tiistaina, marraskuuta 07, 2017

Sotilasvallankaappaus käynnissä Suomessa



Suomessa on juuri nyt sotilasvallankaappaus käynnissä, siksi puoluejohtajat ilahtuvat insestiharhautuksista ja työttömien halveksimisesta "uhkana" ym mediassa kovin suuresti.

Kaaosnäytelmä on tärkeää, jotta euroeliitti voi halveksia demokratiaa avoimesti ja vaatia koko ajan poikkeustoimia. Kansa esitetään tuhmana ja media on täynnä paheksuntaa kansaa vastaan perinteisen kirkollisesti - samalla kun demokratiaa puretaan vastoin perususlakia.

Kaaosnäytelmä on tärkeää jotta politiikassa ei saa ajaa Suomen etua vaan ulkopuolisten suurvaltapoliitikkojen etuja, US Amerikan etuja ja Brysselin troikan & pankkiirien etuja liittovaltiodiktatuurin rakentamisessa Saksan keskusvallan alle. Jotta Suomi maksaisi eurokeinottelijoiden luomat valtavat laina-ansat ympäri Eurooppaa.
  • Kekkonen loi salaisen ulkopolitiikan sisäpoliittiseksi vallan aseeksi, josta ei vieläkään uskalleta keskustella: Kekkonen veti rauhansopimusten vastaisesti Länsi-Saksaan ja CIA:lle armeijan signaalipiuhija. Siksi JÄÄTTEENMÄKI painostettiin ennennäkemättömällä poliittisella ja julkisella painostuksella ilman syytä pois pääministerin virasta koska hän paljasti ensimmäisenä selvän todisteen salaisesta ulkopolitiikasta sillä Lippponen oli ilmaneduskuntaa mennyt siunaamaan Irakin sodan Washingtonissa. 
  • Kekkonen alisti Suomen talouden CIA:n kylmälle kauppasodalle. Tämä aiheutti  tuhansien miljardien markkojen tappion. 70-l alun lamasuhdanteet johtuivat vain Kekkosen ja suomenruotsalaisen eliitin ideologisesta valinnasta olla mukana hyökkäämässä kauppasodalla Neuvostoliittoa vastaan - YK sopimusten vastaisesti, Suomen kansantaloutta tuhoten.  

CIA US Amerikalle luovutetaan kaikki Suomen armeijan salainen ohjaus, muokkaus, tehtävien osoittaminen sekä uhkakuvien käsikirjoittaminen - ja se vallankaappaus on pitkällä kohti sotaa, amerikkalaisen sotatalouden jatkuvaa sodankehää taas Suomessa. Wall street ja Washington klaaneina rahoitti natseja koko sodan ajan, mitä ei tietysti sinulle kerrota massamediassa USAn imperialismista II maailmansodan sytyttäjänä Brittien imperialismin musertamiseksi ja Neuvostoliiton onnistumisen estämiseksi. Natsit epäonnistuivat, kylmä sota jatkoi natsitematiikkaa ja eliitin kaaostoimenpiteitä: Neuostoliitto oli jatkuvan kauppasodan ja CIA:n suorien sabotaasien kohteena. Vieläkin massamedia esittää että Neuvostoliitto olisi syypää USA:n kylmään sotaan vaikka oli brutaali uhri USA:n, Lontoon ja muiden liittolaisten rikkoessa kansainvälisiä lakeja.


Hallitus on hylännyt 1991 rauhansopimuksen Venäjän kanssa
  • Suomi ainakin "vielä" sotilaallisesti liittoutumaton maa, joka on luvannut estää alueensa hyväksikäytön naapurimaahan suuntautuvassa (virtuaalisessakin) hyökkäyksessä - Hannu Vesa


"Isäntämaasopimus" vain kenraalin allekirjoittamana laajana maihinnoususopimuksena "odottaa aktivointia - mutta on sijoitettu silti valtiosopimusten kansioon vaikka valtiosopimukset ovat hallituksien hyväksymiä sopimuksia. Vai onko salaisia allekirjoituksia salaliitossa?

USA:n kenraalit määrittelevät sodan aloittamisen sopimuksen mukaan - täydellinen vallankaappauksen käsikirjoitus.

Ketkä olivat salaisesti valmistelemassa sopimusta? Vasemmistoliittokin hyväksyi valmistelun kataisen hallituksessa eikä ole vaatinut sen poistamista virallisesta lakikokoelmasta.






USA pyysi Suomelta lisäjoukkoja kalliiseen operaatioon – selvitys käynnissä
MSN.COM


Mistä tietää että vasemmistoliittokin ja vihreät ovat CIA:n ohjaamia - kuten kaikki europuolueet?

EU on takaamassa CIA USA:n kolonisaatiosotia.



Tänään YLE Puhe ja politiikkaradiossa Li Andersson puolustelee Jyrki Kataista. Loistavaa.

Koska valheita opetetaan puolueen linjana: liiläiset cia-valevasemmistolaiset paukuttavat vihreiden lailla muille vasemmistoliittolaisille mm. että kenraaleihin täytyy luottaa, "he tietävät paremmin". Tämä ei ole lainkaan humanismia, tämä ei ole järkeä kun joka kuukausi paljastuu kuinka suomalaiset kenraalit ja ministerit antavat lisää valtaa US kenraaleille laittomasti valiokuntien ohi. SDP:n CIA-korruptiosta ja vallankaappauksesta on kaikki todistepaperit olemassa Tukholmassa mutta media ohittaa ne täydellisesti: massamedian musta aukko tekee suomalaiset tyhmiksi, tietämättömiksi, reagoimattomiksi.
  • Myös SAK on täysin amerikkalaisella rahalla ohjattu, muokattu jo ennen talvisotaa ja CIA:n korruptio-ohjauksessa sotien jälkeen luomaan valevasemmistoa ja turvaamaan natseja tukeneen rahaeliitin vallan kasvattaminen ja suomalaisten eliittinatsien maineen palauttaminen hiljaisuudella. SAK myötäili aluksi työläisiä mutta kiilasi rahaeliitin valtaa pikkuhiljaa vasemmiston ja pohjoismaisen mallin tuhoamiseen sisältäpäin CIA:n kouluttamia soluttamalla.

    Silti kansa uskoo mediaan kuin se olisi todellisuus itse.


Kognitiivisesti ja retorisesti puolueväkeä ja äänestäjiä hallinnoidaan joka puolueessa nyt ihanalla elitismillä, korostetaan, että elitismi on ratkaisu kaikkeen ja kansa, enemmistö, on uhka. Uhka eliitin itseihannoinnille ja laittomuudelle.
- Valtioneuvoston kanslia pyysi eläkkeelle jäänyttä amiraali Juhani Kaskealaa johtamaan selvitystä, mutta puolustusministeriö oli koonnut komitean omavaltaisesti. Sen puheenjohtaja vakuutti kuitenkin ymmärtävänsä maan johdon kysymyksenasettelun sekä puolustusneuvoston lakkauttamisen aiheuttamat ongelmat. Ne kuitenkin sivuutettiin komitean työssä. 
http://www.ristovolanen.fi/118302917 

Että demokratia ja kansa on uhka nyt "työväen puolueellekin". Täysin kaapattu amerikkalaisten eurodiktatuuriin, dollarin sotatalouden tuhokapitalismiin. Elitismiin.

Keskustalaiset raukat puoluejäsenet itse pitävät yllä feodaaliruhtinas Sipilää ja äärioikeistolaista hallitusta "puolueuskollisuudella", klaaniuskollisuudella, vaikka sipilä tuhoaa maaseutua ja estää Suomen omavaraisuuden palauttamisen tyypillisellä tuhokapitalismin europuheilla, EU-säädökset aseena. Suomea ei saa puolustaa, Suomen taloutta ei saa suojata koska uusi EU-elitismi on niin hyvin markkinoitu tuhomekanismi.

  • Ideologia on aina intentioiden saavuttamisen metodologiaa. Nyt diskurssiterrorilla oikeisto on varastanut vasemmiston käsitteet ja kieltää suoraan vasemmistoa olemasta vasemmistoa vetoamalla muka oikeiston ja elitismin muokkaamaan "yhteisen hyvän" diskurssiin. Eliitin politiikkaa ja sensuuria juntataan joka päivä 24 h massamediassa ja valevasemmisto on koulutettu ja valikoitu härskissä poliittisessa sabotaasissa CIA:n avulla.

Europarlamentaarikko Paavo Väyrysen (kesk) mukaan Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan taustalla näyttäisi olevan salaliitto. Hän kirjoittaa, että on myös vaikea päästä perille siitä, ketkä uutta ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa hallitustasolla johtavat.  
– Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa näyttää johtavan taustalta joidenkin poliitikkojen, talouselämän vaikuttajien ja upseereiden muodostama salaliitto, joka saa tukea johtavista tiedotusvälineistä. Jyri Häkämiehen nimittäminen EK:n toimitusjohtajaksi ei ollut sattuma, Väyrynen kirjoittaa. 
Väyrysen mukaan jo ennen viime eduskuntavaaleja useat talouselämän vaikuttajat painostivat poliitikkoja kannattamaan Suomen Nato-jäsenyyttä  
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001268807.html




Katsokaa mikä avoimesti myöntävä otsikko





Kansainvälisen oikeuden akatemiaprofessori Martti Koskenniemi uskoo, että kansallisuusaatteen voimistuminen eri maissa vaikuttaa kansainväliseen…
YLE.FI




  Onko EU vakauden tyyssija kuten sen luvattiin olevan?

Jo kysymys naurattaa mutta median kapitalismiin uskovat eivät ymmärrä kuinka loppumaton kusetus Euroopan tuhoaminen on - valheita valheen perään ja eliitin vastuuttomuutta korostaen.

Eliitti osoittaa olevansa koskematon ja siten luo tietysti halua kaikille moraalittomille olla osa eliittiä ja siis nuoleskella eliittiä jotta saisi muruja pöydältä kaaoksen kasvaessa, oman cutin, osuuden eliitin ryöstöretkestä eliitin palvelijana, "osana eliittiä", "osana EU:ta".

EU-eliitti kirkuu väestönsiirron ja haittamaahanmuuton olevan Euroopan tärkein asia. Eliittiä "ylentävä" "Moraalisuuspuhe" velvoittaa lisäämään vihamielisen ja sivistymättömän islamin tukemista verovaroilla. Ruotsissa väkivalta ja raiskaukset kasvavat joka viikko, sillä muslimit eivät todellakaan tahdo sopeutua ja olla kiitollisia "pakolaisuudesta" vaan kiristää ja luoda klaanivaltaa suoran väkivallan ja uhan kautta.



 Kari Arvola:

"Kyllä tässä on eräänlainen vallankaappaus tapahtunut, kuten Väyrynen jo kuukausia sitten kirjoituksessaan totesi. 
Minä menen vielä pitemmälle. Meillä on tulossa hyvää vauhtia huippupisteeseensä yhteiskuntajärjestelmän vaiettu ja piilotettu muutos.
60-70 -luvuilla puolueitten kesken muodostui melko vahva konsensus eli yksimielisyys siitä, että Suomesta rakennetaan hyvinvointiyhteiskuntaa markkinatalouden pohjalta. Samalla tunnustettiin laajalti, että markkinatalous ahtaasti liberalismin hengessä tulkiten ei yksin hyvinvointia takaa.
Erääksi keskeiseksi tieteen ja tutkimuksen alueeksi nousikin sosiologia. Yhteiskuntamallia voidaan hyvällä syyllä kutsua sosiaaliseksi markkinataloudeksi. Paino on molemmilla sanoilla.
On selvää, että näiden kahden käsitteen kuvaamissa todellisuuksissa vallitsee keskinäinen, dynaaminen ristiriita. Politiikka on työkalu, jolla tasapainoa pidetään yllä.
1990-luvun lama ja murros oli ratkaiseva lähtölaukaus puhtaan markkinataloudellisen liberalismin suuntaan. Puolueilla ei ole ollut minkäänlaista vakavampaa analyysia sen suhteen, mitä tässä nyt on tapahtunut ja meneillään.
On ajauduttu oman edun valtapoliittisen tavoittelun kautta EU-fatalismiin, joka käytännössä tarkoittaa luopumista sosiaalisesta markkinataloudesta finanssikapitalistien uusliberalismin hyväksi. Kuin kerma kakun päällä on muutaman viime vuoden ajan vahvistunut militaristinen juonne maan ulkopolitiikassa. Turvallisuuspoliittisesti militarismia ei voi perustella järkisyillä. Mutta se onkin globalisaatiossa keskeistä roolia esittävän finanssikapitalismin apu ja varmistin. Kusessa ollaan, kaulaa myöten.


Tärkeintä on sabotaasi ja kaaos, jolla EU-diktatuuria kasvatetaan "yhteiseksi ratkaisuksi". 

Lopulliseksi ratkaisuksi, liittovaltiodiktatuuriksi, jossa kaikki on keskitetty, Ein Reich, operaattori Merkelin peukalon alle, dollarin siirtomaasotia tukien - AFRICOMin keskus onkin jo Saksassa, 8000 kuolemanpartioiden miestä Afrikassa median sensuurin suojelemana, tekemässä jatkuvasti hyökkäyksiä ja murhia uuden dollarieuro-kolonisaation tähden - Kiinan sopimuksien ja infrastruktuurin avulla tapahtuvaa talouslaajentumista vastaan.

    Kuulostaako tutulta? Historia kenties toistuu?

Diskurssilla, vetoomusterrorilla, merkitysten kaappamisella, diskurssiharhautuksilla ajetaan nyt diktatuuria "eurooppalaisena arvona."

   Sitä se ei ole. 

Retoriikka ajetaan todellisten merkitysten ja todellisen politiikan yli suojaten vallankaappausta kauniilla vetoomuksilla.

Kai jokainen ymmärtää että euroterrori on uskonnollinen paatos liittovaltiodiktatuurista ja demokratian tuhoamisesta ja on aivan jotain muuta kuin eurooppalainen arvo? 

II maailmansodan jälkeen ei selvitetty eikä tuomittu eliitin fasismia, natsi-käsikirjoituksen ja puolueen rahoittajia, pankkieliittiä, teollisuuseliittiä. Vain pankkiirien operaattoreista muutama hirtettiin illuusion luomiseksi. Natsit luotiin imperialismia ja kolonisaatiota varten, EU:ta varten, nyt yhä propagandassa ovelasti natseja syytetään nationalisteiksi kun pankkiirit palkkasivat natsit ja poliisit tappamaan vasemmistoa ja nationalisteja pois pankkiirien imperialismin tieltä. 
Pois globalisaation tieltä: nationalismia syytetään natseista kun natsien synnyttäjäeliitti on vapautettu suurella mediaharhautuksella luomaan euroterroria, toistamaan natsiasetelma ja Venäjän vallituksen eliittiunelma.




Mitäs tämä on?

Ensiviikolla aletaan suunittelemaan EU:n yhteisiä joukkoja USA:n johdolla?


"Efforts under the pact will be closely coordinated with the U.S.-led NATO alliance to ensure transparency and avoid any redundancies, the German official said."
Vieraat maat saa tuoda sotajoukkonsa vapaasi mihin vaan USA:n johdolla? Tämä haiskahtaa taas maanpetturuudelle?  

"One area where NATO and EU officials see common ground is in the need for a military zone for free movement of troops and equipment, loosely based on the EU’s passport-free travel “Schengen” zone.
“I welcome integration to the maximum extent practical. We obviously want to avoid duplication and maximize transparency,” U.S. Air Force General Tod Wolters, NATO Allied Air Commander, told Reuters."

At least 20 members of the European Union will sign up to a new defense pact next week, heavily promoted by France and Germany, to fund and develop joint military hardware in a show of unity following Britain's decision to quit the bloc.
REUTERS.COM





Lain ulkopuolella uudet oikeistolaiset militarisointi-organisaatiot
- Suomen KGB lain velvoitteista vapautettu


Petri Krohn to Vastavalkea - Tilannehuone
ONKO SUOMEN KGB:LLÄ PIDÄTYSOIKEUS?
Saako siis Suomen Valtiollinen Turvallisuuskomitea määrätä ihmisiä pidätettäväksi? Millä perusteella? Päätyykö "Venäjän informaatiovaikuttamista" linnaan?
Valtionhallinto on täynnä komiteoita, mutta Turvallisuuskomitea ei ole komitea. Se on "komitea" -nimeä itsestään käyttävä turvallisuusviranomainen, joka toimii varsin itsenäisesti parlamentaarisen valvonnan ulkopuolilla. Aivan kuten Neuvostoliitossa ”Valtion turvallisuuskomiteaan” kuuluu vain kymmenkunta jäsentä, mutta KGB:n nimissä hääri satojatuhansia agentteja.
Turvallisuuskomitean toimialana on #kokonaisturvallisuus. Sen viralliseen tehtävänkuvaan kuuluu natotus, eli kokonaisturvallisuuden yhteensovittaminen USA:n kanssa. Mutta toimiiko Turvallisuuskomitea myös salaisena poliisina? Viimeisimmissä ulostuloissa ilmenee, että Turvallisuuskomitea haluasi toimia ainakin ajatus- ja mielipidepoliisina. Onko Turvallisuuskomitea ja sen pyrkimys valvoa mielipiteenmuodostusta Suomen uuden tiedustelulain takana?
Miksi siis Ilja Janitskin vangittiin Andorrassa? Käynnistikö Turvallisuuskomitea rikostutkinnan?



 Ruotsin entisen pääministerin/ulkoministerin tiedetään antaneen USA:lle salaisia tietoja hallituksen tekemisistä: Hänen argumenttinsa oli että nehän ovat meidän puolella.    https://www.aftonbladet.se/nyheter/article16421007.ab
Carl Bildt (M) informerade USA om vad som sades…
AFTONBLADET.SE


    Onko vastavoimia?

Itävalta, Norja ja Puola halauvat lopettaa EU:n väestönsiirtoterrorin.

Venäjän ja Kiina tukevat nyt USA:n tuhoamia maita, Syyriaa, Irania, Irakia.
  • Saudi-arabiassa tapahtuu myös reaktioita. Analyysini on muita analyysejä lukiessa että saudikuningas halua eroon CIA:n ja israelin kaaospolitiikasta. 

The Saudi royal family - whether in conjunction with Jared Kushner or alone - has figured out how to kill 2…
ZEROHEDGE.COM

USA rappio


Since the inauguration of US President D. J. Trump in…
RUSSIA-INSIDER.COM



Muhammad bin Salman is using his purges to change the medium and possibly long-term priorities of the Saudi regime.  THEDURAN.COM



Putinin vieraillessa Teheranissa viime keskiviikkona allekirjoitettiin 30 miljardin dollarin energiasopimus, jolla on laajoja geostrategisia ja geopoliittisia ulottuvuuksia ja merkityksiä. Sopimus avaa mm. tien Iranin ja Venäjän lähentymiselle edelleen, sillä edistetään venäläisen South Asia Stream -kaasuputken rakentamisen aloittamista hyödyttämään Pakistania, Intiaa ja Irania, kytketään Azerbajdzan itäiseen intergraatioprosessin, ratkaistaan Kaspianmeren öljynkuljetusongelmat ja samalla osoitetaan Iranille, ettei Moskova jätä Teherania yksin Iranin ja Saudi-Arabian välisissä kiistoissa. - Russia Insider


Rosneft chief executive Igor Sechin announced that his company signed a roadmap to invest the mind-numbingly large sum of $30 billion in the Iranian energy sector…
RUSSIA-INSIDER.COM







Median naurettavat keinot

CIA USA:n vallankaappaus saadaan mediassa kuulostamaan naistenlehtidiskurssin avulla huvittavalta, valloittavalta; "toivottu" vakuuttelu diskurssin määrittelijänä tekee asiasta kevyen ja ystävyyttä vakuuttelevan, harmiton vallankaappaus hei: 


                        ILTALEHTI.FI

Ohjelmoivat mediadiskurssit murskaavat keveyden narraatiolla asian vakavuuden perustuslain rikkomisesta. Samalla kun NATO:n ohjausta lisätään, kansalle naureskellaan ettei mihinkään natoon olla menossa. Tämä ei ole veretön vallankaappaus vaan USA haluaa uusia sotia jotta sen sotatalous-dollari pysyisi pinnalla. Suomi olisi sille hyvä uusi Ukraina ja syyriansota. 




Kaikki armeijan asejärjestelmät ja viestintäjärjestelmät Suomessa ovat nyt CIA:n, amerikkalaisten kenraalien, saksalaisten ja mossadin sammutettavissa. Armeijan infrastrukstuuri ja hallinta on luovutettu "nato-systeemille". Nokian täydellinen viestintäjärjestelmä tuhottiin ja mossadin kontrolloima systeemi on nyt kenraalien valinta.

Luotatko tosiaan massamediaan joka ei kerro kenellä on valta armeijan yli? 
Juuri eilen kerrottiin että tutkajärjestelmä kytketään NATOn tutkajärjestelmään. 

Aivan kuin Suomi olisi NATO:ssa - kuten onkin laittomasti.  
  
USA:n sotilaallinen ohjaus vaaditaan "puolustuspolitiikan" diskurssilla. USA:n valta Suomessa esitetään ainoana puolustuksen takeena. Alistuminen esitetään vapautena - mikä tietysti on karmea valhe kun CIA USA on jatkuvasti kolonisaatiosotia sytyttävä ja käyvä maa. Sodankäynti Afrikassa on tähän asti ollut täydellisesti piilossa mediaoperaationa "journalistien" eli oikeistolaisten päätoimittajien keinoilla.  
 
Kesällä suomalaiset sotilaat alistettiin amerikkalaisten harjoituksissa näyttelemään venäläisiä joita vastaan amerikkalaiset hyökkäsivät. Ja suomalaiset upseerit suostuvat tähän paljastavaan ivajärjestelyyn.


 
"NATO-jäsenyyden jäädyttäminen" on nyt mainio retorinen harhautus uhkadiskurssin sisällä, kansaa rauhoitellaan kun samalla luovutetaan kaikki valta armeijassa amerikkalaisille ja tämä kaikki eduskunnan hiljeneminen tapahtuu perustuslakia vastaan.

Armiejaa määrittävistä laeista poistettiin itsenäisyyden suojelu pois 2011. Eikö tämä jo paljasta selkeän vallankaappauksen?

Mutta ehän tästä keskustella julkisesti joten tämä ei voi olla tärkeää.


Julkisuudesta on tehty merkittävyysillusio: ihmiset on ajettu niin lampaiksi että jatkuvasti ihmiset sanovat minullekin vastaperusteluna todellisuuden tiedostamisesta että "ei se voi olla tärkeää kun siitä ei ole ollut julkisuudessa".

Kuinka tyhmiksi ihmiset on ajettu äärioikeiston eli eliitin mediassa? 

  • HS ja YLE ylistivät aikoinaan Hitleriä ja natseja. Molemmat mediat ovat aina ollet oikeiston ohjauksessa, Repo oli oikeistolaisen ja vannoneen natsin Kekkosen henkilökohtainen kaveri, reporadio oli vain käsikirjoitettu harhautus jolla vasemmistosta tehtiin idiootti laulava vasemmisto, lavastus jossa estettiin ajattelevan ja todellisen vasemmiston esillepääsy julkisuudessa ja vain unelmoiva, oikeiston ohjaama show-vasemmisto ja kekkos-vasemmisto päästettiin kameran eteen - Kekkonen oli kritiikin ulkopuolella täydellisessä sensuurikoneistossa. Neuvostoliitosta tehtiin valheilla demoni, uhka ja Kekkosesta ainoa ritari joka vastasi medianäytelmässä Kekkosen itsensä luomaan uhkakuvaan. Tämä diktaattorin luoma näytelmä pyörii yhä iihmisten pään sisällä alamaisten turvallisuushysteriana. 


Tämäkin päivän media-aivopesu
pyörittää yhä venäjävihaa, sitä vihaa, jolla ruotsalaiset perustelivat Suomen valloittamisen jumalalle Vatikaanin käskystä, otettava pois pakanoiden idästä - Vatikaanin eliitin ryöstön, pakkouskonnon, kulttuurituhonnan ja rankan verotuksen kohteeksi.

Tämä Rooma-Vatikaani-USA:n "EU" ei ole länsimainen arvo.

Aito länsimainen arvo on ollut eliitin ja kirkon riisumista. Näin on siirretty sota pois Euroopasta todellisella humanismilla: kriittisyys ja kansan tietoisuus eliittiä vastaan. 

Valitettavasti vaikka fasisteja luonut eliiti oli pelokas osan jälkeen ja taipui vasemiston humanismiin niin eliitti piti kiinni vuosisatojen strategiasta lannistaa kansa. SDP puolueet ympäri eurooppaa olivat tiukasti lahjonnalla eliitin ohjauksessa suostuttelemaan takaisin kapitalismia eli eliitin valtaa, feodalismia: vain rikas päättää. Suostuttelu on ollut massiivista uuden kirkon eli median avulla, eliitin ihailu on ollut ohjelmoitua ja nyt elämme eliitin pankkien vallan kasvattamisen terrorin alla, eliitti on rikastunut uudellakeinolla eli rahan painamisella tyhjäsät ja kansalaisille on jätetty siitä velka rahan arvon ylläpitämiseksi. 



CIA VATIKAANI - aina siunaamassa CIA:n vallankaappaukset ja CIA-nukkehallitukset











Olemme Suuren romahduksen reunalla - eliitti on innoissaan, poikkeuskeinot ovat eliitille aina mieluisaa kaaosta kuten sodat ja demokratian tuhoaminen takaisin feodaalivaltaan.  
Kansalaisten Poliittinen lamaannus eliitin vallankaappausten keskellä johtuu yhä valehiden uskomisesta mediakoneiston sylissä.    

Nyt keskiaikaista eliitin valtaa ja eurofeodalismin terrorin ja militarismin valtaa ihaillaan massamediassa joka päivä "länsimaisina arvoina" - keinotekoisten uhkakuvien avulla kuten keskiajalla uskonnoista tehtiin eliitin luomia uhkia ja vetoomuksia tappamiselle. 
   
Retorinen sota on todellista ja Eurooppaa tuhoavaa pankkien tuhoamisvoiman avulla. Velka-ansat kasvavat ja tähän talouskatastrofiin syylliset esiintyvät nyt taas pelastajina kuten 2008: talousromahdukseen syylliset pelastettiin silloinkin.
 

Kreikan tuhoaminen
ja alistaminen Saksan kaappaukselle on konkreetiinen kuvat eurokapitalismin feodaalimallista, valtion tuhoamisesta eliitille.

Eurooppalaisten arvojen tuhoamisesta feodaaliarvojen ja feodaalivallan palauttamiseksi.


EU oli avoimesti kannustamassa uusnatsien johtamaa aseellista vallankaappausta Kiovassa, Ukrainassa ja massamedia joka viikko syyttää tästä Venäjää.


Ei Ukrainassa ole demokratiaa, suomalaiset ministerit olivat innoissaan aseellisesta vallankaappauksesta jota johtivat uusnatsit. Nyt Ukrainassa Kiovan CIA-nukkehallitus ulkomaisin ministerein käy pommitussotaa itä-Ukrainaa vastaan ja pommittaa joka viikko siviilejä ja rakennuksia puolasta tulleilla nato-aseilla ja ammuksilla nato-upseerien ja mossadin kouluttamana - kohti suurhyökkäystä.



Not a joke: US Secretary of Commerce, Wilbur Ross, is behind the company that buys Russian gas to resell to Europe at a more expensive price. Sanctions benefit the oligarchy and have little to do with "infringement on international laws and human rights."


November 6 , 2017 - Fort Russ News - KtovKurse - by Inessa Sinchougova The United States supplies fuel to the liquefied ga...
FORT-RUSS.COM






   Tapaus Fatim Diarrasta vielä.  Niin. 

Mediashow on nyt eurofasisteille tärkeää. Kansan mielen ohjausta ja kaventamista.

Hyvin iloisesti eliitti suhtautuu aina vuosisatojen läpi kaaoksen luomiseen ja kansan pilkkaamiseen, tavallisuuden helvettiin tuomitsemiseen, eliitin huumori ja väkivalta on niin kevyttä ja naurettavaa, nationalistit ja kansa taas suuri uhka salaisen väestönsiirron eli kaaoskeinojen politiikalle.

Eliitin eurooppalaiset arvot ovat aina feodalismi ja eliitin ohjaama kirkollinen/mediaterrori kansan tajunnan tuhoamiseksi.

Aito eurooppalainen arvo on humanismi, joka laittoi eliitin suurimmaksi osaksi sordiinolle ja kyykkyyn II maailmansodan jälkeen. Resurssien jakaminen ja ihimisarvo valtion ainoana motiivina, eliitin sääntely veroprogressiolla ja säädöksillä. 

Nyt eliitti on hallitsematon. Maailmansodat olivat vain Rooman elitismin eli imperialismin palauttamista ja tietoisuus eliitin hulluudesta ja ahneudesta on taas unohtunut.
NATO luotiin vain terrorismia ja CIA:n operaatioita varten ja operaatio GLADIO onkin Euroopan suurin terroriaalto : 15000 terrori-iskua Euroopassa joita massamedia yhä väärentää "kommunistien terrorismiksi". EU:n parlamentti on jopa tunnustanut NATOn terrorin julkisesti mutta Natoa ei silti lakkautettu. 
Gladio jatkuu taas, kaaosnäytelmä.

 Olemme keskelle Suurta näytelmää, eliitin terroria ja mediaa. 






Miksi J Niinistöä ei erotata lakien ohittamisesta ja hänen nimissään salassa tehdyistä epäpätevistä sopimuksista? Reaktiona Saulikin esittää vain "ihmetystä". Teatteria.


  Janne Pohjala  " Paha poliisi, hyvä poliisi? Onko J Niinistö se joka ensin avaa USA:n pyynnöstä tien suursotaan Suomessa, jota harjoitellaan ja sitten S Niinistö vähän toppuuttelee että "pitää kysyä eduskunnalta", koska kansan mitta alkaa olla liian täynnä tähän täysin ohi demokratian menevään toimintaan?
Asia siis viedään eduskuntaan, leimataan se missä tahansa valiokunnassa kuten alusmaasopimus ja sitten väitetään että on "eduskunnan hyväksyntä" vaikka eduskunta ei lainkaan asiasta keskustellut?
Täysin ylimielisestä parin ministerin sooloilusta yleisen paineen noustua kohti kabinettisopimuksia? Tämä asia pitää keskustella isossa salissa.



ANGELA Merkel’s open door migrant policy has turned Germany into the terrorist hub of Europe, security services have revealed.
EXPRESS.CO.UK





Suomen johto tilasi tiedemiehiltä propagandateoksen, jolla vuonna 1941 lobattiin Saksalta siunausta ”elintilapolitiikalle”. Suomalaiset osallistuivat teoksen…
IS.FI










       Kapitalismi = feodalismi = kirkkokulttuuri, pappiskultti, elitismi
      = aina piilotettua, kasaantuvaa valtaa



Tuhoavatko algoritmit demokratian? Kyllä, sanoo matemaatikko ja pitää niitä mustina laatikkona - ”Tervetuloa pimeälle puolelle”

Tuhoavatko algoritmit demokratian? Kyllä, sanoo matemaatikko ja pitää niitä mustina laatikkona - ”Tervetuloa pimeälle puolelle”
KUVA: TIINA SOMERPURO
Matemaatikko-aktivistin mielestä algoritmit ovat mustia laatikoita, jotka vaikuttavat elämäämme, mutta joista emme saa mitään tietoa.
Algoritmit eli tietokoneiden toimintaa ohjaavat matemaattiset mallit yhdessä big datan kanssa ovat kasvava yhteiskunnallinen uhka. Ne kohtelevat ihmisiä eriarvoistavasti ja käyttävät yhä suurempaa valtaa. Näin väittää yhdysvaltalainen matemaatikko Cathy O'Neil tänä vuonna suomennetussa teoksessaan Matikkatuhoaseet (Weapons of Math Destruction, Terra Cognita, 2017)...






Kuinka oikeiston propaganda toimii Suomessa?

Nykyaikana oikeistolaiselle propagandalla ei ole mitään äärtä ei rajaa, kun vasemmalla sille ei ole vastusta. Kaikki valheet menevät läpi ja ihmispoloisten päihin kuin häkä. Jos saksalainen propagandaministeri eläisi uudestisyntyneenä nykyajassa, hän olisi kateudesta vihreä ja katkera, kun kukaan ei muista, että hän loi perustan nykyiselle medialle ja sen journalismille. Hän, Göbbels, korosti, että mitä suurempi valhe se on sitä uskottavampi.
Yhtenä esimerkkinä nykyajasta voi ottaa Hesarin lokakuun alussa olleen pääkirjoitussivun (!) kolumnin, jossa kirjoittaja sanoo, että ”Kommunismin uhrien määräksi tutkijat arvioivat liki 100 miljoonaa.”. Kirjoittaja antaa selvän kuvan siitä, että kyse oli Neuvostoliitossa tapetuista. Asia ei ole uusi. Sitä on taottu ihmisten kalloihin vuosikymmeniä siksi jutun kirjoittaja (Kaja Kunnas) luuli puhuneensa totta.
Vähällä vaivalla hän olisi huomannut, että vuonna 1920 Neuvostoliiton väkiluku oli 138,0 miljoonaa joten toisen maailmasodan alkaessa olisi ollut lapsia, vanhuksia, naisia ja miehiä pyöreästi 38,0 miljoonaa. Tämä mahdottomuus on median jankuttamisen ansiosta muuttunut kirjoittajan mielessä todeksi.
Mutta miltä se näyttää todellisuuden valossa? Sodan lopussa NL:n väkiluku olisi ollut 184,4 miljoonaa, joista sota tuhosi 26,2 miljoonaa. Sodan jälkeen väestön kasvuvauhti kiihtyi niin, että 1991 väestöä oli 293,7 miljoonaa. Vuodesta 1920 väkimäärä kasvoi keskimäärin 1,6 % vuodessa. Samaan aikaan Suomen väkiluku kasvoi keskimäärin vain 0,8 % vuodessa.
Täällä kotimaassa valtamedian suosima valheiden kirjo on mittaamaton. Muun muassa se, että maassa on nykyaikana monenmoisia kasvavia keskiluokkia joten työväenluokka on kutistunut ja kutistuu. Kuitenkin jo kaukana menneisyydessä todistettiin, että kapitalismissa on vain kaksi luokkaa; kapitalistit ja työväenluokka. Niiden edut ovat sovittamattomassa ristiriidassa keskenään.
Luokkien välissä on vain pieniä erityisryhmiä, joista ani harva muuttuu kapitalistien kaltaisiksi, sillä suurin osa muuttuu työläisten kaltaisiksi. Jo nyt jokaista palkkatyöstä riippuvaisia koulutukseen ja ammattiin katsomatta uhkaa putoaminen lopputilien ja pätkätöiden kurjuuteen.
Viimeisen 2015 verotilaston mukaan tulonsaajia oli 4,3 miljoona tulonsaajista. Kaikkien tulonsaajien keskimääräinen tulo oli 2 301 euroa kuukaudessa. Hieman typistäen tuloryhmiä oli seitsemän. Kahdessa alimmassa ryhmässä oli tulonsaajia yhteensä 90,7 %. Heillä tulojen yläraja oli 4 583 euroa kuukaudessa.
Viidessä ylemmässä ryhmässä on tulonsaajia 9,3 %. Heillä tulon alaraja oli 4 584 euroa kuukaudessa. Tässä jälkimmäisessä ryhmässä ovat ne, jotka hallitsevat ja omistavat tuotantopääomien määräävän osa.
Tuotantopääomien määräävän osan kuitenkin omistaa pieni ydinryhmä, joka kirkkaasti erottuu tulonsaajista. Tuloista sai 90,3 % keskimäärin 21 001 euroa vuodessa, kun 0,1 % sai 59 376 euroa kuukaudessa.
Näin toimii luokkayhteiskunta tuloilla mitattuna. Se kuuluu kapitalismin luonteeseen. Mutta tuloerojen jatkuva hurja kasvuvauhti ei ole yksin kapitalistien aikaansaannosta, mutta myös työväenliikkeen hajanaisuus ja ay-liikkeen hampaattomuus. Ay-liikkeellä on voimaa vaikka mihinkä, mutta suurpalkkaiset johtajat eivät halua häiritä omaa mukavaa peukaloidensa pyörittämisen elämää. On aikoihin eletty!
Väestön pienet tulot johtuvat paitsi olemattomista eläkkeitä ja palkoista. Kurjat eläkkeet johtuvat työväenliikkeen suostumuksella tehdyistä eläkelakien huononnuksista. Palkat ovat ay-liikkeen tekemien huonojen maltillisten ja nolla työehtosopimusten. Palkat ovat huonot myös pätkätöiden ja työttömyyden vuoksi. Se taas johtuu työväenliikkeen saamattomuudesta, kun se salli maan liittymisen Euroopan unioniin ja sen sisämarkkinoihin.
Tilastokeskus tekee kuukausittain työvoimatutkimusta, joka perustuu 12 000 otokseen. Sen perusteella lasketaan työpaikkojen määrä. Tässä työpaikka voi olla mikä hyvänsä riippumatta siitä montako työtuntia siinä tehdään. Siten työttömyysprosentti näyttää todellista pienemmältä. Viime vuonna se oli 9,6 %, mutta oikeampi luku on 442 tuhatta työtöntä, 15,7 %. Sitä parempi kuva syntyy työtunneista, joita haaskattiin työttömyyteen 1,07 miljardia tuntia, 21,6 % ja haamutuntien jälkeen 1,26 miljardia tuntia, 25,2 %.
Menetettyjen palkkojen kannalta tilanne on pahempi, sillä työvoimatutkimuksen mukaan työvoimasta oli töissä kokoaikaisina 1,35 miljoonaa ja pätkätyöläisinä lähes saman verran 1,03 miljoonaa. On sanomattakin selvää, että kokoaikaisiin verraten pätkätyöläisten palkat ovat kurjat.
Työttömyys on kapitalistisen yhteiskunnan suurin vitsaus. Tänään kaikki itseään kunnioittavat tutkijat kailottavat, että taloudessa menee taas lujaa. Kymmenen vuoden pysähtyneisyys on päättynyt. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että koko kansantaloudessa työn tuottavuus on tuotannon kasvua suurempi tai ainakin yhtä suuri joten työtunnit eivät lisäänny. Ne voivat edelleen vähentyä, eikä työllisyys parane.
Näillä näkymin voi ennustaa, että 2060 tuotannon ja sitä nopeamman tuottavuuden kasvun seurauksena työttömyyteen kuluu hurjat 2,6 miljardia työtuntia, 51,7 % käytössä olevista työtunneista. Tosin digitalisaatio ja robotiikka voivat kasvattaa tuottavuutta arvioitua nopeammin joten tarvittavien työtuntien määrä voi olla tätä ennustetta pienempi ja työttömyys suurempi.
Nykyaikana oikeiston jumalattomalla propagandalla ei ole mitään rajaa. Sillä maan ja kansan juna kulkee globaalin kapitalismin raiteilla, jolla kurjuus lisääntyy vauhdilla, kun vasemmiston jarrumiehet ovat myyneet sielunsa pirulle. On aikoihin eletty!
Kai Kontturi

























Sipilä Soini Orpo keskusta kokoomus perussuomalaiset siniset oikeisto äärioikeisto





.

Ei kommentteja: