lauantaina, marraskuuta 18, 2017

Vas.liittolaiset Niinistöjen militarismin takana



Valevassarit siunasivat amerikkalaisten kenraalien salaisen toiminnan - Kataisen hallituksessa siunasivat.
 
Nyt esittävät olevansa rauhanpuolue  ja kenraalien sopimusta vastaan.

"Vasemmistoliitto" on myös alusta asti tukenut SOTE-vallankaappausta, pohjoismaisen mallin tuhoamista.
  
Naurettavaa, kun tuho on tehty, löytyykin jälkiviisautta. CIA:n valevasemmistoa kuten SDP.


Huijarit pitää kaataa pois puolueesta, ei jatkaa uusilla valheilla etenevän pankkiirien eurodiktatuurin, CIA-mossadin väestönsiirtokaaoksen ja dollari-hyökkäyssotien puolesta.
  
   

Kommentti: "Tästä hölmölälle asianmukainen täystomppeli presidentti. Merja Kyllösen suurimpiin saavutuksiin kuului ehdottaa kaikkiin autoihin vasemmistolaista autojen gps-seurantajärjestelmää, tämän idean hän sai vasemmistolaiselta johtajalta Jorma Ollilalta ja Ollila sai iden taas vasemmistolaisilta kavereiltaan bilderberg-johtoryhmästä. Yhtä vasemmistolaista työväen ja käyhän pienen ihmisen asiaa hän tulee ajamaan aina tästä edespäinkin. Siihen voi luottaa. Kyllönen on aidosti pihalla. Harva kehtaa olla julkisesti noin tyhmä ja vielä palata parrasvaloihin esittelemään tyhmyyttään uudestaan ja uudestaan.









Mikko Majander: Demokratiaa dollareilla 

– SDP ja puoluerahoitus pulataloudessa 1945 – 1954. Otava 2007
Valtiotieteen tohtori Mikko Majander aloittaa uuden tutkimuksensa lainaamalla Väinö TannerinMessuhallissa 30.11. 1952 pitämää puhetta eräänlaisena mottona:

”Puolueemme puhtaassa vaatteessa pieninkin tahra näkyy räikeän suurena ja sen vuoksi luottamushenkilöiden moraalin on oltava kaiken epäilyksen yläpuolella.”

Majanderin kirjaa ei tarvitse lukea kovinkaan pitkään kun ymmärtää millaisen vitsin Tanner tuli murjaisseeksi.
  








"Aina siitä asti, kun pankit syöksivät länsimaailman talouskaaokseen, meille on kerrottu vain leikkausten tarjoavan pelastuksen, mutta – kiitos Portugalin – tiedämme nyt, kuinka väärään osunut yli Euroopan pakotettu talouskurikokeilu oli." – Owen Jones


Velka on Veli otettaessa, Matinpoika maksettaessa.
VASTAVALKEA.FI









Tuleeko Sote-uudistuksesta lopulta yksityistämisjuhlat?














.

Ei kommentteja: