torstaina, maaliskuuta 30, 2017

Neuvostoliitto tuhottiin USA:n hybridisodankäynnillä kuten Suomea tuhotaan nyt

* päivitetty II
 
   I


Ymmärrätkö mitään Kekkosesta ja Mauno Koivistosta CIA:n ohjaamana muulina? 

SDP myös CIA:n lahjomana demokraitan sabotaasikoneistona, valevasemmiston alkuna jonka jatkoksi euro-vasemmistoliitto luotin siunaamaan natomaiden hyökkäyssotia ja pankkiirien euroterroria.

Tiedätkö miten oikea historia on Suomessa kulkenut CIA:lle alistettuna?    
 Lue:
  • "Kylmän sodan aikana länsimaat perustivat CoCom-järjestön valvomaan kauppaa itäblokkiin. Suomi ei ollut sen jäsen, mutta joutui ottamaan lännen vientirajoitukset huomioon. Se toimi niin, että Etelärannan teollisuusliitoista kerrottiin yrityksille mitä sai viedä ja mitä ei. Yhteyttä saattoi ottaa myös ulkoministeriön kauppapoliittiseen osastoon. Sieltä neuvottiin eteenpäin Yhdysvaltain tai Iso-Britannian lähetystöön. Niissä asiaa puntaroivat mm. CIA:n virkailijat ja sotilasasiamiehet. "    -- Taloussanomat  2 2017

Näin räikeästi suomalaisia huijattiin "itsenäisyydestä" ja "julkisesta" "demokratiasta" kerta toisensa jälkeen, oikeiston valta salaisessa ulkopolitiikassa, näin törkeää vallankaappausta, "puhetta länsimaisesta vapaudesta".

Suomi on alistettu koska kansanedustajat hyväksyvät "salaisen poliitiikan" - harmi että Jäätteenmäki sortui painostuksen alla nopeasti - vaikka ei olisi tarvinnut - eikä jatkanut paljastuksia Lipposesta ja muista CIA:n ja Washingtonin ohjaamista sotatalouden nukeista.

Suomen talous olisi ollut kaksi kerta suurempi ilman CIA:n sabotaasia ja kiristystä eli imperialismia, kylmää sotaa. Kylmä sota oli vain Amerikan sotaa perustelemaan Vietnamin ym hyökkäyssota ja valloitus. CIA toimitti puna-khmereille aseet miljoonan ihmisen tappamiseen, pommitukset ja myrkkyjen ruiskuttaminen tappoivat + 4 miljoonaa ihmistä

 

  II


Stalin-viha eli "kylmä sota" oli vain USA CIA -operaatio.

Hybridisotaa. Keinotekoinen Aggressio Neuvostoliittoa vastaan jotta pelottelijat saivat lisää valtaa ja syitä sotien sytyttämiseen.  Massamedian omistajat ovat mukana sotakoneistossa siunaamassa USAn hyökkäyssotia "pelon" perustelemana.

Ja siihen lahjottiin jopa Neuvostoliiton sisällä ihmisiä CIA-sabotaasin verkostona. USA loi valtavan kouppasodan Neuvostoliiton lannistamiseksi ja onnistui siinä, Kekkonen mukana USA CIA hybridisodassa "journalistien" antamassa suojassa.
 

Ei Stalin ollut eettisesti pahimman joukon edustaja millään tavoin, ei NL ollut länsimaiden suurten valtioiden ideologista kontrollia ja johtajista, ei hän ollut pahin johtaja millään tavoin, ei hän aloittanut hyökkäyssotia eikä ollut imperialista: USA ja Englanti sytyttivät II maailmansodan tukemalla natseja Saksassa, Mussolini oli Englannin asettama agentti (!) palkattuna ja koko sodan ajan USA-GB tukivat natsi-Saksaa miljoonilla tonneilla armeijaa tukevalla kauppamateriaalilla mm kemikaaleilla, pahimmat natsit palkattiin USA:n palkkalistoille sodan jälkeen, koko kuva, josta massamedia on täysin hiljaa - englantilaiset tutkijat ovat kriittisenä hegemoniana vahvistaneet tämän. Vietnamin ym sota todisti USA:n sotatalouden moraalittomuuden uudemman kerran. Historia on väärennetty massamedian alla.
   

Lue erittäin selkeä selostus mieheltä, joka ensin vihasi Neuvostoliiton valtiosysteemiä neuvostoliittolaisena mutta joutui lukemaan todistusaineistoa, joka selittää miksi Putinkaan ei hyväksy Amerikan ja EU:n imperialismia, "globalisaatiota":


I read documents and participated in the research, which under the guise of ideological struggle worked towards the destruction of Russia. This became so unbearable for me that I could no longer stay in the camp of those who destroy my people and my country. The West is not a stranger to me, but I consider it an enemy empire. 
"After the fall of communism in Eastern Europe, a massive attack on the social rights of citizens was launched in the West.
There is no longer a political force in the West capable of protecting ordinary citizens. The existence of political parties is a mere formality. 



   USA-CIA-Nato aloitti sodan kuuman sodan Euroopassa kylmän sodan jälkeen, 

hajotti luonnonvaroiltaan rikkaan maan Jugoslavian USA:n senaatin asettamalla lailla (!) YK-sopimusten vastaisesti 

- ja massamedia ei kerro vieläkään, että CIA-nato koulutti ja aseisti muslimiterroristit hyökkäämään ensin Serbiaan. Kaaos luotiin mutta uhreja, serbejä, syytetiin CIA-NATOn toimista.  

Serbien presidentti vapautettiin Nato-maiden valheista ja syytteistä kansainvälisessä sotaoikeudessa! Natoa ja CIA:ta  ei ole asetettu syytteeseen joukomurhista, jotka tehtiin Naton valvomana jopa suomalaisia upseereita ja sotilaista mukana kuolemanpartioissa tappamassa serbejä.  

Massamedian savuverhon takaa kansa saatiin iloitsemaan YK-sopimusten rikkomisesta ja siviilikohteiden pommittamisesta.  

  Herätys. 


  • Jugoslavian hajottaminen USA:n ja Saksan toimesta käyttäen hyväksi jihadistien ja neo-natsien terroriryhmiä oli hallituksenvaihdosprojektien ensimmäisiä. Bosniassa presidentti Izetbegovic rakensi kalifaattia, joka on nyt vuosi vuodelta laajentunut kehittäen nimekseen Suur-Albania. Yhdysvaltoihin toisen maailmansodan jälkeen siirtynyt albaani-diaspora on vaikutusvaltainen kongressin lobbaaja. On kohtalon ivaa kuinka suomalaiset poliitikot Ahtisaaresta Rehniin ovat olleet tätä projektia edistämässä. Yhtä vilpittömästi kuin liittoutuessaan natsi-Saksan ja fasistisen Italian kanssa toisessa maailmansodassako?



The role of the United States in the breakup of the Socialist Federal Republic of Yugoslavia is often overlooked by people who are critical of Washington’s…
RT.COM








Tyyneltä näyttävän pinnan alla kytee poliittisia riitoja siitä, mihin Suomen ja…

ILTALEHTI.FI



Tapani Elgland
Eilen 12:03Nythän sitten onkin tekeillä myös laki, jossa "kriisitilanteessa" (kun aikaa voi olla vain minuutteja tai tunteja päätöksen tekoon) Suomen avun antamisesta Natolle päättää presidentti yksin, hallituksen ja eduskunnan ohittaen.
Eikä kukaan puutu tähän Niinistön ulkopolitiikan suureen linjaan, joka perustuu Venäjän viholliskuvaan ja (kuviteltuun) Suomen ja Naton aseelliseen ylivoimaan!
Mutta Washingtonista katsoen kysymys ei ole vain Baltian puolustuksesta vaan Suomi ja Ruotsi ovat osa Yhdysvaltain ulko- ja turvallisuuspoliittista strategiaa Euroopassa. Pentagonin virallisen näkemyksen mukaan me olemme USA:n eteen työnnetty tukikohta ja sillanpääasema sotatiellä, joka kulkee Amerikasta pohjoisnavan kautta Keski-Euroopan kriisipesäkkeeseen. https://www.google.lv/url…
Suomesta kontrolloidaan yhtä hyvin Pietaria kuin Kuolan niemimaata sekä Murmanskin Jäämeren satamaa ja sen liikennettä Pietariin.

     Aivan samat edut, mitkä Suomi myönsi Saksalle 1942."





  III


CIA:n ym salaisten kolmikirjaimisten toiminta oli ja on Suomessa laajaa. SDP on 100% amerikkalaisten ohjauksessa yhä vlevasemmistona, europuolueena takaamassa kansantalouden tuhoamista amerikkalaisille ja lontoolaisille pankeille.

"Kuinka kommunisteja vakoiltiin ja kuinka heidän kannatustaan yritettiin kaikin tavoin heikentää. 
Aktiivisin toimija oli SYL (Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki). 
Rahaa järjestölle virtasi niin suomalaiselta suurpääomalta kuin CIA:lta. 
SYL toimi myös salaisen poliisin aktiivisena avustajana ja arvokkaita palveluksia tuli myös demareilta aina valtakunnan ylintä johtoa myöden. Kirjan on esitellyt blogissaan myös Erkki Tuomioja, joka juttunsa lopuksi paheksuu Armas D. Siimeksen laittamista myyräntöiden tekijöiden joukkoon SDP:n valistussihteerinä. Kuin myös erityisesti sitä, että hän kertoo Armaksen olleen Suvi-Anne Siimeksen isoisän. Hyvä että kertoi. Nyt minun ei tässä naisessa ja hänen elämäntyössään ja urakehityksessään tarvitse ihmetellä enää yhtään mitään. Harri Markoffin sanoin "Pitkien varjojen maassa vähäläntäkin näyttää jättiläiseltä".


Tietysti on operattoreita eduskuntayhmissäkin jotka uhkailevat saneltuna nimettömien ohjaajien puolesta ja estävät demokratian huutamalla ja pilkkaamalla ja suorilla uhkauksilla. Ehdokkaiksi valitaan tarkkaan alistuvia ja mitättömiä persoonia jotka iloiten masokistisesti kerjäävät kiitosta ollakseen huomaamattomia ja kiitettyjä vallan piireissä.

  • Juha Rehula yksi pahimista uhkailijoista eduskunnassa "Ei ole muita vaihtoehtoja, ette voi poiketa puoluejohdon päätöksistä"... Perustuslain vastaista huutoa "verhottuna uhkailuna". 


Siimeskin oli nostettu soluttautuja, joka vihasi vasemmistoa ja pohjoismaista mallia kuten isänsä ja oli saanut lupaukset urahissistä, jos sabotoi vasemmiston ja ajaa kovaa kapitalismia. Vanhojen vasemmistolaisten olisi pitänyt pitää kovempaa ääntä ja kertoa aikaisemmin isästä, CIA-Siimeksestä, minä en tiennyt.




Perusongelma nyt?

 Europuolueet valikoivat marionetteja käyttämän valtaa rahaeliitin puolesta ja kansalaiset eivät näytä tajuavan näytelmän nimä.
  •  Suomi on alistettu koska kansanedustajat hyväksyvät "salaisen poliitiikan" - harmi että Jäätteenmäki sortui painostuksen alla nopeasti - vaikka ei olisi tarvinnut - eikä jatkanut paljastuksia Lipposesta ja muista CIA:n ja Washingtonin ohjaamista sotatalouden nukeista.

Talouskatastrofista ja eliitin veronkierron mielettömästä laajuudesta ei kukaan ota vastuuta vaan katstrofin aiheuttaneet tarjoavat röyhkeästi samaa tuhokapitalismia eikä kansa nouse kapinaan koska ei ymmärrä oikeiston halua romuttaa kansantaloutta suuryhtiöiden vallankaappauksena.

  • Valtamedia esittää talouden tuhojat vuodesta toiseen talouden pelastajina. 



  • " Kansalaisille tuhoisaa EU-politiikkaa ohjaa yritysjohtajien verkosto nimeltään European Round Table of Industrialists (ERT). Siihen kuuluu n. 50 yritysjohtajaa pääasiassa läntisestä Euroopasta. Itä-eurooppalaisia siellä ei juuri ole, mutta jopa yksi turkkilainen. Tuosta verkostosta sanotaan, että se on EU-komission takapiru ja komissio sen tiedotusosasto. "



Hyvinvointivaltion kaava on yksinkertainen ja hallitus käy nyt sotaa sitä vastaan. Tuhoamisen kohteena on hyvinvointi ja sen ehdot eli eliitin veroprogressio, oma valuutta, omat valtionyhtiöt edullisen elämäntason tuottamiseksi,  oma tiukka tulli ja rajat suojelemassa kansalaisten työpaikkoja ja turvaa.

Oikeiston operaattorit "vasemmistopuolueissa" - "vaihtoehdot" ovat lavasteita europuolueina euroterrorissa, europuolueet eivät lopeta eliitin luokkasotaa ja tulonsiirtoa rahaeliitille.

Kanslaisilla ei ole veronkiertoa, eliitilllä on - tämä on terroria. Eliitti nauttii systeemin eduista mutta tuhoaa systeemiä eli yhteiskuntaa.

Herääminen on käynnissä mutta johtopäätöksiä ihmiset pelkäävät - ihmiset eivät halua uskoa eliitin harkittuun terroriin valtiontaloutta vastaan koska oikeiston kasvatuskoneisto, valtamedia, koulu, kirkko, sensuuri opettaa meitä ihailemaan eliittiä ja vanhoja fasistisukuja, talvisodan ja YYA-hysterian syypäitä.


  •  Lisää tämä nyt yli 23 miljardia veronkiertoon, joka on laillisena sekä laittomana 25 miljardia - 50 miljardia veron välttelyä ja velkaa otetaan siis eliitin ja ulkomaisten pörssiyhtiöiden rikastuttamiseen - tätä on piilokolonisaatio : 

Verotukien hurja summa: 23 miljardia euroa
   
Verotuksen kautta jaettavat erilaiset tuet ovat Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n mukaan kasvaneet nopeasti neljän vuoden aikana.
Verotukien kokonaismäärä nousee tutkija Timo Rauhasen mukaan  ensi vuonna jo yli 23 miljardiin euroon.



"Vuoden jutusta 2016" palkittiin Yleisradion hieman hysteerinen Jessikka Aro 
ja hänen suuri juttunsa oli ryssien kätyrien jahtaaminen, eli suomalaisten toisinajattelijoiden avoin vainoaminen. Tällaisen avoimen propagandistisen "uutisen" palkitseminen Vuoden juttuna kertoo kaiken kotimaisen journalismin totaalisesta alennustilasta. Ryssäfobiaa lietsova media palkitsee narratiiviinsa sopivan jutun, vaikka se itse on toiminut Nato-trollina ja USA:n ulkoministeriön uskollisena äänitorvena, eli juuri sen hybridisodan yhtenä osapuolena koko ajan. Aika moni muistaa myös sen, kuinka Jessikka lenteli Klippanin edustalla Helsingissä ryssien ydinsukellusvenettä etsimässä, samoilla vesillä joissa seilaavat Vikingin ja Siljan ristelyalukset. Yllätys oli suuri, kun ryssät eivät ajaneetkaan sukellusvenettään Kolera-altaaseen, eikä Jessikka löytänyt Helsinkiin hyökkäävää ryssien sukellusvenettä. Tosin, Suomen laivastokaan ei ihan kauheasti sellaista etsinyt, varsinkin kun sen suto-kalustoa huolettiin samaan aikaan kaikessa rauhassa. Mutta Jessikka ja YLE tiesivät, että ryssä oli ajelemassa pääkaupungin vesillä sotalaivallaan, ihan siinä pinnan alla, jossakin." kts: 



Tervetuloa lukemaan blogiani. Tarkoituksena on rähistä ja meuhkata estottomasti yhteiskunnallisia asioita poliittisesti epäkorrektisti ja liiemmin…
RAYHABLOGI.BLOGSPOT.FI






Mikko Elo pohtii, onko Suomen Turvallisuuskomitea uhka Suomen turvallisuudelle.
                                                                                          VASTAVALKEA.FI









Väitteet Venäjän disinformaatio- ja hakkerointioperaatioista ovat kerta toisensa jälkeen pudonneet takaisin uutisankkalammikkoon.
VASTAVALKEA.FI







EU hybridisodankäyntinä

  • Suomi on kiltisti marssinut liittovaltion rakentajien tahtiin, toki joka käänteessä poliitikot asian kiistävät. Tämä noudattaa vanhaa Machiavellin ohjetta: ”kun haluat sotaa, puhu rauhasta”. Suomessa ei tulla tekemään päätöstä mennä mukaan liittovaltioon, se vain muilutetaan asteittain päätös kerrallaan tavoite kiistäen. Yksi päivä sitten huomataankin olevamme Euroopan Yhdysvaltojen eksoottinen pohjoisin reservaatti, josta voidaan lypsää luonnonvaroja ja suojella muualta jo tapettuja eläimiä. Tietenkin prosessi on täysin tarkoituksellinen.  Vuoden 2015 maahanmuuttoaalto oli selkeästi ylhäältä suunniteltu ja ohjattu. Mafiat ym. toimijat saivat rahastaa siitä, kun toteuttivat hankkeen. Tuossa prosessissa taas (samoin kuin euron tapauksessa) heitettiin romukoppaan sopimukset ja lait. Schengenin sopimuksesta tai Dublinin asetuksesta ei piitattu. Myöhemmin Suomenkin johto on myöntänyt, että Suomen ei olisi tarvinnut laskea maahan yli 30.000 turvapaikanhakijan joukkoa. Noiden sopimusten mukaan he kuuluivat muualle. Mutta Suomen johto nimenomaan halusi saada heidät Suomeen, jonkun määräyksestä. Nyt suurin osan on todettu aiheettomiksi hakemuksiksi ja nyt monet tahot yrittävät estää hylkypäätöksen saaneiden karkottamista. Tässä asiassa on selkeästi nähtävissä ERT-taustaisen yritysmaailman ja hurahtaneiden maailmanparantajien epäpyhä liitto.





  IV


Nokia tuhottiin jotta pieni Suomi ei tuhoaisi Amerikan kännykkäteollisuutta. Ollila eti raivokkaasti jo 2001 lähtien Nokian oman iPhonen rakentamisen. Ollila sai palkkioksi ylennyksen Wall streetin suurimman firman hallitukseen ja juhliin isojen poikien silitettäväksi.

Suomi on kolonisaation kohteena pörssi-ideologiassa jota EU ajaa raivokkaasti tuhotakseen demokratian ja omaehtoisuuden.





Hallitseva talousoppi on pyramidihuijaus, varoittaa ekonomisti Andy Xie.
VASTAVALKEA.FI







Aalto-yliopiston taloustieteen professorin Pertti Haaparannan mukaan Suomen kilpailukyky on yhä parhaimmalla tasollaan lähes 40 vuoteen. Vientituotteiden…
YLE.FI





   Tekniikka&talous



  CIA tuhosi Rauma-Repolan
  parhaan bisneksen














Suomalaisen eliitin ensimäinen päämäärä: suomalaisten alistaminen lännen oligarkkien geopolitiikalle


Ylpeä natsien Suomi, sodan jälkeen fasistisuvut jäivät valtaan ja siksi natsiaktivisti Kekkonen nostettiin - Karttakuva herrakansan sodanjälkeisestä mielikuvasta. Eivätkä natsit pompanneet tyhjästä vaan jo 20-luvulla suomalaiset joukkomurhaajat kouluttivat ja tsemppasivat natseja ja rahaeliitti teki sopimuksia herrakansan pakkosodista. 
 

1942
























BBC väärentämässä videoita hyökkäyssodan perustelemiseksi

https://www.facebook.com/mathias.andersson.3766/posts/10158413102675296







Terrori on sanana tarkoittanut alunperin vallanpitäjän teroria, sitä jolla on resurssia pakottaa jatkuvalla terrorilla ihmisiä


"Thomas Gallagher points out in Paddy’s Lament, that during the first winter of famine, 1846-47, as perhaps 400,000 Irish peasants starved, landlords exported 17 million pounds sterling worth of grain, cattle, pigs, flour, eggs, and poultry—food that could have prevented those deaths. Throughout the famine, as Gallagher notes, there was an abundance of food produced in Ireland, yet the landlords exported it to markets abroad.
The school curriculum could and should ask students to reflect on the contradiction of starvation amidst plenty, on the ethics of food exports amidst famine. And it should ask why these patterns persist into our own time."
via Harvey Redgrandad Smith


By Bill Bigelow “Wear green on St. Patrick’s Day or get pinched.” That pretty much sums up the Irish-American “curriculum” that I learned when I was in school. Yes, I recall a nod to the so-called…
ZINNEDPROJECT.ORG












Valtion alistaminen tuhokapitalismille, vastuuttomille veronkiertäjille, hintojen aiheeton kaksin - kolminkertaistaminen eliitin terrorin mahdollistamisena. Valtio on yhteisten asioiden hoitamista eikä alitumista rahaeliitille.






Nato-maiden luoma kaaos

 - Jugoslavia, Libya, Syyria, Afganistan  ja Eurooppa:



A Turkish minister has claimed "holy wars will soon begin" in Europe, in spite of the defeat of far-right leader Geert Wilders in the Netherlands elections.…
INDEPENDENT.CO.UK







The Syrian people, who have demonstrated remarkable courage and perseverance in the face of formidable challenges that would have crushed a…
RT.COM








Ei kommentteja: