tiedoilla tehdään nopeita päätöksiä pelkän fiiliksen ja vaiston varassa. Suomen johto ui globaalissa todellisuudessa kuin kalat vedessä. Täysin refleksien ja impulssiensa vietävänä. Siinä ei paremmilla tiedoilla, järjen ja harkinnan varassa toimivan kalamiehen tarvitse kuin laittaa matoa koukkuun. Saalis on varma.


Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti Torsti Sirén määrittelee ylistämänsä suomalaisen upseerikoulutuksen sisällöksi "nopean päätöksenteon vajailla…
MVLEHTI.NET



































Ei kommentteja: