torstaina, maaliskuuta 09, 2017

Hirttäytymisperformanssi Helsingissä 8. 3. Rautatientori

Prologi
Nyt tuli painavaa tekstiä, johon alkukommentit.
Kaikki tekstissä mainittu on menettely on tarkoin harkittua. Suomeen ajettiin pankkimaailman ja poliitikkojen ansiosta 90-luvun lama, ja sitä seuranneet yksityishenkilöiden omaisuuksien ryöstöt suojattiin niin kutsutun Koiviston konklaavin avulla. Tutkijat syystäkin väittävät, että konklaavin jäsenet, Mauno Koivisto, pankkien ja korkeimman oikeuden edustajat mukaanluettuna, tekivät valtiopetoksen.
Nykyinen talouskriisi on myös tarkoituksella tehty, mutta tällä kertaa se on maailmanlaajuinen. Sen avulla Suomessa ollaan ryöstämässä esim. Suomen julkiset terveyspalvelut veroparatiisiyhtiöiden hallintaan.
Jotta tuo toiminta voidaan tehdä salassa, on kansalle tarjottava median avulla helposti syyllistettävä sijaisryhmä, eli maahanmuuttajat. Koko maahanmuutto-operaatio on myös tarkoituksellisesti erittäin huonosti hoidettu ja täynnä epäkohtia, niin että kansa saadaan toimimaan toisiaan vastaan, ja unohtamaan ne todelliset syyt ja syypäät miksi nykypäivän tilanteet ovat millaisia ne ovat.
Älkää menkö tuohon halpaan, vaan toimikaa niin että vaaditte todellista, totuuteen perustuvaa oikeudenmukaisuutta, jolla tasa-arvoinen maalmanlaajuinen yhteiskuntaelämä on mahdollinen.

Kärsimyksenikö on vähempiarvoinen, kuin ulkomaalaisten maanpakolaisten? Kuka Teistä antaa etusijan omaan kotiinne muuttajalle luopuen omista työllä hankituista ja ansaituista oikeuksista ja elämän arvoista? Olen kaikkea muuta, kuin rasisti,
PELISUOMI.PUHEENVUORO.UUSISUOMI.FI

*Päivitetty
Mitä eilen tapahtui - 8.3.17

Ovatko kauhistuneet nyt ihan varmoja siitä että puuhun kiivennyt ei huijannut, roikkunut käsillään? 

Eihän Suomeen voi tulla huijareita vaatimaan täyttä ylläpitoa. Eihän.

Mitään todisteita itsemurhayrityksestä ei ole maahanmuutto- ja pakolaisluvan menettäneiltä turvapaikanhakijoiden laittomassa leirissä, selkeä mainostemppu hetken sätkimisellä käsien varassa ilman hirttäytymistä - ei mitään yritystäkään.

Ja toiseksi, haluavatko rajojenaukaisijat ja USA:n hyökkäyssodista hiljaa olevat nyt Suomelle laajan maineen että heti pääsee sisälle performanssipassilla itkevien porvarinaisten taputtaessa kun uhkailee ja vahingoittaa itseään jonkin verran kovaäänisesti?

Eivät kyllästyneet nationalistit ole yllyttämässä irakilaisia itsemurhaperformansseihin vaan emotionaalisesti sokeat ja huijattavat viheroikeistolaiset ja europorvarit faktoja ideologisesti torjuen, joilla on toive itse esiintyä kolmannen maailman vapahtajana ja ihmiskunnan suurimpana ystävänä 

- veronmaksajien rahoilla Suomessa, jossa vanhukset kuolevat nälkään, alipainoon hallituksen projektilla ja natiiveja työttömiä pakotetaan orjatöihin.  

Kaikista karmeinta tässä CIA:n aloittamassa käännetyssä moralisminäytelmässä on se, että päätoimittajat ja SUPO ovat kieltäneet toimittajia uutisoimasta suomalaisten itsemurhayrityksistä ja itsemurhista. Niille on julkasiukielto mutta viheroikeisto kokaridemarien yllyttämänä innostuvat maahanmuuttajien itsemurhista - jotta oikeiston poliittinen terrori voidaan työntää syrjään, jotta eliitin vastuu hyvinvointivaltion alasajossa voidaan pyyhkiä pois päivän keskustelusta. Haittamaahanmuutto on kielletty toimittajilta sanana vaikka perustuslaki kieltää sen edistämisen viranomaisilta. Laki ja valtio-oppi kielletään hysterian lietsonnan avulla, valheesta tulee ylistettyä ja kansalaisten oikeuksista sylkykuppi suuressa hollywood-elokuvassa nimeltä CIA:n väestönsiirto-operaatio kansallisvaltioiden tuhoamisessa ja poliisivaltion rakentamisessa.


Irakiin palanneet ovat avoimesti tunnustaneet toimittajille että eivät olleet pakolaisia vaan nostamassa elintasoa ja siirtymässä länsimaihin mainosmielikuvien ja mossadin salakuljettajien yllyttämänä.

  • Samana päivänä YLE:n uutisissa toimittaja väittää että 70 000000000 euroa turhiin hävittäjiin ja niiden koko elinkaareen käyttäminen ei ole pois hyvinvoinnista. Olemme mielettömän sotatalouden propagandan alla ja nimenomaan emotionaalisesti sokean väestönsiirtohysterian taivuttelemina.

  Viheroikeisto on valinnut todellisuuden kieltämisen Suomen eliitin veronkiertoon keskittyvästä sisäpolitiikasta ja haluavat ulkomaailman köyhyydestä paljon jännittävämpää sosiaalipornoa pakomatkallaan europuolueiden valtion romuttamisessa.
Syyriassa USA:n ohjaamaa hyökkäyssotaa palkkasotilaila on perusteltu ja ihailtu suomalaisten toimittajien ja poliitikkojen valheilla vastoin YK-sopimuksia hyökkäämättömyydestä ja niin USA-mossad-saudi-Ranska aseistamia terroristeja on väitetty "kapinallisiksi" - vaikka eivät ole edes syntyneet Syyriassa.

On erityisen vastenmielistä, että ihmiset jotka vauhkoavat paremmasta maailmasta ovat hiljaa USA-fasismista, hyökkäyssodista ja Suomen armeijan ja palkkasotilaiden mukanaolosta kolonisaatiohyökkäyksissä. Täysin käsittämättömän törkeää fasismin valkopesua ja propagandan hyväksymistä "turvapaikanetsijöiden maahanmuutolla".

Väestönsiirtofantasia kaupiteltiin "syyrian lapsilla" ja meille virtaakin viranomaisten vaatimuksesta Irakin lihaksikkaita sunni-saudimiehiä, Amerikkaa ja mainosvalheita ihailevia - syyrialaisia ja kristittyjä vihaavia - etsimään vaimoa, lomaa ja kelan rahoitusta.

Selvästi totuus ei kiinnosta maailman messiaksi haluavia turhautuneita suomalaisia ja puuhun ripustautunut on selvästi herättänyt uskonnollisen kitschin kiiman viheroikeistossa ja viman olla oikeassa maailman kärsimyksestä.

Ei itsetuhoisuus ja uhkailu eleenä saa olla todiste "pakolaisuusstatuksesta", suoraan elintasohuijareiden keinovalikoimasta, vaan vain todisteet poliittisesta vainosta koko Irakissa. Jos oman kylän pojat kiusaa niin sitten on satatuhatta muuta kylää tarjolla Irakissa YK:n mukaan.  Emme voi siirtää koko Irakia, se on hulluutta esittää fantasiana että maailma paranisi valkoisen miehen luomalla väestönsiirroilla ja nyt samalla joudumme kuuntelemaan oman maan rkp-sdp-kok globalistirasisteja, jotka vetovat rotuoppiin ja väittävät että väestönsiirto täytyy tehdä suomalaisen geenikannan parantamiseksi. Aito pakolainenhan halua elää toivossa -- eikä vaatia vain elintason nostoa uhkailemalla vastoin kulttuurinsa hyvän tavan ja elämänhalun tiukkoja sääntöjä vastaan.

Väestönsiirto on vain uuskolonialismia, Euroopan sekoittamista suuressa harhautuksessa kun samalla väestönsiirron lobbarit ovat hiljaa syyllisestä, USA:sta ja Isaelista, joten tämä on vain emotionaalinen harhautus ja hysteriahuntu USA:n fasismin hyvksymiseksi.

Väestönsiirto ei ole humanismia, sadat huijarit ovat palanneet noin vain Irakiin jatkamaan elämäänsä kn Suomessa ei saanutkaan omakotitaloa ja valtion maksamaa autoa - joillekin tädit ovat antaneet verorahoista auton mikä on perustuslain vastaista leimata suomalaiset alempaan kastiin.
Viranomaiset päästävät maahan tatuoituja muslimeja kun tatuoinnin ottaa vain rikollinen ja palkkatappaja islamilaisissa maissa. Euroeliitti ajaa selkeästi kovia konflikteja ja rikollisklaaneja Suomeen.
Se performanssin vetänyt mies on heitettävä välittömästi ulos että ei tule lisää viiltelypornoa ja kiihotusta uskonnolliseen marttyyriuteen, performanssiväkivaltapornoa, kulkutautia viillellä itseään kukkahattutätien edessä ja ettei itsetuhoisia kannusteta. Monet SUNNIT ovat tottuneet viiltelyyn rituaaleissa.  





Tietysti monet voivat yrittää itsemurhaa epäonnistumisen takia sillä suku on vihainen kun on laittanut 10000 euroa laittomille ihmissalakuljettajille jotta asematon, ylimääräinen, uloslähetetty naimaton poika voisi päästä lypsämään raahaa Suomelta pikalähetyksinä kotiin tai saada kolmanneksi vaimoksi ja sänkyseuraksi blondin, irakilaisten ja afgaanien amerikkalaisen unelman.
Valheiden määrä väestönsiirrosta on uskomaton: mainospuheissa julkeasti puhuttiin koulutetusta väestöstä ja lapsista kun rajan yli marssii vaativia onnenonkijoita, passinsa Euroopassa tuhonneita muotihiusmalleja. Onnenonkijat kokeilevat useassa maassa kunka paljon rahaa irtoaa.

Aito pakolainen ei olisi vaativa ja muotivaatteisiin ja tuhannen euron kännyköihin rahansa käyttävä. Aito pakolainen haluaisi heti takaisin kotimaahansa mutta turismia mainostavaan Irakiin tai Somaliaan eivät nämä vaativat henkilöt halua takaisin vaan Suomelta pankkikorttia.
 

Irak kuten Somalia ja jopa Afghanistan ovat YK:n julistamia normitilamaita, vapaita matkustusmaita ilman erityisiä varoituksia, pienin välikohtauksin lähi-idän tyyliin - kukaan ei käske näitä miehiä mennä asumaan muutaman prosentin kiista-alueille, on valhe väittää että on pakko mennä tienvarsipommialueille jos haluaa Irakiin. Asemaleirissä on mukana selviä huijareita kuten esim saudeista arabi, joka esiintyy facebookissa aseiden ja luksusautojen kanssa. 


  • Todiste porvarikapitalistien typeryydestä on yhä "äiti Teresan" ylistäminen vaikka hän varasti rahaa Sveitsiin, lomaili luksuslomia ja tapatti ihmisiä nälkään vaikka oli saanut satoja miljoonia rahaa hulluilta uskovilta, itseään vihaavilta länsimaalaisilta. Suomalaiset messiasfantasialla elämänsä reunalla matkustavat osoittavat myös välinpitämättömyytensä todellisuudelle kun eivät välitä lainkaan kuinka ev-lut valtionkirkko ja yleinen syyttäjä suojelee Lähetysseuran raiskaajia, jotka myivät lapsia raiskattavaksi 30-40 vuotta. Tutkinta kiellettiin ilman syitä. Tekopyhyyden porvarit, suomalaisten ongelmat ja valtionterrori ei kiinnosta mutta messiaspisteitä halutaa tummilta nappisilmiltä ja USA:n armeijaa tukevilta järjestöiltä.
  • Kun "syyrialainen" on ollut suurin verbaalinen ase niin samalla valtamedia ei ole kertonut että CIA:n 2003 lähtien rahoittamilta keskitysleireiltä ja muualta Turkista ei ole päästetty syyrialaisia takaisin Syyriaan vaan Turkki on jopa sijoittanut pakkotyöhön syyrialaisia eri puolille Turkkiin. CIA tiesi USA:n hyökkäyssodista ja terroristeista etukäteen ja siis rakennutti leirejä syyrialaisille. Kaaos on ollut suunniteltua. 
Poliisi on avoimesti nyt kahden vuoden aikana varoittanut että rikollisuus Helsingissä on räjähtänyt ja toimittajat piilottelevat tilastoja ja suhdelukuja, kuinka maahanmuuttajat ovat 20-100 yliedustettuna henkilörikoksissa ja raiskauksissa. Naisten oikeuksista puhujat ja pisteiden kerääjät ovat hiljaa. Alaikäisiä Tyttöjä juotetaan humalaan ja raiskataan sarjatyönä maahanmuuttajien harrastuksena. Herätys todellisuuteen fantasian takaa.  


Sakari PuistoIltasanomien painetussa versiossa tänään sisäministeriön maahanmuutto-osaston ylijohtajan Jorma Vuorion hyvä haastattelu, mm:
"Seurakunnat avasivat kirkkoja kovalla kohinalla hätämajoitustiloiksi. Niihin meni asunnottomia suomalaisia. Minun mielestäni toimintaa olisi voitu jatkaa ja antaa se mahdollisuus asunnottomille suomalaisille, mutta ne luukut pantiin kiinni, kun he näkivät ettei tule turvapaikanhakijoita."




A BATTLE-hardened Swedish war correspondent says she fears for her country as her home city of Stockholm continues to be plagued by violence.
EXPRESS.CO.UK






Suomi ei enää romutettuna ole mukana uudella hyvän terveydenhuollon maailmanlistalla, Puolassakin on parempi terveydenhuolto,
verot ohjataan rikkaille, kenraaleille, keinottelijoille, ja Nokian takauksiin sekä verorahoja käytetään yli 7000 miljoonaa euroa joka vuosi 390000 maahanmuuttajaan, jotka ovat YK:n rauhallisiksi julistamia. Kaikki velkaraha on käytetty maahanmuuttajien majoittamiseen maailman kalleimmassa maassa kalleimmalla tavalla kansalaisten oikeuksien edelle, ilman syytä kansainvälisyyteen vedoten. 


The Legatum Institute, a London-based research institute released its 10th annual global Prosperity Index in November.
BUSINESSINSIDER.COM

Islam-taustaiset maahanmuuttajat muodostavat nopeasti rikollisorganisaatioita vaikka ovat saaneet paljon korkeamman elintason Ruotsissa - järkyttävää kaaosta Ruotsissa joka kasvaa ja kasvaa sillä muslimit eivät välitä maailmankuvassaan pakanoiden antamista rajoista








Sunni-wahhabistien suorittama holocausti on käynnissä
ja valtamedia "suojelee" sinua tietoisuudelta

http://finnsanity.blogspot.com/2017/03/hirttaytymisperformanssi-helsingissa-8-3.html

Ei kommentteja: